Ferritiinistä kysymys
Olen nuori nainen ja kärsinyt jo koko teini- ja aikuisikäni oireista, joihin kuuluu mm. väsymystä, palelua, hiusten lähtöä ja kognitiivisia ongelmia. Olen jo n. 10 vuotta valitellut oireita eri lääkäreille, jotka lopulta vain keskittyvät verikokeiden viitearvoihin ja lopulta laittavat oireet stressin/masennuksen piikkiin. Lukioikäisenä kävin terapiassa, mutta en kokenut saavani siitä hyötyä. Keskityttiin vain mielialoihin, joissa ei ollut pahemmin ongelmaa ja siitä tuli vain olo että tässä vain laitetaan ämpäriä vuotavan katon alle keskittymättä itse oireisiin.
Ferritiinistä on kirjoitettu nykyään paljon ja olen ymmärtänyt, että raudanpuutetta voi olla vaikka hemoglobiini olisi normaalin rajoissa. On puhetta siitä, että ferritiinin mittaus paljastaisi raudanpuutteen ja puute olisi paha jos arvo on alle 30. Huomasin että oireeni sopivat raudanpuutteeseen täydellisesti.
Kävin siis lääkärissä ja kysyin, jos ferritiinin voisi myös mitata. Ilmeisesti raudanpuute viittaa suoraan anemiaan ja se näkyisi hemoglobiinissa, eikä ferritiiniä tarvitse mitata, koska se on vain muotia. Muut veriarvot mitattiin, eivätkä ne selittäneet edelleenkään oireita.
Kävin kuitenkin mittauttamassa ferritiinin ilman lähetettä ja arvoksi tuli 20. Kävin toisella lääkärillä näyttämässä arvoa ja hän oli sitä mieltä, että raudasta ei ole puutetta. Olenko ymmärtänyt ferritiini asian jotenkin väärin? En oiken enää tiedä mitä tehdä.
Kommentit (81)
Kävin viime viikolla verikokeissa 4 kk rautakuurin jälkeen. Hb 137 ja ferritiini 13. Syksyllä mittautin pelkän ferritiinin ja arvo oli tuolloin 8. Ei ole paljoa noussut ja pelottaa. Seukkina varmaan tiputus ja/tai tutkimukset :(
Uskaltaako tässä oikeasti tehdä niin, että syö rautalisää ja sitten itse menee mittauttamaan hemoglobiinin ja ferritiinin ja tulkitsee arvot itse? Kannattaako jotain muitakin arvoja testauttaa? Lääkäri sanoi kuitenkin transferriinireseptorin kertovan raudan tilanteesta paremmin kuin ferritiini ja ilmeisesti lasko olisi hyvä mitata. Onko niiden mittauttaminen oikeasti järkevää tässä vaiheessa? Lisäksi varoitteli jostain raudan kertymisestä. Kokeilen kuitenkin nyt rautalisää. Pelkään myös jos rautalisä ei auta tai sitä ei pysty syömään. Muutenkin ibs vaivaa.
Eikö rautavaje pitäisi myös tutkia, jos rautakuuri ei auta? En kyllä tiedä kuka sen voisi tehdä kun lääkäreidän asenne on mitä on. Rauta suoraan suoneen kuulostaa nopealta avulta, mutta myös aika rajulta.
Ap
Minä kävin Esa Sopilla ja ferritiini oli 20. Hän sanoi, että olen vaikeasti raudanpuutteinen ja tuli pitkä rautakuuri.
Naisten suurin syy raudanpuutteeseen on runsaat kuukautiset. Onko sinulla?
Vierailija kirjoitti:
Uskaltaako tässä oikeasti tehdä niin, että syö rautalisää ja sitten itse menee mittauttamaan hemoglobiinin ja ferritiinin ja tulkitsee arvot itse? Kannattaako jotain muitakin arvoja testauttaa? Lääkäri sanoi kuitenkin transferriinireseptorin kertovan raudan tilanteesta paremmin kuin ferritiini ja ilmeisesti lasko olisi hyvä mitata. Onko niiden mittauttaminen oikeasti järkevää tässä vaiheessa? Lisäksi varoitteli jostain raudan kertymisestä. Kokeilen kuitenkin nyt rautalisää. Pelkään myös jos rautalisä ei auta tai sitä ei pysty syömään. Muutenkin ibs vaivaa.
