Hamstraajien läheisiä?

Surullista on että keräilypakkoon ei julkisella puolella saa hoitoa. (ei moneen muuhunkaan ongelmaan) Kun potilaalla on rahaa hädin tuskin ruokaan, yksityinen hoito on täysin utopiaa; vaatisi monen vuoden terapian eikä siltikään yksilö välttämättä ”parantuisi” Näillä (sairaseläkeläisillä) on niin monitahoiset ongelmat ja sairaudet että tilanne on lähinnä toivoton.

Tuttu kerää elektroniikkaa, niin paljon että kotona on vain puolen metrin käytävät liikkumiseen. Ei ole päästänyt minua sinne vuosiin. Sen sijaan tutut ovat siellä käyneet, ja sivulauseessa kertoivat.  

Pahvit ja sanomalehdet ja muut sotkut tuottaisivat palokuormaa, josta voisi ilmoittaa mutta pelkkä sähjökojeiden kerääminen? Eiväthän ne pala eivätkä paistu, jos ovat vain huoneen täytteenä.  

Meillä on, miehen vanhempi sukulainen. Ei ihan samaa kastia kuin ap:lla, mutta lähellä. Eroaa sillä tavalla suurimmasta osasta hamstraajia, että kotiinsa ei tuo läheskään kaikkea, vaan on tyättänyt kesämökkinsä ja vuokraa varastoja roinilleen.

Kotinsa on kyllä myös täynnä roinaa, mutta siellä mahtuu kulkemaan, eikä ole eläimiä niin ei ole niiden jätöksiä. Koti on kuitenkin todella sotkuinen ja kaikki tasot pursuaa tavaraa. On muuten siitä mielenkiintoinen, että naputtaa muiden kotona, miten sotkuista on, jos on muutama lautanen tiskialtaassa aamupalalta ja lapsen leluja lattioilla. Oma kotinsa on mielestään kovinkin siisti ja pitää itseään siistinä ihmisenä.

Hän on nyt kuitenkin täyttänyt kesämökkinsä lattiasta kattoon, saunan ja pukuhuoneen, vierasmajan ja 2 isoa varastoa tuolla mökillä.

Lisäksi hänellä on viime tiedon mukaan 6 vuokrattua varastoa, jotka ovat jokainen reilu 100m2 ja niihin ei saa edes varpaita sisään, ovat aivan täynnä. Ja hän ei käy niissä edes koskaan, joten ei todellakaan tarvitsisi niitä tavaroita. Viimeksi on käynyt noissa varastoissa vuonna 2015.

Lisäksi hän ei heitä mitään pois. Ei siis mitään. Auttelimme kerran häntä hakemaan jotakin vaatteita tuolta kesämökin toisesta varastosta. Löysimme ihme kyllä laatikon suht kivuttomasti, mutta huomasimme mieheni kanssa, että hiiret ovat tehneet pesän siihen laatikkoon ja syöneet paitoja, lisäksi olivat tietysti hiirien jätöksissä ja haisivat, homettakin niissä oli hieman. Tämä sukulainen ei suostunut heittämään pois niitä, kun niitä voi käyttää vaikka rätteinä. Ja tämä sukulainen ei ole elänyt sota-aikaan, joten ei johdu siitä tuo kaiken säästäminen.

On myös yrittänyt tuoda meille roiniaan "säilytykseen". Tai sitten yrittää lahjoittaa meille kaikkia romujaan, mutta suuttuu jos heitämme ne pois. On siis ajatellut, että emme kehtaa heittää pois ja sitten meillä käydessään kysyy, että ai emme laittaneetkaan niitä hänen antamiaan verhoja tmv. Sitten repeää ihan liitoksistaan, kun sanomme että laitoimme kierrätykseen/myimme/lahjoitimme.

Mitä lemmikkieläimiä hänellä on?

Ne eläimet pitää sieltä pois saada.

Kun ihmisen mielenterveys on noin huonossa kunnossa ei hän ole kykenevä mitään eläimiä omistamaan.

Henkilöllä on kissoja, koiria ja jyrsijöitä. Ei ihan tolkutonta määrää, mutta enemmän kuin jaksaisi hoitaa. Koirien tilanne varsinkin on paha, koska niiden kanssa ei juuri ulkoilla.

Hamstraaja käy kyllä kaikesta huolimatta osa-aikaisesti töissä, eli aivan eristäytynyt ja syrjäytynyt ei onneksi ole. Kutsuu myös ihmisiä kylään, eli ilmeisesti ei häpeä tilannettaan. Hän ei käy muiden luona kylässä, kahvilassa, juhlissa tai tapahtumissa. (Tämä ei mielestäni sinänsä ole epänormaalia, kaikki ei tykkää). Hankaloittaa vain tämän läheisen tapaamista, kun ainut paikka jossa voidaan nähdä on hänen kotinsa.

Tuota eläinsuojelu- ja paloturvallusuusasiaa olen myös miettinyt. Kiitos vastauksistanne.

