G: Mikä yllätti?
Mikä on yllättänyt raskaudessa, synnytyksessä tai vauva-arjessa?
V: Minut yllätti ensimmäisellä kerralla:
- miten rankkaa vauvan/taaperon kanssa aika ajoin on ja miten vähän omaa aikaa jää (jollei sitä järjestä)
- miten usein vauvat/taaperot sairastavat ja tartuttavat samalla koko perheen
- miten tuoreet isovanhemmat muuttuvat heti vauvan synnyttyä
Kommentit (28)
Vastaus gallupiin:
Minut yllätti (moni asia mutta nämä ensimmäisenä mielessä)
- arvomyllerrys päässä vauvan synnyttyä
- kaikenkattava rakkaus ja samalla niskaan kaatuvat kaikki maailman huolet, riskit ja pelot!
- hormonien vaikutus käyttäytymiseen ja tunteisiin synnytyksessä ja heti sen jälkeen
- vauvan aiheuttama työmäärä (vaikka oli terve, säännöllinen ja " helppo" vauva) > oman ajan vähyys
- miten lapsi teki vakiintuneesta ja tapoihinsa luutuneesta pariskunnasta oikean perheen
- kotiseinien kaatuminen päälle, varsinkin lapsen ollessa n. puolivuotias ja ulkona oli täysi talvi...
- kuinka vähällä unella loppujenlopuksi pärjää :)
Luulen, että minulla vaikutti paljon se, että en tunne ketään jolla olisi lapsia, joten olen joutunut itse kokemaan kaiken ja ottamaan ihan kaikesta itse selvää.
ODOTUSAIKA:
- Saman ihmisen raskaudet voivat olla todella erilaiset: ensimmäisessä makasin 9kk niin kipeänä, että hyvä kun pääsin sängystä ulos. Ulkona en asunnosta juuri käynyt.
- Ja nyt odottaessani kuopusta, energiaa on vaikka muille jakaa, jaksan ihan mitä vaan ja olo on mahtava!
SYNNYTYS:
- Yllätys oli, että synnyttäjiä kohdellaan huonommin kuin koiria. Kivunlievitystä ei saa, kätilö nälvii vieressä ja vähättelee synnyttäjän kipuja. Mitään tukea kätilö ei anna, ja ylipäätään käy tosin vähän synnyttäjän luona. Hän ei kerro paljonko synnyttäjä on auki, ja tutkii tahallaan tosi kovakouraisesti.
- En olisi uskonut että voi koskea niin että taju lähtee, ja että tepeämisen tuntee itse kun lapsi pusertuu ulos. Kätilö nälvii samalla edelleen mutta siihen on turtunut eikä siihen kiinnitä mitään huomiota.
- Ylipäätään synnytyksessä ei ollut mitään positiivista, eikä se ollut mikään hieno ja ainutlaatuinen kokemus kuten moni väittää. Käden amputoiminen ilman kivunlievitystä voisi olla yhtä kiva kokemus.
SYNNÄRILLÄ:
- Joudut itse kävelemään sinne, vaikka olisit juuri synnyttänyt 3 vrk ja menettänyt paljon verta. Välillä käy oksennus suussa ja vintti pimenee, mutta kun kukaan ei viitsi " tervettä ihmistä passata" .
- Mitään imetysohjausta tai muutakaan tukea ei tosiaan saa! Itse pitää opetella vaihtamaan vaipat yms. Huoneessa ollaan toisen äidin ja vauvan kanssa ihan keskenään, eikä kukaan käy kysymässä miten voit tai tarvitsetko apua.
- Jos erehdyt pyytämään apua, haukkuu hoitaja sinut lyttyyn ja täysin uusavuttomaksi, ja että häntä ei saa missään tapauksessa häiritä.
- Jos et itse muista mennä syömään niin jäät syömättä.
- Nukuttua ei saa yhtään, koska viereisen äidin vauva huutaa pää punaisena nikotiininvierotusoireitaan. Äiti itse ei välitä, vaan lähtee tyynesti tupakalle ja jättää kakaransa huutamaan.
