Lue keskustelun säännöt.
Onko äitini kylmä vai rakastava?
23.02.2019 |
Mietiskelin suhdetta äitiini. En ole vieläkään saanut oikein selkoa mitkä meidän välit ovat.
Lapsuudesta muistan sen, että se oli tavallinen sain siis ruokaa ja rakkautta. Vanhemmat piti sylissä, halasi, auttoi läksyissä, piti synttärijuhlia, nimipäiviä, tuki harrastuksia... Mutta kuitenkin melko usein äitini huusi minulle vaikka mistä asiasta. Olin kiltti lapsi, mutta löytyi minusta myös vastustusta välillä. Isäni torui silloin kuin pitikin eikä ollut liian ankara eikä tosin lepsukaan. Äitini taas huusi kurkku suorana päin naamaa. Kyseli miksen tajua jotain asiaa. Yritin parhaani mukaan tehdä asiat niin ettei äitini suuttuisi.
Jokin aika sitten löysin vanhan päiväkirjani. Olin 8-vuotiaana piirtänyt ja kirjoittanut kirjaan "Kukaan ei koskaan kuuntele minua ja äiti aina huutaa". Sivulle olin piirtänyt pelottavan kuvan äidistäni huutamassa naama punaisena. Sivun reunassa oli piirrettynä minä itkemässä. Jotta ei jäänyt epäselväksi keitä piirrokset esittivät olin jopa kirjoittanut sanan "Äiti" osoittamaan vihaista henkilöä ja sanan "Minä" osoittamaan itkevää henkilöä. Päiväkirjassa oli myöhemmiltäkin vuosilta kirjoituksia. Olin 10-vuotiaana kirjoittanut, kuinka vihaan äitiäni, koska hän aina vaan huutaa eikä ymmärrä eikä kuuntele.
Muistan vielä teininäkin pelänneeni äitiäni. Teininä uskalsin tosin sanoa vastaan, koska en ollut enää mikään pikkutyttö. Silti taustalla oli vielä pelko, koska seuraava raivokohtaus tulee.
Muistan jutelleeni äidilleni lempikirjoistani. Luulin, että keskustelu sujui hyvin, vaikka äitini ei oikeastaan huomioinut minua (kuten aina). Yhtäkkiä äitini kääntyi ja huusi päin naamaa "Minua ei kiinnosta pätkääkään!!!". Jähmetyin täysin. En osannut reagoida, koska pinnalla ei ollut minkäänlaista riitaa. Jos äitini olisi sanonut näin kesken riidan olisin ymmärtänyt, mutta tuossa tilanteessa olin vain rauhallisesti jutellut. Sanaakaan sanomatta poistuin omaan huoneeseeni. En vieläkään ollut tajunnut mitä olin tehnyt väärin. Olin hämmentynyt ja pelkäsin, että äitini tulee huoneeseeni jatkamaan huutamista. Onneksi ei tullut, itkin vain hiljaa, olin aivan shokissa.
Muistan myös kuinka paljon eroja oli puhuessa isäni vs äitini kanssa. Isäni kuunteli ja vastasi ja oikeasti ajatuksen kanssa osallistui keskusteluun kanssani. Äitini huomio oli aina jossain muualla. Välillä mumisi jotain takaisin. Jos kysyin mielipidettä puhumaani asiaan ei hän voinut vastata, koska ei ollu kuunnellut. Sanoi vain, että älä jankuta, jos yritin kysyä uudestaan. Kotona olisin kaivannut, että olisi enemmän kuunneltu. Siksi puhuinkin usein peileille ja leluilleni. Kavereita toki oli, mutta äiti määräsi tietyn ajan kuinka kauan saa heidän kanssaan olla päivän aikana.
Oli meillä joskus hauskaakin äidin kanssa ja jopa vitsailimme keskenään, mutta aina se päätyi johonkin riitaan. Samoin nykyään. Pääsemme kyllä riidoista nopeasti yli. Muiden ihmisten kanssa en juuri koskaan riitele.
