Tapaus Pistorius
Mulla on jotenkin taipumus vaistota ihmisistä pahuus ja hyvyys. En aisti Pistoriuksesta mitään pahaa.
Epäilen että Pistorius on ollut valveunessa tapauksen sattuessa. Se selittäisi hyvin sekavan selityksen ja sen miksi on kovin järkyttynyt itsekin.
Jos olisi ollut suunniteltu juttu, niin tarina olisi etukäteen mietitty selkeämmäksi ja aukottomaksi.
Olen itse ollut osallisena väkivallanteossa ja se tilanne on niin järkyttävä ja traaginen, että sen jälkeen ei pysty pitkään aikaan ajattelemaan tapausta selkeästi. Jos on sitten suunniteltu tilanne, niin silloin syyllinen yrittää paljon hanakammin vakuuttaa syyttömyyttään ja on keksinyt paremman tarinan.
Kommentit (37)
Tapaushan on ihan selvä. Mies on väkivaltainen, ehkä hormonien sekottama. Miksi nainen oli vessassa? Saatoi mennä ihan normaalisti vessaankin ilman sen kummempaa syytä. Heillä saattoi olla esimerkiksi riita käynissä, jolloin nainen lähti käymään kesken tappelun vessassa, koska oli pissahätä. Mies taas ei kestänyt poistumista paikalta ja sekosi. En usko, että tarkoitus oli suunnitelmallisesti tappaa vaan yksinkertaisesti hermostui suljettuun oveen ja siksi ampui, että saa viestinsä perille.
Mutta jos se Reeva oli juuri tyhjentänyt rakkonsa, oli ennen tapahtunutta rauhallista. Tuntuisi uskomattomalta, että Pistorius olisi odottanut sängyssä oikeaa hetkeä kenties tuntikausien ajan ja sitten esittänyt noin kummallisen tarinan kun olisi ehtinyt keksiä jotain parempaakin.
Pistrius on herännyt siihen että Reeva on vessassa. Peitto kenties ollut sen verran rullalla, että näyttänyt siltä kuin Reeva nukkuisi hänen vieressään. Vessassa täytyy olla joku muu. Siinä unisena kenties vielä ihan unessa on tarttunut aseeseen ja lähtenyt tavoittelemaan murtovarasta.
Auerista aistin pahuuttakin. Hänen katseessaan on jotain syvää välinpitämättömyyttä. En tiedä mikä on totuus, mutta hän ainakin salaa todellisen syyllisen, jos ei itse ole syyllinen. Nilsin nykyisistä kuvista aistin sen että hän katuu jotain syvästi. Siinä tapauksen jälkeisessä lehtikuvassa sen sijaan ei näy pelkoa, eli ei pelkää että murhaaja tulisi hoitelemaan hänet jälkeenpäin. Siinä kuvassa ei vielä näy katumus.
ap
Laitan. Varsinkin yöllä. Jos joku avaisi yöllä vessan oven kun siellä olisin saisin sydärin. Siksi aina yöllä lukossa.
[quote author="Vierailija" time="22.02.2013 klo 21:56"]
Laitatko vc oven lukkoon ,jos käyt pissalla? Minulla on ovi aina auki ja usein selällään, ei ole lapsia enää kotona. On ollut riitaa ja nainen peloissaan lukinnut oven, ei tienyt että pyssyn kanssa riehuu!
[/quote]
Entäs kun nouset pytyltä? Reeva oli jo käynyt pytyllä, vetänyt vessan ja nostanut housut. Oli kenties pesemässä tai kuivaamassa käsiään kun tuli ylläri.
[quote author="Vierailija" time="22.02.2013 klo 21:21"]
Jaa, minusta taas on aika selvää, että jos luoti on lävistänyt naisen sortsit, niin ne sortsit ovat olleet jalassa silloin kun laukaus on ammuttu lantioon. Hän ei siis ole istunut pissalla, koska sortsit olisivat silloin olleet nilkoissa. Ts. nainen on sulkeutunut vessaan päästäkseen pistoriusta pakoon.
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="23.02.2013 klo 10:35"]
Pistrius on herännyt siihen että Reeva on vessassa. Peitto kenties ollut sen verran rullalla, että näyttänyt siltä kuin Reeva nukkuisi hänen vieressään. Vessassa täytyy olla joku muu. Siinä unisena kenties vielä ihan unessa on tarttunut aseeseen ja lähtenyt tavoittelemaan murtovarasta.
ap
[/quote]
Kuka lähtee sängystä ampumaan murtovarasta eikä edes varoita hiipparista rakastaan joka nukkuu vieressä?
Juttu näyttää kyllä aika selvälle. Ensinnäkin, ne hylsyt ovat löytyneet vessan sisältä eli ampujakin on ollut sisällä pienessä vessassa. Se selittäisi, miksi Reevan kättä oli ammuttu - hän suojeli vaistonvaraisesti käsillä päätään. Sama luoti on lävistänyt käden ja pään.
Lisäksi patologi on sitä mieltä, että kallonmurtuma on tullut lyönnistä suoraan päähän, mikä on vieläpä tehty ennen ampumisia.
Takuiden määräämisessä ei paljastettu kaikki poliisin ja osapuolten käytössä olevia tietoja, vaan ne käydään läpi vasta oikeudessa. Se tiedetään, että vessasta löytyi kolme hylsyä. Hylsy putoaa aseesta suoraan lattialle sen jälkeen kun aseesta ammutaan, käytännössä siis ihan ampujan jalkoihin, eoi nyt kuitenkaan vieri itsekseen toiseen huoneeseen. Ja yhtä lukuunottamatta kaikki hylsyt ovat löytyneet vessan sisältä.
