Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapsia tulee kylään, siirrätkö tavaroita?
25.02.2019 |
Tilanne on siis tämä: Tykkään sisustaa ja pitää kodin siistinä ja kauniina. Omien lasteni takia en ole siirtänyt tavaroita pois pienten käsien ulottuvilta, vaan meillä tiedetään mihin saa koskea. Kuitenkin satunnaisesti meille tulee lapsia kylään. Eräs äiti sisään tullessaan käy siirtelemässä tavaroitani pois alta. Toinen äiti siirtelee tavaroita vaivihkaa pois lapsiensa tieltä. Pitäisikö minun tehdä asunnostani lapsiystävällisempi, kun meille tulee vieraita? Miten muut toimivat tällaisissa tilanteissa?
Kommentit (44)
Miten lapsi automaattisesti tietäisi mitä tavaroita saa toisen kodissa koskettaa? Kotonaan voi olla täysin eri sisustus, eikä välttämättä edes omisteta niin arkaa tavaraa. Kyläpaikoissa kyllä katson koko ajan lapsen perään ja kiellän koskemasta. "Ei koske" jaj siirrän tavaran pois lapselta. Aika uuvuttavalta kyläilyltä tuntuisi ellen voisi missään kohtaa seurustella emännän/isännän kanssa, vaan aina vaan vahtia mitä lapseni tekee. Lapsi juuri oppii kävelemään, tämä uteliaisuusvaihe menee kyllä ohi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten lapsi automaattisesti tietäisi mitä tavaroita saa toisen kodissa koskettaa? Kotonaan voi olla täysin eri sisustus, eikä välttämättä edes omisteta niin arkaa tavaraa. Kyläpaikoissa kyllä katson koko ajan lapsen perään ja kiellän koskemasta. "Ei koske" jaj siirrän tavaran pois lapselta. Aika uuvuttavalta kyläilyltä tuntuisi ellen voisi missään kohtaa seurustella emännän/isännän kanssa, vaan aina vaan vahtia mitä lapseni tekee. Lapsi juuri oppii kävelemään, tämä uteliaisuusvaihe menee kyllä ohi.
Miten olisi ihan vain se, että toisten tavaroihin ei kosketa? Tai että vain leluihin kosketaan? Tai että kysytään ennen kun saa koskea? Näin tiedetään kylässäkin mihin voi koskea. Omat lelut mukaan ja niihin voi koskea. Eihän aikuisetkaan koskettele toisten tavaroita?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten lapsi automaattisesti tietäisi mitä tavaroita saa toisen kodissa koskettaa? Kotonaan voi olla täysin eri sisustus, eikä välttämättä edes omisteta niin arkaa tavaraa. Kyläpaikoissa kyllä katson koko ajan lapsen perään ja kiellän koskemasta. "Ei koske" jaj siirrän tavaran pois lapselta. Aika uuvuttavalta kyläilyltä tuntuisi ellen voisi missään kohtaa seurustella emännän/isännän kanssa, vaan aina vaan vahtia mitä lapseni tekee. Lapsi juuri oppii kävelemään, tämä uteliaisuusvaihe menee kyllä ohi.
Miten olisi ihan vain se, että toisten tavaroihin ei kosketa? Tai että vain leluihin kosketaan? Tai että kysytään ennen kun saa koskea? Näin tiedetään kylässäkin mihin voi koskea. Omat lelut mukaan ja niihin voi koskea. Eihän aikuisetkaan koskettele toisten tavaroita?
Miten saat noin monimutkaisen asian selitettyä 0-2 -vuotiaalle, joka vielä ei puhu, eikä paljon ymmärräkään?
