Havaittu: jos lapseton sanoo olevansa vela, äidit pillastuvat.
Jos taas sanoo kärsivänsä tahattomasta lapsettomuudesta, ollaan joko alentuvasti sääliviä (no, voi, saat hoitaa mun mukuloita) tai ilkeitä (ei susta olisi äidiksi ollutkaan).
Olen kokenut kaikki variaatiot. Vaikka olen ollut ihan sama ihminen sanoessani uteluihin näitä vaihtelevia selityksiä, reaktiot ovat olleet ennustettavan erilaisia. Logiikka on kuitenkin aukoton. Tahattomasti lapsettomaan nähden mamma kokee ylemmyyttä ja paremmuutta (minusta oli siihen mihin sinusta ei, minulla on jotain mitä sinulla ei). Velan taas koetaan kyseenalaistavan koko mamman valitsema elämäntapa, vähättelevän häntä ja hänen puuhiaan perheensä parissa ja siinä sivussa pyydystävän mamman nykyistä siippaa.
Kommentit (79)
jaa..aa...itse kärsin tahattomasta lapsettomuudesta (hoitojen kera ja ilman) yli 10 vuotta, mutta en mä kyllä kokenut kenenkään säälivän tai ilkeilevän mulle oli niillä itsellä sitten lapsia tai ei.
kun sitten on kuitenkin omassa elämässä sattunut sekin ihme, että olen niitä lapsia nyt myöhemmin saanut, en mä koe minkäänlaista ylemmyyttä niihin nähdenkään, jotka on veloja tai tahattomasti lapsettomia.
Lapsellisuudessa ja lapsettomuudessa on omat hyvät ja huonot puolensa ja tällä kokemuksella sanoisin, että jos lapsettomuus on vapaaehtoista niin go for it. Jos haluaa päästä elämässä yhdessä isossa asiassa helpommalla niin ei kannata hankkia jälkikasvua,jotka vie yöunet,mahdollisuudet elää ihan omaan tahtiin (kuten käydä puolison kanssa ulkona syömässä, elokuvissa, harrastaa jne ilman ylimääräisiä suunnitelmia ja säätöjä sen suhteen kuka hoitaa lapsia sen ajan..).
Näin jälkikäteen ajatellen olisi tosiaan kannattanut osata nauttia myös siitä lapsettomasta elämästä, sen sijaan että suri lapsettomuutta kovasti ja tuolloin se "lapsettoman vapauskaan" ei tuntunut erityisen arvakkaalta tai hyvältä.
Kyllä mäkin mielessäni säälin. En tiedä tuleeko se ilmi kasvotusten.
Se vaan on jotenkin tosi sääli, ettei velat tiedä mitä menettävät.
[quote author="Vierailija" time="23.02.2013 klo 15:57"]
[quote author="Vierailija" time="23.02.2013 klo 15:54"]
[quote author="Vierailija" time="23.02.2013 klo 15:46"]
Naulan kantaan. Näin lapsellisena, säälin veloja!
[/quote]
miten sun koulutustaso tähän liittyy?
Miksi säälit? Ihan mielenkiinnosta kysyn. :) Olen itse 35-vuotias akateemisesti koulutettu vela parisuhteessa.
[/quote]
[/quote]
Sillä tavalla liittyy koulutustasoni tähän, että ehtinyt kyllä elää tehdä muutakin, kun on jättänyt lapset hankkimatta. En sano etteikö joku voisi saada sekä hyvän koulutuksen, työn että lapsia, mutta itselläni ei olisi onnistunut. Jos olisin hankkinut lapsia, olisin köyhä, onneton ja itseni uhrannut nainen. Nyt olen onnellinen ja täysipainoista elämää mieheni kanssa viettävä varakas nainen. :)
Säälittävää väittää, ettei nainen voisi olla samalla akateeminen, parisuhteestaan nauttiva ja lapsia hankkinut. Elämä on niin monitahoista, että siihen sisältyy niin opiskelua, rilluttelua että synnytystä.
[quote author="Vierailija" time="23.02.2013 klo 16:04"]
Sillä tavalla liittyy koulutustasoni tähän, että ehtinyt kyllä elää tehdä muutakin, kun on jättänyt lapset hankkimatta. En sano etteikö joku voisi saada sekä hyvän koulutuksen, työn että lapsia, mutta itselläni ei olisi onnistunut. Jos olisin hankkinut lapsia, olisin köyhä, onneton ja itseni uhrannut nainen. Nyt olen onnellinen ja täysipainoista elämää mieheni kanssa viettävä varakas nainen. :)
[/quote]
Mistä tiedät että olisit onneton? Lapset on mieletön rikkaus, jota rahalla ei saa.
