Kysymys lapsettomille

Vierailija kirjoitti:

Entä jos kokee, että onnellisuus syntyykin omien  lasten varttumisen seuraamisesta? Jos ei tahdo tulla vanhaksi ennen kuin on synnyttänyt seuraavan sukupolven ja kasvattanut heidät? Kuolinvuoteellahan yleisesti kadutaan uralle omistautumista perheen sijaan, että kallis aika on kulkenut itsen ohi huomaamatta.

Kuvitteletko oikeasti että lapsettomuus tarkoittaa uralle omistautumista??!!

Lyön sinkkuboxini vetoa, että aloittaja on äiti Porvoosta.

Mulla on lapsia, mutta kommentoin aloituksen logiikkaa.

Mitä järeä on kerryttää omaisuutta, kokemusta ja viisautta  vain välittääkseen sen jälkipolville? Siis jos sillä ja elämällä ei itsessään olisi mitään arvoa? Mitä järkeä olisi elää välittääkseen näitä asioita seuraavalle sukupolvelle, joka myös eläisi elämänsä vain välittääkseen tietonsa ja taitonsa seuraavalle yhtä turhalle sukupolvelle, joka myös elää jakaakseen jotain turhaa seuraaville ja kuollekseen ja seuraavat elävät samasta turhasta syystä. Aika ankeaa, en jaksa..

Ihmiset ovat muutenkin niin läheistä sukua keskenään, että geenisi jatkuvat vaikket biologisia lapsia saisikaan. Siis jos elämän tarkoitus on vain jättää jotain seuraaville niin tarvitseeko niiden perillisten olla nimenomaan biologisia lapsia.

Siitä olen eri mieltä, että elämän tarkoitus olisi yksin nautinto, toki nautinto on kivaa ja nautinnollista. Jopa aloituksessa on enemmän järkeä, mutta siitä ensi kerralla kun on nämä lapset ja kiireet...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä jos kokee, että onnellisuus syntyykin omien  lasten varttumisen seuraamisesta? Jos ei tahdo tulla vanhaksi ennen kuin on synnyttänyt seuraavan sukupolven ja kasvattanut heidät? Kuolinvuoteellahan yleisesti kadutaan uralle omistautumista perheen sijaan, että kallis aika on kulkenut itsen ohi huomaamatta.

Kuvitteletko oikeasti että lapsettomuus tarkoittaa uralle omistautumista??!!

Mä luulen että joillakin on vain niin perustavanlaatuinen tarve saada elämälle joku sen oikeuttava tarkoitus, ettei he yksinkertaisesti kykene ymmärtämään että joku ei hanki lapsia ihan vain siksi, että töiden jälkeen in aivan ihanaa tulla hiljaiseen, siistiin kotiin, keittää kuppi teetä ja istahtaa nojatuoliin hyvän kirjan kanssa. Tai mennä lenkille just silloin kun sattuu huvittamaan. Tai varata lomareissu silloin kun se oma loma sattuu olemaan, ilman minuuttiaikataulun synkronointia 4 muun ihmisen kanssa. Mä tarvin mun aikaa ja mä tarvin mun tilaa. Ennen kaikkea mä tarvin hiljaisuutta.

Testamentti on jolla läheisimmät ja ne jotka tarvitsevat saavat hyötyä minusta jos aika jättää ennen kuin löydän kumppanin jonka kanssa saisin jälkikasvua.

Mutta kyllä ihan itseä varten elän elämääni ja yritän nauttia elämän tarjoamista kokemuksista.

Vierailija kirjoitti:

Lyön sinkkuboxini vetoa, että aloittaja on äiti Porvoosta.

Vaiko Lapin noita.

Vierailija kirjoitti:

Miten ajattelette että miksi teette elämässä asioita? Rakennatte vaikka talon ja hankitte omaisuutta jne? Eli mikä on syy että jaksatte jos ei voi ajatella että jotain jää tuleville sukupolville?

En oikein ymmärrä kysytkö elämän tarkoitusta, vai mitä?

Ensinnäkään en ole rakentanut tai rakennuttanut taloa, asumme kotoisasti kerrostalossa aviomieheni ja kahden koiramme kanssa, ja kyllä vuokralla, koska meillä ei ole tarvetta sijoittaa ja säästää rahaa kenenkään perinnöksi (eikä kokea extra stressiä pankkilainasta), kaikki raha mitä tienataan menee meidän yhteiseen elämään, siitä nauttimiseen, nyt ja tässä. On yks hailee mitä tavaroille tapahtuu kun meistä aika jättää molemmista (varmaan siskon lapsille). Ne on vaan tavaroita, ei täältä mitään mukaansa saa kukaan hautaan, enkä muutenkaan ymmärrä että kaikki omaisuus pitäs säästää ja ajatella että sitten joskus eläkkeellä käytän rahoja.

Mitenkö ajattelen miksi teen asioita elämässä, noooh kuten sinutkin, minut on tänne siitetty ja synnytetty, eipä siinä sen kummempaa ihmettä ole tapahtunut.

Vaikka maailma onkin nykyään aika paska ja pelottava paikka (minkä takia emme myöskään hanki tänne jälkikasvua) koen olevani onnellinen ja onnekas. Tällä hetkellä elän pv kerrallaan rakkaan mieheni kanssa, käymme molemmat mielekkäissä töissä, hellimme toisiamme ja koiriamme, iloitsemme pienistä asioista. Aina ei ole ihanaa, mutta aina ei vaan voi ollakaan ihanaa elämässä. Teen asioita (rakastan, ihailen, aistin ja nautin) elämässä siitä syystä että oma äitini on tehnyt valinnan isäni kanssa saada minut.

On myös asioita joita en halua tuntea, yksi niistä ovat omat lapset ja niihin liittyvät monivivahteiset huolet ja pelot.

Tuohon viimeiseen kysymykseen on huvittavin vastata (kiitos nauruista).

Mitenkö jaksan elämää ilman että kukaan perii tavaroitani kuolemani jälkeen? Öööö, hyvin jaksan, kiitos kysymästä. Kuten jo aiemmin kerroin tavaroiden ja omaisuuteni kohtalolla ei ole oman kuolemani jälkeen paskankaan väliä.

Kiitos, oli hauska kirjoittaa vastauksia kysymyksiisi. Saa esittää lisä kysymyksiä elämästä.