Omat lapseni ovat jo niin isoja, että ymmärtävät jo mitä sopii tehdä ja mitä ei, mutta muistan hyvin miten rankkaa oli vierailla sellaisissa kodeissa, missä oli paljon särkyvää tavaraa taaperon korkeudella. Ei siinä oikein muuta ennättänyt tehdä, kuin istua lattialla taaperon vieressä vahtimassa. Mistä osa emännistä sitten pahastui, kun en seurustellut tarpeeksi heidän kanssaan. Ja sitten oltiin naama nutturalla, kun jätin kyläilyt väliin jatkossa. Näillä ihmisillä oli säännönmukaisesti joko isoja lapsia, tai sitten hyvin passiivisia pikkulapsia, jotka istuivat paikoillaan leikkimässä jonkun nuken kanssa, ja oppivat kaikki kiellot kerrasta. Omani taas olivat sitä laatua, joka kiipeää kirjahyllyn päälle ja loikkaa sieltä kattolamppuun kiikkumaan, jos hetkeksi kääntää selkänsä, ja joille joku ”ei saa koskea” -tyyppinen asia vaati satoja ja taas satoja toistoja
Joten totta ihmeessä nostan särkyvät tavarat piloon, ja kaivan esiin paljon mielenkiintoista viihdykettä kylään tuleville pikkulapsille. Tavoitteena on rento kahvihetki niin vieraille kuin itselleni, ja sellainen ei onnistu, jos joku joutuu koko ajan kieltämään ja vahtimaan silmä tarkkana.
Vierailija kirjoitti:
En siirtele. Lasten vanhemmat korvaavat lasten rikkomat tavarat.
Minä yleensä ilmoitan heti ovella, että joko tavarat nostetaan ylös tai en vastaa vahingoista - ja myös valvontavastuu on asukkaalla. Vähän naama venähti tädiltä kerran, kun 1-vuotias tipautti designkulhon kivilattialle. Yritti se jotain korvauksia kysellä, mutta muistutin mitä sovittiin heti vierailun aluksi.
En kutsu koskaan pikkulapsiperheitä kotiini. Vanhempien kanssa hoidan kahvittelut kahviloissa, sieltä pääsee helpommin lähtemäänkin, jos ei jaksa pitempään seurustella. Kun kutsuu kotiinsa ei kehtaa sanoa, että lähtisitte jo, kun alkaa kyllästyttää.
Kyllä, minulla on paljon ystäviä, joiden kanssa tämä järjestely sopii, vaikka kirjoitukseni perusteella voisi muuta luulla, eli ystävät kaikkoisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En siirtele. Lasten vanhemmat korvaavat lasten rikkomat tavarat.
Minä yleensä ilmoitan heti ovella, että joko tavarat nostetaan ylös tai en vastaa vahingoista - ja myös valvontavastuu on asukkaalla. Vähän naama venähti tädiltä kerran, kun 1-vuotias tipautti designkulhon kivilattialle. Yritti se jotain korvauksia kysellä, mutta muistutin mitä sovittiin heti vierailun aluksi.
Minä ilmoitan, mitä sovittiin. Jep jep. Kutsuja pukkaa varmaan joka päivälle.
Minulle ei tavaroiden siirtäminen turvaan olisi ongelma elleivät äipät ottaisi siitä niin kovin itseensä. Närkästyneenä korostavat, ettei meidän Lemu riko, vaan katsoo. Alle vuoden ikäisen katsomiset nyt tiedetään. Jos menet ottamaan Lemun kädestä jotain särkyvää pois, niin tunnelma jäätyy totaalisesti. Sen verran on mennyt sitten tavaraa rikki tsaikkalaseista ylioppilaslahjoihin, että kehotan siirtämään arvoesineet tylysti pois ennen kuin vieraat saapuvat. Niitä korvauksia ei koskaan makseta, vaikka luvattaisiinkin. Oma kokemukseni on, että äippä on salaa nauttinutkin kersan tekemästä vahingosta, koska vahinkokersa ja minä vapaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokaisen vanhemman kuuluu pitää huoli siitä, ettei ne kullanmurut koske minun Artekin lamppuihin tai Hansenin valkoisiin tuoleihin. Jos eivät tätä ymmärrä ohjeistan itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kutsu kylään sellaisia vanhempia, jotka eivät saa lapsiaan pysymään aisoissa. Tavataan mieluummin julkisilla paikoilla tai sitten käyn heillä kotona kylässä. Minun koti, minun säännöt.
