Kerätään tähän ketjuun TYÖPAIKKOJEN STEREOTYYPPISIÄ HAHMOJA! Minä aloitan:

Teehifistelijä. Kiertää kahvihuoneen pussiteet kaukaa ja juo vain Japanista ostettua vihreää teetä.

Vierailija kirjoitti:

Aivan mahtavia hahmoja! Ja niin totta! Näistähän saisi jo toistakymmentä sketsiäkin aikaiseksi, hyvää materiaalia :D

Juu, veikkaanpa että näistä copy-pastella saa jo kirjan aikaiseksi. Kenties Katja Kallio julkaisee kevätmyyntiin jatkona Tyypit-kirjalle.

Vähintään näistä jo joku toimittajanplanttu kokoaa juttua Iltikseen otsikolla: Katkero, Kahvinatsi, Kulttuuritäti - mikä työpaikkatyyppi olet?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kyllä vain mukavia työkavereita, mutta en viitsi kuvata heidän erikoispiirteitään näin ikävänsävyisessä ketjussa. Otan osaa.

Sulla on nyt mennyt idea vähän ohi. Täällähän on paljon ihan positiivisia ja neutraalin hauskojakin kuvauksia.

Ehkä tunnisti itsensä vaikka kukaan ei olekaan vielä kirjoittanut Loukkaantujasta kuvausta.

Joku kertoo hauskan tarinan lapsistaan. Loukkaantuja käsittää sen väärin ja loukkaantuu verisesti. Hän loukkaantuu kaikesta. Kukaan ei oikein uskalla enää sanoa mitään. Loukkaantuja itkee esimiehille. Hän puhuu muille. Koko työpaikka näyttää päällisin puolin tyyneltä, mutta pinnan alla kuohuu, kun väki järjestäytyy klikkipoteroihin, ja joka puolella nyyhkytetään "kun Pirkko-Jarkko sanoi, että ei kuullut mitään kun puhuin niin kovaa" toissa vuonna ja sitten Erkki-Laila oli samaa mieltä, minua vainotaan".

Ihminen joka loukkaantuu verisesti, kun toiset joutuvat korjaamaan hänen perseelleen mennyttä työpanosta jotta asiat voivat edetä.

Ihan kaikki muu menee, mutta jos tämä tyyppi tulee eteen niin edessä on väistämättä mielipahaa jos halutaan päästä eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Teehifistelijä. Kiertää kahvihuoneen pussiteet kaukaa ja juo vain Japanista ostettua vihreää teetä.

Mä olen just tää! :D en kyllä tiedä onko niin erikoinen ihmistyyppi että olisi ihmettelyn arvoinen. Tee-laaduilla on ihan yhtä paljon eroa kuin vaikka tupakkamerkeillä tai kasvovoiteilla.

Kauhean Kiva Tyyppi Joka Puhuu Aina Hirveän Pitkään Kaikista Asioista

Nuori mies, joka on naisvaltaisen alan lemmikki. Kaikki tykkäävät. Jos jokin laite ei toimi, huudetaan nuorta miestä apuun. Jos ei löydy vastausta asiaan, mihin tahansa, kysytäänpä nuorelta mieheltä miehen mielipide. Yritetään naittaa nuorelle miehelle nuori harjoittelija (jos kyse ei ole siitä änkyrä-harjoittelijasta joka on täälläkin mainittu) ja kysellään, onko syönyt hyvin ja onko välihousut jalassa.

Ruokavalioterroristi. Tästä on erilaisia muotoja

- kun ruokalaan astelee vegaani kollega, lihansyöjä kertoo rempseästi miten söi vähän vain mädäntynyttä lihaa jonka oli itse metsästänyt ja teurastanutkin "vähän se siinä nytki" mutta hyvää oli vaikka emäntä jätti sen sopan pöydälle yöksi

- vegaanituomitsijan katse lipuu muiden lautasia pitkin  "niin minähän en muille mitään koskaan sano, mutta itsehän syön vain kesäkuussa kasvanutta ruohoa"

