Onko kiire statussymboli?

Lähes kaikilla ystäväperheillä on kuulumisia kysellessä omien sanojensa mukaan jatkuvasti "kauhea kiire". Sitten luetellaan todisteeksi jokaisen lapsen harrastuslitania ja päivitellään omia ja puolison hankalia työaikoja. Sanojen takaa paistaa kuitenkin pieni ylpeys - olemme näin tehokkaita / aikaansaavia / omistautuneita. Tämä "kauhea kiire" jatkuu vuodesta toiseen ilman, että sille yritettäisiin tehdä mitään. Kavereitakaan ei ehdi tavata oikein koskaan, koska kiire. Ihan sama, onko arki tai loma, kiire kiire kiire... Siksi olen alkanut epäillä, onko kiire joidenkin ihmisten mielestä todiste kunnon kansalaisuudesta, tai vielä vähän paremmasta kansalaisuudesta.

Omassa perheessämme olemme päin vastoin tehneet parhaamme sille, ettei elämä olisi pelkkää kiirettä. Vanhempien työaikajärjestelyillä ja lasten harrastusaikataulujen ja -logistiikan rankalla järkeistämisellä olemme saaneet arkemme sellaiseksi, että viikossa on vain pari kiirepäivää. Luulisi jatkuvan kiireen ylläpidon vaikuttavan haitallisesti pitkällä tähtäimellä niin lapsiin kuin aikuisiinkin.