Paha mieli miehen puolesta; parhaansa yrittää mutta...

..perseelleen menee. Valmistui ammattiin alalle, jolla piti olla työpaikkoja hyvin. Aluksi olikin, mutta ensimmäisen vuoden jälkeen tilanne muuttui ja useampi alan iso työllistäjä lopetti/siirsi liiketoimintansa painopistettä ulkomaille. Miehen työsuhde oli alunperinkin määräaikainen, mutta hänelle sanottiin että lähes varmasti jokainen työllistetään muualle sen jälkeen. Näin ei käynyt. Mies löysi pienen perhefirman, jossa aloitti samantien mutta ensimmäisen työpäivän aikana puolet henkilökunnasta marssi ulos maksamattomien palkkojen takia. Miehen työpäivien piti olla 7,5h mutta hän oli kellon ympäri töissä, koska henkilökuntaa puuttui eikä esimies päästänyt lähtemään sillä mies oli mainostanut haastattelussa valmiuttaan ylitöihin. Kilttinä ihmisenä hän jaksoi tätä muutaman viikon, sitten väsähti ja irtisanoutui. Löysi onneksi uuden paikan, jossa oli pari kuukautta. Palkka maksettiin ajallaan mutta työtahti oli liian kova suht kokemattomalle tekijälle ja miehelle ehdotettiin suoraan, että tämä etsisi jonkun muun paikan mutta palaisi "joidenkin vuosien päästä, kun olet kehittynyt nopeammaksi". Mies haki, haki ja haki ympäri Suomea alansa töitä, mutta nyt niitä ei enää löytynytkään. Muutamia paikkoja tuli auki mutta niihin hän ei päässyt edes haastatteluun. Heikon rahatilanteen vuoksi laajensi hakunsa kaikille aloille ja vihdoinkin tärppäsi: kauppa haki tuntityöläistä.

Mies on ollut nyt 3,5kk tuolla kaupassa ja vaikka ala ei ole hänelle sopiva, mukisematta on tehnyt vuoronsa + ylityönsä taulukkopalkalla. Käteen ei jää vuokran jälkeen juuri mitään. Koko ajan hakee oman alansa töitä, tuloksetta. Ilmapiiri työpaikalla ei ole paras mahdollinen ja mies on monesti laitettu yksin vastuuseen alueista, joista hän ei vielä tiedä mitään. Turhautuminen on korkealla, kotona mies lähinnä nukkuu väsymystään pois ja lähettelee hakemuksia muualle. Osastopäällikön suurta hupia on "lohdutella" miestä aiheesta "kun sä saat potkut, meillä on onneksi valmiina eräs entinen työntekijä". Jutut on naamioitu vitseiksi, vaan kuinka montaa naurattaisi kuunnella tuollaista? Mies tietää kyllä itsekin, ettei ala ole hänelle paras mahdollinen, mutta on tunnollisesti tehnyt työnsä tähän saakka ja opetellut kaiken vaadittavan. Silti päivittäin tulee palautetta siitä, miten hän on "liian hidas" + noita ns. vitsejä.

Kirjoitin tämän, koska olen harmissani mieheni puolesta. Hän on ihana, empaattinen ihminen ja täysin normaalijärkinen. Mitä olen hänen tekemisiään seurannut, ei ole mielestäni hidaskaan, siksi harmittaa tuo jatkuva motkotus aiheesta. :( Olen huolissani siitä että hän väsyy lisää tai masentuu, kun edes parhaansa yrittäminen ei kanna hedelmää. Miten voisin auttaa/tukea häntä?