Mitä teen
Olen tavannut aivan ihanan naisen jonka kanssa yhteistä taivalta nyt puolisen vuotta.voisin melkein sanoa että tämä nainen on vihdoin SE nainen minulle.eilen hän vei minut ensinmäistä kertaa tapaamaan perhettään äitinsä luo johon tuli myös hänen siskonsa perheineen.muuten kaikki meni hyvin paitsi minulle selvisi että juuri ennen meidän tapaamistamme ja muutaman kerran jo nähtyämme olen ollut hänen siskonsa kanssa.en siis todellakaan tiennyt että ovat sukua tai edes tuntevat.hänen siskonsa hoiti homman kuin ei olisi tuntenutkaan minua.asiaan saattoi tietysti vaikuttaa hänen aviomiehensä joka oli myös paikalla.olen ollut ihan puissa tämän jälkeen.en tiedä pitäisikö kertoa vai ei.jos olisin varma ettei asia tule muuta kautta selville en kerrtoisi mutta kun en voi olla asiasta aivan varma.pelkään että tämä tuhoaa suhteeni naiseeni toimin miten vain.auttakaa ja antakaa neuvoja.
Kommentit (2)
Menin ja kerroin.yhteisiä tuttavia sen verran että asia olisi tullut ilmi kuitenkin.naiseni ilmoitti että tarvitsee aikaa ajatella ja tätä aikaa olen nyt antanut.en ole kuullut mitään hänestä.ei vastaa viesteihin ei soittoihin.täytyy myöntää että v*tuttaa!merkityksetön asia voi vaan pilata näköjään merkityksellisen jutun.
Ap
Naisena täytyy sanoa että en haluaisi tietää.oletko aivan varma että asia saattaisi tulla ilmi jostain?naisesi sisko ei taatusti kertoisi kun ei ole puhtaat jauhot olleet pussissa.