Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko kiire statussymboli?
23.02.2019 |
Lähes kaikilla ystäväperheillä on kuulumisia kysellessä omien sanojensa mukaan jatkuvasti "kauhea kiire". Sitten luetellaan todisteeksi jokaisen lapsen harrastuslitania ja päivitellään omia ja puolison hankalia työaikoja. Sanojen takaa paistaa kuitenkin pieni ylpeys - olemme näin tehokkaita / aikaansaavia / omistautuneita. Tämä "kauhea kiire" jatkuu vuodesta toiseen ilman, että sille yritettäisiin tehdä mitään. Kavereitakaan ei ehdi tavata oikein koskaan, koska kiire. Ihan sama, onko arki tai loma, kiire kiire kiire... Siksi olen alkanut epäillä, onko kiire joidenkin ihmisten mielestä todiste kunnon kansalaisuudesta, tai vielä vähän paremmasta kansalaisuudesta.
Omassa perheessämme olemme päin vastoin tehneet parhaamme sille, ettei elämä olisi pelkkää kiirettä. Vanhempien työaikajärjestelyillä ja lasten harrastusaikataulujen ja -logistiikan rankalla järkeistämisellä olemme saaneet arkemme sellaiseksi, että viikossa on vain pari kiirepäivää. Luulisi jatkuvan kiireen ylläpidon vaikuttavan haitallisesti pitkällä tähtäimellä niin lapsiin kuin aikuisiinkin.
Kommentit (22)
Olet vain kateellinen itseäsi jaksavammille ihmisille tai ihmisille, jotka vaativat itseltään paljon. En yksinkertaisesti voi käsittää, miten kiire, eli se, että vaatii paljon itseltään olisi statussymboli? Eli mestaruuteen tähtääminen onkin statussymbolismia, kaikki ammattiurheilu? Samanlaisesta kurinalaisuudesta ja asioiden saavuttamisesta on kysymys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No se vähän riippuu mistä roikkuu... Joidenkin "kiireitä" on välillä vähän surkuhupaisaa kuunnella, kun kyse on ihan peruselämästä. Sitten on niitä, jotka elää kolmea elämää yhtä aikaa ja on läsnä perheelleen, eivätkä koskaan valita kiireitä.
Kiire ei ole mitään objektiivista, vaan useimmiten asennekysymys. Tapa tehdä itsensä tärkeäksi.
Jossain vaiheessa kiire oli pois muodista ja tilalle tuli näitä "otan aikaa itselleni ja nautiskelen ja keskityn" -hypetyksiä. Näkeehän niitä toki vieläkin.
Vierailija kirjoitti:
Olet vain kateellinen itseäsi jaksavammille ihmisille tai ihmisille, jotka vaativat itseltään paljon. En yksinkertaisesti voi käsittää, miten kiire, eli se, että vaatii paljon itseltään olisi statussymboli? Eli mestaruuteen tähtääminen onkin statussymbolismia, kaikki ammattiurheilu? Samanlaisesta kurinalaisuudesta ja asioiden saavuttamisesta on kysymys.
Tämä ei ole totta, sillä kiireestä valittaminen ei ole sidoksissa kovin usein siihen, mitä saadaan aikaan. Kiire on monella enemmänkin pään sisällä kuin kalentereissa.
Omien havaintojeni mukaan kiirettä valittaa eniten ne, joilla omaan korvaan on vain vähän menoja tai jotka elävät ihan tavallista lapsiperheen arkea ja vanhemmilla ihan normityöt, jotka ei vaadi kummempaa venymistä.
Esimerkiksi anoppi ja hänen miesystävänsä ovat aina ihan mahdottoman kiireisiä. Työssäkäyvän perheellisen korvaan kuulostaa hassulta, kun meille valitellaan miten on niin mahdotonta menoa ollut viime päivät, kun on käyty joka päivä ulkoilemassa, Pirkko kävi kylässä ja sitä varten piti leipoa, ja Perttiä käytiin tervehtimässä sairaalassa. Kyseessä siis eläkeläispariskunta, jolla aikaa koko päivä näihin menoihin. Toinen, minkä olen huomannut, on että somessa muutama vanha kouluaikainen tuttu, elämäntapatyöttömiä, valittelevat kiireitään kun tänään pitää juoda aamukahvit, käydä Kelassa, kaupassa, soittaa johonkin virastoon ja illalla käydä kaverin luona. Että reipasta päivää muillekin! Tämän päälle tietysti nämä lapsiperheet, joilla on kiire kun käydään töissä ja kuskataan lapsia harrastuksiin. Eläkeläiseen ja elämäntapatyöttömään verrattuna se toki onkin kiireismpää. Mutta onko tosiaan kiireestä, tai ainakin siitä että antaa elämästään kiireisen kuvan, tullut joku statussymboli?
