Tunnetko ketään pyörätuolissa olevaa? Miten heillä menee elämässään?

Meidän naapurimme on pyörätuolissa. Hän on lääkäri. Hyvin näyttää menevän; on perhettä ja harrastuksia.

Tunnen. Mieheni kaveri. Nuorena halvaantunut ja monen mutkan kautta päätyi palveluasuntolaan asumaan. Sittemmin elämä kuljettanut ja päätynyt naimisiin. Omia lapsia hänellä ei ole mutta vaimonsa edellisen avioliton lapset elävät heillä. Työelämään ei ole päässyt takaisin mutta harrastaa aktiivisesti. Kaveripiiri meni kuulemma uusiksi onnettomuuden jälkeen. Ja elämä muutenkin.

Tuntuu että kaikki onnellisesti naimisissa olevat pyörätuolissa olevat ovat miehiä. Ennakkoluuloisesti luulen naisten olevan suvaitsevaisempia kuin miesten. Sisälläni kalvaa aivan hirvittävä pelko siitä, etten itse tule enää ikinä löytämään miestä, saati pääseväni koskaan naimisiin. Se pelottaa työllisyysnäkymääkin enemmän.

AP

Tunnen miehen, jolla oli ihana tyttöystävä vuosien ajan. Tyttöystävä auttoi kaikissa päivittäisissä toimissa, mutta mies ei oikein arvostanut häntä. Tuntui siltä että tyttis oli vaan lähihoitajan roolissa. Kun tyttis sitten lähti viimein, masentui mies ja syytti tyttistä kaikesta pahasta elämässään. Elää yksin lähes erakkona nyt ja joutuu tilaamaan hoitopalveluita selvitäkseen arjesta.

Onhan se varmasti ikävää kun on riippuvainen muiden avusta, mutta jokaisella meillä on puutteemme. Ei mua haittaisi seurustella pyörätuolipotilaan kanssa. Se voisi olla piristävääkin.

[quote author="Vierailija" time="27.02.2013 klo 17:17"]

T: Tapaturmaisesti vammautunut, josta kaikki tuntuu hyvin toivottomalta..

[/quote]

Tunnen miehen, jolla oli ihana tyttöystävä vuosien ajan. Tyttöystävä auttoi kaikissa päivittäisissä toimissa, mutta mies ei oikein arvostanut häntä. Tuntui siltä että tyttis oli vaan lähihoitajan roolissa. Kun tyttis sitten lähti viimein, masentui mies ja syytti tyttistä kaikesta pahasta elämässään. Elää yksin lähes erakkona nyt ja joutuu tilaamaan hoitopalveluita selvitäkseen arjesta.

Onhan se varmasti ikävää kun on riippuvainen muiden avusta, mutta jokaisella meillä on puutteemme. Ei mua haittaisi seurustella pyörätuolipotilaan kanssa. Se voisi olla piristävääkin.

[quote author="Vierailija" time="27.02.2013 klo 17:17"]

T: Tapaturmaisesti vammautunut, josta kaikki tuntuu hyvin toivottomalta..

[/quote]

En tunne, mutta tiedän. On huippu-urheilija.

Äitini on. Hänellä menee huonosti. On sairauksia ja kaikkea muuta kakkaa.

Tiedän yhden naisen, jolla on synnynnäinen lihassairaus ja on ollut pyörätuolissa lähes koko elämänsä. On naimisissa ja heillä on myös biologinen lapsi. Nainen saa päivittäin apua mm. pukemiseen ja peseytymiseen ulkopuolelta, jotta mies ei olisi vain omaishoitajana. Käy töissä tavallisesti.

Vertaistuki varmasti auttaisi sinuea, olethan sitä jo hankkinut?

Tunnen naisen jolla lapsi ja elämä ihan normaalia ja mallillaan matkusteluineen jne, ei pyörät pyllyn alla ole kuin korkeintaan hidaste... Toki kodissa saattaa joutua tekemään pientä esteettömyysremonttia ja tavaroiden uudelleensijoittelua oikealle korkeudelle jne mutta sehän on pientä sen rinnalla jos on tapaturmasta selvinnyt hengissä, eikös? Tsemppiä!

Kiitos kommenteistanne. Olen kokeillut vertaistukea ja se vain pahensi oloani. En aio enää ikinä palata kuntoutuskeskuksiin, joissa saa kokea olevansa kuin lastentarhassa jälleen.

AP

Tunnen.  Kaksi lastani on pyörätuolissa. He ovat eläväisiä ja onnellisia, kilttejä ja kivoja muksuja, käyvät koulua ja vauhti on kova. Heillä on sekä terveitä että liikuntavammaisia ystäviä.