[/quote]
Miten saat noin monimutkaisen asian selitettyä 0-2 -vuotiaalle, joka vielä ei puhu, eikä paljon ymmärräkään?[/quote]
Aliarvioitkohan pienten lasten kykyä ymmärtää? Usein he kyllä ymmärtävät helpolla, testaavat vain saavatko olla pomoja - ja ilmeisesti saavat.
Mainitsit myös "passiiviset" omilla leluilla leikkivät lapset. Olisivatkohan nämä niitä lapsia joille asioita on jaksettu opettaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähtökohtaisesti keräilen pois pienet suuhun mahtuvat lelut, kun ihan pikkulapsia tulee kylään. Meidän oma on jo kolmevuotias ja luonteeltaan ollut aina helläkätinen ja varhain lopetti myös asioiden suuhun tunkemisen, niin ei aina meinaa muistaa, että kaikki eivät ole ihan samanlaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten lapsi automaattisesti tietäisi mitä tavaroita saa toisen kodissa koskettaa? Kotonaan voi olla täysin eri sisustus, eikä välttämättä edes omisteta niin arkaa tavaraa. Kyläpaikoissa kyllä katson koko ajan lapsen perään ja kiellän koskemasta. "Ei koske" jaj siirrän tavaran pois lapselta. Aika uuvuttavalta kyläilyltä tuntuisi ellen voisi missään kohtaa seurustella emännän/isännän kanssa, vaan aina vaan vahtia mitä lapseni tekee. Lapsi juuri oppii kävelemään, tämä uteliaisuusvaihe menee kyllä ohi.
Miten olisi ihan vain se, että toisten tavaroihin ei kosketa? Tai että vain leluihin kosketaan? Tai että kysytään ennen kun saa koskea? Näin tiedetään kylässäkin mihin voi koskea. Omat lelut mukaan ja niihin voi koskea. Eihän aikuisetkaan koskettele toisten tavaroita?
Ei hän vielä osaa kysyä kun ei osaa puhua. Mutta joo, pysytään tästä lähtien kotona. Lapsi tietysti osaa sun mielestä kaiken tämän jo syntyessään, eikä oppimalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En siirrä, mutta suljen ovia. Meillä lapsiperhe vierailee keittiössä, muihin huoneisiin ei ole mitään asiaa. Suurin osa lapsista ja aika moni äiti yrittää päästä muihin huoneisiin, mutta totean, että niihin ei mennä, ollaan keittiössä ja sillä selvä. Ei tarvitse siirtää tavaroita turvaan tai miettiä, rikotaanko lastenhuoneessa joku meidän lasten lempilelu. Jos kyseessä on laiskojen vanhempien lapsi, on käytössä myös leikkikehä. Lapsi on siellä turvassa laatikoilta ja astianpesukoneelta.
Vierailija kirjoitti:
Miten saat noin monimutkaisen asian selitettyä 0-2 -vuotiaalle, joka vielä ei puhu, eikä paljon ymmärräkään?
Aliarvioitkohan pienten lasten kykyä ymmärtää? Usein he kyllä ymmärtävät helpolla, testaavat vain saavatko olla pomoja - ja ilmeisesti saavat.
Mainitsit myös "passiiviset" omilla leluilla leikkivät lapset. Olisivatkohan nämä niitä lapsia joille asioita on jaksettu opettaa?
Alle 1-vuotias tietysti oppii ihan kaiken kerralla?
Pitäisi siirtää suunnilleen koko olohuone, että sen saisi lasten kestäväksi. Ei kiitos, pitäkää ne lapsenne vaikka sylissä jos ette muuten saa vahdittua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietenkin siirrän. Miksi en siirtäisi? En nyt keksi ainuttakaan syytä, miksi pitäisi jättää pienten lasten ulottuville tavaroita, joilla voi saada vahinkoa aikaan ja jotka voivat mennä rikki. En aloittaja ihan oikeasti ymmärrä, millä tavalla se on ongelma, että joku sinun luonasi käyvä vieras haluaa suojata sinun omaisuuttasi nostelemalla tavaroita turvaan.