- Lepoa ei siis saa yhtään em. syistä, ja koko ajan on nälkä kun kukaan ei oikeasti muista mainita sinulle että siellä olisi ruokaa.
VAUVA-ARKEA:
- Vauva nukkuu koko ajan, eikä itke oikeastaan ollenkaan ekaan kuukauteen. Herää kerran yössä syömään ja jatkaa tyytyväisenä uniaan. Olin yllättynyt miten helppoa oli!
- Varsinkin kun vauva on jo useamman kuukauden vanha, ei oikeasti ole yhtään mitään tekemistä kun vauva viihtyy hienosti lattialla jonkin lelun kanssa. Mitä ihmettä kotiäidit tekevät kaikki päivät?
Jokaisella on tietysti omat kokemukset, mutta minulle sattui tällaisia kokemuksia ja niistä olin hiukan yllättynyt!
- Vauva ei tunnu heti omalle, vaan siihen menee jopa useita kuukausia!
- Äiti voi olla ihan 100% varma että mahassa on vaikkapa tyttö, ja sitten siellä onkin poika ja asia on aika järkytys. Itse ihmettelin kovasti että kuka on vaihtanut vauvani? Niin sitä on hormonihöyryissä...
- Imettäminen todella sattuu, ja on kaikin puolin todella inhottavaa. Kun sitten viimein luovutat ja alat pumppaamaan maidon vauvalle, voi maidontuotanto, sekin vähäinen, tyrehtyä ihan muutamassa päivässä!
- Vaikka tekisit kaikkesi imetyksen eteen ja yrittäisit 100% enemmän kuin parhaasi, voi imetys silti epäonnistua.
- Kun pyydät apua imetykseen neuvolasta, neuvolan täti katsoo sinua kuin olisit hullu ja sanoo hyvin tyynesti että " Jos ei imetys suju niin anna pullosta" . Sitten hän ohjaa sinut ystävällisesti ovelle ja paukauttaa sen perässäsi kiinni, aivan kuin olisit ehdottanut hänelle jotain aivan hirveän sopimatonta?
- Ihmiset, ihan tuntemattomatkin voivat tulla kyselemään miten synnytyksesi meni, kuinka monta tikkiä ja miten imetys sujuu, ja omista repeämistä tulee moni puhumaan, esim juuri kun yrität syödä jotain herkullista....
- Sinua katsotaan tosi pahasti, kun paljastat että vauvasi ei ole rintaruokittu. Kukaan ei kysy miksi, vaan kaikki ajattelevat että et itse halunnut imettää ettei vaan tissit mene pilalle.
- Painoasi kommentoidaan paljon varsinkin odotusaikana ja heti synnytyksen jälkeen, siis todella ilkeästikin! Anoppi saattaa todeta heti kun näkee sinut ja lapsesi ekan kerran, että näytät ihan hirveälle lihavalle lehmälle, eikä hän halua nähdä sinua ennen kuin laihdut. Hän myös ehdottaa että voisi sitoa sinut narulla kiinni autonsa perään ja ajaa sitten ympäriinsä jotta joutuisit juoksemaan ja laihtuisit.
Anteeksi kun vien koko palstatilan, lupaan olla vastaamatta enää kertaakaan! :)
Odotus:
-miten kaksi odotusta voí olla niin tyysti erilaisia, esikoisen kanssa raskauden huomasi vain isosta mahasta ja vilkkaasta liikehdinnästä, mitään oireita ei ollut. Kuopuksen kanssa taas oli kaikenlaista vaivaa: pahoinvoinita, närästystä, selkäkipua etc.
Synnytyksessä
-miten kaikki kivut unohtuu kun saa vauvan syliin =) Minulle synnytykseni olivat positiivisia kokemuksia
Vauva-arki:
- Miten omaan vauvaan voi rakastua niin päätäpahkaa
- Miten rakkautta riittää niin paljon (kuopusta odottaessani, pelkäsin, jos rakkaus ei riitä, no riitti se ja hyvin riittää)
- Miten erilaisia lapset ovat ihan vasta syntyneestä asti
- Miten omaksi tuntee heti vauvan (tämä kuopuksen kanssa, esikoisen kanssa meni hetki, ennenkuin vauva tuntui omalta)
Nämä nyt tulivat mieleen
Mareila+Pojat 5v ja 1v
Oh-hoh, onpas sulla aika negatiiviset kokemukset. Ainaskin sun anoppi kuulostaa tosi " kivalta" .