Itse tunnen itseni todella rikkaaksi tämän perheeni kanssa, vaikka olenkin toki myös korkeakoulutettu ja hyvin toimeentuleva. Mutta suurempana rikkautena pidän ihania lapsiani ja miestäni. Niitä ei voi millään rahalla ostaa.
t: ohis
[quote author="Vierailija" time="23.02.2013 klo 16:08"]
Säälittävää väittää, ettei nainen voisi olla samalla akateeminen, parisuhteestaan nauttiva ja lapsia hankkinut. Elämä on niin monitahoista, että siihen sisältyy niin opiskelua, rilluttelua että synnytystä.
[/quote]
Kuka sellaista on nyt väittänyt? Juurihan korostin vain, että minä itse en olisi siihen pystynyt. Suurin syy on, että en ole halunnut. Tiedän olevani itse onnellisempi näin.
T, 35-vuotias vela
Kyllä ne lapsettomatkin tietävät, mikä heille itselle sopii. Ei totuus onnesta ole yhdenkään äiti-ihmisen hallussa, se on yksilöllistä.
-Kahden lapsen äiti.
[quote author="Vierailija" time="23.02.2013 klo 15:54"]
[quote author="Vierailija" time="23.02.2013 klo 15:46"]
Naulan kantaan. Näin lapsellisena, säälin veloja!
[/quote]
Miksi säälit? Ihan mielenkiinnosta kysyn. :) Olen itse 35-vuotias akateemisesti koulutettu vela parisuhteessa.
[/quote]
Mä uskon, että mun elämä on paljon rikkaampaa henkisesti. Olen yhden lapsen yh, jolla on ihan kiva palkka, mutta joka penni menee 10-vuotiaani hyvinvointiin, mutta elämäni on niin monella tasolla rikasta. Lapsi antaa paljon ja hänen ystävänsä ja meidän yhteiset rakkaat perheystävät ovat hienoja. Toki voi olla ystäviä, mutta minulla ainakaan ei ole ollut näin rakkaita läheisiä ystäviä ikinä aikaisemmin, joiden kanssa voi jakaa arkea ja juhlaa.
Hienoimmat hetket elämässäni ovat olleet ne kun lapsi syntyi ja oppi kävelemään.
[quote author="Vierailija" time="23.02.2013 klo 16:15"]
Kyllä ne lapsettomatkin tietävät, mikä heille itselle sopii. Ei totuus onnesta ole yhdenkään äiti-ihmisen hallussa, se on yksilöllistä.
-Kahden lapsen äiti.
[/quote]
Kauniisti ja hienosti kirjoitettu kommentti. Harvinaista täällä! :)
T, 35-vuotias vela
Eikö luontokin päätä jotain.Siis jos ei saa lapsia,ei saa.On eri asia olla vapaaehtoisesti tyytyväinen ja satsata kaikki itseensä.
Minä en sääli lapsellisia/lapsettomia/veloja. Säälin niitä, jotka eivät ole sinut omien elämänvalintojensa kanssa ja purkavat katkeruuttaan tällaisilla aloituksilla.
Olen itse kärsinyt lapsettomuudesta (en onneksi enää) ja katkeroituminen oli monesti lähellä. Päätin kuitenkin olla vatvomatta sellaista asiaa mihin en itse voi vaikuttaa, tai jonka eteen olin jo tehnyt voitavani.
Pahaa tekee nähdä lapsenvihaajia, vanhempienvihaajia, raskaanaolevien vihaajia jne, sillä kaikki vihantunteet kumpuavat pohjimmiltaan omasta alemmuudentunteesta toista kohtaan.
Minusta vela on siksi säälittävä tapaus, että lapsettomuutta varten pitää olla tuollainen termi käytössä. Eikö voi vain sanoa olevansa lapseton tai että vielä ei ole heidän aikansa..? Miksi siihen pitää juntata jokin ideologia mukaan ja kärkkäät mielipiteet? Lapseton on usein ihan pihalla lapsiperheen elämästä muutenkin, vaikka tietysti kuvittelee tietävänsä siitä about kaiken, siksi ainakin itseäni ärsyttää velojen puheet. Ei lapsen hankkiminen ollut itselleni mikään suuri, maailmaa muokkaava ratkaisu, vaan ihan normaalielämään kuuluva juttu. Ei siihen kukaan pakottanut, aivopessyt tai myöskään painostanut, mutta sama toistepäin: ei ollut ylivoimaisia syitä olla lisääntymättäkään.
[quote author="Vierailija" time="23.02.2013 klo 16:25"]

Itse olen rehellisesti kertonut läheisille ettei lapsia ole koskaan tulossa. Ihan jo siksi että äidilläni on kova mummokuume, en halunnut antaa turhan toivon elää. En käännytä ketään lapsettomaksi ja myönnän avoimesti että en tiedä lapsista tai niiden kasvattamisesta mitään, ei edes kiinnosta.