Eikö rautavaje pitäisi myös tutkia, jos rautakuuri ei auta? En kyllä tiedä kuka sen voisi tehdä kun lääkäreidän asenne on mitä on. Rauta suoraan suoneen kuulostaa nopealta avulta, mutta myös aika rajulta.
Ap
Vaihda lääkäriä sellaiseen, joka tästä asiasta jotain tietää. Sisätautilääkäri tai hematologi on oikea osoite tässä tapauksessa. Naisilta, joilla erittäin runsaat kuukautiset, ei yleensä tarvi heti tutkia raudanpuutteen syitä - kuukautiset ovat se ilmeisin syy. Rautakuurin lisäksi täytyy minimoida vuoto eli ottaa vuodon aikana caprilon-lääkettä.
Vierailija kirjoitti:
Naisten suurin syy raudanpuutteeseen on runsaat kuukautiset. Onko sinulla?
Ei ole, silti ferrtitiini ei ole noussut 6kk:n rautakuurilla kuin 4->6. Ei tullut edes lähetettä infuusioon vaan määrättiin syömään vielä 2kk lisää rautaa. Suoraan sanoen ketuttaa ja pahasti.
Vierailija kirjoitti:
Kävin viime viikolla verikokeissa 4 kk rautakuurin jälkeen. Hb 137 ja ferritiini 13. Syksyllä mittautin pelkän ferritiinin ja arvo oli tuolloin 8. Ei ole paljoa noussut ja pelottaa. Seukkina varmaan tiputus ja/tai tutkimukset :(
Onko sulla runsaat kuukautiset? Jos niitä ei minimoi, raudan syöminen on turhaa eikä ferritiini nouse.
Otathan raudan oikein? Mitä rautaa muuten otat (niissäkin on eroja)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisten suurin syy raudanpuutteeseen on runsaat kuukautiset. Onko sinulla?
Ei ole, silti ferrtitiini ei ole noussut 6kk:n rautakuurilla kuin 4->6. Ei tullut edes lähetettä infuusioon vaan määrättiin syömään vielä 2kk lisää rautaa. Suoraan sanoen ketuttaa ja pahasti.
Mitä rautaa syöt ja koska otat sen? Et kai vain Maltoferiä?
No onhan tuo alhainen arvo. Minä sain rautakuurin arvon ollessa 50. Nyt se on hieman yli sata.
No rajua sekin on jos anemisoituu ja tilanne pääsee pahaksi niinkun minulle kävi. Kaksi isoa leikkausta vuoden sisällä tehty, ja tän toisen leikkauksen jälkeen en meinannut päästä tolpilleni. Jatkuva uuvuttava väsymys joka ei helpottanut nukkumisenkaan jälkeen, hiusten lähtöä, rytmihäiriöitä, voimattomuuspuuskia jne. Jalkojen pistelyä ja tasapainohäiriöitä. Viime syksynä otettiin hemoglobiini joka oli 90 ja ferritiini 7. Yritin syödä rautalisää useamman kuukauden ja tuplamäärän mutta kun se ei auttanut vaan hemppa laski edelleen ollen 88 niin lääkäri määräsi siihen rautainfuusioon. Yksi kerta ei vielä riittänyt vaan tehtiin vielä toinen, tuossa vähän ennen joulua. Tammikuun lopussa hemppa oli 152 ja ferritiini 140! Ja vointi on kohentunut pikkuhiljaa, aivan loistava olotila tänä päivänä. Toisekseen sinne rautainfuusioon ei niin vain mennä, minun onnekseni sattui lääkäri joka osasi epäillä heti anemiaa. Käsittämätöntä että pystyn olemaan hereilläkin koko päivän ilman pakottavaa tarvetta päiväunille :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisten suurin syy raudanpuutteeseen on runsaat kuukautiset. Onko sinulla?
