G: Olisitko ollut parikymppisenä valmis sanomaan miehelle "rakastan sinua"?
Kommentit (12)
Olin, ja sanoin 20-vuotiaana. Olen sanonut sen siitä lähtien samalle miehelle aika lailla päivittäin 15 vuoden ajan.
Olin sillloin milestäni valmis, mutta nyt vanhempana ymmärtää, että tuolloin käsitti asiat eri tavalla ja rakastaminen merkitsi eri asioita kuin nykyisin. Ei voi olla jotain tiettyä ikää, jolloin olisi "valmis" yhtään mihinkään ihmisenä olemiseem liittyvässä.
[quote author="Vierailija" time="14.02.2013 klo 08:55"]
Olin sillloin milestäni valmis, mutta nyt vanhempana ymmärtää, että tuolloin käsitti asiat eri tavalla ja rakastaminen merkitsi eri asioita kuin nykyisin. Ei voi olla jotain tiettyä ikää, jolloin olisi "valmis" yhtään mihinkään ihmisenä olemiseem liittyvässä.
[/quote]
Ei parikymppinen tiedä rakkaudesta vielä mitään.
öö.. olin aiemminkin. sama rakkaus, sama mies jo 13 vuotta. nykyään tulee kerrottua kyllä paljon harvemmin.
Olin valmis. Miksen olisi ollut? Ei kaikki ole tyhjäpäitä enää 20-vuotiaana, eikä välttämättä ennenkään. Ärsyttä, kun täällä jatkuvasti on näitä samantyylisiä aloituksia, joissa mollataan nuoria.
Itse olin 20-vuotiaana vauvan äiti, asuimme omassa omakotitalossamme mieheni kanssa. Olin täysin irsenäinen, huolehdin omista asioistani ihan samoun kuin nykyään kolmekymppisenäkin. Sittemmin meille on syntynyt kaksi lasta lisää ja menimme myös naimisiin. Aika samanlaista arkea elämme nyt kuin 10 vuotta sittenkin.
Ihmeellinen ajatusmaailma, jos kuvittelee, että kaikki tietyn ikäiset ovat samanlaisia. Jos sinä olet ollut nuorena erityisen keskenkasvuinen, ei pidä olettaa, että muutkin olisivat olleet.
Ikäerofanaatikko? Mä jo luulin että sä lopetit.
No olin ja sanoin. Sanoin myös "Tahdon" alttarilla jo ennen 20 ikävuotta. Olen saman miehen kanssa naimisissa nyt 32-vuotiaana, ja edelleen sanotaan joka ilta toisillemme että rakastan sinua :)
Kyllä, jo 17 veenä. Uskon, että olisi kestänyt, mutta asiat menivät toisin. Seuraavan kerran muutaman vuoden kuluttua ja uskon, että sekin olisi kestänyt, mutta asiat menivät toisin. Seuraavan kerran muutaman vuoden kuluttua ja uskon, että sekin olisi kestänyt, mutta asiat menivät toisin. Siihen sitten loppui kaikki. Enää en sanoisi kenellekään. Älkää kysykö näistä mitään eikä edes sitä, että mitä näistä nyt ajattelen.
Mutta en usko, että ihminen voi kovin montaa kertaa rakastua elämänsä aikana. Ensimmäisissä rakkaussuhteissa ihminen toimii intuiitionsa varassa eli siis tavallaan ajattelematta. Sellainen katoaa sitten ja kaikenlainen muu tulee tilalle, mistä ei ole mitään hyötyä, haittaa vaan. Saa olla onnellinen jos rakastuu nuorena ja se juttu kantaa ainakin jonnekin eikä kaadu johonkin ihan älyvapaaseen.
Vaikka olisitte kuinka nuoria, niin varokaa rakastumasta jo varattuihin.
Ei se rakkaus ikää katso. Pieni lapsikin osaa rakastaa, niin kuin myös teinikin. Vai pitäisikö alkaa tässä porukalla määrittelemään mitä se rakkaus on? Onko se ihastumista, välittämistä, tahtoa? Onko se jotain mystistä mitä voi kokea vain harvan kanssa?
Minä rakastan monia ihmisiä, olen rakastanut lapsesta lähtien. Miestäni kohtaan ero on siinä että tuon kaiken rakkauden lisäksi tunnen myös fyysistä halua häntä kohtaan, ainutlaatuista ystävyyttä ja järjen tahtoa jakaa elämäni juuri hänen kanssaan. Olin kypsä sanomaan hänelle rakastavani häntä 20-vuotiaana, samoin kuin lapsena kykenin sanomaan äidilleni samat sanat ja teininä ensimmäiselle poikaystävälleni (jonka kanssa seurustelimme vuoden) myös. Kaikkea sanomaani tarkoitin, ja todella rakastin.
En. En ole vieläkään. Miehelle. Naiselle kylläkin.
Ei mun rakkaus ole yhtään sen kummempaa 16v kuin 38v. Mies on vaihtunut toiseen, mutta yhtä vakava suhde oli nuorenakin, voisi olla vieläkin sama mies jos alkoholi ei olisi ollut miehelle tärkeämpi kuin minä.
Olisin. Ja olinkin. Sanoin. Sanon edelleen päivittäin.