Pitäisikö teidän mielestä anoreksia nervosan diagnoosikriiteereistä poistaa merkittävä alipaino?

Ei todellakaan. :D

Vierailija kirjoitti:

Ei todellakaan. :D

Youtubevideolla normaalipainoinen nainen harmitteli kun hän ei pääse painon takia anoreksia nervosa hoitoon vaikka pelkää lihomista sairaalloisesti. Piti sitä syrjintänä painon perusteella. Harmitteli pitäisikö hänen varta vasten laihduttaa itsensä alipainoon päästäkseen hoitoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei todellakaan. :D

Youtubevideolla normaalipainoinen nainen harmitteli kun hän ei pääse painon takia anoreksia nervosa hoitoon vaikka pelkää lihomista sairaalloisesti. Piti sitä syrjintänä painon perusteella. Harmitteli pitäisikö hänen varta vasten laihduttaa itsensä alipainoon päästäkseen hoitoon.

No aika moni pelkää lihomista. Anoreksiassa oma kuva on häiriintynyt ja sairauden tekee vaaralliseksi just se alipaino. Tossa youtubevideon tilanteessa ehkä joku ennaltaehkäisevä apu olisi parasta.

Joidenkin mielestä mm. äärimmilleen viety fittnessurheilu on yksi syömishäiriön muodoista.

Jooei.

En ymmärrä miksi pitäisi. Yli- tai normaalipainoisena muut anoreksian oireet täyttävänä voi kuitenkin saada epätyypillisen syömishäiriön diagnoosin, miksi sen diagnoosin pitäisikään olla juuri anoreksia?

MInusta pitäisi, koska kyllä se läskikin on anorektikko koko sen ajan, kun laihduttaa pakonomaisesti siihen alipainoonsa. 

Lisäksi vituttaa läheisen puolesta, kun EDNOS-diagnoosilla ei käytännössä tee mitään, vaikka toisella on kamalat paineet syödä, vahtii painoaan jne. mutta kun "EI SE VOI OLLA ANOREKSIAA KUN SE ON VIELÄ NORMAALIN PAINON YLÄRAJOILLA"!! Helvetti. 

onhan ednos olemassa? 

Ednos-diagnoosilla ei saa ainakaan Suomessa akuuttivaiheessa apua, koettu on. 

Kai ylipainoinenkin voi saada anoreksia diagnoosin jos lakkaa syömästä ja ihannoimaan sairaalloista laihtumista, lopulta alipainoa. Toki yleensä hän jossain vaiheessa on "anorektikon" mitoissakin sitten ellei ehdi kuolla ennen sitä. Yleensä ylipainoisilla ja normaalipainoisilla vaan kyse ei ole "puhtaasta" anoreksiasta vaan jostain seamuotoisesta syömishäiriöstä, johon liittyy myös ahmintaa. Anorektikko laihtuu vaikka keho olisi säästöliekillä koska ei syö niin mitään ja ahmimiskohtaukset ovat korkeintaan harvinaisia. Muuten on yleensä bulimia tai jokin "sekamuoto".

Miten tuo "oikea" diagnoosi elämää parantaisi? Alipainoinen vaatii kuitenkin eri hoidon kuin normaalipainoinen ja jokaista hoidetaan muutenkin enemmän tai vähemmän yksilökohtaisesti. Voi normaalipainoinenkin saada apua syömishäiriöön vaikkei omakannassa lue "anoreksia nervosa".

Lihomisen pelkääminen on ymmärrettävää. Eihän kukaan nyt halua oikeasti olla lihava. Ongelma eli sairaus se on vasta siinä vaiheessa, kun ei saa energiaa tarpeeksi eli on liian laiha.

Miksi kummassa... siis on olemassa jo ns. epätyypillinen syömishäiriö eli ednos. Siihen menee ne jotka ei täytä anorksia, bulimian, bed:n tai ortoreksian määreitä. Luulis riittävän. Eli ei tosiaankaan pitäisi.

Pitäisi. On aika järkyttävää, että ihmisellä voi olla kaikki muut anoreksian oireet ja olla suunnilleen kuoleman partaalla, mutta jos paino ei ole ihan siellä diagnoosin rajojen sisällä niin ei välttämättä saa tarpeellista hoitoa.

EDNOS tietenkin on olemassa, mutta eihän tuo sano tilanteesta oikeastaan mitään, on hyvin epämääräinen, ja läheiset eivät välttämättä ota sitä niin todesta kuin anoreksian. Sairastunutkin voi hyvin helposti ajatella, että ei tässä mitään, ei tämä ole vielä niin paha juttu kun en ole niin paljon alipainon puolella, en tarvitse apua. Eikä tämä syömishäiriöinen pääsisi anorektikoille tarkoitettuihin ryhmiin tai vaikka osastoille, vaikka oikeasti tarvitsisi niitä.