Mjaaha. Taitaa olla tämä juttu sitä myöden selvä, jos tämä viimeisin artikkeli pitää kutinsa. Kallo ON sittenkin murskattu ensin.
www.dailymail.co.uk/news/article-2283507/Horrified-family-told-Pistoriu…
[quote author="Vierailija" time="23.02.2013 klo 14:27"]
Onneksi Etelä-Amerikassa ei ole jurya. Varmasti oli symppisäänillä päässyt tuomiotta.
[/quote]
Miten Etelä-Amerikan lakikäytännöt tähän liittyvät?
Mielestäni täysin laskelmoitu teko.
Tulee mieleen, että oliko kova pala vammaisena seurustella noin upean naisen kanssa ja mustasukkaisuus sai vallan. eikö näitä tapauksia juuri ole ollut, että häiriintynyt ihminen surmaa siitä syystä, että kukaan muukaan ei surmatun kanssa enää sitten voi olla. oli oudot reaktiot tekonsa jälkeen (ei oikeaa järkytystä) ja tietynlaista epänormaaliutta (oliko vainoharhaisuutta vai asehulluutta, yhdistettynä huonoon itsetuntoon ja mustasukkaisuuteen, vai mitä lie) eikä kukaan terve lähde ammuskelemaan kotonaan noin ja selitysten kera
Mulle taas tulee Pistoriuksen ulkonäöstä mieleen exäni, joka osoittautui väkivaltaiseksi sekopääksi. Äitini sanoi heti kun näki tämän exäni, että hänessä on "jotain pahaa". Pistoriuksen olemus ja ulkonäkö on hyvin samankaltainen.
Tämä tapahtui siis etelä-AFRIKASSA
Oli niin tai näin niin ei kansallissankaria tulla murhasta tuomitsemaan, sanokaa mun sanonenee. Hätävarjelun liioittelua korkeintaan ja luultavasti selviää sakoilla ja ehdonalaisella. Mutta joo, kuten joku totesi, pahimmat piinaviikot ovat edessä kun ei Ossi ei saa käyttää piristeitä eikä alkoholia. Mitenkähän pahasti sitten sekoaa..mielenkiintoista.
Ihan mielenkiinnosta vain, mitenhkähän pitkiä nuo miehen aikaisemmat seurustelusuhteet ovat olleet..tämäkin suhde oli vasta pari kuukautta kestänyt. Reeva-parka, eipä arvannut minkälaisen miehen matkaan lähti.
Koko murtovaras selitys on ihan potaskaa, jos mies voi nukkua yönsä lukitsematta ulko-ovea. Hänen asuntonsa ulko-ovihan ei ollut lukossa, mitä tuomarikin oli kummastellut.
Hätävarjeluun taas pitää käsittääkseni liittyä todellista uhkaa, mitä tässä tapauksessa Pistorius ei kyllä kykene osoittamaan. Tapoksi tuo voi vielä tuosta alentua, jos hänen tarinansa menee läpi. Uskon kuitenkin, että syyttäjällä on vahva keissi, kunhan saa todisteet koottua kasaan. Se vie tietysti oman aikansa se, eikä niitä ollut tässä takuukäsittelyssä vielä saatavilla.
Päivänselvä murha. Naisenhakkaaja viimeisteli työnsä. Raskauttavaa on se, että valehtelee teloitusmurhan "hätävarjeluksi". Täysin selkärangaton otus.
Ei ole mahdollista ampua kumppaniaan vahingossa, häntä toiseksi luullen, jos on hänen kanssaan kahden talossa. Historia ei taida tuntea juuri yhtään vastaavaa tapausta.
Ei ole mahdollista ampua vessan oven läpi ketään "tunkeilijaa", varmistumatta siitä että siellä ei istu oma kumppani. Tällaisesta tapauksesta en ole koskaan kuullutkaan.
Ei ole mahdollista, että kyseessä ei olisi murha, jos paikalla on käyty jo aiemmin samana iltana riitaa selvittämässä ja Pistolius on hakannut aiempia kumppaneitaan ja tunnetaan väkivaltaisesta käytöksestä.
Ei ole mahdollista, että mies heräisi yöllä, kävelisi parvekkeelle, kävelisi sieltä sängylleen ottamaan asetta, kävelisi vessan oven taakse murhaamaan ihmistä - ilman että hän olisi huomannut että vieressä nukkuva tyttöystävä ei ole sängyssä.
Ei ole mahdollista, että Pistolius puhuisi totta. Murhaaja valehtelee. Se saa vereni kiehumaan! Jos mitään vihaan tässä maailmassa sydämeni kyllyydestä, se on tuollainen äärimmäisen vakavassa asiassa valehtelu, ja vielä niin huonosti että vain hyvin tyhmät ihmiset voivat niellä tarinan sellaisenaan.
Onneksi Etelä-Amerikassa ei ole jurya. Varmasti oli symppisäänillä päässyt tuomiotta.
[quote author="Vierailija" time="23.02.2013 klo 13:34"]
Hänen asuntonsa ulko-ovihan ei ollut lukossa, mitä tuomarikin oli kummastellut.
[/quote]
Se ei ollut lukossa, koska Oscar oli käynyt avaamassa sen ambulansseja ja poliiseja varten. Tätä tarkoitin kun tuolla aiemmin kirjoitin, että ei kannattaisi jättäytyä näin isoissa uutisissa suomalaismedioiden varaan, jos haluaa saada totuudellisen kuvan asioista.
En ota kantaa syyttömyyteen, mutta turvallisuustaso kyseisessä maassa on hieman toinen kuin Suomessa. Valkoihoiset on opetettu pienestäpitäen puolustautumaan ja pelkäämään...