Onko kenelläkään muulla tälläistä hämmentävää äitiä/isää/muuta perheenjäsentä? En ymmärrä kenessä on vika kun menee jatkuvasti riitelyksi.
Kommentit (20)
Minä luulen, että äitisi voi pahoin. Masentunut ja ahdistunut käyttäytyy noin. Valitettavasti itse olen joskus toiminut lasten kohdalla samalla tavalla, ja vaikka olen anteeksi pyytänyt, ei se tietenkään pyyhi pois, mitä olen tehnyt väärin. Mutta selkeästi se on liittynyt omaan uupumukseen/ahdistukseen, ei suhteeseen lapsiin, joka on ollut muuten ihan ok.
Äitisi ja sinä hyötyisitte varmasti terapiasta kukin erikseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on aviomiehenä kivamies. Niin mukava, joustava ja ihana.
Se vain tarkoittaa sitä, että hän aina ylikävelee minut ja minä joudun aina pitämään perheen puolia, kun eihän kivamies sitä tee koska on kaikille kiva, srtvimään aina kaiken vaikean ja paskan, järjestämään kaiken ja hoitamaan kaiken.
Myös lasten kanssa. Mies kun on kiva.
Olen tosi väsynyt. Myös siihen että kivamies opettaa lapsilleenkin että minulle KUULUU se paska. He voi kaikki keskittyä kivaan.
Ihan samoja tuntemuksia olen käynyt läpi tässä itsekin. Meillä oli aika samanlaista. Lisäksi minä olin jatkuvasti valehtelija, varas, tuotin kaikilla teoillani äidille häpeää. Olen ollut normaalipainoisenakin liian lihava ja tämä aiheutti minulle syömishäiriön. Lisäksi olen ollut hänelle liian lyhyt, jotta hän voisi olla lapsestaan ylpeä. Asuntoni on niin hävettävä, ettei hän voi kertoa ystävilleenkään missä ja miten poikansa asuu, koska kotini on kuin kaatopaikka (äiti on käynyt yhden kerran ja käskytin hänet ulos kesken vierailun). Olen asunut omillani 16-vuotiaasta asti.
Listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta olkoon tämä tässä. Käytös minua kohtaan oli jo lapsena niin järkyttävää, että päätin etten hanki koskaan (ainakaan hänen eläessään) minkäänlaista parisuhdetta, koska en halua ottaa sitä riskiä että kohdalle sattuu hänen kaltaisensa tapaus.
M 42
Jos äitisi olisi ollut rakastava, niin et asiaa täällä pohtisi.
Vierailija kirjoitti:
Jos äitisi olisi ollut rakastava, niin et asiaa täällä pohtisi.
Eivät äidit ole täydellisiä. Hyvin rakastavakin äiti voi olla rikkinäinen tavalla, joka näkyy hermostumisena ja raivostumisenakin. Raivostuminen kertoo ongelmista impulssikontrollin, ei rakkauden puutteen suhteen. Rakastavan vastakohta on välinpitämätön vanhempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos äitisi olisi ollut rakastava, niin et asiaa täällä pohtisi.
Eivät äidit ole täydellisiä. Hyvin rakastavakin äiti voi olla rikkinäinen tavalla, joka näkyy hermostumisena ja raivostumisenakin. Raivostuminen kertoo ongelmista impulssikontrollin, ei rakkauden puutteen suhteen. Rakastavan vastakohta on välinpitämätön vanhempi.
Jos on tarve pohtia onko suhde johonkin ihmiseen hyvä vai huono, niin tämä jo kertoo että suhteessa on paljon ongelmia. Hyvä ihmissuhde tuntuu hyvältä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos äitisi olisi ollut rakastava, niin et asiaa täällä pohtisi.
Eivät äidit ole täydellisiä. Hyvin rakastavakin äiti voi olla rikkinäinen tavalla, joka näkyy hermostumisena ja raivostumisenakin. Raivostuminen kertoo ongelmista impulssikontrollin, ei rakkauden puutteen suhteen. Rakastavan vastakohta on välinpitämätön vanhempi.