Me ollaan miehen kanssa molemmat vaativissa työtehtävissä, työpäivät venyy usein ja välillä töitä jatketaan kotonakin, kun on lasten kuskaukset hoidettu. Ehditään silti liikkua itsekin, käydä kaupassa jne. ilman että siitä tehdään minkäänlaista numeroa. Itse asiassa vältetään käyttämästä sanaa kiire, muuta kuin keskenämme kun sumplitaan miten arki tänään toimii. Ei tuoda sitä ulkopuolisille esiin. Itse asiassa anoppikin luulee, että olen jonkinlaisissa sihteerin hommissa. Olen joskus yrittänyt hänelle oikaista asiaa, mutta ei hän kuuntele, vaan vertaa mun työelämää hänen omaansa 80-luvulla, kun yhtäkkiä sai sihteerin paikan ja tietää kyllä miten vaativaa se on, ja sitten jatkaa omien eläkeläiskiireidensä eli ystävien tapaamisen luettelua. Annan siis hänen kuvitella, että kopioin töissä toisten tekemiä papereita ja hänellä se tässä kiire on, ja aikanaan vaativa työ siinä papereiden kopioinnissa.
Itse huomaan tämän omissa kavereissani vaikka meillä ei kellään ole vielä edes lapsia, osa on vielä sinkkujakin. (Ollaan kaikki +- 25v ja pääosin töissä ihan ns tavallisissa töissä emmekä ole siis mitään johtajia, yrittäjiä tms.)
Aina valittavat, että kauhea kiire ja ehditään nähdä joskus 3 viikon päästä ja hyvä jos silloinkaan - siis oikeasti tyyliin kalenteri esiin ja kysytään sopisko sulle 14.3. ja sitä ennen ei mikään muu päivä sovi kun on jo niin paljon menoja!
Mä tein ennen itse hektistä kolmivuorotyötä enkä muista että koskaan olisin sanonut jollekin et mulle sopii about kuukauden päästä kun on niin hirveä kiire. Olen huomannut että nämä samat ihmiset jotenkin tuudittautuvat siihen kiireen tuntuun eivätkä itse enää edes tajua ettei heillä ole edes mitään kiirettä oikeasti. Tai jokainen meistä yleensä käy töissä ja siinä samassa pyörittää omaa harrastuksiaan, huusholliaan ja/tai parisuhdettaan joten pelkästään nämä asiat eivät tee kestään jotain superkiireistä.
Itse lakkasin ehdottelemasta tapaamisia parille tuollaiselle kavereilleni ja ajattelin että he ehdottavat sitten kun heillä on aikaa. Eipä ole yllättäen kestään heistä kuulunut mitään sen koommin. Ilmeisesti joillekin ystävyys on sitä että riittää kun kommentoidaan kerran puolessa vuodessa toisten kuviin "😍" instagramissa ja se oli sitten siinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menee samaan sarjaan näiden "kaikkea pitäisi tehdä"-tyyppien kanssa, jotka vaan voivottelee kasvavaa työlistaa mutta eivät tee sieltä mitään pois. Etenkin jos kyseessä on tyyliin tunnin homma niin sitä pantataan pari kuukautta valitellen kaikille.
Ja tuli vielä mieleen yksi havainto työelämästä. Työhöni kuuluu siis paljon kokouksia. Näissä tapaan tietysti johtajia, päälliköitä, lakimiehiä ym. joilla kalenterissa minuuttiaikataulu. He eivät KOSKAAN valita kiirettään, käyttäytyvät aina rauhallisesti, ystävällisesti jne. Ja ovat ilahtuneita meillä tarjottavasta kokousleivästä ja hedelmistä, koska tänään lounas jäisi muuten väliin. Sen sijaan työntekijä, joka meillä hoitaa näitä kokouskahvituksia, valittaa aina, kun joku vain kuuntele, miten kiireistä hänellä on tässä kahvin keitossa ja leipien teossa, huh huh! Miten tässä kaiken ehtii kun tunnin päästä pitää olla uusi termari kahvia ja siihen on tilattu lisäksi hedelmiä, ai kauheeta, ja työmatkakin on niin hankala että kyllä päivä on pitkä, huh huh! Kiire on kovin suhteellista.
