Lue keskustelun säännöt.
Olen erityislapsen äiti, tällä hetkellä lomalla lapsestani
28.02.2013 |
Ja tajusin tämän loman myötä, miten paljon kaipaankaan tavallista, normaalia perhe-elämää. Miten kyllästynytkään olen jatkuviin palavereihin, erityislapsen käytöksen suremiseen ja hänen ylimielisyyteensä. Kuinka hyvältä tuntuukaan olla kotona ja nukkua yönsä ilman että pitää kuulostella, herääkö pian kouluikäinen lapsi huutamaan keskellä yötä. Kenenkään kanssa ei tarvitse vääntää samoista asioista joka ikinen päivä, äkkilähtö vaikkapa kauppaan tai uimahalliin onnistuu ilman että saan erityisen vihat niskoilleni, kun en tahdo vain kökkiä sisällä ja antaa hänen pelata tai katsoa telkkaria läpi vuorokauden. Ulkona hän marisisi, valittaisi ettei jaksaisi kävellä (kunto ja lihasjäntevyys hyvä, siitä ei ole kyse) ja pahana päivänä yrittäisi jopa lyödä minua, jos menisimme jonnekin epämieluisalla liikennevälineellä (esim. tietty bussi, jonka numero ärsyttää häntä). Saattaisi myös karata ja haastaa riitaa koko reissun ajan.
Viime yönä valvoin kolmeen, ehkä ylikin. Pohdin mieheni kanssa tätä meidän arkea, sitä miten raskasta se on ja kuinka lapsen käytös menee vaan pahemmaksi iän myötä. Koska hänessä ei ole ulkoisesti mitään poikkeavaa, osa sukulaisistamme ei suostu uskomaan lapsen oireyhtymiin ym. ja se vaikeuttaa oloamme, tuntuu ettei mistään saa kunnolla tukea. Lapsi osaa olla myös vieraskorea niille, jotka antavat hänelle kaiken periksi tai lellivät muuten. Aloimme pohtimaan miehen kanssa, että kuinka auttaa lasta, jonka tunne-elämä on 2-vuotiaan tasolla, joka käy psykiatrilla käytöksensä vuoksi (mm. väkivaltaa tarhassa) ja oireyhtymänsä vuoksi kehitys ailahtelee: viime keväänä osatut asiat ovat taas tapetilla ja niitä treenataan uudestaan. Kuinka me vanhemmat itse jaksamme tätä, vuodesta toiseen? Jaksammeko ollenkaan, haluammeko edes?
Kommentit (22)
[quote author="Vierailija" time="28.02.2013 klo 10:06"]
Ymmärrän sinua täysin! Mun erkka on jo 11v, tänä talvena olen pohtinut samoja, eli jaksanko vielä... Pakko jaksaa, en voi luovuttaa lapseni vuoksi, kuinka hän vihaisikaan minua, jos jonnekin sijaiskotiin laittaisin. Toisaalta, nämä muutkin lapset saattavat vihata minua aikanaan, kun en erkasta luopunut, sillä he jäävät pahasti paitsioon. Siksi loma ilman erkkaa on hunajaa! Harvinaista herkkua tosin.
[/quote]
Vaikeita juttuja. Minäkään en tahtoisi omaa lastani sijaiskotiin, niin paljon tiedän niistä epämiellyttäviä asioita, mutta sijoitus esim. sukulaisen luokse voisi olla harkittavissa jos joku siihen suostuisi. En välittäisi hakea meille tukiperhettäkään, koska en jaksa lisäkyttäämistä yhtään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, suoraan sanottuna minä en jaksaisi. Yrittäisin saada lapsen laitokseen, vaikka pahalta se tuntuisikin.
Silloin kun teimme päätöksen raskauden yrittämisestä, suurin kynnys minulle oli mahdollinen vammaisuus. Tutkin tilastoja ja tulin siihen tulokseen että riski on olemassa mutta on häviävän pieni kun ei ole alkoholi- tai huumehaittoja.