Ap

Ystäväni on hamstraaja ja olen koittanut tarjota apua ja koittanut keksiä kymmenen eri keinoa jolla valikoida ja järjestää tavaraa, mutta puolustelee kovasti, loukkaantuu ja suuttuu. En vaan jaksa enää. Tekosyyt säilöä kaikkea ovat vähintään yhtä moninaisia kuin alkoholistin "tarpeet" juoda. Asunnossa laukkaa eläinsuojelu, isännöitsijä ym viralliset tahot mutta kuria ei siihen saada. Häätö tulee ennenpitkää ja muita keinoja ei ole. Arvatkaapa kuka raatoi edellisessä muutossa selkä poikki eikä aio enää seuraavaan osallistua...

Vierailija kirjoitti:

Mummoni oli hamstrari mutta johtui sotavuosista ja jälkeisistä ajoista kun kaikesta oli pulaa niin jemmasi tavaraa pahan päivän varalle sitten.  Lisäksi hänellä ongelmana oli myös se että ei oikein terveytensä vuoksi kyennyt tavaroita karsimaan eikä antanut kenenkään muun sitä juurikaan tehdä. Antoi kuitenkin auttaa tiskaamisessa ja pienessä yleissiivouksessa.

Lähipiirissä on nykyisin myös eräs ihminen jolla on asunto ja varastot täynnä tavaraa vuosikymmenten varrelta. Jotenkin tuntuu ettei vaan raaski luopua esim. lastensa lapsuuden tavaroista ehkä muistojen jne takia. Hän kyllä tiedostaa tavaran määrän mutta muut eivät saa ottaa asiaa puheeksi koska henkilö on sellainen että saattaa suuttua ihan mistä vain asiasta joten hänelle ei voi sanoa oikein mitään mistään. Eikä ainakaan tuosta hamstrauksesta. Sitten minusta jotenkin tuntuu että henkilö vain on osittain laiska että ei saa vain karsituksi niitä tavaroitaan.

Oletko yrittänyt tarjota apua? Ei haittaa vaikka suuttuisikin. Voi ottaa kuitenkin avun vastaan mielelläänkin.

Musta kans tuntuu että tuntemallani hamstraajalla on osa laiskuutta. Puhuu ja puhuu mutta mitään konkreettista ei tapahdu. Joskus pari tuntia yrittää ja perääntyy ku on niin väsy ja plaaplaa sitä ja tätä. Sitä kaaoksen ja p* skan määrää kaikkien kissojensa kanssa. Nehän käy sinne tavaroiden sekaan asioillaan eikä niitä pääse siivoamaan, eikä tunnu kiinnostavan siivota niitäkään mitkä on näkösällä. Ei siivoa edes laatikoita säännöllisesti niin sillä kai ne kissatkin käy muualle. Terveystarkastaja sais sielä vierailla.

Vierailija kirjoitti:

Tuo ilmoittaminen paloviranomaisille lienee ainoa pakotuskeino mutta kiska ei päästä juuri ketään asuntoonsa; tietäisi kyllä mistä ilmoitus on lähtenyt. Ja sitten olisi välit poikki ainoisiin sukulaisiin.

Jos asuu kerros- tai rivitalossa niin voihan sen laittaa isännöitsijän tai huoltoyhtiön asiaksi käydä tarkastamassa tilanne ja he tarpeen mukaan kutsuvat palotarkastajan jne. Ilmoitat sinne, että olet huolissasi miten hän pärjää, käykääpä tarkastamassa tilanne. Asuntoyhtiöissä on asukkaalla velvoite huoltaa ja vaalia asuntoa, joka ei tietenkään täyty em. Elämäntavalla. Näkyykö mistään ikkunasta ulos? Ilmoituksen voisi silloin olla tehnyt kuka hyvänsä joka näkee asuntoon ulkoapäin. Tai jos asunto on kovin siivoton niin hajuhaitta rappukäytävässä on peruste ilmoittaa isännöitsijälle. Korosta nimenomaan että turhaa riitaa välttääksesi et halua nimeäsi tuotavan julki, vaikka asukas sitä kysyisi.

Vierailija kirjoitti:

Jos eläinten ulosteet vaikuttaa provoilulta niin katsokaa jenkkisarjoja hamstraamisesta. Pahimmassa taloudessa joka puolella oli ihmispaskaa ja pullokaupalla ihmisvirtsaa. Tai käytettyä vessapapaperia, kuukautissuojia, vaippoja, insuliinineuloja....

Kyllä. Ja tätä löytyy myös ihan täältä koto-Suomesta. Uskokaa tai älkää.

Onko kukaan kuullut kenestäkään, joka olisi toipunut keräilypakosta?

Kerran näin jonkun ohjelman, missä joku äijä keräili televisioita.  Osa oli vanhoja ja osa aivan uusia ja hän osti niitä koko ajan lisää.  Uudet oli vielä pakkauksissaan kaikki ja niitä oli vaikuttavat määrät.  Hän keräili niitä johonkin varastoon ja näytteli niitä siinä onnellisena.  Kaikkee kummaa.

