Erotako vai ei (mies vaimosta), siinäpä pulma

Seksiä on noin kerran kuussa, joskus tiheämmän, joskus harvemmin. Se toimii (kun vain värkki saadaan juhlakuntoon), ja kummallakin on kivaa. Mutta seksiäkin voisi olla useammin (ja monipuolisemmin).

Tänä aamuna katkesi jokin pinna asian suhteen, ja kysyin suoraan miksi ei enää puhuta kunnolla, miksi ei enää jaeta asioita, miksi hän ei tule vierellä iltaisin.  Kertoi (korostaen että ei sano asiaa millään pahalla) että ei ole enää pitkään aikaan tarkoituksella oikeasti puhunut ja keskustellut. Häntä vaivaa kun herra ei seuraavana päivänä tai viikkona, tai vuoden päästä muista enää keskustelun sisältöä, tai ajattelee siitä ihan eri lailla. Ja muutenkin herran sen hetkinen mielipide on ainut oikea, ja mikään muu ei kelpaa. 

Tunnustan syntini. On dementiaa, ja muutenkin elän päivä ja hetki kerrallansa. Ja hyvin helposti pyrin jyräämään "väärät" mielipiteet.  Olen varmaankin universumin hankalimpia elinkumppaneja, ja sen Siperian kautta sisäistänyt avioliittomme aikana.  

Sitäkin suuremmalla syyllä olen vuosien ajan pyrkinyt jalostamaan itseäni ja käytöstäni, kuuntelemaan ja tekemään kompromisseja yhteiselon sujuvoittamiseksi. Vaikka kuinka helvetisti muutos korpeaisi, niin vanha jääräkin oppii uusille tavoille toiston kautta hitaasti mutta varmasti. 

En enää juurikaan jäkätä vaimolle siitä kun hän ei hoida osuuttaan kotitöistä. Olen vain hiljaa ja hoidan hommat itse. Hän ei kiitä, mutta ei valitakaan tästä mallista. Toteaa vain että se ketä sotku haittaa saa sen hoittaa, ja heittää sohvalle. 

En myöskään päsmäröi päälle samaan tapaan kuin ennen. Nykyisin pyrin olemaan mahdollisimman hajuton ja mauton. Jos ei ollut vanha tapa vaimolle hyvästä, niin ei uusikaan ole ruusuilla tanssimista. Nyt häntä ärsyttää kun en pidä lapsille yhtä tiukkaa kuria ja muutenkin jätän vastuuta ja päätösvaltaa asioissa hänelle. 

(jatkuu)

En ole koskaan osannut kehua normaalisti (tai jopa hyvin) menneistä asioista, ja tiedän että se häntä myös korpeaa. Mutta nykyisin pyrin eri tavoin tukemaan hänen halujaan ja tarpeitaan, ja antamaan omaa tilaa ja aikaa. Ne kuulokkeetkin joilla hän eristäytyy tästä maailmasta - ostin ne lahjaksi koska tiesin hänen sellaisista haaveilevan. Nyt haluaisin vain polkea ne johonkin kivenrakoon että saisin vähän enemmän hänen huomiotaan. 

Syvästi sattuu kun vaimoni ei pääse irti menneestä. Hän puhuu jopa vuosia ja vuosikymmeniä vanhoista asioita (jotka häntä selvästikin ovat jääneet vaivaamaan, ja joiden osalta hän ei ole valmis synninpäästöä minulle antamaan).  Hän ei näe tai halua nähdä miten paljon olen joustanut ja muuttunut osoittaakseni arvostavani häntä. Kun hän sanoi että miksi pyrkiä kompomisseihin jos kummallakakaan ei ole sen jälkeen kivaa, palanen sydämestäni kylmeni. Mitä jää arjen  rakkaudesta jäljelle jos toisen huomioinen ja toisesta välittäminen ei paina vaakakupissa mitään. 

Ymmärtäisin ehdottomuuden jos syntilistani olisi vakava. Mutta en juo, en lyö, en käy toisissa naisissa (enkä miehissä), rakastan lapsiani, teen kotitöitä, elätän perheeni... Ainoa syntini on ollut olla "minä", henkilö johon hän alkujaankin rakastui.  

