Leaving Neverland
Julkaistaan kai pian. Voikohan sen nähdä jotenkin?
Kommentit (2915)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole vielä ehtinyt katsoa leaving neverlandia. Katsoin dokumentin living with michael jackson, jotta saisin jonkinlaisen kuvan miehestä ennen yksipuoleista syytös dokumentia.
Jackson vaikuttaa olleen hyvin erikoinen ihminen, josta vaikea saada otetta. Tulee tunne hyvin lapsenomaisesta aikuisesta. Haluaa hyvää kaikille, mutta toisaalta omat halut menee edelle. Esim. halusi viedä lapset eläintarhaan kun itse halusi nähdä gorillat. Eläintarha oli täynnä paparazeja ja faneja ja lapset joutui kulkemaan turvamiesten keskellä, fanien tönittävänä kauheassa melussa naamarit kasvoilla. Tuskin näkivät yhtään eläintä. Michael oli vaan innoissaan kun näki gorillat, ei tajunnut miksi lapsien olisi ollut mukavampi käydä eläintarhassa rauhassa. Kertoo myös vieneensä vastasyntyneet vauvansa kotiin heti näiden syntymän jälkeen. Parisin suunnilleen suoraan äidin kohdusta. Taas tulee tunne lapsesta joka haluaa kaiken kivan nyt heti.
Neverlandissa on kuin pikkupoika muiden lasten joukossa. Selvästi ei ole saanut mitään sellaista mukavaa omassa lapsuudessaan. Puhuu 12v pojan kanssa makuuhuoneessaan nukkumisesta. Sanoo nukkuvansa lattialla. Poika tuntenuy MJ:n pari vuotta ja myös hänen sisaruksensa ovat Neverlandissa kylässä. Kaikki lapset puhuvat Michalin kanssa rennosti ja aidosti, ei tule ollenkaan tunnetta mistään epäsopivasta. MJ ei tunnu ymmärtävän miksi on niin outua ihmisistä että hän nukkuu vieraiden lasten kanssa samassa makkarissa. Hänestä se on täysin viatonta. Tosiaan hyvin erikoinen persoona, ei varmasti ole ollut psyykkisesti ihan ehjä. Pedofiiliksi en usko.Pedot ovat taitavia manipuloimaan. Ihan tavallista että mitään epäsopivaa ei puhuessa näy. Se jo sinällään on epäsopivaa että vikittelee lapsia ja nukkuu heidän kanssaan. Pedon mielestä hänen rakkautensa on hyvää ja puhdasta. Lapselle se on vahingoittavaa. Mitään varsinaista aktia ei lasten hyväksikä tarvitse edes liittyä
Tähänhän se MJ:n puolustus nojasi, vaikka pitäisi nimenomaan olla pedofiilin tunnusmerkki. Ei tavallista aikuista ihmistä kiinnosta rakastaa muiden lapsia.
Vierailija kirjoitti:
"Mitä ajatuksia esim tuo yllä linkattu video ja täällä lukuiset muut materiaalit herättivät?"
Ei nuo syyttäjät vaivaudu katsomaan mitään, ei mitään muuta kuin Leaving Neverlandia, ja huutavat täällä, kuinka sairas Michael oli ja kuinka kamalan traumatisoivaa lapsille on hänen läheisyydessä olo ollut. Media on myynyt näillle juuri sen mitä haluaa. Ei ketään kiinnosta selvittää miksi vaikkapa aiemmin Michaelin aiemmin syylliseksi tuominneet muuttivat jyrkästi kantansa ihan vain siksi, että käyttivät edes vähän aikaa muuhun kuin tähän dokumenttiin. Ei ihmisiä kiinnosta totuus. Ihmiset itkisivät itsensä silkasta häpeästä uneen kun muistelisivat huutaneensa näitä syytöksiä jos ottaisivat asioista selvää. Jos joku on täällä edes yrittänyt pyytää perehtymään ja kuuntelemaan toista puolta, leimataan hulluksi ja fanaattiseksi Jackson faniksi, paras mitä täällä oli, on että puolustajat ovat kuin kultti. Eikä auta sekään, vaikka itsekkin kerron nyt tässä, että en ole edes hänen musiikkiaan kuunnellut. Ihan vain tätä tapausta seurannut siitä asti, kun oikeuteen meni ensimmäisen kerran. Tässä aikalailla kiteytettynä se mikä tapauksessa Michael Jackson on vikana = Ei ihmisiä kiinnosta totuus lainkaan, vaan huudellaan syytöksiä kovasti tunteita kuohuttavasta aiheesta kahden näyttelijän kertomuksen perusteella. Huolimatta siitä, että koko syytös oli niin täynnä epäkohtia ja kuinka tärkeitä asioita jätettiin tarkoituksella pois, että koko haaste naurettiin oikeudesta ulos.