Kaksi tervettä lasta tuli vajaan 2 vuoden ikäerolla. Olisi ihan eri elämä jos olisi vammainen tai vammaisia lapsia. Kyllä lapsen saaminen silti oli kuin olisi kylmään veteen hypännyt, pitää vaan vetää syvään henkeä ja toivoa parasta. Onneksi olemme selvinneet kuivin jaloin. Jos olisi tullut vammainen, olisimme varmaan eronneet suoraan sanottuna. Olen ihminen, jolla on suunnattoman suuri yksinäisyyden ja rauhassa keskittymisen sekä unen tarve. Nyt kun lapset ovat isompia elämä on taas ihanaa.
Tuo on aivan hirvittävän raskasta...olen läheltä seurannut yhden perheen elämää, sekä työskennellyt paikassa johon omaishoidettavat lapset tulevat vanhempien vapaiden ajaksi.
Ymmärrän tuon, että et kyttäämistä halua...mutta kuitenkin sanoisin että hae kaikki apu mitä on saatavilla! Lapsi voisi olla vaikka joka toisen viikon perhehoidossa, tai joka toinen viikonloppu tai ihan mitä vaan. Ei se ole lapsenkaan etu, että vanhemmat poltetaan loppuun. Sellaisiakin lapsia olen nimittäin hoitanut.
[quote author="Vierailija" time="28.02.2013 klo 10:11"]
No, suoraan sanottuna minä en jaksaisi. Yrittäisin saada lapsen laitokseen, vaikka pahalta se tuntuisikin.
Silloin kun teimme päätöksen raskauden yrittämisestä, suurin kynnys minulle oli mahdollinen vammaisuus. Tutkin tilastoja ja tulin siihen tulokseen että riski on olemassa mutta on häviävän pieni kun ei ole alkoholi- tai huumehaittoja.
Kaksi tervettä lasta tuli vajaan 2 vuoden ikäerolla. Olisi ihan eri elämä jos olisi vammainen tai vammaisia lapsia. Kyllä lapsen saaminen silti oli kuin olisi kylmään veteen hypännyt, pitää vaan vetää syvään henkeä ja toivoa parasta. Onneksi olemme selvinneet kuivin jaloin. Jos olisi tullut vammainen, olisimme varmaan eronneet suoraan sanottuna. Olen ihminen, jolla on suunnattoman suuri yksinäisyyden ja rauhassa keskittymisen sekä unen tarve. Nyt kun lapset ovat isompia elämä on taas ihanaa.
[/quote]
Niin, lapsi ei ole vammainen sanan varsinaisessa merkityksessä. Hänellä on mm. autisminkirjoon kuuluva oireyhtymä sekä eräänlainen keskushermoston häiriö. Alkoholia tai tupakkaa en käyttänyt raskauden aikana, mutta synnytyksessä oli vaikeuksia ja ilmeisesti minulla sekä miehelläni on molemmilla suvussa ei-niin-priimageenejä...
Hylätä en tahtoisi lasta, mutta nyt kun hänellä on uhmakausi kaiken tavallisen oireilun päälle, usein tekisi mieli antaa hänet pois. Uhmakaan ei suju hänellä ihan normaalisti, hän on selvästi ylimielisempi ja provosoivampi kuin "normaalit" uhmikset eikä osaa lopettaa suunsoittoa ajoissa. Häpeän hänen käytöstään, viikottain tulee palautetta päiväkodista miten on satuttanut toisia lapsia ja aikuisia. Mitään syytä käytökselleen hän ei kertaakaan ole osannut antaa eikä sitä voi kuin vain arvailla aikuistenkaan voimin.
[quote author="Vierailija" time="28.02.2013 klo 10:17"]
viikottain tulee palautetta päiväkodista miten on satuttanut toisia lapsia ja aikuisia. Mitään syytä käytökselleen hän ei kertaakaan ole osannut antaa eikä sitä voi kuin vain arvailla aikuistenkaan voimin.
[/quote]Eli käytännössä vaarallinen toisille ihmisille. Eikö toisten lasten vanhemmat ole vaatineet lasta pois ryhmästä, jos hän satuttaa muita? Mitä asiantuntijat ovat sanoneet siitä kuinka moinen käytös kitketään pois ennen aikuisikää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.02.2013 klo 10:16"]
Tuo on aivan hirvittävän raskasta...olen läheltä seurannut yhden perheen elämää, sekä työskennellyt paikassa johon omaishoidettavat lapset tulevat vanhempien vapaiden ajaksi.
