Tapaus Pistorius
Mulla on jotenkin taipumus vaistota ihmisistä pahuus ja hyvyys. En aisti Pistoriuksesta mitään pahaa.
Epäilen että Pistorius on ollut valveunessa tapauksen sattuessa. Se selittäisi hyvin sekavan selityksen ja sen miksi on kovin järkyttynyt itsekin.
Jos olisi ollut suunniteltu juttu, niin tarina olisi etukäteen mietitty selkeämmäksi ja aukottomaksi.
Olen itse ollut osallisena väkivallanteossa ja se tilanne on niin järkyttävä ja traaginen, että sen jälkeen ei pysty pitkään aikaan ajattelemaan tapausta selkeästi. Jos on sitten suunniteltu tilanne, niin silloin syyllinen yrittää paljon hanakammin vakuuttaa syyttömyyttään ja on keksinyt paremman tarinan.
Kommentit (37)
No jaa... Kuulostaa ihan uskottavalta.
Mutta toisaalta, paljon on kuulunut herran "pimeästä puolesta", kovuudesta, agressiivisuudesta, uhittelusta, kukkoilusta...
Pistorius tappoi naisen. Jos hän ei ole mielisairas, hän on kylmäverinen tappaja. Paranoidinen skitsofrenia voisi olla lieventävä asianhaara.
Mun on vaikea ymmärtää ja hyväksyä sitä, että tyyppi alkaa summamutikassa räiskiä ympäriinsä edes tarkistamatta, ketä ja miksi ampuu. Siis lukitun oven läpi - käsittämätöntä ja anteeksiantamatonta!
Syiksi vosin arvailla joko tosiaan uni-valve-rajatilaa, hetkellistä silmitöntä raivoa riidan jälkeen, yliaggressiivisuutta yhdistettynä jalattoman avuttomaan oloon. Teko oli joko tiedostetusti naista vastaan kohdistettu (miten se muka olisi voinut olla ensin tarkistamatta, ettei nainen ollut siinä vieressä, ennen kuin alkaa paukutella?) tai sitten silmitöntä aggressiota jonkin aistiharhan, uni-valvetilan, pelon tai raivon takia.
Rangaistuksen on oltava ankara, niin tai näin. Ampua ei pidä, ennen kuin edes tietää, ketä ja miksi ampuu. Hullua, hullua.
Luulen, että tämä on niitä tapauksia, jotka jäävät ikuisiksi ajoiksi mysteereiksi.
No jos on yhtään perehtynyt niihin pohjapiirroksiin ja luotien reitteihin, niin huomaa kyllä, että siinä on tulitettu ihan keskelle vessaa. Jos Reeva olisi tiennyt olevansa hengenvaarassa, ei hän olisi istunut keskellä vessaa pöntölllä, vaan olisi kyllä mennyt seinän viereen ikkunan alle, minne luotien reitti ei olisi yltänyt. Eli eiköhän ole ollut ihan vahinko. Mieti nyt itsekin. Jos menisit luoteja pakoon, niin jäisitkö siihen ihan oven taakse?! Et varmaan. Reeva ei edes yrittänyt sinne sivulle. Ei siis mitenkään ollut siellä vessassa luoteja paossa.
Suomen lehdet ovat kirjoittaneet tästä ihan luokattoman huonoja juttuja ja samoin tv-uutiset jättävät kertomatta kaiken olennaisen. Tämä johtuu siitä, että jutun ollessa tuore, suomalaiset lehdet raportoivat isolla volyymilla niitä tietoja, jotka on nyt todettu vääriksi. Nyt sitten eivät noloina voi korjata niitä vääriä tietoja, kun olisi kerrottava lukijoille että tuli kirjoitettua soopaa. Sitten kukaan ei vaivaudu niitä korjaamaan, ja suomilehtien varassa oleva av-mamma pitää tapausta selvänä.