Mun molemmat lapset eivät ole "tienneet" (kuten aloittaja asian ilmaisee) mihin tavaroihin saa koskea ja mihin ei. Etenkin nuorempi lapsistani on vilkkaampi, ja yhdessä vaiheessa elämä hänen kanssaan oli aika... vaikeaa. Esim. kun mentiin vanhempieni luo, muistan, että jossain vaiheessa istuin stereoiden vieressä estämässä, että lapsi ei räppää niitä. Mikään kielto tai komentaminen ei auttanut. Stereot olivat jatkojohdossa, joka oli kirjahyllyn kaapin sisällä (ja jatkokohto kiinni kirjahyllyn takana), joten stereoita ei saanut seinästä ihan yksinkertaisesti.
Mulla oli vähän niin kuin refleksinä siirtää niitä tavaroita pois. Muistan, kun olin käymässä yksikseni yhden ystävän luona, ja olin heidän keittiössään laittamassa teetä, ja samalla siirsi kaikki työtason reunaa lähellä olevat terävät esineet kauemmas. Vasta hetken päästä tajusin, että hei, ei tämä nyt ehkä ole tarpeen.
Tuntuu, että ihmisille kaikki tällaiset pienet asiat ovat nykyään niin kauhean isoja. Joku siirtää jonkin tavaran turvaan ja se koetaan loukkauksena.
Niin, en nyt vihjannut sen olevan ongelma, että tavaroita siirretään. Olen vaan miettinyt, että tuntuuko muista äideistä oudolta, kun en ole siirrellyt tavaroita pois, kun he tulevat käymään. Lisäksi henkilökohtaisesti en ikinä siirtelisi tavaroita toisen asunnossa. Lähtökohtaisesti olisi hyvä opettaa lapset siihen mihin saa koskea ja mihin ei. Jos aina siirretään tavarat pois lapsen ulottuvilta, niin miten lapsi oppii? Ap
Lapsia on kovin erilaisia, tottelemattomiakin, jotka hyvin tietää ettei saa koskea ja koskevat silti. Osa tavaroista on suorastaan vaarallisia. Monet lapset on niin nopeita, ettei tarvi kääntää selkäänsä kuin sekunniksi ja vahinko tapahtunut.
Lapsi ei opi kielloista, lapsi oppii esimerkistä. Siksi pitäisi käydä yhdessä läpi, miten tavaroiden kanssa ollaan. Sen jälkeen lapsi tietää, että lasi voi särkyä, kirjan sivuja pitää kääntää varovasti jne. Tosin tämä vaatii kymmeniä toistoja,mutta tuottaa premman tuloksen kuin EI-huuto.
Pienissä lapsissa passiivisuus on ihailtu piirre (ok, passiivisuus on rumasti sanottu: kyseessä ovat tietenkin rauhalliset lapset, mutta isompien lasten kohdalla vastaava rauhallisuus nähdään helposti passiivisuutena), isompien lasten kohdalla aktiivisuus. Paljon paikallaan viihtyviä koululaisia kritisoidaan ja liikkuvia ihannoidaan. Monelle ei tule mieleen, että halu liikkua voi näyttäytyä ihan pienenä sellaisena, että lapsi ei tosiaan viihdy paikallaan näpertelemässä, kun äiti ja isä kahvittelevat, vaan lapsi on koko ajan liikkeessä. Se, ettei pieni lapsi "opi" olemaan koskematta tavaroihin ei tarkoita sitä, etteivät vanhemmat kieltäisi lasta, se tarkoittaa vain sitä, että toiset ovat impulsiivisempia. Esim. meidän esikoisemme yritti kerran 1,5-vuotiaana mennä tielle. Sanoin hänelle, että älä mene tielle, siellä autot ajavat kovaa ja sinä voit jäädä auton alle, se sattuu. Sen jälkeen lapsi uskoi. Kuopuksemme taas meni tielle jatkuvasti, enkä suoraan sanottuna ihan täysin luota siihen, että hän vieläkään nelivuotiaana pysyisi pihassa täysin varmasti. Esikoinen on luonteeltaan varovaisempi ja järkevämpi, kuopus elää hetkessä. En mä oikein voi omalla toiminnallani muuttaa lapsen perusominaisuuksia – mutta toisaalta, en myöskään ole pitänyt tapana kyläillä tai muutenkaan olla tekemisissä ihmisten kanssa, jotka eivät lähtökohtaisesti ole sitä mieltä, että olemme tervetulleita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietenkin siirrän. Miksi en siirtäisi? En nyt keksi ainuttakaan syytä, miksi pitäisi jättää pienten lasten ulottuville tavaroita, joilla voi saada vahinkoa aikaan ja jotka voivat mennä rikki. En aloittaja ihan oikeasti ymmärrä, millä tavalla se on ongelma, että joku sinun luonasi käyvä vieras haluaa suojata sinun omaisuuttasi nostelemalla tavaroita turvaan.