Minulla ei paljon vielä kokemuksia ole, kun ensimmäistä odotan ja aika alussa ollaan, mutta laitan jotain.
Odotus:
- En tiennyt että väsymys voi iskeä heti alussa näin rajuna.
- En myöskään tiennyt, että heti alkuraskaudessa alkaa tämä vessassa juoksentelu.
- Redmary rv 11+2 -
En kiellä, etteikö odotus/synnytys/vauva-arki ole ollut jotain negatiivistakin, mutta yleisesti ottaen vastaajien kommentit on yllättävän negatiivisia. Siispä alkuun jotain positiivista:
ODOTUS:
* ihanaa aikaa: masu kasvaa, vauva potkii ja sen kanssa voi " viestitellä" . Myös masun saama huomio oli musta ihan positiivista
SYNNYTYS:
* olen kipuherkkä muuten, mutta yllätyin miten hyvin pärjäsin pitkälle ilman mitään puudutteita. Lopulta kun sain epiduraalin 3 h ennen synnytystä, kivut hävisivät ja synnytys oli lopulta kivuton ja melko helppo (okei, ponnistusvaihe 37 min olisi voinut olla lyhyempi)
* yllätyin, miten nopeasti kroppa toipuu synnytyksestä: pidätyskyky parani parissa päivässä kohtuulliseksi, samoin pystyin istumaan melko pian synnytyksen jälkeen ja entisissä mitoissa olin pari viikkoa synnytyksestä (toki löysää mahaa jäi vähän, mutta esim. omat farkut mahtuivat jalkaan)
VAUVA-ARKI:
* yllätyin miten nopeasti ja rajuna iskee rakkaus omaan vauvaan! Ja kun sitä ei malta päästää silmistään edes kun se nukkuu!
* yllättävän hyvin jaksoin yöheräämisiä enkä nukkunut juuri koskaan päiväunia. Tosin, rankka vaihe oli kun vauvan rytmi oli kadoksissa ja öisin piti valvoa pari tuntia putkeen vauvaa kannellen (mies auttoi valvomisessa, vaikka oli töissä).
* tykkäsin olla äitiyslomalla: vauvan nukkuessa tein pitkiä kävelylenkkejä, surffailin netissä, tapailin muita vauvatuttuja jne.
NEGATIIVISIA JUTTUJA:
* lapsivuodeaika osastolla oli kurja: vauvalla oli masuvaivoja enkä saanut sitä itse rauhottumaan, osastolla ei saanut nukuttua, omat hormonit olivat pinnalla ja itketti, imetys tosiaan sattui alkuunsa
Tämmöistä tuli mieleen. Mielenkiinnolla odotan, miten tämän kakkosen kanssa käy =)
Kerttukasperi rv26+2
- miten paljon negatiivista te löydätte! Tai ei sillä, onhan sitä ikäviä juttuja paljonkin, mutta ettekö te yllättyneet MISTÄÄN MUKAVASTA?? eihän tuo ap:n kysymys ollut että mikä kaikki kurja yllätti! Voi äitienpäivä kun te tuollaiset asenteet nyt sitten istutatte lapsiinnekin! Saahan niistä ikävistä asioista puhua, mutta voi hyvänen aika ettei muuta löydä. LUPICAIA vai mikä olikaan meni jo IHAN yli. en usko sanaakaan tollaisesta paskavyörystä. ihan jo siksi, että en suostu uskomaan että a) jollekin sattuisi noin paljon noin kamalia b) joku on noin hirvittävän pessimistinen c) sillä jollakin on pieni viaton ihmisenalku nyt kasvatettavana
Kiitos sinulle joka äsken kuitenkin kerroit listan positiivisia juttuja! =) Niihin kun keskittyy ikävistä huolimatta, niin jaksaa.
Vielä yksi! Eli kun vauva syntyy, ei kipu tosiaan lopu ollenkaan. Siis jos toosasi on juuri revennyt, ja siitä roiskuu verta, niin kyllä se koskee!