nro 5
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja tuli vielä mieleen yksi havainto työelämästä. Työhöni kuuluu siis paljon kokouksia. Näissä tapaan tietysti johtajia, päälliköitä, lakimiehiä ym. joilla kalenterissa minuuttiaikataulu. He eivät KOSKAAN valita kiirettään, käyttäytyvät aina rauhallisesti, ystävällisesti jne. Ja ovat ilahtuneita meillä tarjottavasta kokousleivästä ja hedelmistä, koska tänään lounas jäisi muuten väliin. Sen sijaan työntekijä, joka meillä hoitaa näitä kokouskahvituksia, valittaa aina, kun joku vain kuuntele, miten kiireistä hänellä on tässä kahvin keitossa ja leipien teossa, huh huh! Miten tässä kaiken ehtii kun tunnin päästä pitää olla uusi termari kahvia ja siihen on tilattu lisäksi hedelmiä, ai kauheeta, ja työmatkakin on niin hankala että kyllä päivä on pitkä, huh huh! Kiire on kovin suhteellista.
nro 5
Tuohan on ihan selvä. Korkeisiin asemiin hakeutuvat ja pääsevät he, jotka osaavat olla stressaamatta asioista liikaa ja pysyvät rauhallisina ja toimintakykyisinä.
Toisaalta, heidän työnsä ei sisällä kuormittavia pikkunippeleitä. Voi olla, että heillä on kymmenen asiaa viikossa hoidettavana, jopa vähemmän ja alemman tason suorittajalla kymmenen tai enemmän päivässä. Kehon stressijärjestelmä ei osaa erotella sitä, kuinka suuresta vastuusta on kyse.
Vierailija kirjoitti:
Itse lakkasin ehdottelemasta tapaamisia parille tuollaiselle kavereilleni ja ajattelin että he ehdottavat sitten kun heillä on aikaa. Eipä ole yllättäen kestään heistä kuulunut mitään sen koommin. Ilmeisesti joillekin ystävyys on sitä että riittää kun kommentoidaan kerran puolessa vuodessa toisten kuviin "😍" instagramissa ja se oli sitten siinä.
Surullista, mutta juuri näin on käynyt itsellenikin. Esimerkiksi kummitytön perheelle olen viimeiset puoli vuotta ehdotellut tapaamisia, mutta aina heillä on niin kiire, ettei millään ehdi. On lasten jalkapallo, viululeiri, baletti tai uimakoulut. Joululomalla tulivat ensin yhdeltä matkalta ja seuraavana päivänä lähtivät toiselle matkalle. Ja töissäkin tietysti hirveä kiire, vaikka kumpikaan ei ole erityisen vaativassa työssä. Tuntuu, ettei viitsi enää edes ehdottaa tapaamisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet vain kateellinen itseäsi jaksavammille ihmisille tai ihmisille, jotka vaativat itseltään paljon. En yksinkertaisesti voi käsittää, miten kiire, eli se, että vaatii paljon itseltään olisi statussymboli? Eli mestaruuteen tähtääminen onkin statussymbolismia, kaikki ammattiurheilu? Samanlaisesta kurinalaisuudesta ja asioiden saavuttamisesta on kysymys.
Tämä ei ole totta, sillä kiireestä valittaminen ei ole sidoksissa kovin usein siihen, mitä saadaan aikaan. Kiire on monella enemmänkin pään sisällä kuin kalentereissa.
No enemmän se sellainen saa aikaan, jolla niin menoja on, kuin sellainen, joka ei saa niihinkään mentyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse lakkasin ehdottelemasta tapaamisia parille tuollaiselle kavereilleni ja ajattelin että he ehdottavat sitten kun heillä on aikaa. Eipä ole yllättäen kestään heistä kuulunut mitään sen koommin. Ilmeisesti joillekin ystävyys on sitä että riittää kun kommentoidaan kerran puolessa vuodessa toisten kuviin "😍" instagramissa ja se oli sitten siinä.