Ymmärrän tuon, että et kyttäämistä halua...mutta kuitenkin sanoisin että hae kaikki apu mitä on saatavilla! Lapsi voisi olla vaikka joka toisen viikon perhehoidossa, tai joka toinen viikonloppu tai ihan mitä vaan. Ei se ole lapsenkaan etu, että vanhemmat poltetaan loppuun. Sellaisiakin lapsia olen nimittäin hoitanut.
[/quote]
Kiitos. Nyt viimeksi olin palaverissa, jossa oli kaikenmaailman hoitajaa, psykiatria jne. mutta mitään ei saatu aikaiseksi. Olin pyytänyt lapselle lääkitystä; asiaan ei sanottu juuta eikä jaata, puhuttiin taas kerran hyöty/haittavaikutuksista. Oli puhetta myös perheen tukemisesta kaupungin palvelun avulla, mutta se kaatui lapsen diagnoosiin. Osastojakson yms. perään kyselin, mutta ne ovat kuulemma ajankohtaisia aikasintaan loppuvuodesta. Just. Mitähän ihmettä meidän pitäisi tehdä sitä odotellessa?? Sain hieman moitteita siitä, kun otan lapsen ongelmat "itseeni" ja stressaan niistä. Kai nyt, kun hänen käytöksensä vaikuttaa meidän muiden jokapäiväiseen elämään! Olen ollut jo pidempään huolissani lapsen jatkuvasti muuttuvasta mielialasta, siitä miten pelottavalta tuntuu kohdata pieni ihminen, jonka hyväntuulisuus vaihtuu sekunneissa ja ilman näkyvää syytä, demoniseen ärinään ja raivoon...mutta siihenkään ei otettu kantaa, harmiteltiin vaan.
Ap:n kuvailusta tulee mieleen eräs tuttavaperheen poika, joka voiveitsi kädessään huusi äidilleen, että minä lyön tällä sinua, kun ei saanut tahtoaan läpi ruokapöydässä. Hurjaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.02.2013 klo 10:20"]
[quote author="Vierailija" time="28.02.2013 klo 10:17"]
viikottain tulee palautetta päiväkodista miten on satuttanut toisia lapsia ja aikuisia. Mitään syytä käytökselleen hän ei kertaakaan ole osannut antaa eikä sitä voi kuin vain arvailla aikuistenkaan voimin.
[/quote]Eli käytännössä vaarallinen toisille ihmisille. Eikö toisten lasten vanhemmat ole vaatineet lasta pois ryhmästä, jos hän satuttaa muita? Mitä asiantuntijat ovat sanoneet siitä kuinka moinen käytös kitketään pois ennen aikuisikää?
[/quote]
Eivät ole vaatineet, mutta minä toivon salaa, että joku tekisi meistä vaikkapa ilmoituksen jonnekin. Olen niin häpeissäni ja pahoillani lapsen käytöksen vuoksi, viimeksi joulujuhlassa hän alkoi taas riehumaan ja minä menin itkemään ulos kun en jaksanut enää. Mies piteli vessassa kiinni karjuvaa lasta ja pyyteli anteeksi muilta. Minusta on kovin väärin, että tässä maassa lapsi saa tehdä ilmeisesti melkein mitä vaan eikä kukaan siihen puutu- itse tekisin toistuvasta väkivallasta rikosilmoituksen ja ls-ilmoituksenkin. Hoitajat suhtautuvat asiaan asenteella "no, näitä sattuu erityislasten kanssa", oli kyse sitten puremisesta, raapimisesta, lyömisestä tai vaikkapa terävällä esineellä tökkäämisestä. Vanhemmatkin tuntuvat olevan ihmeen välinpitämättömiä.
Minä olen monen monta kertaa kysynyt, millainen nuori kasvaa lapsesta, jota kukaan ei saa kuriin eikä esim. pitämään suutaan kiinni silloin kun on saanut käytöksellään aikuisenkin provosoitua vihaiseksi. Eipä siihen ole kukaan osannut vastata, on vaan toisteltu tilastomantraa jonka mukaan OSA saman häiriökirjon lapsista alkaa voimaan paremmin ennen murrosikää...kysyin monesti, eikö lääkitys auttaisi edes sen verran, että lapsi oppisi vähän harkitsemaan tekemisiään ja ehkäpä pärjäisi sitten koulussakin vähemmällä "sotimisilla". Mutta vastaus on aina sama: "ei lääkitys poista ongelmia ja tunne-elämän taitoja pitää harjoitella ahkerasti". Ihan kuin me emme sitä tekisi joka ikinen päivä! Ja joka ikinen kerta epäonnistumme.
