Miksi maksatte niin järkyttäviä hintoja etelänmatkoista?
Kauhulla kuuntelen aina juttuja kuinka jotkut maksaa 600-700 euroa viikon etelänmatkasta.
Kommentit (73)
Sitä seuraavalle on enemmän mutta niistä valtaosa on Turkin matkoja ja kuka sinne haluaa mennä kurdien pommitettavaksi?
Enkä minäkään minnekään murjuun halua.
Hotelli oli 3 tähden ja aamiainen oli myös hinnassa mukana. Meitä oli siis 4 hengen perhe. Meillä oli kaksi vierekkäistä huonetta.
vaan minulla ei ollut mitään aikarajaa ja nuo ovat nyt ensimmäiset mitän tuli eteen!
Vierailija:
Hotelli oli 3 tähden ja aamiainen oli myös hinnassa mukana. Meitä oli siis 4 hengen perhe. Meillä oli kaksi vierekkäistä huonetta.
Thaimaassa ei ole myöskään yksikään suomalainen kuollut terrori iskussa.
Me reissataan sukulaisperheen kanssa, meitä on siis matkalla 7 henkeä.
Sellaiselle porukalle harvoin löytyy äkkilähtöjä. Varsinkin kun lasten takia haluamme lähekkäiset hotellihuoneet, hyvät uima-altaat hotellista lapsille, läheltä rantaa ja keskustaa, kuitenkin suht rauhalliselta alueelta, sekä hotellihuone parvekkeella ja merinäköalalla.
Näillä vaatimuksilla ei äkkilähtöjä oikein löydy.....
Lisäksi tällaisen porukan kanssa matkustaessa ei mikä tahansa viikko käy. Vaan loma viikko on sovittava etukäteen ajoissa.
Joten ei oikein uskalla jättää lomaa äkkilähdön varaan.
montakos suomalaismatkailijaa on Turkissa murhattu?
Vierailija:
Thaimaassa ei ole myöskään yksikään suomalainen kuollut terrori iskussa.
Tässä vielä äkkilähtöjä esim. Deturilta:
199 euro. 25-TOUKOKUU Bulgaria - Sunny Beach 7 Helsinki
299 euro. 25-TOUKOKUU Bulgaria - Sunny Beach 14 Helsinki
349 euro. 25-TOUKOKUU Alanya -Oulusta (2p) 7 Oulu
249 euro. 26-TOUKOKUU Tunisia 7 Helsinki
349 euro. 26-TOUKOKUU Tunisia 14 Helsinki
249 euro. 27-TOUKOKUU Alanya 7 Helsinki
479 euro. 27-TOUKOKUU Alanya (4 p) 14 Helsinki
249 euro. 28-TOUKOKUU Marmaris 7 Helsinki
399 euro. 28-TOUKOKUU Marmaris 14 Helsinki
249 euro. 1-KESÄKUU Bulgaria - Sunny Beach 7 Helsinki
349 euro. 1-KESÄKUU Bulgaria - Sunny Beach 14 Helsinki
489 euro. 1-KESÄKUU Alanya (2 p) 14 Helsinki
299 euro. 1-KESÄKUU Alanya 7 Helsinki
349 euro. 1-KESÄKUU Alanya - Oulusta 7 Oulu
449 euro. 1-KESÄKUU Alanya - Oulusta (4p) 14 Oulu
299 euro. 2-KESÄKUU Tunisia 7 Helsinki
399 euro. 2-KESÄKUU Tunisia 14 Helsinki
299 euro. 3-KESÄKUU Alanya 7 Helsinki
mutta minua ei kiinnosta pätkääkään matkustaa Tunisiaan, eikä kinnostaisi asua eri huoneissa perheen kanssa
(Ylen tv-uutiset 12.5.):
" Pelko lintuinfluenssasta on karsinut Turkin matkailua.
Matkailijamäärät ovat alkuvuonna pudonneet lähes viidenneksellä, kun etenkin keskieurooppalaiset turistit ovat peruneet matkojaan. Myös suomalaiset matkanjärjestäjät ovat joutuneet leikkaamaan kesän 120-tuhannen matkan kiintiötä heikon ennakkomyynnin takia. Vähentyneen kysynnän takia matkoja myydään nyt alennushintaan"
Vierailija:
EIPÄ tURKINmatkailussa ole mitään alennustilaa!