9, se "sekamuotoinen" on ahmimis/paastoamistilanteessa BED eli Suomessa "lihavan ahmimishäiriö". Muualla maailmassa ihan vaan "ahmimishäiriö", mutta Suomessa ollaan niin erikoisia, että vain lihavat voivat ahmia ja sitten paastota oksentamatta...:) BED-diagnoosiin ei siis kuulu oksentaminen missään muodossa, bulimiaan taas kuuluu ahmiminen ja oksentaminen. 

Niin, "oikea" diagnoosi parantaisi elämää siinä mielessä, että apua saisi ehkä jopa ajoissa. Nyt kun sairaalle itselleen ja tämän läheisille annetaan sekundaluokan diagnoosi (EDNOS), jolla ei saa hoitoa, viesti on aika selvä: "et ole vielä tarpeeksi sairas". EDNOS-diagnoosilla ei voida ottaa pakkohoitoon, anorexia nervosalla voidaan. Vaikka lähtötilanteessa potilas olisi ollutkin lihava, onko se kenestäkään mitään muuta kuin anoreksiaa, että hän laihtuu lyhyessä ajassa nopeasti esim, 30kg ja kokee itsensä vastenmielisenä (= vääristynyt kehonkuva)?

Ei pitäisi, sitä varten on epätyypillisen laihuushäiriön diagnoosi.

Te, jotka vastustatte asiaa: ymmärrättekö ettei Suomessa saa hoitoa käytännössä muilla kuin Anoreksia-diagnooseilla? 

No loogisempaa olisi sitten höllentää ednos-tyyppisten hoitoonpääsyn ehtoja eikä lähetä muuntelemaan diagnoosikriteereita miten sattuu.

Ei kai siinä ole mitään järkeä, että käytännössä annetaan ihmisen laihtua ja laihtua siitä normaalipainosta ihan kasaksi luita ennen kuin se ongelma otetaan tosissaan. Ei se anoreksia oikeasti kenelläkään ala siitä hetkestä kun on päässyt sen tietyn numeron alle. Oikeastaan jos on aloittanut yli- tai normaalipainosta ja saavuttanut sen painorajan, niin sitten sitä itsensä näännyttämistä on jatkunut jo erittäin kauan, jotkut ovat jo kuolleet siinä vaiheessa.

EDNOS-diagnoosilla ei kyllä aina tosiaankaan saa tarvittavaa apua, omat hoitohenkilöni alkoivat oikeasti kiinnostumaan tilanteestani vasta sitten kun siellä papereissa luki se bulimia.

Mielestäni ei vain ole reilua leikkiä ihmisten hengillä jonkun painonrajan takia. Keskittyisivät niihin oleellisiin ongelmiin.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miksi pitäisi. Yli- tai normaalipainoisena muut anoreksian oireet täyttävänä voi kuitenkin saada epätyypillisen syömishäiriön diagnoosin, miksi sen diagnoosin pitäisikään olla juuri anoreksia?

Koska anoreksia kuulostaa hienommalta! Siitä saa mielikuvan henkäyksen keveistä keijukaisista. Sitä voi sitten hiukan haaveilla olevansa jotain sellaista...

Eri asia sairastaa anoreksiaa kuin toivoa sairastavansa anoreksiaa.

Mäkin toivon, että sairastuisin anoreksiaan, koska pidän ruoasta liikaa.

Minulla on BED eli ahmimishäiriö ja haluan sanoa yhden jutun.

Vaikka se onkin totta että joskus ahmin, muun aikaa tappelen itseni kanssa että saisin syötyä normaalisti. Minä nimittäin myös paastoan, joskus pitkiäkin aikoja. Viime kesäni painoni tippui 1,5kk:ssa 22kg. Oli aloituspaino lähes mikä hyvänsä, jokainen voi itsekseen miettiä, onko tuo terveellistä. :/ Mutta arvatkaa, jäinkö kiinni terveydenhuollossa kun kävin mm. verikokeissa ja lääkärintarkastuksessa (ihan muissa asioissa, mutta painoni rankka putoaminen lyhyen ajan sisällä luki kyllä papereissani)? En. Kehuttiin vaan että "kun sä oot saanu noin hyvin painoa alas" ja että "ootko syöny paljon rahkaa?". Minä vaan että "juu :)". 

Koitan tässä sanoa, että ne paastoamiskaudet tuntuvat siltä, miltä kuvittelisin anoreksiaa sairastavan kokevan: äärimmäistä tyytyväisyyttä syömättömyyteen, outoja keinoja vältellä syömistä, ruoka nousee pakkomielteeksi...jos kerran hoitomenetelmä on eri, miten tämmöistä paastoamisvaihetta pitäisi mielestänne sitten hoitaa? Itse menetin aika nopeasti kyvyn syödä kiinteää ruokaa ja aloin saamaan mahatautia vastaavia oireita pienistäkin määristä. Ennätys oli kaksi vadelmaa, joiden ylöstuloa vastaan taistelin neljä tuntia putkeen.