Valitsemasi evästeasetukset estävät tämän sisällön näyttämisen. Nähdäksesi sisällön sinun on hyväksyttävä Sanoman sisällönjakelukumppanien evästeet. Hyväksynnän jälkeen voimme näyttää sinulle sisältöä mm. YouTubesta, Facebookista, Twitteristä ja Instagramista.
Pääsääntöisesti sukupuoli määräytyy kromosomien mukaan. Joissakin tapauksissa sikiön hormonireseptorien toiminta muuttaa tilannetta. Väite on väärä.
Sukupuoli on pääsääntöisesti binäärinen. On kuitenkin ihmisiä, joilla on kummankin sukupuolen piirteitä jopa sukuelimissään.
Sukupuoli on mielessä, mutta on myös näkemyksiä siitä, että transhenkilöiden, kuten myös homoseksuaalien, aivojen rakenteissa on poikkeamaa cis-sukupuolisten aivoihin verrattuna. Voidaan käydä pitkä keskustelu siitä, mikä osa ajattelusta ja tunteista on seurausta aivojen rakenteista ja mikä osa jotenkin vapaasti valittua. Väite siitä voi olla paikkansa pitävä, että tällaiset transsukupuoliset mielensisällöt ovat hitaasti kehittyviä, pitää varmaankin paikkansa. Tyhjästä ne eivät kuitenkaan tule. Minä en ylipäätään usko, että kukaan valitsee vapaasti olevansa transsukupuolinen. On se sen verran raskasta elämää, että mielummin sitä olisi tavallinen vain.
Gender-sanasta pitäisi tajuta, että kyse on englanninkielen ilmaus, joka tarkoittaa sosiaalista tai kulttuurista sukupuolta. Gender ei siis tarkoita sitä, että sukupuoli olisi vapaasti valittavissa, vaan sitä, että kulttuuri vaikuttaa siihen, kuinka sukupuolta - siis sinällään biologisesti olemassaolevaa asiaa - ilmennetään.
Linkittämässäsi videossa ei esitetä mitään muuta kuin mielipide. Perusteena on pari vertauskuvaa, ei siis mitään johdonmukaisesti sitovaa väitettä. Väitteesi ja linkittämäsi videot ovat tieteellistä tutkistelua kestämättömiä. Tuosta nyt voit lukea hiukan alkuun: https://www.the-scientist.com/research/the-sexes-new-insights-into-the-…. Jos haluat, ja koska näemmä osaat englantia, sinun on helppo löytää lisätietoa.
Ja mistä minä aikanani heräsin ihmettelemään tätä asiaa? En ole koskaan ollut sangen miesmäinen mies. Meillä ei myöskään ole lapsia, vaikka ehkäisynä käytettyä keskeytettyä yhdyntää 20 vuotta. Kerran asia tuli puheeksi lääkärin kanssa. Lääkärin ensimmäinen kysymys oli, että onko sukupuolikromosomejani koskaan selvitetty. Lueskelin ja kas, lääkärillä oli perusteensa kysymykselleen.