Ei ole, silti ferrtitiini ei ole noussut 6kk:n rautakuurilla kuin 4->6. Ei tullut edes lähetettä infuusioon vaan määrättiin syömään vielä 2kk lisää rautaa. Suoraan sanoen ketuttaa ja pahasti.
Mitä rautaa syöt ja koska otat sen? Et kai vain Maltoferiä?
On kokeiltu Maltofer, Obsidan ja Ferrodan tämän kuurin aikana, lisäksi C-vitamiinia. On kokeiltu ottaa aamulla, päivällä tai nukkumaan mennessä. On kuule tehty kaikki mitä on käsketty ja tässä tulos. On jätetty maitotuotteita pois, on lisätty ruokavalioon maksaa punaisen lihan kaveriksi, on vältetty kahvia ja teetä jne.
Mutta mikäs tässä, kärvistellään lisää kun lääkärin (hematologin) mielestä tässä ei vielä ole mitään hätää.
Vierailija kirjoitti:
No rajua sekin on jos anemisoituu ja tilanne pääsee pahaksi niinkun minulle kävi. Kaksi isoa leikkausta vuoden sisällä tehty, ja tän toisen leikkauksen jälkeen en meinannut päästä tolpilleni. Jatkuva uuvuttava väsymys joka ei helpottanut nukkumisenkaan jälkeen, hiusten lähtöä, rytmihäiriöitä, voimattomuuspuuskia jne. Jalkojen pistelyä ja tasapainohäiriöitä. Viime syksynä otettiin hemoglobiini joka oli 90 ja ferritiini 7. Yritin syödä rautalisää useamman kuukauden ja tuplamäärän mutta kun se ei auttanut vaan hemppa laski edelleen ollen 88 niin lääkäri määräsi siihen rautainfuusioon. Yksi kerta ei vielä riittänyt vaan tehtiin vielä toinen, tuossa vähän ennen joulua. Tammikuun lopussa hemppa oli 152 ja ferritiini 140! Ja vointi on kohentunut pikkuhiljaa, aivan loistava olotila tänä päivänä. Toisekseen sinne rautainfuusioon ei niin vain mennä, minun onnekseni sattui lääkäri joka osasi epäillä heti anemiaa. Käsittämätöntä että pystyn olemaan hereilläkin koko päivän ilman pakottavaa tarvetta päiväunille :)
Sama vielä jatkaa että sisätautilääkäri oli kyseessä ja todellakin pitää tutkia mistä anemis johtuu. Minulla johtui niistä leikkauksista ja lisäksi runsaat kuukautiset olleet aina. Nyt syön Caprilon lääkettä kuukautisten aikaan jotta vuoto minimoituu. T. N 52 v
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskaltaako tässä oikeasti tehdä niin, että syö rautalisää ja sitten itse menee mittauttamaan hemoglobiinin ja ferritiinin ja tulkitsee arvot itse? Kannattaako jotain muitakin arvoja testauttaa? Lääkäri sanoi kuitenkin transferriinireseptorin kertovan raudan tilanteesta paremmin kuin ferritiini ja ilmeisesti lasko olisi hyvä mitata. Onko niiden mittauttaminen oikeasti järkevää tässä vaiheessa? Lisäksi varoitteli jostain raudan kertymisestä. Kokeilen kuitenkin nyt rautalisää. Pelkään myös jos rautalisä ei auta tai sitä ei pysty syömään. Muutenkin ibs vaivaa.
Eikö rautavaje pitäisi myös tutkia, jos rautakuuri ei auta? En kyllä tiedä kuka sen voisi tehdä kun lääkäreidän asenne on mitä on. Rauta suoraan suoneen kuulostaa nopealta avulta, mutta myös aika rajulta.
ApVaihda lääkäriä sellaiseen, joka tästä asiasta jotain tietää. Sisätautilääkäri tai hematologi on oikea osoite tässä tapauksessa. Naisilta, joilla erittäin runsaat kuukautiset, ei yleensä tarvi heti tutkia raudanpuutteen syitä - kuukautiset ovat se ilmeisin syy. Rautakuurin lisäksi täytyy minimoida vuoto eli ottaa vuodon aikana caprilon-lääkettä.
