Lapsia tulee kylään, siirrätkö tavaroita?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin siirrän. Miksi en siirtäisi? En nyt keksi ainuttakaan syytä, miksi pitäisi jättää pienten lasten ulottuville tavaroita, joilla voi saada vahinkoa aikaan ja jotka voivat mennä rikki. En aloittaja ihan oikeasti ymmärrä, millä tavalla se on ongelma, että joku sinun luonasi käyvä vieras haluaa suojata sinun omaisuuttasi nostelemalla tavaroita turvaan.

Mun molemmat lapset eivät ole "tienneet" (kuten aloittaja asian ilmaisee) mihin tavaroihin saa koskea ja mihin ei. Etenkin nuorempi lapsistani on vilkkaampi, ja yhdessä vaiheessa elämä hänen kanssaan oli aika... vaikeaa. Esim. kun mentiin vanhempieni luo, muistan, että jossain vaiheessa istuin stereoiden vieressä estämässä, että lapsi ei räppää niitä. Mikään kielto tai komentaminen ei auttanut. Stereot olivat jatkojohdossa, joka oli kirjahyllyn kaapin sisällä (ja jatkokohto kiinni kirjahyllyn takana), joten stereoita ei saanut seinästä ihan yksinkertaisesti. 

Mulla oli vähän niin kuin refleksinä siirtää niitä tavaroita pois. Muistan, kun olin käymässä yksikseni yhden ystävän luona, ja olin heidän keittiössään laittamassa teetä, ja samalla siirsi kaikki työtason reunaa lähellä olevat terävät esineet kauemmas. Vasta hetken päästä tajusin, että hei, ei tämä nyt ehkä ole tarpeen.

Tuntuu, että ihmisille kaikki tällaiset pienet asiat ovat nykyään niin kauhean isoja. Joku siirtää jonkin tavaran turvaan ja se koetaan loukkauksena.

Niin, en nyt vihjannut sen olevan ongelma, että tavaroita siirretään. Olen vaan miettinyt, että tuntuuko muista äideistä oudolta, kun en ole siirrellyt tavaroita pois, kun he tulevat käymään. Lisäksi henkilökohtaisesti en ikinä siirtelisi tavaroita toisen asunnossa. Lähtökohtaisesti olisi hyvä opettaa lapset siihen mihin saa koskea ja mihin ei. Jos aina siirretään tavarat pois lapsen ulottuvilta, niin miten lapsi oppii? Ap

Lapsia on kovin erilaisia, tottelemattomiakin, jotka hyvin tietää ettei saa koskea ja koskevat silti. Osa tavaroista on suorastaan vaarallisia. Monet lapset on niin nopeita, ettei tarvi kääntää selkäänsä kuin sekunniksi ja vahinko tapahtunut.

Lapsi ei opi kielloista, lapsi oppii esimerkistä. Siksi pitäisi käydä yhdessä läpi, miten tavaroiden kanssa ollaan. Sen jälkeen lapsi tietää, että lasi voi särkyä, kirjan sivuja pitää kääntää varovasti jne. Tosin tämä vaatii kymmeniä toistoja,mutta tuottaa premman tuloksen kuin EI-huuto.

Aivan, mutta pitää ymmärtää myös se, että oppimisen prosessissa voi vierähtää jopa vuosia.

Totta. Juuri siksi vanhempi on myös kyläillessä koko ajan lapsen vieressä, neuvoo ja selittää, ohjaa toimimaan oikein. Tämä on monelle vanhemmalle vaikea rasti: he olettavat, että joku isäntäväestä vahtii ja viihdyttää lasta sillä aikaa, kun he nauttivat kahvipöydästä ja keskustelusta. Valitettavasti homma ei mene näin - myös kyläillessä ja nimenomaan siellä lapsi on vanhempiensa kasvatettavana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten saat noin monimutkaisen asian selitettyä 0-2 -vuotiaalle, joka vielä ei puhu, eikä paljon ymmärräkään?

Aliarvioitkohan pienten lasten kykyä ymmärtää? Usein he kyllä ymmärtävät helpolla, testaavat vain saavatko olla pomoja - ja ilmeisesti saavat.

Mainitsit myös "passiiviset" omilla leluilla leikkivät lapset. Olisivatkohan nämä niitä lapsia joille asioita on jaksettu opettaa?

Alle 1-vuotias tietysti oppii ihan kaiken kerralla? 

Kyllä aika nopeasti oppii kiellon jos vain jaksaa opettaa. Lapsen ei myöskään tarvitse osata puhua kysyäkseen, mielestäni lapsi osaa kommunikoida muilla keinoilla jo paljon ennen puhetta.

Vierailija kirjoitti:

Pienissä lapsissa passiivisuus on ihailtu piirre (ok, passiivisuus on rumasti sanottu: kyseessä ovat tietenkin rauhalliset lapset, mutta isompien lasten kohdalla vastaava rauhallisuus nähdään helposti passiivisuutena), isompien lasten kohdalla aktiivisuus. Paljon paikallaan viihtyviä koululaisia kritisoidaan ja liikkuvia ihannoidaan. Monelle ei tule mieleen, että halu liikkua voi näyttäytyä ihan pienenä sellaisena, että lapsi ei tosiaan viihdy paikallaan näpertelemässä, kun äiti ja isä kahvittelevat, vaan lapsi on koko ajan liikkeessä. Se, ettei pieni lapsi "opi" olemaan koskematta tavaroihin ei tarkoita sitä, etteivät vanhemmat kieltäisi lasta, se tarkoittaa vain sitä, että toiset ovat impulsiivisempia. Esim. meidän esikoisemme yritti kerran 1,5-vuotiaana mennä tielle. Sanoin hänelle, että älä mene tielle, siellä autot ajavat kovaa ja sinä voit jäädä auton alle, se sattuu. Sen jälkeen lapsi uskoi. Kuopuksemme taas meni tielle jatkuvasti, enkä suoraan sanottuna ihan täysin luota siihen, että hän vieläkään nelivuotiaana pysyisi pihassa täysin varmasti. Esikoinen on luonteeltaan varovaisempi ja järkevämpi, kuopus elää hetkessä. En mä oikein voi omalla toiminnallani muuttaa lapsen perusominaisuuksia – mutta toisaalta, en myöskään ole pitänyt tapana kyläillä tai muutenkaan olla tekemisissä ihmisten kanssa, jotka eivät lähtökohtaisesti ole sitä mieltä, että olemme tervetulleita.

Rauhattomien pikkulasten vanhemmat usein lohduttavat itseään ajatuksella, että vanhempana lapsi on sitten aktiivinen ja sitä ihannoidaan. Tämä on harvemmin näin mustavalkoista. Nämä rauhattomat lapset eivät pysy rauhallisena koulunpenkissä ja häiriköivät muiden opiskelua. Rauhattomuudella ei ole mitään tekemistä myöskään liikunnallisuuden kanssa. Lapsi voi olla rauhallinen ja tarkkaavainen, mutta silti nauttia liikunnasta ja aktiivisuudesta.

Siirrän, koska muuten juttelusta ei tule mitään kun koko vierailu on yhtä Älä Koske - toitotusta.