Nyt alkaa olla ajankohtaista, että kyselevät MIKSI omat jalat tai kädet eivät toimi kunnolla, se mietityttää kovasti. Välillä tule turhautumista, kun kaikkeen tarvitsee toisen apua. Pukeminen, leikkiminen, syöminen, sivun kääntäminen kirjassa... Puhumme asiasta aina, kun lapsilla itsellään siihen tuntuu olevan tarvetta. Samalla tuon kuitenkin esille kaikkia niitä hyviä puolia, joita omassa elämässä ja terveydessä on. Itsetunnon koossa pitämisessä on aika paljon työtä, avitan sitä tietoisesti.

Murrosiässä tullee totisempi murehtimisen aika, mitä olen lukenut ja kuunnellut muiden kokemuksia

Vammaisuus ei tule mieleen arjessa, se on tuttua ja normaalia. Kaikkialle pääsee ja kaikkea voi tehdä, kun ei itse aseta esteitä mielikuvitukselle. Ap:n tilanne on varmasti ihan toisenlainen, kun vammaisuus ei ole synnynnäistä.

Toivon urheutta ja voimia, ehkä elämänilo löytyy vielä jonakin päivänä.

Olen avustanut cp-vammaista, aivan mahtava asenne hänellä elämään, vaikka tarvis apua lähes kaikessa pyllyn pyyhkimisestä lähtien. Tunnen lihassairaudesta kärsivän miehen pyörätuolissaan ja hengitysapulaitteessaan, hyvä tyyppi hänkin ja tyttöystäväkin on. Näkeehän noita kadulla, toiset kulkee ylpeänä ja ovat sujut maailman kanssa, toiset erakoituu ja käpertyy itseensä. Ja joku Leo-Pekka Tähti, huippu-urheilija ja söpö kun mikä. Ja hänestä voi ottaa oppia niin terveet kuin vammautuneetkin.

Jep, lasten paras kaveri ei pysty kävelemään, joten liikkuu pyörätuolilla. Mutta ei ole halvaantunut, joten pystyy moniin toimiin kuitenkin, esim. syömään itsenäisesti.

Lapsi on tottunut omiin rajoituksiinsa, koska on ollut syntymästään asti samanlainen. Osaa luontevasti ilmoittaa milloin tarvii apua ja on tottunut omaan hitaampaan elämänrytmiinsä.

Mutta toki häntä toisinaan surettaa, kun ei voi tehdä samoja asioita kuin muut eikä voi käydä samaa koulua kuin sisarukset ja kaverit. Vastapainoksi kaverit on alusta alkaen tottuneet miettimään mitä leikkejä tän lapsen kanssa voidaan leikkiä, eivätkä edes ehdota jotain metsässä rämpimistä, mikä ei onnistuisi. Moni asia taas onnistuukin: pihalla voi pelata jalkapalloa, pyöräilemään voidaan lähteä ja tää yksi painelee sähköpyörätuolillaan samaa vauhtia, piiloa ollaan sellaisella alueella, mistä löytyy piiloja pyörätuolillakin, jne.

Tunnen,itseni meinaan 9 vuotiaana uimarannalla sattu onnettomuus joka vei pyörätuoliin.Nykyään 12 (kohta 13)vaikka helkkoja hetkiä on niin olen edelleen aika urheileva ennen onnettomuutta harrastin jalkapalloa ja jääkiekkoa.Kouluun sellanen 900M kuljen itse kelaillen kaverit kyllä tulee talvisin ja muutenkin mukaan ni etttä esim pääsen justain lumivallista yli.Pyörätuoli ei ole vaikuttanut korvien väliin,ainakaan nagatiivisesti päin vastoin kasvatti henkisesti ja karsi pois näitä "kavereita" jotka ei sitte ollukaan mitään kunnon kavereita.Koulussa liikuntaa sovellettu yllättävän vähän kun pitää siirtyä urheilukeskukseen kelaan sinne ryhmäpelit olen tuomarina,salilla nostelen painoja.Tottakai heikkojakin hetkiä tulee mutta yllättävän vähän

Tunnen,itseni meinaan 9 vuotiaana uimarannalla sattu onnettomuus joka vei pyörätuoliin.Nykyään 12 (kohta 13)vaikka helkkoja hetkiä on niin olen edelleen aika urheileva ennen onnettomuutta harrastin jalkapalloa ja jääkiekkoa.Kouluun sellanen 900M kuljen itse kelaillen kaverit kyllä tulee talvisin ja muutenkin mukaan ni etttä esim pääsen justain lumivallista yli.Pyörätuoli ei ole vaikuttanut korvien väliin,ainakaan nagatiivisesti päin vastoin kasvatti henkisesti ja karsi pois näitä "kavereita" jotka ei sitte ollukaan mitään kunnon kavereita.Koulussa liikuntaa sovellettu yllättävän vähän kun pitää siirtyä urheilukeskukseen kelaan sinne ryhmäpelit olen tuomarina,salilla nostelen painoja.Tottakai heikkojakin hetkiä tulee mutta yllättävän vähän