- suoli-sinikka kertoo, miten suoli on tänään toiminut ja kuinka maissia nielemällä voi tarkkailla kuinka nopeasti maissinjyvä etenee pönttöön asti

- hömppä-heikki ei usko mitään, hän tietää. Hän juo maitoa, hän syö pullaa, ja tuhatvuotias mummokin söi aina aladoobia ja gotleria

tätä voi jatkaa hamaan ikuisuuteen. mukaan kuuluvat myös kahvinatsi ja tee-hifistelijä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Autokyylät on karseita. Meillä on 99% työntekijöistä miehiä, ja melkein kaikilla on näkemyksensä siitä, millainen on Oikea Auto. Eli työpaikan piha on täynnä audia, bemaria ja toyotaa ja paria muuta kohtuulliseksi katsottua autoa. Minun pitäisi ostaa uusi auto, mutta rasittaa jo etukäteen se miten siitä joutuu sitten tilille. Kuitenkin ostan väärän merkkisen, liikaa ajetun, liian pienen, ruman... Ja joka kerta kun joku ostaa uuden auton, pitää tuoda sen kunniaksi pullaa. Jos et tuo, olet maanpetturi ja pullien perään kysellään joka kahvitunti monta päivää.

Autokaupoista kertomistakaan ei voi välttää, koska autokyylät huomaavat heti uuden auton parkkipaikalla ja huutavat heti toimistoon astuessaan, että kenen toi sininen audi on.

Ostapa Porsche, niin saat viikon hupiannoksen autokyylien reaktioista.

Tulin kerran töihin mieheni Rangella. Autokyylät järkyttyivät mykiksi. Olen vaan toimistotäti, yleensä kävelemällä töihin

Tuli mieleeni, menin töihin meidän Volvo S80:llä, oli uusi, pakasta otettu (tästä on aikaa varmaan 15-20 vuotta). Kaupunkimme silloinen valtuuston pj. tuli tapaamaan esimiestäni, kun ”autokin näkyy olevan pihassa.” Kerroin, ettei esimies ole paikalla, auto minun. Pj. naama oli näkemisen arvoinen. Minä olen toimistosihteeri, ihan rivityöntekijä.

Omistajan vaimo. Puuhailee työpaikalla muka paperitöitä, mutta suurin homma on kytätä työntekijöitä. Kaikkihan ovat töissä vaan varastaakseen omistajilta jotain.

Naisvaltaisella alalla työskenneltyäni vuosia on tullut kyllä lähes nämä kaikki täällä mainitut tyypit vastaan. Myös itseni löydän täältä moneen kertaan. 

Vierailija kirjoitti:

Ämyri: tyyppi jonka normaalikin puheääni kantautuu aina hallin toiseen päähän asti.

Äänetön: suu liikkuu, mutta mitään ei kuulu, vaikka tunkisit korvasi kuinka lähelle.

Meillä on ämyri, joskus vähän kadehdin sitä volyymin määrää koska kallistun äänettömän puolelle. Talossa on myös Nauraja, jonka nauru raikaa kadun toiselle puolelle n. 3 minuutin välein. Hän ei osaa puhua mistään ilman aerobiselta treeniltä vaikuttavaa syvää, koko kehoa täristyttävää naurua. Hän on vähän kuin kävelevä täti-ihmisen somepäivitys, jossa on joka toisen sanan perässä hymiö.

Seula. Erehdyt kertomaan hänelle jotain henkilökohtaista, ja vaikutus on sama kuin jos olisit julkaissut asian Hesarin etusivulla mainoksessa.

Vierailija kirjoitti:

Seula. Erehdyt kertomaan hänelle jotain henkilökohtaista, ja vaikutus on sama kuin jos olisit julkaissut asian Hesarin etusivulla mainoksessa.

Tunnetaankohan me sama tyyppi..? :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivan mahtavia hahmoja! Ja niin totta! Näistähän saisi jo toistakymmentä sketsiäkin aikaiseksi, hyvää materiaalia :D

Juu, veikkaanpa että näistä copy-pastella saa jo kirjan aikaiseksi. Kenties Katja Kallio julkaisee kevätmyyntiin jatkona Tyypit-kirjalle.