Mun molemmat lapset eivät ole "tienneet" (kuten aloittaja asian ilmaisee) mihin tavaroihin saa koskea ja mihin ei. Etenkin nuorempi lapsistani on vilkkaampi, ja yhdessä vaiheessa elämä hänen kanssaan oli aika... vaikeaa. Esim. kun mentiin vanhempieni luo, muistan, että jossain vaiheessa istuin stereoiden vieressä estämässä, että lapsi ei räppää niitä. Mikään kielto tai komentaminen ei auttanut. Stereot olivat jatkojohdossa, joka oli kirjahyllyn kaapin sisällä (ja jatkokohto kiinni kirjahyllyn takana), joten stereoita ei saanut seinästä ihan yksinkertaisesti.
Mulla oli vähän niin kuin refleksinä siirtää niitä tavaroita pois. Muistan, kun olin käymässä yksikseni yhden ystävän luona, ja olin heidän keittiössään laittamassa teetä, ja samalla siirsi kaikki työtason reunaa lähellä olevat terävät esineet kauemmas. Vasta hetken päästä tajusin, että hei, ei tämä nyt ehkä ole tarpeen.
Tuntuu, että ihmisille kaikki tällaiset pienet asiat ovat nykyään niin kauhean isoja. Joku siirtää jonkin tavaran turvaan ja se koetaan loukkauksena.
Niin, en nyt vihjannut sen olevan ongelma, että tavaroita siirretään. Olen vaan miettinyt, että tuntuuko muista äideistä oudolta, kun en ole siirrellyt tavaroita pois, kun he tulevat käymään. Lisäksi henkilökohtaisesti en ikinä siirtelisi tavaroita toisen asunnossa. Lähtökohtaisesti olisi hyvä opettaa lapset siihen mihin saa koskea ja mihin ei. Jos aina siirretään tavarat pois lapsen ulottuvilta, niin miten lapsi oppii? Ap
Lapsia on kovin erilaisia, tottelemattomiakin, jotka hyvin tietää ettei saa koskea ja koskevat silti. Osa tavaroista on suorastaan vaarallisia. Monet lapset on niin nopeita, ettei tarvi kääntää selkäänsä kuin sekunniksi ja vahinko tapahtunut.
Lapsi ei opi kielloista, lapsi oppii esimerkistä. Siksi pitäisi käydä yhdessä läpi, miten tavaroiden kanssa ollaan. Sen jälkeen lapsi tietää, että lasi voi särkyä, kirjan sivuja pitää kääntää varovasti jne. Tosin tämä vaatii kymmeniä toistoja,mutta tuottaa premman tuloksen kuin EI-huuto.
Aivan, mutta pitää ymmärtää myös se, että oppimisen prosessissa voi vierähtää jopa vuosia.
Alue: Aihe vapaa
Juuri näin. Ja sitä lapsen nopeutta ei moni ymmärrä. Esim. mun oma lapseni ehti ottaa tulipesästä tuhkaa ja tunkea sitä suuhunsa, kun imuroin hetken mattoa. Ja veljeni 2-vuotias on kintuistaan niin nopea, että äitini ei lähde ulkoilemaan hänen kanssaan ollenkaan, koska hänen on mahdotonta saa tyttö juoksemalla kiinni, jos tämä lähtee karkuun. Siinä ei "eit" paljoa auta.