Mutta sen onneksi jo kestää kun saa pitää vauvaa sylissä eikä se ole enää jumissa siellä alhaalla ja revi ja venytä samalla kaikkea mukanaan....
mutta enemmän nuo huonot kokemukset jää mieleen.
Ei maailma ole yksinomaan kaunis ja ihana paikka, paljon täällä on negatiivista jos et ole huomannut.
Luulen myös että kun olen nuori äiti niin siksi saan paskaa niskaan monin verroin enemmän kuin " oikeat äidit" .
No, anteeksi kun olen lisääntynyt, lupaan olla tekemättä enää yhtään lasta tänne sinun tiellesi.
Ensinnäkin yllätyin siitä, miten normaali olo voi olla raskaana ollessaan. Vaikka sisälläni elelee tuleva uusi ihminen, ei se tunnu minusta välillä paljon miltään tai varsinkaan pahalta :) Ja liikkeitäkin odotin vähän sillä tavalla, että kuinkakohan siihen tottuu, jos joku mylläilee siellä omiaan, niin niinpä vain niihinkin on tottunut. Kaikki ei tietysti tunnu hyvältä ja ihanalta, mutta yllättävää, miten moni asia tuntuu niin normaalilta, eikä " häiritse" .
Yllätyin myös siitä, että minulla alkoi esiintyä inhottavia liitoskipuja jo 23. raskausviikolla - onneksi ovat siitä laimentuneet, eivätkä haittaa menoa juurikaan.
Olen yllättynyt myös ihmisten suunnattomasta halusta kehuskella omilla raskauksillaan, vaivoillaan ja jaksamisillaan. Välillä tulee itse pahoitettua mielensä, jos erehtyy jostakin pienestä asiasta valittamaan ja toinen kehuu suureen ääneen nostaneensa tyyliin vuoria vielä 9. kuulla :D
Omat tunteet ja herkistelyt ovat olleet ehkä vähän yllättäviä myös. Itkemistä siksi, että on alkanut jostain syystä itkeä... :)
Tämmöisiä pieniä juttuja tulee mulle mieleen. Yllätyksiä on varmaan vielä paljon tulossa, kunhan synnytys lähestyy ja saadaan esikoinen maailmaan jotenkin.
Mii- (rv 29)
ODOTUS
Siinä yllätti aluksi kaksosraskaus. Kun uutiseen oli sopeutunut ja alkujärkytyksestä selvinnyt, menetimme toisen ja saimme pitkään pelätä toisen hengen puolesta. Olimme kyllä hyvässä seurannassa ja meille vakuutettiin, että yleensä toinen selviää, mutta varmoja siitä ei voinut olla. Odotus ei sitten ollutkaan mitää ihanaa ja ihmeellistä, vaan usein täynnä pelkoa, surua ja ahdistusta.
SYNNYTYS
Synnytys oli niin helppo, etten olisi koskaan uskonut sitä etukäteen. Aluksi supistukset tuntuivat vastaavilta kuin menkkakivut. Vain tunti ennen epiduraalia ehti olla vähän kipeämpiä supistuksia. Epiduraali vei kaikki kivut loppusynnytyksen ajaksi.
SYNNÄRI
Ystävystyin siellä yhden naisen kanssa, jonka kanssa edelleen pidämme yhteyttä. Se oli iloinen yllätys. Päällimmäinen kuva henkilökunnasta oli kyllä hyvä. Tosin törmäsimme yhteen täysin epäempaattiseen, tylyyn lääkäriin.
VAUVA-ARKI
Jatkuva unikonkurssi ja huoli vauvan terveydestä leimasivat sitä pitkälle, kunnes päätin tietoisesti alkaa nauttia vauva-arjesta.
Lisään vielä:
TAAPERO JA LEIKKI-IKÄINEN
Kuulun niihin äiteihin, jotka eivät saaneet kokea ihanaa, vauvantuoksuista alkutaivalta. Ensimmäistä vuotta leimasivat paljonkin raskauden ja synnytyksen jälkeiset murheet sekä totaalinen unen vähyys. Sen jälkeen, kun lapsi alkoi ottaa kontaktia ja alkoi kävellä, puhua jne, alkoi ihan uusi, mahtava vaihe minun äitiydessäni.