Edellisen kerran tahkottiin peistä samasta aiheesta reilu vuosi sitten.  Silloisen yhteenoton myötä hänen käytöksensä muuttui  joksikin aikaa. Mutta nyt on homma taas samassa jumissa.  Väläytin jo erokorttiakin sillä perusteella että jos ei oikeasti puhuta ja jaeta ja vietetä aikaa yhdessä, ja muuteta asiaa pysyvästi, niin kannattaako olla enää pari. 

(jatkuu)

Lapsiakin on. Viisi. Isoimmat jo maailmalla, pienin eskari-ikäinen. Huolettaa lasten tulevaisuus. Tiedän, että jos ero tulee en pystyisi pitämään minkäänlaista yhteyttä lapsiini; se sattuisi liikaa. Ennemmin katoaisin heidän elämästään pysyvästi. Talon, irtaimiston ja kaiken muun maallisen jättäisin vaimolle lapsille; pakkaisin mukaani vain vaatekassin ja lääkkeeni, ja aloittaisin täysin puhtaalta jossain hyvin kaukana. En ole puhunut tästä vaimolle, sillä en halua hänen olevan yhdessä ja leikkivän parisuhdetta vain sen takia että lapsilla olisi isä. Haluan nimenomaan hänet sielunkumppanikseni, jonka kanssa vanheta. 

Vaimo meinaa nyt kesällä poistattaa kierukan. Vuosia on kuulemma mittarissa sen verran että riskit tulla raskaaksi ilman ehkäisyä on hyvin pienet. Ja kun ei tuota seksiäkään ole enää niin usein, niin aikalailla ihmehän tuossa pitäisi tapahtua. Vähän epäilen, että hän haluaa vielä yrittää (toivoa) iltatähteä tällä tavoin. Ehkä löytääkseen uutta tarkoitusta omaan elämäänsä; ehkä estääkseen sen että eroaisin. Vaikka ajatus vielä yhdestä lapsesta kuulostaakin ihanalta,  minua huolestuttaa ja pelottaa ajatus yhteisestä tulevaisuudesta jos kuvioissa on vielä vauvakin. 

Jos olisin rohkea (miehinen mies) kertoisin kaiken tämän vaimolle (tai pyytäisin lukemaan). Mutta minua pelottaa aivan sairaasti että hän olisi vielä minuakin hanakammin eron kannalla. Ehkä paras toivoni on siinä että hän sanoi yhden keskustelun yhteydessä että ajattelen ihan liikaa. Ehkä hän vain on "perheen mies" ja minä "perheen nainen". Ainakin kotitöiden ja siivoamisen osalta se  menee peilikuvana meidän huushollissa; ehkä ne tunteetkin ovat sitten samoin päin...

 

Anteeksi pitkä avautuminen. Piti vain keventää sielua jotenkin. 

O

Pariterapiaan, olette sen velkaa lapsillenne.

Teidän TÄYTYY keskustella.

Huh-huh, olipa luettavaa. Otan osaa, se on aina surullista kun suhde menee tuohon pisteeseen, että pitää alkaa eroa miettiä (meillä meni pari vuotta sitten, joskin saimme käännettyä tilanteen paremmaksi, joten osaan jonkun verran samaistua).

Ainoa neuvoni on, että puhukaa nyt ihmeessä, kyllä näin puusta katsottuna vaikuttaisi että paljon on vielä suhteessa hyvääkin, ja monia syitä yrittää pelastaa se, joten älkää liian hätäisiä olko eroamaan.

Sanoit, ettet halua kertoa näitä juttujasi hänelle koska pelkäät jos hän vaikka on myös eron kannalla, mutta kyllä minusta tässä täytyy vain tarttua härkää sarvista. Ja jos on kahdestaan vaikea puhua avoimesti ja rakentavasti, niin menkää jonkun parisuhdeterapeutin tai psykologin juttusille, joko yhdessä ja/tai erikseen.

Voimia, veli.

Oletko vielä rakastunut ja ihastunut vaimoosi? Oletko vain yksinäinen parisuhteessasi vai kaipaatko juuri vaimosi, tuon ihmisen huomiota? Jos hän on se, jonka haluat pitää, aloita alusta. Ala seurustella hänen kanssaan. Vie pois kotoa, jotta teidän pitää olla läsnä toisillenne, rvintolaan syömään, lounaalle, töiden jälkeen kahville, hotelliviikonloppua viettämään jne. Hemmottele häntä mutta älä yliyritä. Tuo kukkia, kauniit alusvaatteet. Keksi itsellesi omia menoja. Olet kiinnostavampi, kun olet vähemmän saatavilla. Tee tämä kaikki kuitenkin niin, että ei vaikuta siltä, että sinulla on toinen nainen:D Jos ei auta, ehdota pariterapiaa ja kerro vaimollesi, että se voi yhtä hyvin olla eroterapia - lopputulos riippuu teistä kahdesta. Eikä uusia vauvoja tuohon enää!