Sinä et keksinyt syytä olla hankkimatta lapsia, joten teit niitä. Minä taas en keksi syytä hankkia lapsia, joten jätän tekemättä. Normaalia elämää molemmat.
T, 35-vuotias vela
Minua ei ihan oikeasti jaksa kiinnostaa jonkun lapsettomuus. Meillä töissä on 4 lapsetonta päälle 50v naista. Ei ihan oikeasti kiinnosta tippaakaan.
Se on vain ärsyttävää, kun heidän kanssaan pitää olla niin hemmetin varovainen. Kun alkoi odottamaan, ei uskaltanut sanoa, kun lapsettomalle tuli paha mieli. Ei voinut maha isona iloita raskaudesta, kun lapseton koki sen työpaikkakiusaamiseksi. Ja kaikkea maan ja taivaan välillä.
Ja vapaaehtoisesti lapsettomien valinnat ei kiinnosta sitäkään.
Elämä menee kyllä ihan omaan elämään syventyessä ja nauttiessa siitä. Kuinka hauskaa on ollut nyt aamullakin kun murrosikäisen tytön kanssa olemme leiponeet ja olen kuunnellut hänen juttujaan. On ollut onni saada luoda näin hienoja uusia ihmisiä. Joskus katsoo nuoriaan ja ihmettelee, että onko nämä todellakin meistä lähtöisin. Nämä uudet elämät, mitkä ovat meillä lainassa ja lähtevät kohta kokeilemaan siipiään.
Joten ap, usko tai älä, mutta oma elämä on niin rikasta, että ei kiinnosta sinun lapsettomuutesi tippaakaan. Korkeintaan ärsyttää joskus se, kun sitä velautta tuodaan niin hyökkäävästi esille ja jäädään odottamaan kieli pitkällä reaktiota. Jos ei reagoi, on kylmä ja suhtautuu velaan vihamielisesti. Jos jotain mutisee kohteliaisuuden vuoksi, on kateellinen tiukasta pillusta ja kylmä ihminen kun ei ymmärrä toisia,
Nämä velat ovat usein ihmisiä, joiden nuoruus venähtää ja sitten 39-vuotiaina niille iskee törkeä paniikki ja hirveellä kiireellä väsätään sittenkin se ipana jonkun täysin epäsopivan miehen kanssa ja ihmetellään, että onko tää näin kamalaa tämä vanhemmuus? Näin on käynyt kolmelle entiselle velalle, jonka tunnen. Viime hetken paniikissa tuleekin sutta ja sekundaa.
t. 45 v
[quote author="Vierailija" time="23.02.2013 klo 16:30"]
Itse olen rehellisesti kertonut läheisille ettei lapsia ole koskaan tulossa. Ihan jo siksi että äidilläni on kova mummokuume, en halunnut antaa turhan toivon elää. En käännytä ketään lapsettomaksi ja myönnän avoimesti että en tiedä lapsista tai niiden kasvattamisesta mitään, ei edes kiinnosta.
Sinä et keksinyt syytä olla hankkimatta lapsia, joten teit niitä. Minä taas en keksi syytä hankkia lapsia, joten jätän tekemättä. Normaalia elämää molemmat.
T, 35-vuotias vela
[/quote]
Oletko käynyt sterilisaatiossa / elätkö selibaatissa? Mistä voit olla varma ettei niitä lapsia tule? Miksi sen mielipiteen pitää olla noin jyrkkä? Jotenkin tuntuisi rehellisemmältä sanoa, ettei toistaiseksi tunnu siltä että haluaisi lapsia. Eihän voi etukäteen tietää, muuttuuko se oma mieli tulevaisuudessa.
Sterilisaatiotkin pettävät joskus. Ainoa keino pysyä varmasti lapsettomana on selibaatti.
[quote author="Vierailija" time="23.02.2013 klo 16:02"]
Kyllä mäkin mielessäni säälin. En tiedä tuleeko se ilmi kasvotusten.
Se vaan on jotenkin tosi sääli, ettei velat tiedä mitä menettävät.
[/quote]
Jos velat eivät lapsia halua niin eiväthän se silloin mitään menetä.
Onpa tosi omituista hyökätä toisin valinneen kimppuun, kuten nyt tässäkin ketjussa jotkut tekevät. On epärehellistä väittää, että lapsen hankkimisessa olisi vain hyviä puolia ja se olisi pelkkää onnea ja autuutta. Ei ole. Ja siksi toisekseen, jokaisella on omat arvonsa ja prioriteettinsa. On aivan järjetöntä kuvitella, että koska itselle se lapsi on ollut elämän täyttymys, se olisi sitä muillekin.
Onneksi nykyään voi valita niin lapsen hankkimisen, parisuhteen kuin ammattinsakin suhteen ihan eri tavalla kuin ennen, kun kaikki tehtiin sosiaallisen pakon vuoksi samalla tavalla kuin muut.
2 kuka nyt sun lapsia haluaisi