Tulisieluisten parisuhde. Voiko se koskaan tyyntyä?

"vahvaluonteinen suorasuu" on vain kaunisteltu ilmaus sille, että olette huonosti käyttäytyviä ja kenties peräti moukkia.

Minulla oli aikoinaan ystävä joka oli vastaavanlaisessa suhteessa. Voi luoja miten rasittavaa se olikaan katsoa vierestä! joka asiasta hitonmoinen draama eikä mitään käytöstapoja kummallakaan. Heillä oli jotenkin erikoinen käsitys ihmissuhteista eli mitä läheisempi ihminen, niin sitä pahemmin saa sanoa. Olin itsekin aika läheinen ystäväni kanssa joten sain myöskin osuuteni.

Sain lopulta tarpeekseni ja  lopetin yhteydenpidon. En jaksanut kuunella enkä jaksanut sitä myötähäpeää esim julkisilla paikoilla. Veikkaan että teistäkin jompikumpi nostaa kytkintä jossain vaiheessa. Tuo on teille kummallekin ihan sietämätön tilanne ja energiaa menee ihan hukkaan. Sen voisi käyttää johonkin positiiviseen ja elämäänne kehittävään. Esim viestisi nro 20 kuvaa hyvin miten joutavaan käytätte aikaanne.

[quote author="Vierailija" time="25.02.2013 klo 10:12"]

[quote author="Vierailija" time="24.02.2013 klo 20:21"]

Meitä on kaksi vahvaluonteista suorasuuta jotka päädyimme aikanaa yhteen. Ehkä se silloin yhdisti meitä, suhteessa olimme yhtä vahvoja eikä puoliso tossun alla niin kuin aikasemmissa suhteissa kävi. Nyt kun päät on kolissut yhteen jo 10v, niin tyyntymisen sijaan puhumme entistäkin suoremmin, kumpikaan ei pysty nielemään sanojaan vaan sanomme ilkeitä asioita toisillemme ja ärsyynnymme pikkuasioista. Ainainen tappelu typeristä asioista tuntuu raskaalta. Monet kerrat olemme puhuneet että nyt se loppuu ja alamme käyttäytymään niin kuin aikuisten pitäisi, mutta aina se lipsuu takaisin entiseen. Emme halua erota, kovapäisinä kun koemme sen epäonnistumisena. Haluamme paremman suhteen jossa kynnys nälviä toista on korkea. 

Onko kenelläkään samantyyppistä kokemusta, että pitäisi muuttaa itseä ja tempperamenttiaan? Tempperamentti on erilainen eri ihmisten kanssa, mutta kuten sanoin, ihmistä en nyt haluaisi vaihtaa.

[/quote]

ei temperamenttia tarvitse muuttaa, eikä edes voi. Riittää kun opettelette ottamaan vastuun omista tunteistanne. Kasvakaa aikuisiksi. Opetelkaa kunnioittamaan toisianne. Voi tarvita terapiaa jos olette kovin sekaisin itsenne kanssa. Turha syyttää  temperamenttia jos on huonot sosiaaliset taidot.

[/quote]

Meinasin sanoa aivan samaa!! Oikeasti tempperamentti on ihan eri asia kuin sosiaaliset taidot, joihin kuuluu myös riitelytaidot. Moni vaan antaa itselleen luvan käyttäytyä törkeästi " kun mä oon tällainen räiskähtelevä/tulisielu tms."

Kirjoitan näin siksi, kun itsekin olen ollut ap:n kuvaamanlainen. Ja kuten monet ITSEKESKEISET " tulisielut" tuossakin tuli hyvin selväksi ihan ap:n itsensä kirjoittamana, että minkäänlaista vastuuta omasta käytöksestä ja omista tunteista ei osata ottaa. Jo lähtien siitä, että kun aiemmin parisuhteissa toinen on ollut tossun alla, niin siinäkään ei hälytyskellot soi, että hetkinen, minähän olen siis käyttäytynyt törkeästi jo aiemmissa suhteissani ja ALISTANUT toista, vaikka kukaan ei ansaitse osakseen alistavaa kohtelua. Vaikka ei olisikaan "tulisielu" eli huonotapainen alistava törkimys.

Ei ole mitään vahvuutta olla periksiantamaton juntti. Olen itse sen oppinut kantapään kautta, koska kuten jo sanoin, olen elänyt ihan vastaavaa elämää kuin ap. Ja se todellakin on niin, että niin kauan kuin salaa sisällään ihannoi noita tapoja itsessään, siis sitä pään seinään hakkaamista ja minähän en periksi anna-asennetta, ei eteenpäin pääse.

Mutta kuten ap:kin on jo huomannut, se ei pidemmän päälle ole kovin kivaa elää kaltaisensa ihmisen kanssa.

Mitä sitten pitää tehdä?

1) Luopua viimeisestä sanasta. Siitä, että kun toi ei pidä kiinni sopimuksista, niin mäkään en pidä. Eli muuttua sitten itse ensin.

2) luopua turhasta mäkättämisestä ja riidan haastamisesta. Me ollaan tehty niin, että jos joku asia ärsyttää, niin siitä ei sanota ärsyyntyneenä. Eli ei aleta nalkuttaa niistä sukista lattialla tai tiskaamattomista tiskeistä, vaan asia otetaan puheeksi seuraavana päivänä ihan rauhassa.

3) silloin kun toinen puhuu jostain itseä ärsyttävästä asiasta, toinen kuuntelee EIKÄ ALA NOKITTELEMAAN eli sitä että no niin säkin teet sitä tai tätä. Vaan asiasta puhutaan, molemmat saa sanoa näkemyksensä asiaan, ja sen mukaan mennään, kummalle asia on tärkeämpi.

Ja ei ap. se ei ole helppoa. On paljon helpompi rääpiä päätään ja olla "tulisielu" ja taistella parisuhteessa verisesti ikään kuin parisuhteen riidoissa voisi olla voittajia ja häviäjiä.

Niin, joskus sen tosiaan oppii ikaan kuin kantapaan kautta, olen seurannut tallaista sivustaseuraajana. Ollut mielenkiintoista seurattavaa, mutta ilmeisesti loppu on onnellinen, koska kerran on opittu, etta myos samankaltaisen ihmisen kanssa voi elaa. Yhdessa voi oppia enemman kuin yksin, mm. juuri etta aina ei tarvitse saada viimeista sanaa jne.