Voi hyvä luoja miten sen nyt pitäisi "auttaa" että sinä et kuuntele hänen musiikkiaan?! Eihän hänen muusiikkinsa liity hänen syyllisyyteensä mitenkään. Minä puolestani tuskin vaihdan jatkossakaan kanavaa jos joku radiokanava vielä uskaltaa hänen kappaleitaan soittaa vaikka syyllisenä häntä pidänkin. Ainakaan Billy Jeanin kohdalla.
Vierailija kirjoitti:
"Mitä ajatuksia esim tuo yllä linkattu video ja täällä lukuiset muut materiaalit herättivät?"
Ei nuo syyttäjät vaivaudu katsomaan mitään, ei mitään muuta kuin Leaving Neverlandia, ja huutavat täällä, kuinka sairas Michael oli ja kuinka kamalan traumatisoivaa lapsille on hänen läheisyydessä olo ollut. Media on myynyt näillle juuri sen mitä haluaa. Ei ketään kiinnosta selvittää miksi vaikkapa aiemmin Michaelin aiemmin syylliseksi tuominneet muuttivat jyrkästi kantansa ihan vain siksi, että käyttivät edes vähän aikaa muuhun kuin tähän dokumenttiin. Ei ihmisiä kiinnosta totuus. Ihmiset itkisivät itsensä silkasta häpeästä uneen kun muistelisivat huutaneensa näitä syytöksiä jos ottaisivat asioista selvää. Jos joku on täällä edes yrittänyt pyytää perehtymään ja kuuntelemaan toista puolta, leimataan hulluksi ja fanaattiseksi Jackson faniksi, paras mitä täällä oli, on että puolustajat ovat kuin kultti. Eikä auta sekään, vaikka itsekkin kerron nyt tässä, että en ole edes hänen musiikkiaan kuunnellut. Ihan vain tätä tapausta seurannut siitä asti, kun oikeuteen meni ensimmäisen kerran. Tässä aikalailla kiteytettynä se mikä tapauksessa Michael Jackson on vikana = Ei ihmisiä kiinnosta totuus lainkaan, vaan huudellaan syytöksiä kovasti tunteita kuohuttavasta aiheesta kahden näyttelijän kertomuksen perusteella. Huolimatta siitä, että koko syytös oli niin täynnä epäkohtia ja kuinka tärkeitä asioita jätettiin tarkoituksella pois, että koko haaste naurettiin oikeudesta ulos.
Kukaan muu kun MJ kulttilaiset ei suhtaudu häneen niin maanisesti että rupeais tämän takia itseään uneen itkemään oli niin tai näin. Ja kyllähän se näin on...
En minä jaksa katsoa noita MJ-fanaatikkojen laatimia puhtaaksi pesu videoita. Kun tiedän että MJ nukkui niiden poikien kanssa, aina oli joku tietty suosikki, joka sitten hylättiin, todistajia on maksettu hiljaiseksi ja sitten päälle tuo uusi dokumentti. Teidän filmeissä ei ole mitään mikä voisi muuttaa sitä vaikutelmaa mikä näistä kaikista yhteen laskettuna syntyy. Kukaan teistä tai noista todistelufilmien tekijöistä ei ole ollut siellä makkarissa poikien ja MJ:n kanssa.
Vierailija kirjoitti:
"Mitä ajatuksia esim tuo yllä linkattu video ja täällä lukuiset muut materiaalit herättivät?"