Surullista, mutta juuri näin on käynyt itsellenikin. Esimerkiksi kummitytön perheelle olen viimeiset puoli vuotta ehdotellut tapaamisia, mutta aina heillä on niin kiire, ettei millään ehdi. On lasten jalkapallo, viululeiri, baletti tai uimakoulut. Joululomalla tulivat ensin yhdeltä matkalta ja seuraavana päivänä lähtivät toiselle matkalle. Ja töissäkin tietysti hirveä kiire, vaikka kumpikaan ei ole erityisen vaativassa työssä. Tuntuu, ettei viitsi enää edes ehdottaa tapaamisia.
Et vain ole tärkeä heille, etkä sisäpiiriä. Kaltaisesi ihmiset ovat usein niin tylsiä, etteivät he, joilla on monta rautaa tulessa jaksa haukotella seurassanne kahvikupposen äärellä. Vaan haluaisivat mennä vaikkapa aktiviteettipuistoon. Tai jos sekään ei käy, niin eivät vain nauti seurastasi. Miksi olisi pakko?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet vain kateellinen itseäsi jaksavammille ihmisille tai ihmisille, jotka vaativat itseltään paljon. En yksinkertaisesti voi käsittää, miten kiire, eli se, että vaatii paljon itseltään olisi statussymboli? Eli mestaruuteen tähtääminen onkin statussymbolismia, kaikki ammattiurheilu? Samanlaisesta kurinalaisuudesta ja asioiden saavuttamisesta on kysymys.
Tämä ei ole totta, sillä kiireestä valittaminen ei ole sidoksissa kovin usein siihen, mitä saadaan aikaan. Kiire on monella enemmänkin pään sisällä kuin kalentereissa.
Komppaan jälkimmäistä, oman tuttavapiirini kovimmat kiireestä valittajat ovat niitä vähiten aikaansaavia. Sitten on toisia, joilla on aina aikaa, vaikka yksi puoliso pyörittää omaa yritystä ja toinen tekee väitöskirjaa ja lapsi / lapset harrastaa tavoitteellisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse lakkasin ehdottelemasta tapaamisia parille tuollaiselle kavereilleni ja ajattelin että he ehdottavat sitten kun heillä on aikaa. Eipä ole yllättäen kestään heistä kuulunut mitään sen koommin. Ilmeisesti joillekin ystävyys on sitä että riittää kun kommentoidaan kerran puolessa vuodessa toisten kuviin "😍" instagramissa ja se oli sitten siinä.
Surullista, mutta juuri näin on käynyt itsellenikin. Esimerkiksi kummitytön perheelle olen viimeiset puoli vuotta ehdotellut tapaamisia, mutta aina heillä on niin kiire, ettei millään ehdi. On lasten jalkapallo, viululeiri, baletti tai uimakoulut. Joululomalla tulivat ensin yhdeltä matkalta ja seuraavana päivänä lähtivät toiselle matkalle. Ja töissäkin tietysti hirveä kiire, vaikka kumpikaan ei ole erityisen vaativassa työssä. Tuntuu, ettei viitsi enää edes ehdottaa tapaamisia.
Et vain ole tärkeä heille, etkä sisäpiiriä. Kaltaisesi ihmiset ovat usein niin tylsiä, etteivät he, joilla on monta rautaa tulessa jaksa haukotella seurassanne kahvikupposen äärellä. Vaan haluaisivat mennä vaikkapa aktiviteettipuistoon. Tai jos sekään ei käy, niin eivät vain nauti seurastasi. Miksi olisi pakko?
Tietysti tuokin on vaihtoehto, mutta ei heillä kyllä ole sosiaalista elämää juuri muutenkaan. Siksi en usko, että henkilökohtaisista syistä välttelisivät tapaamisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On todellakin. Oikein tekemällä tehdään se kalenteri jonnekki 3kk päähän ihan täyteen. Mutta ne jutut on sitten tyyliin "kampaaja" , "kirjastossa käynti ".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet vain kateellinen itseäsi jaksavammille ihmisille tai ihmisille, jotka vaativat itseltään paljon. En yksinkertaisesti voi käsittää, miten kiire, eli se, että vaatii paljon itseltään olisi statussymboli? Eli mestaruuteen tähtääminen onkin statussymbolismia, kaikki ammattiurheilu? Samanlaisesta kurinalaisuudesta ja asioiden saavuttamisesta on kysymys.