Vähintään näistä jo joku toimittajanplanttu kokoaa juttua Iltikseen otsikolla: Katkero, Kahvinatsi, Kulttuuritäti - mikä työpaikkatyyppi olet?

Kalevauva tekee tästä biisin :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työnsankari - raahautuu sairaanakin töihin tartuttamaan kaikki muut, koska eihän se flunssa mitään meinaa.

Työnantajat haluavat, että ei olla poissa.

Luojan kiitos meidän työnantajamme on toisenlainen. Noita työn sankareita on meilläkin, mutta pomot osoittavat aika äkkiä ovea ja käskevät pysyä poissa, kunnes ollaan terveitä. Meillä ei tosiaankaan saa mitään kunniamitaleita siitä, että tulee sairaana töihin TARTUTTAMAAN kaikki muut.

Työpaikan ainoa mies. Naisten aloilla esiintyvä uhanalainen otus. Ei koskaan tee mitään, ainakaan tehokkaasti. Usein kahvilla tai lukemassa sähköposteja. Ketään ei haittaa, koska hän on mies. Toimii myös paperipainona tai koriste-esineenä.

Turhautuja, tunnettu myös nimellä Isottelija. Edellisen, siis 90-luvun laman jäljiltä näitä oli paljon. Ollut esimiestehtävissä tai asiantuntijatehtävissä ja joutunut ottamaan "tasonsa alapuolella" olevan työpaikan. Ei voi ottaa paria valokopiota ilman että kirjoittaa muistion siitä, miten valokopioiden ottaminen pitäisi organisoida. Sähköpostiin vastaaminen vaatisi hänen johtamansa työryhmän ja seminaarimatkan Lappiin. Heti kun oikeat esimiehet selkänsä kääntävät hän on suoltanut hämmentäviä ehdotuksia siitä miten asioiden oikeasti pitäisi olla.

Ihmiset, jotka eivät hallitse avotilassa työskentelyä. Kailottavat omat ja työasiat todella isoon ääneen ja mieluiten jonkun kollegan työpisteen vierestä. Laulavat ja viheltelevät avotilassa. Sinänsä tässä ei kai olisi mitään ongelmaa, mutta meillä avotiloihin on jostakin syystä sijoitettu sekaisin niitä, joiden työ vaatii jatkuvaa kommunikointia kollegoiden kanssa ja niitä, joiden työ vaatii keskittymistä ja tarkkuutta, ts. aika hiljaista tilaa. Toisaalta eräässä toisessa avotilassa työpaikallani porukka kommunikoi keskenään erittäin hiljaisesti - käytetään viestisovelluksia ja puhutaan hiljaisella äänellä. Heillä on jo pitkä kokemus ryhmätilassa työskentelystä ja sen vaatimuksista.

Minä olin se avotilan "tarkkuutta vaativan työn tekijä" ja joskus meinasi hermostuttaa, kun nuo huutelijat tulivat siihen minun tuolini taakse hoitamaan moninaisia asioitaan. Onneksi sain jossakin vaiheessa vastamelukuulokkeet, ja myöhemmin pääsin pienempään työhuoneeseen, jossa on vain yksi huonekaveri, jonka työ on samankaltaista kuin minun.

Ne avotilan ihmiset olivat oikein mukavia, minulla ei ole mitään heitä vastaan, mutta työskentely oli aika mahdotonta siellä.

Kokemusten konkari.

Vanhempi herra, jossain 55 ja eläkeiän välillä. On asunut vuosia ulkomailla, useimmiten joko Saksassa tai Venäjällä. Puhuu loputtomasti tarinoitaan 80-luvulta, useimmiten nämä tarinat voisi tiivistää kahteen lauseeseen. Keskusteltiin mistä vaan hän on kokenut saman mutta tuplasti ja vielä vaikeammin.

Harrastaa usein jenkkiautoja, soittaa kitaraa bändissä joka soittaa Elvistä, tai harrastaa jotain muuten "nostalgista". Viettää 60% työajasta höpöttäen firman nuorimmille naisille jotka ovat selkeästi kiusaantuneita, mutta eivät uskalla sanoa mitään.