Lue keskustelun säännöt.
Kriisi avioliitossa
20.02.2019 |
Kipuilen oman liittoni kanssa. Vuosien saatossa olemme molemmat muuttuneet, mutta eri suuntaan. Alkuun rakastuin miehessä syvällisyyteen, älykkyyteen ja luonnonläheisyyteen. Teimme yhdessä asioita. Nykyään minä olen se joka tekee ja menee. Mies ei jaksa tehdä kanssani mitään muuta kuin katsella leffoja, mikä on todella turhauttavaa. Liikun suht säännöllisesti ja innostun herkästi uusista lajeista, pidän myös ihan perinteisestä vaeltamisesta ja metsässä liikkumisesta. Mies ei harrasta mitään liikuntaa, on lihonut varmaan sen 30 kiloa suhteen alusta ja harrastuksina tuntuu nykyään olevan ylensyönti...ei jaksa lähteä minnekään ja esim. kävely ja muu tyssää aina siihen, kun johonkin paikkaan kolottaa tai sormi on vähän nyrjähtänyt.
Meillä ei ole seksiäkään enää kuin kerran kahdessa kuukaudessa ja aina minun aloitteestani. Turhauttaa todella paljon...toisaalta en tunne enää samanlaista halua miestä kohtaan, koska miehen ylipaino on alkanut vaikuttamaan omaan halukkuuteeni miestä kohtaan. Mies myös kuorsaa ylipainon takia todella kovaa, jouduin usein nukkumaan muualla kun en voi nukkua hänen vieressään. En tiedä miten ottaisin nätisti puheeksi ylipainon ja ylensyönnin ja sen, että tilanne häiritsee minua todella paljon. En saa miestä mukaan liikkumaan, sitäkin olen yrittänyt.
Toisaalta hän on turvallinen ja älykäs mies. Meillä on edelleen muunlaista läheisyyttä ja rakkautta. Eroista huolimatta tuntuu, että mies on edelleen paras ystäväni ja pystyn olemaan hänen seurassaan oma itseni.
Ahdistaa todella paljon, kun tuntuu, että tämä elämäntyylien eroavaisuus ja seksin puute kaikesta huolimatta ajaa meitä erilleen. Kaikesta muusta ollaan jo keskusteltu useampaan kertaan, mutta ei miehen ylipainosta ja siitä, että se häiritsee minua.
Kommentit (23)
Hkiman kirjoitti:
Meidän pitäisi varmaan AP:n kanssa vaihtaa paria, niin tutulle kuulostaa tilanne. Olen itse urheilullinen mies ja haluaisin liikkua ja tehdä yhdessä kaikkea vaimoni kanssa. Ongelma on että vaimoani ei nykyään kiinnosta kuin älypuhelimella pelailu ja ajanvietto sosiaalisessa mediassa. Hän on lihonnut suhteemme alusta 20 kiloa ja lihominen vain jatkuu koska hänen ainoa harrastuksensa on kaikenlaisten lihottavien herkkujen ahtaminen suuhunsa. Muutama ylimääräinen askel on hänelle ihan katastrofi joten välillä tuntuu että elän aidosti todella vaikeasti liikuntarajoitteisen ihmisen kanssa vaikka hänellä se rajoittuneisuus on vain henkistä laatua. Seksiä meillä on muutaman viikon välein jolloin hän raottaa koipiaan kai vähän niinkuin velvollisuuden tunteesta, minkäänlaisia haluja hänellä ei ole ollut vuosiin. Meillä on hänen haluama koira mutta se on täysin minun ulkoilutettava, hän ei sitä saa aikaiseksi koskaan, ei edes silloin kun olin flunssassa ja korkeassa kuumeessa niin silti minun oli se koirak lenkitettävä. Pahinta on että hän jättää monesti myös alle kouluikäiset poikamme huomiotta kun hän on eräänlaisessa transsissa puhelimensa kanssa, hän ei näe eikä kuule mitään. Lapsemme onkin ainoa asia mikä auttaa minua jaksamaan koska kun lapset menee nukkumaan ja alkaa se "aikuisten yhteinen aika" niin tunnen oloni todella yksinäiseksi koska meidän yhteinen aikamme on sitä että vaimoni pelaa älypuhelimella toisessa huoneessa. Keskustelu on asiasta ei onnistu koska hän vain suuttuu ja aloittaa mykkäkoulun joten aion kärvistellä tilanteessa kunnes lapset on isoja ja lähteä sitten lätkimään, lasten takia en kulisseja vielä romuta.
