Peruskoulu - onko muilla samanlaisia havaintoja?
Kertokaapa, vanhemmat, mitä mieltä olette tästä uudesta ops:sta? Mitä hyvää tai huonoa näette siinä? Entä lieneeköhän kenelläkään samaa kokemusta, kuin meillä...
Meillä on siis kolme lasta, joista vanhin on ekaluokkalainen. Uusi ops on siis ollut meillekin ihan uusi asia, mutta jos se tätä on, niin en kyllä kauheasti keksi mitään sanottavaa...
Periaatteen tasolla siis puhutaan mm. itseohjautuvuudesta. Käytännössä tämä näyttäytyy meille vanhemmille niin, että oppilas saa edetä omaa tahtiaan ja vaikuttaa tosi paljon omiin kotitehtäviinsä. Oppilas sitten joko tekee tai ei tee tehtäviä, tai tekee halutessaan yhden rivin, kun joku toinen saattaa tehdä yhden sivun. Tämä on nyt johtanut tässä luokassa siihen, että oppilaat on aivan eri tahdissa.
Oma lapsemme tykkää tehdä tehtäviä ja tuntuu oppivan niiden kautta parhaiten. Hän ei ole ns. jäljessä, mutta hiljattain olleessa vanhempainillassa muutama toi esille just tätä huolta, että osa on jopa kymmenenkin aukeamaa jäljessä muita (Kyllä, tämä muuten piti paikkansa!) Opettajan mukaan tämä on ok, mutta vastaukseksi saatiin nyt sellaista "Joka kodissa toimitaan vähän eri tavalla. Voi olla että asiasta x tulee vain yksi tehtävä kotiin, mutta jos oppilas ei saa tehtyä aiheeseen liittyviä, muita tehtäviä koulussa, niitä voisi olla hyvä tehdä kotona." Ihmeen epätarkkaa touhua, sanon minä, mutta näköjään en sitten niin väärässä ole ollutkaan, kun olen laittanut oman lapsemme tekemään esim. tunnilla kesken jääneen aihealueen tehtävät vaikkapa matikasta, vaikka ne ei läksynä ole olleetkaan. Yleensä meillä ei niitä jää kuin pari, mutta joukossa on kuulemma niitäkin, jotka tekee tunnilla vaikkapa pari laskua ja loput jää sitten kotiin.
Mulle tulee nyt sellainen olo tästä, että koulu ei anna mitään tarkkoja rajoja tällekään vaan on todella paljon vanhempien vastuulla, oppiiko lapsi, tai saako hän harjoitusta saman verran kuin muut. Tämä on mielestäni kummallista.
Toinen asia on se, että koulussa on koko ajan jotain eri teemaa. Oppimista toteutetaan myös erilaisin pelein, ryhmätöin,... ja tällöin varsinaisia oppiaineita ei välttämättä käydä läpi. Voi olla, että teemaviikolla - vai mikähän se hieno nimitys olikaan - me vanhemmat avustetaan lasta tietokoneen käytössä, kuskataan paikkaan x iltaisin, koska se liittyy asiaan, ja käydään näin ollen tätä peruskoulua ihan koko perhe :D Ok, meille tämä on mahdollista, mutta kaikki eivät voi panostaa tällä tavalla lapsensa kouluun. Herääkin kysymys, että vaikka systeemiä kuinka kehutaan, niin eikö tämä ole edelleen "Tulos tai ulos"- tyylistä ajattelua verhoiltuna hienoilta kuulostaviin termeihin?
Teemaviikon jälkeen kurotaan sitten umpeen jäänyttä "aukkoa" tehtävien saralla, ja niitä voi tulla ihan kyllästymiseen asti. Niin, että meidänkin tehtävistä tykkäävä lapsi tuskastuu.
Onko muilla minkälaisia havaintoja peruskoulun puolelta?
Kommentit (3)
Mulla ei ole lapsia enkä tunne tuota järjestelmää, joten mielestäni olen itseasiassa hyvä kommentoimaan asiaa.
Tajusin nimittäin heti, että miten hitossa tässä nyt paljastuu kouluun asti jos lapsella on huonot kotiolot ja vanhemmat ryyppää eikä niitä kiinnosta pätkän vertaa mitä lapsi oppii tai ei. Harva tuollaisissa oloissa kärsivä ihan ekana tekee innolla koulutehtäviä vapaaehtoisesti.
Uusi ops on syvältä, mutta on turha syyttää siitä kouluja ja opettajia. Opettajat kyllä viestivät poliittisille päättäjille huolenaiheensa uuteen opsiin liittyen jo sen valmisteluvaiheessa, mutta kuunteliko heitä kukaan? Ei.
Nostellen, eikö ketään?