Ei nuo syyttäjät vaivaudu katsomaan mitään, ei mitään muuta kuin Leaving Neverlandia, ja huutavat täällä, kuinka sairas Michael oli ja kuinka kamalan traumatisoivaa lapsille on hänen läheisyydessä olo ollut. Media on myynyt näillle juuri sen mitä haluaa. Ei ketään kiinnosta selvittää miksi vaikkapa aiemmin Michaelin aiemmin syylliseksi tuominneet muuttivat jyrkästi kantansa ihan vain siksi, että käyttivät edes vähän aikaa muuhun kuin tähän dokumenttiin. Ei ihmisiä kiinnosta totuus. Ihmiset itkisivät itsensä silkasta häpeästä uneen kun muistelisivat huutaneensa näitä syytöksiä jos ottaisivat asioista selvää. Jos joku on täällä edes yrittänyt pyytää perehtymään ja kuuntelemaan toista puolta, leimataan hulluksi ja fanaattiseksi Jackson faniksi, paras mitä täällä oli, on että puolustajat ovat kuin kultti. Eikä auta sekään, vaikka itsekkin kerron nyt tässä, että en ole edes hänen musiikkiaan kuunnellut. Ihan vain tätä tapausta seurannut siitä asti, kun oikeuteen meni ensimmäisen kerran. Tässä aikalailla kiteytettynä se mikä tapauksessa Michael Jackson on vikana = Ei ihmisiä kiinnosta totuus lainkaan, vaan huudellaan syytöksiä kovasti tunteita kuohuttavasta aiheesta kahden näyttelijän kertomuksen perusteella. Huolimatta siitä, että koko syytös oli niin täynnä epäkohtia ja kuinka tärkeitä asioita jätettiin tarkoituksella pois, että koko haaste naurettiin oikeudesta ulos.
Pakko sanoa että jos nämä näyttelee niin ovat vielä valovuosia edellä Jacksonin esiintymis taidoista!!
Näyttelijöitähän nämä miehet ovat. Minä en tiedä mitä katsotte mutta en ole katsonut itse mitään propagandavideoita. Tuossa kyllä ikävästi kirjoittaja totesi oikeaksi tuon, että heti kun pyytää katsomaan vastapuolen sanaa tapahtumiin, niin heti tulee syyte tästä, että on MJ fanaatikko ja kuin joku kulttilainen 😔 Tämä kieltämättä vaikuttaa aivan kamalalta joukkolynkkaamiselta. Vai oliko FBI myös näitä kulttilaisia. Epäuskottaviksihan nuo miesten väitteet ikävä kyllä on kovin helpostikkin todettavissa. 😔

FBI ei löytänyt mitään, mutta kun hyväksikäytön jälkeen ei yleensäkkään jää mitään löydettävää, niin mitähän tuota kannattaa sinunkaan toistella?
Jos palataan vielä taakseppäin niin tämäkin on linkattuna tänne. Mutta ei tosiaan kukaan katso näitä. Kaikki vain ovat hulluja MJ fanaatikkoja palstalaisten mielessä, ei kovin vaikea käsittää miksi ihmiset leimaavat syylliseksi kun asenne on mikä on. Toisaalta, tämä Leaving Neverland on tullessaan saanut jotkut kiinnostumaan tapauksesta niin, että pystyvät asiaa selvittelemään ilman kiihkoilua ja vasta sitten muodostamaan mielipiteensä. Ihmisluonnon tietäen näitä on valitettavasti vähemmistö. Neverlandistahan on tehty kanne, ja asioita ollaan oikaisemassa tulevassa dokumentissa. Jospa tämän asian faktat saisi viimein taottua ihmisten päähän ja loppuisi tämä, juurikin propaganda ja median päähäniskostama käsitys, että mies on syyllinen ja pää vadille. Tämähän tehtiin jo miehen ollessa elossa ja varsin onnistuneesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näyttelijöitähän nämä miehet ovat. Minä en tiedä mitä katsotte mutta en ole katsonut itse mitään propagandavideoita. Tuossa kyllä ikävästi kirjoittaja totesi oikeaksi tuon, että heti kun pyytää katsomaan vastapuolen sanaa tapahtumiin, niin heti tulee syyte tästä, että on MJ fanaatikko ja kuin joku kulttilainen 😔 Tämä kieltämättä vaikuttaa aivan kamalalta joukkolynkkaamiselta. Vai oliko FBI myös näitä kulttilaisia. Epäuskottaviksihan nuo miesten väitteet ikävä kyllä on kovin helpostikkin todettavissa. 😔
FBI ei löytänyt mitään, mutta kun hyväksikäytön jälkeen ei yleensäkkään jää mitään löydettävää, niin mitähän tuota kannattaa sinunkaan toistella?