Tää on kaikkea muuta kuin selvä. Esim BBC South Africa tai The Guardian kirjoittavat tästä asiallisia ja kattavia juttuja, ketä tää aihe nyt kiinnostaa. Suosittelen jättämään suomalaisten lehtien jakaman infon omaan arvoonsa, ellei sitten huomenna joku lehti ryhdistäydy.
Jaa, minusta taas on aika selvää, että jos luoti on lävistänyt naisen sortsit, niin ne sortsit ovat olleet jalassa silloin kun laukaus on ammuttu lantioon. Hän ei siis ole istunut pissalla, koska sortsit olisivat silloin olleet nilkoissa. Ts. nainen on sulkeutunut vessaan päästäkseen pistoriusta pakoon.
Pistoriuksella oli tekojalat paikoillaan keskellä yötä, ja muka kohtasi tunkeutujan? Joopa joo. Lisäksi mediatietojen mukaan Pistoriuksen koti oli "linnoitettu"...
Pistorius vaikuttaa tosi hämärältä kaverilta, leikitellyt aseella kahvilassa.
Ja vielä toisaalta, miksi pitäisi kyyristellä pöntön vieressä? Jos riitelet ukkosi kanssa ja lukkiudut protestiksi vessaan, niin et kai odota että miehesi on niin raivohullu, että ampuu sinut pöntölle oven läpi? Jos Oscar ei ole ensin uhannut ampua, ei sellaista kai osaisi normaalisti ajatteleva ihminen edes odottaa, vai olenko hakoteillä?
Jos olisi oikeasti "paennut" olisi päässyt helposti portaat alas, koska matkalla makuuhuoneesta vessaan ne portaat on siinä matkan varrella. Tiedoksi. Kai jopa normaalisti ajatteleva ihminen sentään osaisi riidan sattauessa paukauttaa eri kerrokseen.
Mua säälittää Oscar. Huisin vaikea viikko takana sillä, eikä saa nyt ees perseitä vetää, kun tuomari kielsi viinan juonnin!
Laitatko vc oven lukkoon ,jos käyt pissalla? Minulla on ovi aina auki ja usein selällään, ei ole lapsia enää kotona. On ollut riitaa ja nainen peloissaan lukinnut oven, ei tienyt että pyssyn kanssa riehuu!
Pistoriuksen talo on isolla tontilla, jossa on korkeat vallit ja sähköaidat ja hälyttyimet. Mitenkäs kummassa se murtovaras olisi päässyt Pistoriuksen makuuhuoneeseen ilman että hälyttimet olisivat alkaneet soida? Toivottavasti oikeus voittaa tässäkin tapauksessa.
[quote author="Vierailija" time="22.02.2013 klo 21:09"]
Suomen lehdet ovat kirjoittaneet tästä ihan luokattoman huonoja juttuja ja samoin tv-uutiset jättävät kertomatta kaiken olennaisen. Tämä johtuu siitä, että jutun ollessa tuore, suomalaiset lehdet raportoivat isolla volyymilla niitä tietoja, jotka on nyt todettu vääriksi. Nyt sitten eivät noloina voi korjata niitä vääriä tietoja, kun olisi kerrottava lukijoille että tuli kirjoitettua soopaa. Sitten kukaan ei vaivaudu niitä korjaamaan, ja suomilehtien varassa oleva av-mamma pitää tapausta selvänä.
Tää on kaikkea muuta kuin selvä. Esim BBC South Africa tai The Guardian kirjoittavat tästä asiallisia ja kattavia juttuja, ketä tää aihe nyt kiinnostaa. Suosittelen jättämään suomalaisten lehtien jakaman infon omaan arvoonsa, ellei sitten huomenna joku lehti ryhdistäydy.[/quote]
Asiaa.
T. BBC:n sekä aamu- että iltauutisia seuraava ulkosuomalainen
Mies tappoi naisen. Eihän siitä ole epäilystäkään. Mustasukkaisuutta tai riidan jälkeen päätti, että nyt riittää. Nyt sitten pyörittää mediaa nyyhkimällä suurieleisesti oikeudessa. Toivottavasti tuomitaan loppuiäkseen vankilaan.