NYT
Päällimmäisenä on mielessä suuri kiitollisuus ja onni siitä, että meillä on nyt tuo terveeksi osoittautunut pikkumies. Hän on varsinainen verbaalinen lahjakkuus, jonka jutut saavat äidin, isän, tarhan tädit ja läheiset useinkin hervottomien nauruhepuleiden valtaan.
LOPUKSI
Mielestäni gallup oli mielenkiintoinen.
Jos joku on kokenut asiat kovin negatiivisina eikä näe kauhean paljon positiivista, tuntuu hyvin arveluttavalta, että toiset mahdolliset auvoisan ajan kokeneet tulevat nokkimaan siitä, kuinka negatiivinen asenne ihmisellä on.
Eikö kuitenkin ole vain hyvä, että voi puhua mahdollisesti tabuistakin ja tuulettaa ajatuksiaan edes jollain foorumilla? Tosin on tietenkin rajansa itsesäälilla ja masentavilla ajatuksillakin.
Uskon vain, että sellainen, jolla kaikki on mennyt hienosti alkaen raskaaksi tulosta helposti nukkuvaan, terveeseen vauvaan, ei välttämättä osaa asettua sellaisen kenkiin, joilla raskaus, synnytys ja vauva-arki ovatkin menneet ihan erilaista reittiä.
Tottahan kaikille toivoisi, että etenkin näissä asioissa kaikki menisi hienosti, auvoisasti ja onnellisesti, mutta niin ei valitettavasti käy!
ODOTUKSESSA:
- kuten moni sanoi, raskausten erilaisuus
- välillä voi voida tosi hienosti, välillä taas voi olla tosi hankalaa
- raskausaikana ei välttämättä muutu virtahevoksi, vaan voi tuntea itsensä tosi kauniiksi
- miten ajatus vauvasta täyttää koko pään ja voi tehdä välillä toimintakyvyttömäksi:D
SYNNYTYKSESSÄ:
- miten lopussa sattuu kamalasti, mutta sen unohtaa sekunnissa, kun vauvan saa rinnalle
- miten ensimmäinen vauva tuntui vieraalle ja oudolle, mutta toiseen osasi rakastua heti
- synnytykset pysyvät mielessäni tärkeimpinä hetkinä elämässäni. Ehkä tämän takia naiset puhuvat niin paljon omista synnytyksistään...
- ensimmäisen synnytyksen jälkeen olin tosi sekaisin
VAUVA-AJASSA:
- olin kuvitellut, että lapset sairastavat enemmän jne. Moni asia meni aika " helposti" , mutta silti oli kädet täynnä työtä
- kotona oli sotkuisempaa, vaikka oli koko ajan kotona:D
- vauvaan hullaantuminen!
- se, miten huonosti välillä kesti yöhuutoja. Toisen kohdalla oli helpompaa, sitä pysyi itse tyynempänä
- miten nopeasti vauvat kasvaa
kuinka nopeasti unohtaa sen, kuinka kamalasti synnytys sattuu!
Muistan hyvin selvästi sen, kun tulin sairaalaan toista synnytäämään ja kivut olivat todella kovia, ja jotenkin teki mieli hakata päätä seinään (omituista, mutta totta)... ja silloin ajattelin, että miten ihmeessä mä olin voinut unohtaa??? Ja että tämä toinen lapsi on viimeinen.
Nyt odotan kolmatta...
