Lue keskustelun säännöt.
Kun vanhempi kuormittaa lasta aikuisten asioilla, miten se vaikuttaa lapseen?
20.02.2019 |
Jos lasta kuormitetaan liikaa aikuisten huolilla, vaikkapa rahahuolilla, parisuhdeongelmilla, jne, niin mitä siitä seuraa lapselle?
Ihan pumpulissa ei tietysti aina pysty lapsia kasvattamaan. Jos perheessä on kuolemaa tai vakavaa sairautta, niin tietenkin niistä tulee väkisinkin jossain määrin myös lapsen murheita. Mutta jos kuitenkin puhutaan aikuisten asioista, jotka voisivat pysyä vain aikuisten asioina ilman, että niitä jaetaan lasten kanssa, niin mitä tällainen turha lapsen kuormittaminen lapselle tekee?
Kommentit (50)
Vierailija kirjoitti:
On normaalia että lapset tietää tietyistä kriiseistä ja niistä puhutaan lapselle ikätasoon sopivasti. Vastataan tarvittaessa. Sanotaan että tästä saa kysyä ja jutella.
Sitten on sellaista todella sairasta lapsen terapeuttina pitämistä ”sano pitäiskö mun ottaa isästä ero”, ”mitä mä teen ton pas kiaisen kanssa. Sano mitä mä teen!”
Eräs psykiatri kuvasi tota jälkimmäistä henkiseksi in sestiksi. Sitä se todella on.
Aivan totta. Vuosien päästäkin on likainen ja käytetty olo. Ja mitä vastaa vanhempi, jos kysyt miksi hän toimi noin eikä hakenut ulkopuolista apua: "Sinähän kysyit minulta miksi meillä riidellään yms. Minä vain kerroin miten asiat ovat" Sairasta. Vuosien päästäkään vanhempi ei suostu myöntämään, että on vahingoittanut lapsensa mielenterveyttä toiminnallaan. Lapselle pitää aina kertoa asioista ikätasoisesti eikä tehdä hänestä omaa terapeuttiaan sen takia ettei surkeana ressukalle uskalla myöntää ongelmiaan ammattilaisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On normaalia että lapset tietää tietyistä kriiseistä ja niistä puhutaan lapselle ikätasoon sopivasti. Vastataan tarvittaessa. Sanotaan että tästä saa kysyä ja jutella.
Sitten on sellaista todella sairasta lapsen terapeuttina pitämistä ”sano pitäiskö mun ottaa isästä ero”, ”mitä mä teen ton pas kiaisen kanssa. Sano mitä mä teen!”
Eräs psykiatri kuvasi tota jälkimmäistä henkiseksi in sestiksi. Sitä se todella on.
Aivan totta. Vuosien päästäkin on likainen ja käytetty olo. Ja mitä vastaa vanhempi, jos kysyt miksi hän toimi noin eikä hakenut ulkopuolista apua: "Sinähän kysyit minulta miksi meillä riidellään yms. Minä vain kerroin miten asiat ovat" Sairasta. Vuosien päästäkään vanhempi ei suostu myöntämään, että on vahingoittanut lapsensa mielenterveyttä toiminnallaan. Lapselle pitää aina kertoa asioista ikätasoisesti eikä tehdä hänestä omaa terapeuttiaan sen takia ettei surkeana ressukalle uskalla myöntää ongelmiaan ammattilaisille.
Ja koska vanhempi ei ymmärrä toimineensa väärin, niin hän yrittää yhä jatkaa samaa henkistä hyväksikäyttöä ollessasi aikuinen. Käytännössä ainoa tapa säästyä tältä on vältellä vanhemman seuraa, koska siinä olo aina laukaisee hänessä saman käytösmallin, vaikka yrittäisit kieltää häntä puhumasta asioistaan sillä tavalla. Nykyään olen tuolle toiminnalle niin allergisoitunut, että olen katkaissut välejä muihinkin ihmisiin, jotka yrittävät käyttää minua terapeuttinaan.
Ovatko muut huomanneet, että muut ihmiset yrittävät myös usein käyttää sinua uskottuna samaan tapaan kuin vanhempasi? Itse en ole keksinyt muuta ratkaisua kuin eristäytymisen.