Jos on tarve pohtia onko suhde johonkin ihmiseen hyvä vai huono, niin tämä jo kertoo että suhteessa on paljon ongelmia. Hyvä ihmissuhde tuntuu hyvältä.
Aika harva äitilapsisuhde on sellainen, josta ei koskaan synny tarvetta pohtia, onko se hyvä vain huono. Jokaisessa on varmasti elementtejä molemmista.
Ei ole olemassa hyviä ihmissuhteita ilman mitään ongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ööh, se että joskus raivostuu, on ihan tervettä.
epäterveempää on se, jos on ulkosesti aina täysin hillitty, sellaset voi sitte sisäisesti olla oikeesti jtn ihan muuta.
sairasta on, jos ei ikinä mistään suutu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos äitisi olisi ollut rakastava, niin et asiaa täällä pohtisi.
Eivät äidit ole täydellisiä. Hyvin rakastavakin äiti voi olla rikkinäinen tavalla, joka näkyy hermostumisena ja raivostumisenakin. Raivostuminen kertoo ongelmista impulssikontrollin, ei rakkauden puutteen suhteen. Rakastavan vastakohta on välinpitämätön vanhempi.
Jos on tarve pohtia onko suhde johonkin ihmiseen hyvä vai huono, niin tämä jo kertoo että suhteessa on paljon ongelmia. Hyvä ihmissuhde tuntuu hyvältä.
Aika harva äitilapsisuhde on sellainen, josta ei koskaan synny tarvetta pohtia, onko se hyvä vain huono. Jokaisessa on varmasti elementtejä molemmista.
Ei ole olemassa hyviä ihmissuhteita ilman mitään ongelmia.
Hei ap:n mutsi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tai sitten se äiti on vaan pohjalainen tai italialainen. Räiskyy.
Ap, tuo kuulostaa ristiriitaiselta kiintymyssuhteelta. Päätät itse oliko hyviä vai huonoja elementtejä mielestäsi enemmän. Lapsuuden merkintöjesi perusteella sanoisin, että tiedät jo vastauksen itsekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jännä, että täällä puolustellaan tunnekylmästi käyttäytynyttä äitiä.
Lapsi voi toki liioitellakin tunteita ja kuvitella tehneensä jotain väärää tms., mutta jos ap joutuu pohtimaan asiaa noin huolella, ei hänen äitisuhteensa ole ollut mutkaton ja hyvä.
Minua hätkähdytti se, miten äiti oli huutanut lapselle, ettei häntä kiinnosta, kun lapsi kertoo mielikirjoistaan. Minkälainen äiti huutaa lapselle tuolla lailla?
Itsekin suutun lapselleni, huudan välillä hänelle tai sanon, etten jaksa nyt hänen seuraansa. Aina kuitenkin pyydän anteeksi, kun olen ollut kohtuuton, halaamme ja asia on sovittu. Suhteemme on rakastava.
Ei tulisi mieleenkään karjua lapselle ja jättää asiaa siihen.
Ap:n äiti oli varmasti masentunut, eikä se tietenkään hänen vikansa ollut. Väittäisin myös, että äiti oli välinpitämätön, sehän on rakkauden vastakohta. Asialle voi kuitenkin tehdä jotain eikä vain todeta, että näin se nyt vaan on. Onneksi ap:lla on ollut rakastava isä.
Vierailija kirjoitti:
Ihan samoja tuntemuksia olen käynyt läpi tässä itsekin. Meillä oli aika samanlaista. Lisäksi minä olin jatkuvasti valehtelija, varas, tuotin kaikilla teoillani äidille häpeää. Olen ollut normaalipainoisenakin liian lihava ja tämä aiheutti minulle syömishäiriön. Lisäksi olen ollut hänelle liian lyhyt, jotta hän voisi olla lapsestaan ylpeä. Asuntoni on niin hävettävä, ettei hän voi kertoa ystävilleenkään missä ja miten poikansa asuu, koska kotini on kuin kaatopaikka (äiti on käynyt yhden kerran ja käskytin hänet ulos kesken vierailun). Olen asunut omillani 16-vuotiaasta asti.
Listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta olkoon tämä tässä. Käytös minua kohtaan oli jo lapsena niin järkyttävää, että päätin etten hanki koskaan (ainakaan hänen eläessään) minkäänlaista parisuhdetta, koska en halua ottaa sitä riskiä että kohdalle sattuu hänen kaltaisensa tapaus.
M 42
Minulla on samanlaiset 40-luvulla syntyneet vanhemmat. Päälle vielä seksuaalinen halventaminen ja kontrollointi sekä muu henkinen väkivalta ja kuritus. Päätin jo ala-asteella, etten ikinä hanki minkäänlaista parisuhdetta niin kauan kuin vanhemmat ovat elossa, koska minuun on istutettu asiasta niin suuri häpeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on aviomiehenä kivamies. Niin mukava, joustava ja ihana.
Se vain tarkoittaa sitä, että hän aina ylikävelee minut ja minä joudun aina pitämään perheen puolia, kun eihän kivamies sitä tee koska on kaikille kiva, srtvimään aina kaiken vaikean ja paskan, järjestämään kaiken ja hoitamaan kaiken.
Myös lasten kanssa. Mies kun on kiva.
Olen tosi väsynyt. Myös siihen että kivamies opettaa lapsilleenkin että minulle KUULUU se paska. He voi kaikki keskittyä kivaan.
Kuten mainitsin oma isäni osasi pitää kuria silloin kun se asiaan kuului. Hän on aina ollut mukava, joustava ja ihana, ja myös laittanut minut lapsena siivoamaan kotia (kuten lasten kuuluukin). Jos olin tehnyt jotain typerää niin hän kyllä torui ja kertoi miksi tekemäni oli väärin. Äitini vain huusi päin naamaa kuten aina.
ap
Vierailija kirjoitti:
Minä luulen, että äitisi voi pahoin. Masentunut ja ahdistunut käyttäytyy noin. Valitettavasti itse olen joskus toiminut lasten kohdalla samalla tavalla, ja vaikka olen anteeksi pyytänyt, ei se tietenkään pyyhi pois, mitä olen tehnyt väärin. Mutta selkeästi se on liittynyt omaan uupumukseen/ahdistukseen, ei suhteeseen lapsiin, joka on ollut muuten ihan ok.
Äitisi ja sinä hyötyisitte varmasti terapiasta kukin erikseen.
Saattaa olla niin. Äitini kyllä usein pyysi anteeksi, mutta koska sama välinpitämätön käytös toistui en pystynyt oikein antamaan anteeksi, annoin asioiden vain unohtua. Äidilläni välit siskooni ovat paljon paremmat kuin minuun. Siskoni sai myöskin huudot aina välillä, mutta kuitenkin selvästi harvemmin kuin minä. Heillä kemiat menevät paremmin yhteen, mukava että on edes siskoni kanssa menee ihan hyvin.
Kylmä. Syihin meneminen vaatisi useamman lauseen.
Vierailija kirjoitti:
Ööh, se että joskus raivostuu, on ihan tervettä.
epäterveempää on se, jos on ulkosesti aina täysin hillitty, sellaset voi sitte sisäisesti olla oikeesti jtn ihan muuta.
sairasta on, jos ei ikinä mistään suutu.
Ongelma on ollut se, että äitini on raivostunut tyhjästä ja usein. Ja myöskin ollut välinpitämätön
ap
Aika monelle ovat vanhemmat ovat pettymys. Osa tajuaa jo lapsena, ettei oma vanhempi käyttäydy normaalin ihmisen tavoin.
Jotain piirteitä tunne-elämältään epävakaasta persoonallisuudesta äidilläsi saattaa hyvin olla, jos hänen kanssaan helposti tulee yhä koko ajan nokkapokkaa.
Äitisi kuulostaa siltä kuin olisi uupunut/masentunut/ehkä narsistinen.
Ei siis kiva ihminen. Eli kuuntele itseäsi ja ala toipua.