Lilia rv 10+4
minähän nimenomaan sanoin pariinkin kertaan, että totta kai on ikäviä asoita ja niistä saa puhua. hyvähän niistä on puhua. totta kai olen " huomannut" ne.
ja haluan kysyä, että minkä ihmeen takia Iituli1970 luulet, että minulla on ollut " auvoisa" ja ihana odotus ja synnytys ja täydellinen enkelivauva vain koska toivon, että ei keskityttäisi pelkkään pahaan?? Voisiko mitenkään olla mahdollista, että minä ehkä pelkäsin odotusaikana synnytystä valtavasti, en saanut siihen tukea, vaan pelkopolikäynti pahensi asiaa samoin kuin neuvolan täti, että minulla oli paljon kipuja vaivoja raskaudessani ja vietin paljon aikaa sairaslomalla, vuodelevossa ja sairaalassa, että en pitänyt aina ihmisten kommenteista ja huomiosta, vaan tunsin itseni välillä sirkusfriikiksi, että kärsin välillä kun en saanut elää " normaalia" elämää, että sain pelätä lapseni terveyden puolesta, että minulle sattui hyvin ikävä lääkäri, joka naureskeli huolilleni, teki sisätutkimuksen hyvin kovakouraisesti ja ja mahdollisesti vaikutti huolimattomuudellaan tuleviin ongelmiin, että synnytyksessä en saanut kivunlievitystä ja jälkikäteen tuntui että kokemustani vähäteltiin, että imetys ei onnistunut, vaikka yritin ja yritin ja minulla on ollut siitä usein todella paha olo ja on ikävää kun siitä kysellään, että olen paljon yksin lapseni kanssa ja väsyn, että olen paljon itkenyt näitä asioita, MUTTA
olin koko odotusajan valtavan onnellinen tulevasta vauvastani, läheisten ilo tulokkaasta oli sydäntälämmittävää ja minusta oli ihanaa, että lapseni saa tulla niin rakkaudentäyttämään maailmaan, että oma voimani läpi odotusajan ja synnytyksen yllätti minut täysin ja positiivisesti, että synnytys meni kaikesta huolimatta loistavasti ja onnistuneesti siinä, että sain terveen, elävän lapsen ja itse selvisin hengissä ja vammautumatta, että isovanhempien ja muiden uudenlaiset hymyt heidän nähdessään vauvan oli ihanaa, että lapseni on kauneinta mitä olen ikinä nähnyt, ja on valtavan suuri ilo seurata hänen kasvuaan ja kehitystään, ja nöyrryn sen kunnian edessä, että saan olla hänen äitinsä nyt ja aina, että sydämeni sulaa ja loistaa aina kun lapseni hymyilee tai nauraa tai esittelee uusia taitojaan, että yllätyn päivittäin siitä rakkauden määrästä, mikä minusta itsestäni ja maailmasta löytyy, että tapasin odotusaikana ja synnärillä paljon oikein mukavia ja osaavia hoitajia ja lääkäreitä jne jne jne...
ja että haluan mielummin keskittyä jälkimmäisiin kuin edellisiin, koska niin todellisia kuin edelliset ovatkin, ja on tarpeen käsitellä niitä, niin jälkimmäisten muistamisesta saan voimaa hoitaa lastani, odottaa tätä seuraavaa peloista huolimatta ja ylipäänsä olla olemassa.
minulla tämä on ainoa paikka missä voin puhua näistä asioista, ja se helpottaa! Minulla ei tosiaan ole ketään tuttua, jolla olisi lapsia, eikä lapsettomat tällaisia jaksa kuunnella minkä ymmärän hyvin.
Tiedän että minulla on jotenkin negatiivinen kirjoitustapa, vaikka olen täällä toisella puolella ruutua sellainen iloinen ihminen, aina hymy huulessa.
Itselleni tuli jotenkin vain tähän galluppiin noita negatiivisia juttuja luetelluksi, huomaan sen nyt itsekin! Nopeasti ne positiiviset unohtuu ja muistaa miten se ja se oli niiiiin hirveää...
Tästä lähtien en enää vasta mihinkään galluppeihin, kun aina tulee joku valittamaan että valehtelet etkä olisi saanut tähän vastata siitä ja siitä syystä...
pyydän anteeksi, minun vika, olin aivan liian hyökkäävä. en minä missään tapauksessa halunnut loukata! jos mitenkään saan puolustella, niin sattui tosi hankala hetki kun luin, ja purin sitten ärsytyksen tänne. ei olisi saanut, se oli tosi väärin ja epäoikeudenmukaista. ihan tosi, oon pahoillani!
ja olen oikeasti pahoillani sinun puolesta, että olet saanut kokea moisia. nuo ovat juuri niitä asioita, joilta toivoisi äitien voivan välttyä kun tekevät pieniä ihmeitä maailmaan. ikävä että sinun yllätyksesi olivat tuollaisia. toivottavasti vastaisuudessa onni kääntyy!! =)
älä nyt ihmeessä minun hölmöyteni takia jätä vastailematta.