Outo tapaus, mutta epäilen että pariskunnalle tullut riitaa ja impulsiivisena kaverina napsahti(steroideja jos vielä popsinut ja siihen viinaa). Ja miten Pistorius ei voinut huomata sitä, ettei Reeva ollut sängyssä. Mulle tuo kuulostaa kyllä vähän utopistiselta selitykseltä.
Joo, Pistorius on hyvä ihminen. Koska a) vammainen ja b) hyvännäköinen.
Sen takia entinen tyttöystäväkään ei ole koskaan saanut turpaan ja vain valehtelee sellaista väitettyään. Ja ei vessanoven läpi ampuminen niin ihmeellistä ole, meilläkin ammutaan monta kertaa vuodessa, kun täällä kerrostalon toisessa kerroksessa tulee just kylppärin kautta kaikkia rikollisia sisään. Ihan normaali impulsiivisen ihmisen reaktio.
Naisenhakkaajat ovat vastenmielistä ihmisainesta ja murhaajat siitä vielä paria pykälää alempana. Mutta sankari joka puolustaa kotiaan aseella, on vain tragedian uhri. Eihän siinä ole mitään mätää, että mies ampuu naisensa makuuhuoneen vessaan. Sellaistahan sattuu maailmassa kaiken aikaa, eiks je.
Vai olisiko sittenkin niin, että vastenmielinen vammaisuuteen aina vedonnut lellipoika on niin tottunut valehtelamaan ja pelaamaan omaan pussiinsa, ettei edes mieti meneekö tää juttu läpi ja onko tässä mitään järkeä. Täysin selkärangaton murhamies itkee omaa kohtaloaan, kun sen ämmän piti kuolla sinne vessaan. No ei siinä mitään, krokotiilinkyyneleet ja paska poliisitutkinta päästää hänet alta aikayksikön takaisin ihmisten ilmoille nauttimaan elämästään ja uusista naisista. Ei niitä kaikkia ehdi yhden elämän aikana ampumaan.
Vittu te ootte naiiveja.
Vankilatkin on täynnä syyttömiä ihmisiä, joten jos Osku on vapaalla on hän syytön tuomarinkin mielestä?!
"Osku" on tykittänyt juuri paskahuussin kohtaan (siis ei keskelle) ja kehottaisin tutustumaan bail-systeemiin jonka varjolla pääsee odottamaan oikeudenkäyntiä vapaalle jalalle. Syyllisyys tai syyttömyys päätetään myöhemmin.
Douppia myös tiettävästi hepulla ihan riittävästi eli ehkei ihan niiiiiiin hyvä juoksija ollut. Ihan eri asia on myös pitäiskö lain mukaan saada laittaa edes mahd. tunkeilija noin vaan kanttuvei. Esim. Britanniassa ja Suomessa ja suurimmassa osassa maista se on tiukasti laitonta.
Tuntuu kuin tietoja salattaisiin ja mitätöitäisiin. Puolueellinen poliisi. Uutisissa on mainittu, että asunnosta löytyi verinen krikettimaila ja että Reevalla oli mukanaan kylpyhuoneessa kaksi puhelinta! Miten hän olisi voinut paeta ulos moninkerroin lukitusta talosta. Koetti soittaa ehkä apua, kun uutisten mukaan " kallo murskautunut"...
Asiassa on todella outoja ristiriitaisuuksia ja kuin haluttaisiin väistää selvät tosiasiat.Lähiasukkaat olivat myös kuulleet rajua riitelemistä useita tunteja ja aiemmin mainittiin että osoitteeseen oli siksi pyydetty aiemmin poliisikin!
Mitäs aistit Auerista? Tai Nils Gustafssonista?
Tästä tapauksesta saatat olla hyvin oikeassakin :)