Lääkäri oli yksityinen hematologi. Sitä ennen kävin terveyskeskuksen oma lääkärillä. Kuukautiset ovat mielestäni normaalit, mutta kestää vieman normaalia pitempään ja kierto on hieman normaalia pitempi. Kuukautiset alkoivat tosin jo 10 vuotiaana, joten käy ehkä järkeen, että jo yläasteikäisenä aloin huomata oireita.
Ap
Miten lääkärit voi olla tästä pihalla kuin lumiukot?
Minä pääsin rautainfuusio tiputukseen, kun ferritiini oli 7 ja hb 120, mutta minulla löyty selkeä syy siihen, joten ottivat tosissaan.
Onko äidilläsi raudanpuutetta? Olet voinut jo syntyä raudanpuutteisena. Lisäksi kasvu ja murrosikä vievät paljon sitä varastorautaa.
On olemassa kahdenlaista raudanpuutetta.
Raudanpuuteanemia = sekä hemoglobiini ja ferritiini alhaiset.
Piilevä raudanpuute = raudanpuute ilman anemiaa = hemoglobiini normaali, mutta ferritiini alhainen.
Vierailija kirjoitti:
Minä pääsin rautainfuusio tiputukseen, kun ferritiini oli 7 ja hb 120, mutta minulla löyty selkeä syy siihen, joten ottivat tosissaan.
No mikäs se syy oli?
En lue aloitusta enkä kommentteja, tulin vaan toivomaan että ferrittinijankkaaja häipyisi palstalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskaltaako tässä oikeasti tehdä niin, että syö rautalisää ja sitten itse menee mittauttamaan hemoglobiinin ja ferritiinin ja tulkitsee arvot itse? Kannattaako jotain muitakin arvoja testauttaa? Lääkäri sanoi kuitenkin transferriinireseptorin kertovan raudan tilanteesta paremmin kuin ferritiini ja ilmeisesti lasko olisi hyvä mitata. Onko niiden mittauttaminen oikeasti järkevää tässä vaiheessa? Lisäksi varoitteli jostain raudan kertymisestä. Kokeilen kuitenkin nyt rautalisää. Pelkään myös jos rautalisä ei auta tai sitä ei pysty syömään. Muutenkin ibs vaivaa.
Eikö rautavaje pitäisi myös tutkia, jos rautakuuri ei auta? En kyllä tiedä kuka sen voisi tehdä kun lääkäreidän asenne on mitä on. Rauta suoraan suoneen kuulostaa nopealta avulta, mutta myös aika rajulta.
ApVaihda lääkäriä sellaiseen, joka tästä asiasta jotain tietää. Sisätautilääkäri tai hematologi on oikea osoite tässä tapauksessa. Naisilta, joilla erittäin runsaat kuukautiset, ei yleensä tarvi heti tutkia raudanpuutteen syitä - kuukautiset ovat se ilmeisin syy. Rautakuurin lisäksi täytyy minimoida vuoto eli ottaa vuodon aikana caprilon-lääkettä.
Lääkäri oli yksityinen hematologi. Sitä ennen kävin terveyskeskuksen oma lääkärillä. Kuukautiset ovat mielestäni normaalit, mutta kestää vieman normaalia pitempään ja kierto on hieman normaalia pitempi. Kuukautiset alkoivat tosin jo 10 vuotiaana, joten käy ehkä järkeen, että jo yläasteikäisenä aloin huomata oireita.
Ap
Tilanteesi kyllä pitää korjata. 20 on aivan liian matala, pitäisi vähintään olla 30 mieluiten 100 paikkeilla.
No haloo, sun arvo on alhainen. Rautalisää saa apteekista ilman reseptiä. Älä syömään sitä, ei mtn haittaa. WHO:n suositusten mukaan naisten pitäis syödä rautalisää 3kk/vuosi siis joka vuosi. Syö nyt eka vaik 3 kk kuuri.