"Voi olla, että olet ottanut jo lapsesta saakka kantaaksesi esimerkiksi vanhempiesi tunteita ja kipuja. Nämä tunteet ovat saattaneet olla lapsilta salattuja (ja silti lapsi aistii ne), tai ne ovat saattaneet olla suora vaatimus lapselle alkaa kantaa oman vanhemman kärsimystä. Koska lapsi on vielä kovin riippuvainen vanhemmistaan, hän tekee kaikkensa ollakseen ”oikeanlainen” vanhempiensa edessä. Jos tämä vaatimus tarkoittaa toisten tunteiden kantamista ja vastuun ottamista, lapsi toimii näin selviytyäkseen ja kokeakseen itsensä edes jollakin tavalla hyväksytyksi." https://hidastaelamaa.fi/2018/04/kenen-kipuja-kannat/
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisestä tulee negatiivininen katastrofiajattelija. Varmaan myös masennusta ja ahdistusta.
Nämä. Ilmiön nimi on parentifikaatio. Ja/tai häpeään perustuva minäkuva, vastuun pelko ja toisaalta ylivastuullisuus kun henkilö tuntee olevansa yksin vastuussa kaikesta mitä maailmassa tapahtuu, ja vastuussa muiden tunteista.
En tiennyt että tämä on nimettykin - kiitos kun kerroit, nyt löydän varmasti enemmän tietoa asiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsesta tulee "aikuinen" liian varhain -> isänikäisiltä miehiltä hakemaan turvaa (antamalla vaihdossa seksiä)
En nyt vetäisi tuollaisia johtopäätöksiä, että tämä ilmiö synnyttäisi homoseksuaalisuuttakin. Nykykäsityksen mukaan se on usein synnynnäistä.
Nuorien harrastamassa seksissä ei myöskään ole aina kyse mielenterveysongelmien lieveilmiöstä, vaan seksuaalisuus on ihan ihmisen, niin miehen kuin naisen, perusviettejä.
Äiti avautui mulle usein huolistaan, milloin rahaongelmista, sukulaisistaan, masennuksesta, kivuista tai isästä.
Kaikki tämä vaikutti minuun niin, että olen äärimmäisen tarkka rahasta. Äiti tuhlasi, minä säästän.
Äiti vihaa lähes kaikkia ihmisiä, etenkin isän sukulaisia. Omiaan hän lähinnä ylistää, paitsi niitä joita vihaa.
Minäkään en välitä sukulaisistani, koska en heihin koskaan saanut tutustua. Sen sijaan muita ihmisiä ympärilläni yritän miellyttää, välillä liiaksikin, etten menetä heitä.
Äitini masentui perhearjesta, minä en halua lapsia, enkä "uskalla" itse masentua, tai näyttää pahaa mieltäni. Poden syyllisyyttä jos joku läheinen on masentunut.
Kaikista eniten äiti tuntuu olevan katkera isälleni, en vain tiedä miksi, vaikka tämä tekee kaikkensa miellyttääkeen äitiä. Mikään ei vain riitä. Miehet on turhia eläimiä.
Minulle mieheni on tärkeintä elämässä, enkä voisi kuvitellakaan kohtelevani häntä samoin kuin äitini kohtelee isää. Usein tosin huomaan antavani miehelle jo liikaakin periksi, hautaan omat tunteeni ja oloni jotta miehellä olisi hyvä. Tästä kyllä yritän opetella pois, ja löytää oman ääneni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On normaalia että lapset tietää tietyistä kriiseistä ja niistä puhutaan lapselle ikätasoon sopivasti. Vastataan tarvittaessa. Sanotaan että tästä saa kysyä ja jutella.
Sitten on sellaista todella sairasta lapsen terapeuttina pitämistä ”sano pitäiskö mun ottaa isästä ero”, ”mitä mä teen ton pas kiaisen kanssa. Sano mitä mä teen!”
Eräs psykiatri kuvasi tota jälkimmäistä henkiseksi in sestiksi. Sitä se todella on.