Näemmä olet terapian tarpeessa selvästikkin. Alappa kirjoittamaan päiväkirjaa,vaikkapa netissä ,ettei kukaan pääse lukemaan. Se autaisi sinua. Ei teidän elämänne enää mihinkään autuuteen tuosta muutu,kerroitpa sen niin selvästi sinun ja vaimosi kannalta jo.

Nyt sen kun möllötätte.Kummankaan elämä ei ole juhlaa,mutta luuletko , että jonkun elämä on.Se on sitä vain pieninä onnen hippuina,hyvin hyvin pieninä.

Hanki oma elämä,tyyliin itselle joku intohimoinen harrastus. Listaa sinne päiväkirjaan elämäsi kiitollisuuden aiheet,.Niitä on paljon, ja myös vitutuksen aiheet. Sitä elämä on.Luuletko ,että puolisollasi on paremmat fiilikset sinun suhteen. Ei todellakaan ole. Kerroit jo niin paljon,että otaksun ,ettei varmaan ole.Kestää sinua, on viisas ,ei se vaihtamisesta parane kuin hetkeksi.Jokaisen on ristinsä kannettavana.

Kyllä siinä naisilla halut häipyy, olette selvästi hyvin eri lailla ajattelevia.Naisella ,kun se halu tulee yläpäästä ja miehellä alapäästä.Mietippä sitä. Jos kumppani loukkaa tai muuten on aina ikävä tyyppi ei tosiaan haluta naisella.

Olette tehneet kuitenkin 5 lasta,miksi. Siis odottaa 5x9 kuukautta,synnyttää ja valvoa öitä jne ,ei ole mukavaa. Kas et voi ymmärtää,et ole kantanut mahassas lasta 45 kuukautta ja valvonut vauvaöitä,se on rankkaa,helvetin rankkaa.Kyllä minäkin istuisin nyt luurit korvilla ja nauttisin vihdoin elämästä ,kun nuorin on jo eskari-ikäinen.

En lähtisi vielä eroamaan. Selvästi kuitenkin rakastat vaimoasi ja haluaisit nimenomaan häneltä myös huomiota ja hellyydenosoituksia. Keskustella teidän on pakko, koska ilman sitä tuo johtaa eroon. Ja kyllä tuo sen verran hyvä teksti on, että sen voisi sillä vaimollakin luetuttaa. Sinä haluat tehdä parisuhteen eteen töitä, nyt tarvittaisiin vaimolle sama tahtotila.

Jos sinulla ap on puhtaat jauhot pussissa,annat ilman muuta vaimosi lukea tuon tekstisi. Mahdollisesti kuitenkin itse tiedät kokonaisuudessaan syyt nykyiseen epätyydyttävään olotilaanne ( molempien) ja tiedät myös sisimmässäsi ,että molempien kokonaisvaltainen muuttuminen on mahdotonta. Joten ainut vaihtoehto on , joko jatkaa noin ,tai ottaa suuri riski eroamalla ja kärsimällä kaikki ne ikävyydet teidän viiden lapsen ja tulevien kaikkien perheen ( uusperhe) juhlien suhteen.Ota huomioon uusperheen karikot,luuletko ,että on auvoisaa ja voittaa nykyisyyden. ”Mun lasten ja sun lasten synttärit,rippijuhlat,yo juhlat,joulut ,häät ,vuoroviikot ym ym .)

Ei elämässä kuulu tai voi kaikkea saada.

Miksi et ole tehnyt vasektomiaa?

Omituisinta tuossa tekstissä on se, että jos erost vaimosta niin haluat sitten hylätä lapsetkin? Etkö lainkaan ymmärrä, miten h***** sekaisin ihminen menee, jos sen toinen vanhempi vaan yhtäkkiä katoaa elämästä ja torjuu täysin? Mitä pahaa lapset ovat sinulle tehneet, että edes harkitset tuollaista?

Se on ihan sama kuinka tuskaista sinusta olisi nähdä heitä vain välillä, sinä olet heidät tähän maailmaan tehnyt ja opettanut luottamaan itseesi - et voi vaan hävitä kuviosta.

