Lue keskustelun säännöt.
Miten se kuuluisa itsekunnioitus hankitaan rakkaudessa?
23.02.2019 |
Olen rakastunut mieheen, josta suurin osa naisista tällä palstalla todennäköisesti varoittaisi pysymään erossa. Tiedän itsekin järjellä, ettei suhteen suunnitteleminen tulisi olemaan kivutonta, vaan joutuisin uhraamaan hermojani ja itsekunnioitusta. Mutta miten se itsekunnioitus hankitaan/valitaan silloin, kun on oikeasti ihan tulisesti rakastunut ja kaikki TUNTEET on sen suhteeseen heittäytymisen puolella? Sydämeni ja kehoni haluaa sitä, vaikka järki varoittaa vaaroista. Välillä tuntuu, ettei minulla edes ole mitään hallintaa tunteisiini vaan rakastuminen ikään kuin elää omaa elämäänsä. Miten olette onnistuneet riuhtaisemaan itsenne irti tai ns. kovettamaan tunteenne vastaavassa tilanteessa? Tämä on oikeasti yksi vaikeimmista haasteista, joita on elämässä eteen tullut. Mieleni yrittää koko ajan romantisoida tilannetta niin, että kannattaisi vain "elää kunnolla" ja katsoa mitä siitä tulee. Jos vaikka onnistuisikin ja jos intohimo onkin kaikkein tärkeintä... Mistä voin saada tukea tähän valintaan, vai onko se edes käsissäni? Hävettää edes myöntää kuinka hukassa olen. Tuntuu kuin en enää tuntisi itseäni, vaan olisin taantunut hölmöksi teinitytöksi. Käyttäydyn kuin heikkopäinen ja teen kaikenlaista typerää ihastuspäissäni, niin että itsekin pyörittelen samalla päätäni itselleni. Vertaistukea, neuvoja, kokemuksia? Tiedän että tämä menee varmasti ajan kanssa (viimeistään vuosien saatossa) ohi, mutta pelkään että ehdin siihen mennessä aiheuttaa itselleni aivan valtavia sydänsuruja. Tai siis annan itsekkään miehen aiheuttaa niitä itselleni, vain koska en hallitse rakkautta... Tällaistako se rakastuminen oikeasti on? Miksei se voi kohdistua ihmiseen, joka olisi hyvä valinta myös järjellä ajateltuna?!
Kommentit (5)
Vierailija kirjoitti:
Päätä minkä kanssa voit elää ja tee se myös miehelle selväksi. Ja kerrasta poikki, jos mies mokaa.
Rakkaus ja intohimo ovat suuri voimavara myös. Ne eivät löydy joka nurkan takaa
Sehän tässä onkin, kun tiedän jo valmiiksi että tulee mokaamaan. Olen hölmö, jos kuvittelen voivani häntä muuttaa. Silti rakastan häntä samaan aikaan juuri siksi kun hän on sellainen kuin on, enkä toista samanlaista välttämättä löydä. Ihan mahdoton soppa, en siis voi luottaa mieheen vaikka samaan aikaan haluaisin silti olla hänen kanssaan. Täytyy ilmeisesti vain pakottaa itsensä pääsemään yli vaikka siihen menisi vuosia ja nauttia siitä että kuitenkin sai kokea niin suuria intohimon tunteita. Ehkä kaikesta rakkaudesta ei ole tarkoituskaan tulla pysyvää suhdetta. Huoh...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
TUNTEET näyttävät taas kerran puoltavan sen jännä miehen valintaa :(
t: yksinään sivusta katseleva kiltti mies
Olin samassa tilanteessa ja nautin hetken. Sitten kärsin järkyttävät sydänsurut, joiden ansiosta olen vahvempi ja onnellisempi kuin koskaan. En kadu!
Toista ei voi muuttaa, mutta voisiko hän itseään? Terapia? Luottamus voi syntyä ajan kanssa. Molempien on panostettava täysillä, mutta suurta rakkautta ei kannata heittää menemään
Päätä minkä kanssa voit elää ja tee se myös miehelle selväksi. Ja kerrasta poikki, jos mies mokaa.
Rakkaus ja intohimo ovat suuri voimavara myös. Ne eivät löydy joka nurkan takaa