Tämä ei ole totta, sillä kiireestä valittaminen ei ole sidoksissa kovin usein siihen, mitä saadaan aikaan. Kiire on monella enemmänkin pään sisällä kuin kalentereissa.
Komppaan jälkimmäistä, oman tuttavapiirini kovimmat kiireestä valittajat ovat niitä vähiten aikaansaavia. Sitten on toisia, joilla on aina aikaa, vaikka yksi puoliso pyörittää omaa yritystä ja toinen tekee väitöskirjaa ja lapsi / lapset harrastaa tavoitteellisesti.
Johtuisiko siitä, että sopiva määrä stressiä on eteenpäin puskeva voima, mutta liika stressi lamauttaa. Eli he eivät saa aikaiseksi, koska ovat lamautuneita eivätkä siksi osaa edes aloittaa ja sisällä käy hirveä hyrinä. Sen sijaan rennon laiskat ovat oma rotunsa.
Onhan tuosta viime vuosina kirjoitettu juttujakin, että toisille kiire on statussymboli, toisille taas kiireettömyys...
Ihmettelen aina myös sitä, kun täällä näkee usein kommentteja kesähäihin liittyviin keskusteluihin liittyen, miten törkeää on (morsiusparilta) olettaa että kommentoija tuhlaisi ainoan vapaan viikonloppunsa jonkun häihin menemiseen, kun kalenteri on jo nyt täynnä elokuuhun asti!!!!!1
Haluaisin ihan mielenkiinnosta tietää, miten kenenkään ns. tavallisen ihmisen kalenteri voi tosiaan olla niin täynnä elokuuhun asti. Rohkenen hieman epäillä, että tämä kommentoija olisi ollut joku huipputason yritysjohtaja / Finnair Platinum jäsen, joka lentää 150 lentoa vuodessa ollen 200 päivää poissa kotoa. Itse en tiedä työvuorojani edes huhtikuulle vielä, niin olisi kiva tietää mitäs kaikkea sinne elokuulle asti on sitten joka viikonlopulle oikein laitettu kun ollaan kerta niiiiiin kiireisiä että. 😆
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen aina myös sitä, kun täällä näkee usein kommentteja kesähäihin liittyviin keskusteluihin liittyen, miten törkeää on (morsiusparilta) olettaa että kommentoija tuhlaisi ainoan vapaan viikonloppunsa jonkun häihin menemiseen, kun kalenteri on jo nyt täynnä elokuuhun asti!!!!!1
Haluaisin ihan mielenkiinnosta tietää, miten kenenkään ns. tavallisen ihmisen kalenteri voi tosiaan olla niin täynnä elokuuhun asti. Rohkenen hieman epäillä, että tämä kommentoija olisi ollut joku huipputason yritysjohtaja / Finnair Platinum jäsen, joka lentää 150 lentoa vuodessa ollen 200 päivää poissa kotoa. Itse en tiedä työvuorojani edes huhtikuulle vielä, niin olisi kiva tietää mitäs kaikkea sinne elokuulle asti on sitten joka viikonlopulle oikein laitettu kun ollaan kerta niiiiiin kiireisiä että. 😆
Eiköhän tässä ole kysymys ihan vaan siitä, että ei halua kyseisiin häihin mennä. Eikä ole munaa jättää menemättä, vaikka kuka haluaisi omiin häihinsä vastahakoisen vieraan? Iso osa kutsutaan kohteliaisuudesta, eikä paljon hetkauta jos ilmoittaa "ettei pääse". Sitten kutsutaan joku muu tilalle. Joku, jota ehkä kiinnostaa osallistua. :D
Kiire on vain uusi tekosyy.
Jos ei halua tavata, niin kiire on hyvä tekosyy.
Jos he todella haluaisivat tavata, he tekisivät aikaa vaikka kuinka kiireisiä olisivat.
Ihmisellä joka todella haluaa tavata sinua ei yllättäen ole kiirettä jäädä siitä paitsi.
Alue: Aihe vapaa
Muutama vuosi sitten puhuttiin paljon downshiftaamisesta, mutta näppituntumalla vaikuttaa siltä, että "upshiftaus" eli juuri tuollainen elämän kiireistäminen äärimmilleen on joissakin piireissä taas in. Ehkä pelätään, että omat lapset jäävät jälkeen muista, jos eivät harrasta sekä akrobatiaa, kilpauintia että jalkapalloakin?