Kaikkea hyvää sinulle ja lapsellesi!! =) ja vielä pahoitteluni...
lupicaia, kirjoitat tässä, että " Minulla ei tosiaan ole ketään tuttua, jolla olisi lapsia, eikä lapsettomat tällaisia jaksa kuunnella minkä ymmärrän hyvin."
Kuitenkin Synnytys-puolella teit avauksen siitä, että miksi ensimmäistä odottaville valehdellaan synnytyksestä. Ja siinä kirjoitat näin: " Mutta siis minulle tuli moni ystävä sitten synnytyksen jälkeen sanomaan kun kerroin kokemuksen olleen järkyttävä että " niin, niinhän se on mutta en halunnut etukäteen pelotella" .
Eli jäi kiinnostamaan, että ketä nämä ystävät on, jotka on synnyttäneet, mutta joilla ei ole kuitenkaan nyt ole lapsia...?
" Voi äitienpäivä kun te tuollaiset asenteet nyt sitten istutatte lapsiinnekin! Saahan niistä ikävistä asioista puhua, mutta voi hyvänen aika ettei muuta löydä. LUPICAIA vai mikä olikaan meni jo IHAN yli. en usko sanaakaan tollaisesta paskavyörystä. ihan jo siksi, että en suostu uskomaan että a) jollekin sattuisi noin paljon noin kamalia b) joku on noin hirvittävän pessimistinen c) sillä jollakin on pieni viaton ihmisenalku nyt kasvatettavana " .
Tuo on kopioitu sinun huonona hetkenä lähettämästäsi tekstistä, jonka jälkeen itse kirjoitin omani. Eiköhän siinä ollut ihan riittävästi ponninta omaan kirjoitukseeni, vaikka tekstisi ei kohdistunutkaan suoraan minuun!
Pyysit anteeksi hyökkäyksesi kohteelta, ja hyvä niin.
En väittänyt, että juuri sinä olisit kokenut kaiken auvoisana ja hienona. Sanoinkin, että " mahdollisesti" auvoisan arjen kokeneet.
Ymmärrän ja toivon, että tämä on parhaimmillaan mainio areena purkaa tuntojaan ja mietteitään. Ehkä liian helposti voi ärsyttää ja yhtä helposti voi myös itsekin ärsyyntyä - joskus aiheesta, joskus aiheetta. Varmasti kannattaa kuitenkin miettiä erityisen tarkkaan, jos väittää toista valehtelijaksi.
Mutta minä sanon omalta osaltani piste tähän hommaan.
onhan toki mukavaa moittia toista ja puuttua, ja jättää sitten asia siihen omalta osaltaan eikä enää vastata sanomisistaan.
kiitos myös että kopioit tekstini kirjoitukseesi, en olisikaan sitä millään muistanut enkä löytänyt edelliseltä sivultakaan.
kyllähän sinä nimenomaan minusta puhuit kun sanoit ettei ne jotka on päässyt helpolla, osaa asettua muiden asemaan. minun kommentistanihan sinä puhuit.
en miettinyt tarpeeksi pitkään ennen kuin ilmaisin epäuskoni. se oli väärin, kuten jo itse sanoin ja kyseiseltä ihmiseltä anteeksi pyytelin. tein pahan virheen. tarvitseeko siitä enää kuitenkaan SINUN jauhaa ja palata siihen vielä anteeksipyyntöni jälkeenkin?
muistuttaisin myös, että pitäisi miettiä pikkuisen pidempään myös ennen kuin vähättelee toisten kokemuksia ja leimaa ne helpoiksi. tuntuu hyvin pahalta kun vähätellään. etenkin jonkun taholta joka ei todella tiedä tilanteesta mitään.
joo tiedän tiedän, rouva laittoi jo pisteen tälle asialle.
juppis: