Useamman lapsen äidit, riittääkö rakkautta tasaisesti kaikille lapsillenne?

Meillä on neljä lasta. En rakasta ketään toista enempi. Jos jollain nyt on joku minun ominaisuus niin se on hieno juttu muttei joku toinen ole vähemmän rakastettu jos tätä samaa ominaisuutta ei ole. Hänessä taas on joku muu juttu.

Sinulla taitaa olla vähän liikaa aikaa ja liian vähän elämää..

Rakkautta riittää kyllä ja paljon, mutta tasaisuudesta ei voi puhua. Esikoinen on minulle se ns tärkein... vai mitähän sanaa vois käyttää?

Voi, kyllä riittää! Kaikille ihan äärettömästi, ei yhtään vähempää heistä kenellekään.

Ei riitä, ei ainakaan yhtäaikaa. Tunsin siitä joskus huonoa omaatuntoa, mutta nyt se tuntuu ihan luonnolliselta eikä ole tarvetta kiillotella äitiyteni gloriaa.

Lapsen ikä vaihtelee, oma tuuli vaihtelee, välillä jutut natsaavat yksiin ja toisinaan paljon huonommin. Mutta jos laskee jokaisen lapsen eliniän tekee siitä keskiarvon kullekin, niin aika tasan menee. Lapsia viisi.

Huomaan jopa suhteessa omaan äitiini, että olemme eriarvoisia ja äiti on rakastanut meitä lapsiaan eri tavala eri ikäisinä. Ei se enää tunnu huonolta, olemme nyt aikuisina niin hyviä ystäviä, että lapsuuden sisaruskateudetkin unohtuvat.

Rakkautta kyllä riittää kaikille. Tyttären kanssa välini ovat erityisen läheiset, mutta mielestäni se on ihan luonnollista. Meitä kiinnostavat samanlaisen "tyttöjen jutut", joten puuhailemme enemmän yhdessä kun taas pojilla on poikien jutut. En kyllä ajattele, että sillä olisi mitään tekemistä sen kanssa, että rakastanko jotakuta enemmän tai vähemmän.

Rehellisesti sanottuna kuopus on minulle rakkain. Isommat lapset ovat murrosiässä ja ottaneet selvästi etäisyyttä vanhempiinsa, mutta kuopus on aurinkoinen taapero. En voi sille mitään, että kuopusta on tällä hetkellä helpointa rakastaa. Kaikkia toki rakastan, mutta hieman eri tavoin. Kohtelen kaikkia kolmea lasta tasapuolisesti. 

Lapsen ikä vaikuttaa ainakin minulla siihen miten rakkaus ilmenee, mutta jos päivän uhmat, riidat ja muut hässäkät unohtaa ja ajattelee kokonaisuutta ovat kaikki ihan yhtä äärettömän rakkaita. Tottakai jossain kehitysvaiheissa yhden kanssa voi synkata paremmin kuin toisen kanssa, muttei se vähennä rakkautta mihinkään. Rakkaus punnitaan parhaiten vaikeuksissa.

Mulla kolme lasta ja täytyy minunkin myöntää, että keskimmäinen taitaa olla lellikkini. Nuorin on tosin vielä niin pieni, että käytännössä lellin häntä eniten, mutta noin niinkun muuten. Ainakin jos kahta vanhempaa vertaa, niin keksimmäinen on lellikki. Vanhin on tyttö, keskimmäinen poika, ovat jo teinejä. Tuo keskimmäinen on ollut kaikista lapsista haastavin. Hänen kanssaan riitelen eniten ja hänen käytöstään päivittelen eniten. Hän on ollut aina todella haastava. Huomaan sallivani hänelle paljon enemmän, kuin kiltille isosiskolleen. Ärsyynnyn tytön tuittuiluista paljon enemmän ja herkemmin ja olen tytölle usein ankarampi. Johtuukohan se siitä, että hän on aina ollut helppo? Että olettaakin hänen aina olevan helppo? Rakastan tyttöäkin tietenkin koko sydämestäni, mutta välillä tuntuu, ettei hänen jututkaan kiinnosta samoin kuin pojan. Pelkään, että saan tytön kasvaessa kuulla tästä epätasapuolisuudesta...välillä jo puhuukin siihen malliin. Harmittaa!

Meilläkin luonnollisesti iltatähti saa eniten huomiota. Kaikkia kohtelen tasapuolisesti mutta pojat on olleet aina enemmän lähellä sydäntäni, kuin tytär. Surullista kyllä!

Kolme lasta ja kaikkia rakastan yli kaiken. Yksikään ei ole yli toisen, jokainen on omalla tavallaan se tärkein ja rakkain. Enkä käsitä näitä äitejä /isiä joilla on suosikki, kyllä ne lapset sen valitettavasti huomaa, ikinä te ette sitä osaa täysin peittää.

[quote author="Vierailija" time="01.03.2013 klo 13:26"]

Kolme lasta ja kaikkia rakastan yli kaiken. Yksikään ei ole yli toisen, jokainen on omalla tavallaan se tärkein ja rakkain. Enkä käsitä näitä äitejä /isiä joilla on suosikki, kyllä ne lapset sen valitettavasti huomaa, ikinä te ette sitä osaa täysin peittää.

[/quote]

Voin vannoa että ei huomaa. En mäkään tykkää tästä, mutta kun sille ei itse mitään mahda. t: 9

Rakkautta riittää tasaisesti kaikille, mutta yhden lapsen haastava temperamentti kolahtaa pahasti omani kanssa. Se ei kuitenkaan vähennä rakkautta. Tunnen syyllisyyttä siitä, etten aina jaksa olla tämän "hankalan" lapsen kanssa niin aikuinen ja kypsä kuin haluaisin. Tosiaalta tunnen syyllisyyttä siitäkin, että perheen helpoin tapaus ei ehkä saa niin paljon huomiotani, koska ei vaadi sitä.

Rakkauttta riittää, mutta on myönnettävä että en tule tyttäreni kanssa toimeen erityisen hyvin. Poikani on enemmän hengenheimolaisemi. Valitettavasti usein ehkä suosin poikaa, vaikka yritän olla tasapuolinen. Lapset ala-asteikäisiä.

Henkilökemiat ei toimi tytön kanssa. En olisi voinut kuvitella ennen kun sain lapsia että oman lapsensa kanssa ei vaan kemiat kohtaa.