Ap, taidat olla jaksamisesi äärirajoilla. Jotain tarttes kyllä tehdä ennen kuin tilanne räjähtää käsiin tai sattuu jollekulle jotain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.02.2013 klo 10:16"]
Tuo on aivan hirvittävän raskasta...olen läheltä seurannut yhden perheen elämää, sekä työskennellyt paikassa johon omaishoidettavat lapset tulevat vanhempien vapaiden ajaksi.
Ymmärrän tuon, että et kyttäämistä halua...mutta kuitenkin sanoisin että hae kaikki apu mitä on saatavilla! Lapsi voisi olla vaikka joka toisen viikon perhehoidossa, tai joka toinen viikonloppu tai ihan mitä vaan. Ei se ole lapsenkaan etu, että vanhemmat poltetaan loppuun. Sellaisiakin lapsia olen nimittäin hoitanut.
[/quote]
Tämä kuulostaa asialliselta neuvolta. Kun ei ole hylkäämistä jos lapsi on välillä jossain muualla.
Jos poltat itsesi loppuun, lapsi joutuu hylätyksi, koska sinusta ei enää ole ollenkaan hoitajaksi.
Ap, sinä itse voit tehdä sen ls-ilmon, ei sun tarvitse odottaa, että joku muu sen tekisi puolestasi. Sellaista lääkitystä tuskin onkaan, joka saisi lapsen ajattelemaan ennen tekojaan...
Ette te joka päivä epäonnistu, susta vain tuntuu siltä, jonain päivänä huomaat sen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.02.2013 klo 10:38"]
Ap, sinä itse voit tehdä sen ls-ilmon, ei sun tarvitse odottaa, että joku muu sen tekisi puolestasi. Sellaista lääkitystä tuskin onkaan, joka saisi lapsen ajattelemaan ennen tekojaan...
Ette te joka päivä epäonnistu, susta vain tuntuu siltä, jonain päivänä huomaat sen.
[/quote]
Lapsen kehityksessä ei tapahdu juurikaan muutosta parempaan. Viime kesänä jo sujuneet asiat pitää treenata nyt uusiksi, kuulemma normaalia näille lapsille. Lapsi siis oli pääsemässä irti mm. toisten puremisesta sekä lyömisestä, mutta se alkoikin uudestaan ja pahempana. Ahdistunut hän on selvästi, kuormittuu helposti ja aikuisen pitäisi koko ajan olla vieressä jotta pystyisi vaikuttamaan lapsen käytökseen (omantoiminnanohjaus lähes olematonta).
Itseasiassa tietyillä lääkityksillä pystytään antamaan lapsille(kin) hieman ns. reaktioaikaa lisää, siksi olen lääkitystä kysellytkin. Päiväkodissa puolletaan ajatusta, nimenomaan erityisopettajan kokemuksen vuoksi, mutta psykiatrinen puoli on vastahakoinen koska lapsi on alle kouluiässä vielä.
Mitä siitä seuraa, jos teen itse ls-ilmoituksen?
Eihän tässä ole lastensuojelullista kysymystä, jos et sitten itse tahdo antaa lasta sijaisperheeseen tai laitokseen? Erityisneuvolassa varmaankin asioitte? Ja lääkityspuoli hoidetaan lääkärin kanssa, ei sosiaalityöntekijän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voithan tehdä itsestäsi lastensuojeluilmoituksen. En osaa sanoa tähän mitään kun olen lapseni kanssa ollut siellä toisella puolella eli erityislapsen kiusan kohteena. Jatkuvaa kiusaamista ja jopa pahoinpitelyä Olin yhteydessa esikouluun monta kertaa kun lapsessani oli jälkiä.
Erityislapselle ei voitu tehdä mitään. Siellä se riehui päivästä toiseen ja hakkasi, puri, repi ja uhkaili toisia. Lapsellani alkoi jo tulla uniongelmia ja muita kauhuja koko pojasta mutta mikään sanominen ei auttanut. Tavallisessa ryhmässä sai olla, en tiedä mitä tukitoimia hänellä oli mutta mitään muille näkyvää ei ollut.