Jonkunlaisen hamstrauspiirteen tunnistan kyllä itsessänikin.  En millään raskisi heittää mitään pois.  En sentään säilyttele mitään rikkinäistä enkä vanhoja lehtiä ja sellaista.  Mutta vaatteistakin on vaikea luopua, vaikka ne ei enää vuosiin ole päällekään mahtuneet.  Aina sitä punnitsee mielessään, että voiskohan tästä kuitenkin vaikka tehdä jotain vielä.  Jotenkin siis ymmärrän näitä hamstraajia, mutta sitä en enää tajua, että eletään moskan ja ulosteitten seassa ja itketään jonkun rikkinäisen pahvilaatikon perään, että ei saa heittää pois.

Äitini on hamstraaja. Lehtiä säilötään vaikka vuosia koska "minä luen ne vielä". Jokaikinen lehti on luettava kannesta kanteen ennen pois heittämistä, vaikka uutiset olisivat vanhentuneet aikaa sitten. Kerran hermostuin ja aloin vain kantamaan lehtiä ulos. Raivothan siitä tuli. Kun käskin selittämään mikä uutinen voisi vuosien jälkeenkin olla tärkeä, äiti kiukkusi että hänen tulee lukea kulttuurisivut. Revin irti monen vuoden lehdistä sitten kulttuurisivut.

Äiti kokee asian niin, että hänen pitää "rauhassa saada käydä läpi" kaikki tavaransa. Jokaikinen sadoista tuhansista tavaroista. Kyllä hän kierrättääkin paljon mm. kirjoja, mutta se ei auta kun koko ajan tulee triplasti tavaraa sisään.

Minä olen kotisiivoaja, ja teemme myös paljon näitä raivaus-siivouksia. Tilaajat ovat yleensä sukulaiset, sosiaaliviranomaiset tai kotihoito, harvoin itse asiakas. Ja näitä on paljon.

Olen oppinut tietyt tavat käsitellä näitä hamstereita. Tietenkään mikään keissi ei ole samanlainen, joten asiakkaita pitää oppia lukemaan. Asuntoon astuessa järkytystään ei saa näyttää. Kohdellaan asiakasta naama peruslukemilla ja niin kuin aikuista ihmistä. Jos asiakas hermostuu, ei siitä pidä välittää. Omat hermot pitää pitää kylminä ja selittää vain miksi tämä on tehtävä ja miksi se tehdään nyt.

Itse yritän aina tuoda asiakkaalle ilmi sen, että ymmärrän kyllä ettei hän haluasi tavaroista luopua, mutta selitän miksi nyt on pakko. Saatan kertoa että on tärkeää, että asunto saadaan siivottua jotta hän saisi jäädä kotiinsa asumaan. Myös rennolla asenteella ja huumorilla pääsee pitkälle.

Joidenkin kohdalla on tärkeää, että he saavat olla mukana, joten saatan pyytää heitä tekemään jotain pikku hommia, esim. katsomaan postipinoja läpi säilytetään/ei säilytetä-pinoihin ym. Näin he eivät stressaa kaatikselle päätyvää tavaraa , kiinnitä niin paljoa huomiota mitä paiskon roskiin ja pääsevät auttamaan siivouksessa. Se on monelle tärkeää. Itse teen myös niin, että samalla kun lappaan asiakkaan roskia kaksin käsin jätesäkkeihin, keräilen jotain "vähän tärkeämpiä" juttuja pinoon, jonka vien sitten asiakkaalle läpi katsottavaksi 'koska en halunnut heittää niitä pois kun en ollut varma'. Luo asiakkaalle tavallaan vähän valheellista turvallisuudentunnetta, mutta on tärkeää, sillä asiakkaan pitää pystyä luottamaan minuun tavaroidensa hävittämisessä.

Vaikeinta on aina alussa. Jossain urakan puolilla välein alkaa helpottaa. Kun asiakas näkee tuloksia.

Aika usein nuo hoardaajat eivät halua elää niin tai ovat sokeita tilanteelleen. Monella tilanne on vain syystä tai toisesta ajautunut tuollaiseksi. Kun heitä tönäisee vähän oikeaan suuntaan, niin hekin saattavat innostua. Esim. siivotaan ensin yksi huone, esim. keittiö, viimeisen päälle. Asiakas näkee tulokseen ja innostuu itsekin. Ja kun hommia on toinen ihminen tekemässä ei niitä voi siirtää seuraavaan päivään ja ne tulevat tehtyä.

Minulla on useampikin super-hoardaaja, joka on jossain vaiheessa alkanut itsekin innoissaan ehdottelemaan mitä heitetään pois, kun ovat päässeet vauhtiin, vaikka aluksi saivat raivokohtauksia tyhjien maitopurkkien pois viemisestä. Se homma pitää vain saada alkuun vaikka väkisin, välittämättä kaikesta itkusta ja hampaiden kiristelystä.

Meillä auttoi edunvalvojan hommaaminen.