Lintuinfluenssaa ei kukaan edes muista, paitsi hysteerikkomammat. Ai niin miksiköhän mammat menee sinne Thaimaahan, jossa niitä uhreja on huomattavasti enemmän ja maa ajautumassa sisäpoliittiseen kriisiin, jatkuvasti eri puolilla maata mielenosoituksia, pahoinpitelyitä, etelässä terroritekoja jne.turkissa ei todellakaan tapahdu usein terrori-iskuja. Ja kuinka monta turistia sielläkään on kuollut. Turistin todennäköisin kuolinsyy hukkuminen tai liikenneonnettomuus.
Itse kyttäilen niitä aina loma-aikoina, mutta aika harvoin sattuu saamaan sopivaan aikaa halvan matkan johonkin muualle kuin Tunisiaan tai Turkkiin.
Phuketiin pääsi 500 eurolla, itsekin lensin Bangkokiin 295 eurolla.
mutta eipä muuten Turkissa mitään alennustilaa ole. Kelpaa ne hysteerikkomammojen matkat muillekin. Istuvatpa sitten läskisillä perseillään ne hysteerikkomammat Suomen kylmyydessä.
Katsotaanpa niin vaan vilkastuu Turkin turistikausi.
1) äkkilähdöt ovat jämäpaikkoja, jämäkohteisiin ja jämähotelleihin. Hyvällä tuurilla saa hyvän matkan, mutta perhehuoneisiin on harvoin valikoimaa samalla lailla kuin jos matkan valitsee ajoissa.
2) Äkkilähtöjen säästöt ovat hyviin kohteisiin pieniä, varsinkin kun ennakkovaraajille annetaan alennusta.
3) Omatoimimatkat eivät kiinnosta siksi, että olen ammatiltani ulkomaantoimittaja ja joudun työn puolesta järjestämään niitä aivan riittämiin, kiitos vaan. Kun lomailen, nautin vaivattomuudesta ja siitä, että matkassa on asiakassuoja korkeampi kuin mitä esim. halpalennoilla.
Ja minua ei juurikaan pelota lintuinfluessa (vaikkakin kahden leikki-ikäisen kanssa rantalomalla sen pitäisi), mutta pommi-iskut kyllä.
IHAN SAMANTEKEVÄÄ, mitä me tästä ajatellaan, fakta on, että suuret massat on peruuttaneet matkojaan ja siitä seuraa, että matkoja myydään nyt alennushinnalla.
Mitä sinä et uskonut, vaan jänkäsit vastaan vastoin parempaa tietoasi.
Vierailija:
Turkista nyt ei kannata kamalasti puhua. Ko. maan matkat ovat nyt alennusmyynnissä, koska turistit peruvat matkojaan pommisarjan ja lintuinfluenssan takia.Itse en menisi sinne lasten kanssa millään hinnalla.
Mä en ainakaan välitä pätkääkään mitä maksaa, tai rupea jonkun satasen takia etsimään halvempaa reittiä tai paikkaa.
Ja matkustetaan just sinne minne halutaan, ei mitään vaihtoehtopaikkoja.
viikon matkasta keski-eurooppaan.
Ja olen tyytyväinen: hyvä lento, toimivat kuljetukset perillä ja viiden tähden hotelli.
Mielekäs ja mukava matkakohde.
Miksi ihmeessä en maksaisi jos matkalle haluan???
Lintuinfluenssaa ei kukaan edes muista, paitsi hysteerikkomammat. Ai niin miksiköhän mammat menee sinne Thaimaahan, jossa niitä uhreja on huomattavasti enemmän ja maa ajautumassa sisäpoliittiseen kriisiin, jatkuvasti eri puolilla maata mielenosoituksia, pahoinpitelyitä, etelässä terroritekoja jne.
turkissa ei todellakaan tapahdu usein terrori-iskuja. Ja kuinka monta turistia sielläkään on kuollut. Turistin todennäköisin kuolinsyy hukkuminen tai liikenneonnettomuus.