Nyt syksyllä menivät samaan kouluun, ei onneksi samalle luokalle. Koulussa on vaikka kuinka paljon erityislapsella ongelmia, käy ihan suoraan jo toisten päälle, jopa isompien,uhlailee kaikkia tappamisella jne. Edelleen on siellä koulussa vaikka tiedän monen vanhemman ottaneen yhteyttä sinne. Olen useasti ajateelut että ei ole helppoa tämän erityislapsen äidilläkään... tsemppiä teille ja toivon että saatte jotain apua!
[quote author="Vierailija" time="28.02.2013 klo 10:47"]
Eihän tässä ole lastensuojelullista kysymystä, jos et sitten itse tahdo antaa lasta sijaisperheeseen tai laitokseen? Erityisneuvolassa varmaankin asioitte? Ja lääkityspuoli hoidetaan lääkärin kanssa, ei sosiaalityöntekijän.
[/quote]
Ihan tavallisessa neuvolassa asioimme. Olemme kylläkin Lastenlinnan asiakkaina, myös. En tiedä käytännöstä tuon ls-ilmoituksen suhteen, siksi kyselin.
Voimia! Mä en oikein muuta osaa sanoa. Yritä kaikkes, että seuraavassa kokouksessa saisit jotain aikaiseksi. Alat pommittamaan asianosaisia puheluilla ja sähköpostilla jo ennen kokousta. Jankkaat asioista. Olet niin rasittava, että heidän on pakko tehdä jotain. Mä vain mietin, että mitä sellainen 12 vuotiaskin jo saa aikaan suuttuessaan, jos ei minkäänlaista kontrollia ole... Jos sisaruksiansa satuttaa pahasti, niin mä ehkä yrittäisin saada johonkin hoitokotiin.
Mä tiedän ettei tämä ole ollenkaan sama asia, mutta olen katsonut sitä erilaiset frendit sarjaa ja miettinyt kuinka kiva "yhteisö" heillä on siellä. Tiedän etteivät kaikki hoitokodit ole sellaisia, mutta sun kannattaisi jo nyt alkaa kyselemään jostain, että minkälainen paikka olisi sun lapsellesi hyvä. Mistä ihmisillä on oikeasti hyviä kokemuksia ja asukkaat viihtyneet avustajiensa kanssa. Hoitoon laittoon sun todennäköisesti kannattaa jossain vaiheessa suostua, koska erityislapsen kanssa on vaikeaa, me muut ei edes pystytä oikeasti käsittämään sitä. Kun hän saa asianmukaiset hoitajat ympärilleen, niin käytöskin voi muuttua.
Helpommin sanottu kuin tehty. Vaikka kuinka vaikeaa olisi lapsen kanssa, niin vaikeaahaan se on laittaa rakastettu lapsi hoitoon ja käydä hänen luonaan vain kylässä.
[quote author="Vierailija" time="28.02.2013 klo 10:48"]
Voithan tehdä itsestäsi lastensuojeluilmoituksen. En osaa sanoa tähän mitään kun olen lapseni kanssa ollut siellä toisella puolella eli erityislapsen kiusan kohteena. Jatkuvaa kiusaamista ja jopa pahoinpitelyä Olin yhteydessa esikouluun monta kertaa kun lapsessani oli jälkiä.
Erityislapselle ei voitu tehdä mitään. Siellä se riehui päivästä toiseen ja hakkasi, puri, repi ja uhkaili toisia. Lapsellani alkoi jo tulla uniongelmia ja muita kauhuja koko pojasta mutta mikään sanominen ei auttanut. Tavallisessa ryhmässä sai olla, en tiedä mitä tukitoimia hänellä oli mutta mitään muille näkyvää ei ollut.
Nyt syksyllä menivät samaan kouluun, ei onneksi samalle luokalle. Koulussa on vaikka kuinka paljon erityislapsella ongelmia, käy ihan suoraan jo toisten päälle, jopa isompien,uhlailee kaikkia tappamisella jne. Edelleen on siellä koulussa vaikka tiedän monen vanhemman ottaneen yhteyttä sinne. Olen useasti ajateelut että ei ole helppoa tämän erityislapsen äidilläkään... tsemppiä teille ja toivon että saatte jotain apua!