Minusta kuulostaa tyypilliseltä tilanteelta, jossa kuvitellaan että ero on avain onneen eikä vaivauduta tekemään mitään tilanteen muuttamiseksi.

Totta hemmetissä seuraava askel ei ole ”miksei me enää puhuta” -lässytys vaan kissan nostaminen pöydälle ja hihojen kääriminen liiton elvyttämiseksi. Jos se ei onnistu te haette ulkopuolista apua ja laitatte asiat taas rullaamaan hyvällä tavalla. Eihän teillä ole mitään muuta ongelmaa kuin etääntyminen jonka olette ihan itse antaneet tapahtua.

Niin tavallista. Ja sorry mutta turha ero jos eroatte. Et kertonut mitään, mikä olisi niin fataalia, ettette pystyisi asioita enää korjaamaan.

Terapiaa suosittelen lämpimästi, ja ekana koittakaa löytää tahto ja sinnikkyys tahtoa edelleen, vastamäessä, nähdä vaivaa. Ei saa antaa periksi vaikka toinen tuntuisi jo antaneen! Kääntäkää kaikki kivet, teillä voi olla jopa onnellinen loppuelämä yhdessä! 

Been there

Onhan tuossa pohdintaa kerrakseen. Ja jälleen kerran, mies aikoo ottaa eron ja hylätä siksi lapsensa kokonaan. Koska ei pärjää niitten kanssa, vaikka muuta väittää.

Jokaisessa parisuhteessa on tylsät vuotensa, jolloin mikään ei enää yhdessä huvita. Joko toisen tai molempien toimesta.  Kaikki on saavutettu ja nyt pitäisi olla uudistuksen aika, mutta miten sen uudistuksen  saa käytäntöön?

Ihan varmasti olette molemmat oppineet ja sopeutuneet toisiinne yhteisen elämänne aikana. Perusta  suhteessanni vaikuttaisi olevan kunnossa, Uskon myös, että teillä on rakkautta toisianne kohtaan. Ettehän ole siitä ennenkään lähteneet ja yhä jatkatte. Se, että väläytät eron mahdollisuutta on myös yksi tapa arvioida tilannettanne. Se on yksi näkökulma siinä kuin muutkin ja josta ainakin omalla kohdallasi totesit eron olevan erittäin tuskallinen vaihtoehto.  Vaimosikaan ei arviosi mukaan ole siihen halukas. Eikö se ole jo yksi askel oikeaan suuntaan, että haluatte yhä olla yhdessä?

Voisiko aikalisää ottaa ja odottaa kärsivällisesti, että saisitte ajatuksenne kasattua ja puhumaan tilanteestanne. Ehkäpä vaimosi on väsynyt "suorittamaan" äitiyttä, vaimoutta, elämään sitä samaa ja valinnut  kuitenkinturhan helpon tien paeta kuulokkeiden taakse? Hän haluaa olla siellä nyt, miettiä muuta, joten mitäs jos sallit sen hänelle? Joku päivä vaimosi kyllästyy siihenkin, sillä hän ei voi kuitenkaan paeta itseään ja teidän tilannettanne.

Jos olisin sinä tuolla ajattelusi määrällä menisin (yksityiseen)parisuhdeterapiaan. Sinne siis voi mennä yksinkin. Yleensä hyvä asiantuntija avaa tilannetta ja ymmärrys kasvaa niin itseäsi kuin vaimoasi kohtaan. Tärkeää on löytää se punainen lanka tilanteeseen, lähestyä ongelmaa oikein sanoin toista saati itseään tuomitsematta ja jonka uskon sinun varmasti löytävän. Älä jää yksin miettimään. Olet hyvä jäsentelemään ajatuksesi, kartoittamaan tilannettanne ja ilmaisemaan itseäsi. Pääset nopeasti eteenpäin.

Luottavaisesti vain eteenpäin!

Vai että hylkäisit lapsesi koska sinuun sattuu liikaa. Siitäpä viis kuinka paljon se niihin koskee, vai? Aikuinen ukko. Olet kamala ja itsekäs ihminen. Toivottavasti lapsillesi selviää mikä olet todellisuudessa miehiäsi ja saat vanhuutesi homehtua yksinäisyydessä.

Perheneuvolaan ja vasektomia, ehdottomasti vasektomia.