Jackson on tutkituimpia ihmisiä koko historiassa. Tämä syyttäjä puoli on kyllä yksi kultti 😄 Uskoo kahden rahastajan sanaa, joilla on parhaillaan vetämässä valtiota vastaan satojen miljoonien vaatimus. Siinä vastaus miksi Leaving neverland on tehty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä uskon noita poikia. He kertovat uhan samanlaisesta käyttäytymisestä ja mieltymyksistä, vaikka eivät tunne toisiaan.
Järkyttää se, miten hyväksikäyttö on jotkut vuosia.
Selvästi jättänyt syvät jäljet molempiin , hehän kertovat avoimesti pahasta olostaan.
Hyvin tehty dokumentti ja jää kyllä mieleen.Mitä ajatuksia esim tuo yllä linkattu video ja täällä lukuiset muut materiaalit herättivät?
Ei tuo kyllä herätä mitään ajatuksia. Sinuunko tuo teki vaikutuksen? Se johtuu hurmoshenkisyydestäsi. Tuossa oli toisteltu niitä samoja kommentteja mitä täälläkin ja leikattu pätkiä siltä ajalta kun pojat ei vielä myöntäneet että ovat joutuneet hyväksikäytetyksi.

Voi olla että on vaikka tutkituin henkilö koko universumissa, mutta kun se ei muuta sitä että hyväksikäytöstä ei välttämättä jää mitään jälkiä, joita voisi käyttää todisteena. Se kun nyt vaan on sen laatuinen rikos.

Voi apua, kun kyseisessä oikeudenkäynnissä myönneltiin miten olivat keksineet väitteitä ja koko homma oli täys floppi jo vuonna 2005. Mitä tapahtui tämän jälkeen? Pahoitteliko media otsikoitaan, ei. Päinvastoin, ajojahti kiihtyi ja koitettiin ja kaivamalla kaivaa uusia todistajia, josko nyt löytyisi joku jota kuitenkin käytetty hyväksi. Ja otsikot "Jacko-Wacko sitä ja tätä".

Onko tässä muuten tätä "hurmoshenkisyyttä"?

Eiköhän siinä ole raha vaihtanut omistajaa kun jutut muuttuivat.

Juu kyllä, Wade ja Safechuck saavat nyt kissanpäivät ja luksuselämä taattu tällä ELOKUVALLA. Varsin hienosti tehty. Sitä ei varmaan voi kukaan kieltää. Vaikeata katottavaa ja hyvin onnistuivat tavoitteessaan. Ihmiset säälivät ja potti kotiin.
Hauskaa, että James Safechuck väittää harrastaneensa Jacksonin kanssa seksiä Neverlandin juna-asemalla, mitä ei ollut vielä edes olemassa silloin kun tämä väitetty seksuaalinen hyväksikäyttö tapahtui :D
"vieras aikuinen ei koskaan, ikinä, tarvitse lapselta mitään. Ei apua, ei huomiota, ei pientä palvelusta. Terve ja turvallinen aikuinen pyytää näitä aina aikuiselta"
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/03/31/riku-rantala-en-haluaisi-puhua…
No shit, scherlock!!? Hämmästyttävää päättelykykyä! Mieletön järjenjuoksu ja tajunnanräjäyttävä logiikka!
-Ei tullut sulla mieleen siinä kun teit noita aikajanoja ja aikaikkunouta, että olisin kenties katsonut saman pätkän aikaisemmin?? Häikäistyit omasta nerokkuudestasi? Teit päräyttövön päätelmän ja laitoit sen ilmoille sen tarkemmin miettimättä? Joo näin taas käydä nyt sulla...