[/quote]
Kiitos sinulle ja tsemppiä sinnekin!! Olen niin pahoillani lapsesi puolesta. :( Minäkin olen monen monta kertaa miettinyt, miksi näihin erityislasten tekemisiin ei puututa rankalla kädellä tässä maassa oillenkaan...normaalit kärsivät, kun erityiset riehuvat ja kaikkialla puhutaan vaan YMMÄRTÄMISESTÄ! Lapseni ryhmässä on myös tavallisia lapsia ja he joutuvat maalitauluiksi tuon tuosta, kun eivät tahdo välttämättä esim. leikkiä omani kanssa "koska sä lyöt" ja mitä tekee lapseni? LYÖ TÄTÄ UUDESTAAN!
Olen kirjoittajan 18 kanssa samaa mieltä. Seuraavassa kokouksessa vaikka sanot, että jätän lapsen tänne, jos ei määrätä lääkitystä tai saada tilapäishoitoa lapselle enemmän, kenties molempia.
Jaksamisia sinulle arkeen!
Olin itse joulun alla varmaan samassa pisteessä ja soitin jo sossuunkin kysellen tukiperheen mahdollisuutta.
Nyt jo arki taas sujuu paremmin, onneksi! Et kerro mikä lapsellasi on mutta itsellä kaksi poikaa joista venhemmalla 8 vuotiaalla on adhd ja lisänä monimuotoinen kehityshäiriö joka ilmenee lähinnä vuoden kehitysviiveenä ja toinen 5 vuotias poika jolla aspergerin syndrooma ja adhd. Meillä arki menee aaltoliikettä ja yleensä kun olen ihan jaksamisen äärirajoilla niin sitten taas helpottaa =) Meillä vanhemmalla lääkitys ollut vuoden ja hyväksi todettu! Koulu sujuu. Sosiaaliset taidot aina hyvät eli sillä osin ei hänen kanssaan ole ongelmaa ollut.
Nuoremmalla jolla asperger, niin ongelmat tietenkin juuri sosiaalisella puolella. Nyt aloitettiin hänelläkin lääkitys kun sitä melkein vuoden vaatimalla vaadin ja voin sanoa että arki sujuu paremmin. Olin juuri niin ylpeä pojista kun kauppareissulla molemmat kulki kärryn vieressä ja jutteli iloisesti!
Tuntuu että joissain kunnissa terapioita ja tukitoimia joutuu vaatimalla vaatimaan ja se jos mikä on raskasta muutenkin stressaavan arjen keskellä! Mutta se kannattaa!
Asuimme ennen isossa kaupungissa ja siellä kaikki sujui kun vettä vaan! Oli toimintaterapiaa, säännöllisiä neuvolapsykologikäyntejä ja tarkka suunnitelma pojan tulevaisuudesta, siis koulunkäynnistä ja vastaavista. Kun muutimme pienempään kuntaan niin johan alkoi ongelmat ja takapakkia tuli ja paljon. Itse olen asioita ajanut ja taistellut pojille sen mitä nyt on ja mielestäni tämäkään ei ole kaikki mitä voisi tehdä =(
Mutta pointtini oli se että yleensä raskaan vaiheen jälkeen helpottaa taas ja arkea jaksaa paremmin =) Ja muista että sinä olet äiti ja sinulla on se suurin päätösvalta! Jos voimia riittää niin taistoon vaan! Ja älä missään nimessä tee itsestäsi lastensuojeluilmoitusta niin kuin pari tuolla ehdotti! Mieti tarkkaan ainakin ensin ovatko asiat niin huonosti että kannattaa tuollainen iso pyörä laittaa liikkeelle. Helppoa ei varmasti tule olemaan missään vaiheessa mutta itse aina yritän ajatella positiivisesti ja iloita niistä pienistäkin asioista jotka sujuu =)
Ymmärrän sinua täysin! Mun erkka on jo 11v, tänä talvena olen pohtinut samoja, eli jaksanko vielä... Pakko jaksaa, en voi luovuttaa lapseni vuoksi, kuinka hän vihaisikaan minua, jos jonnekin sijaiskotiin laittaisin. Toisaalta, nämä muutkin lapset saattavat vihata minua aikanaan, kun en erkasta luopunut, sillä he jäävät pahasti paitsioon. Siksi loma ilman erkkaa on hunajaa! Harvinaista herkkua tosin.