Jos tilanne on tuollainen, en usko että se on lapsillekaan hyväksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hkiman kirjoitti:
Meidän pitäisi varmaan AP:n kanssa vaihtaa paria, niin tutulle kuulostaa tilanne. Olen itse urheilullinen mies ja haluaisin liikkua ja tehdä yhdessä kaikkea vaimoni kanssa. Ongelma on että vaimoani ei nykyään kiinnosta kuin älypuhelimella pelailu ja ajanvietto sosiaalisessa mediassa. Hän on lihonnut suhteemme alusta 20 kiloa ja lihominen vain jatkuu koska hänen ainoa harrastuksensa on kaikenlaisten lihottavien herkkujen ahtaminen suuhunsa. Muutama ylimääräinen askel on hänelle ihan katast rofi joten välillä tuntuu että elän aidosti todella vaikeasti liikuntarajoitteisen ihmisen kanssa vaikka hänellä se rajoittuneisuus on vain henkistä laatua. Seksiä meillä on muutaman viikon välein jolloin hän raottaa koipiaan kai vähän niinkuin velvollisuuden tunteesta, minkäänlaisia haluja hänellä ei ole ollut vuosiin. Meillä on hänen haluama koira mutta se on täysin minun ulkoilutettava, hän ei sitä saa aikaiseksi koskaan, ei edes silloin kun olin flunssassa ja korkeassa kuumeessa niin silti minun oli se koirak lenkitettävä. Pahinta on että hän jättää monesti myös alle kouluikäiset poikamme huomiotta kun hän on eräänlaisessa transsissa puhelimensa kanssa, hän ei näe eikä kuule mitään. Lapsemme onkin ainoa asia mikä auttaa minua jaksamaan koska kun lapset menee nukkumaan ja alkaa se "aikuisten yhteinen aika" niin tunnen oloni todella yksinäiseksi koska meidän yhteinen aikamme on sitä että vaimoni pelaa älypuhelimella toisessa huoneessa. Keskustelu on asiasta ei onnistu koska hän vain suuttuu ja aloittaa mykkäkoulun joten aion kärvistellä tilanteessa kunnes lapset on isoja ja lähteä sitten lätkimään, lasten takia en kulisseja vielä romuta.
Jos tilanne on tuollainen, en usko että se on lapsillekaan hyväksi.
Kai se kulissikin lasten kannalta on parempi kuin ero ja lasten takia olen valmis puremaan hammasta sen reilu 10v mitä vaaditaan, lapset on laitettava etusijalle. Ei meillä kuitenkaan koskaan varsinaisesti riidellä että lapset älyäisi mitään, ollaan vaan niinkuin kämppikset mitkä ei juurikaan ole missään tekemisissä toistensa kanssa. Helpompi erota sitten kun lapset isoja.
Meidän pitäisi varmaan AP:n kanssa vaihtaa paria, niin tutulle kuulostaa tilanne. Olen itse urheilullinen mies ja haluaisin liikkua ja tehdä yhdessä kaikkea vaimoni kanssa. Ongelma on että vaimoani ei nykyään kiinnosta kuin älypuhelimella pelailu ja ajanvietto sosiaalisessa mediassa. Hän on lihonnut suhteemme alusta 20 kiloa ja lihominen vain jatkuu koska hänen ainoa harrastuksensa on kaikenlaisten lihottavien herkkujen ahtaminen suuhunsa. Muutama ylimääräinen askel on hänelle ihan katastrofi joten välillä tuntuu että elän aidosti todella vaikeasti liikuntarajoitteisen ihmisen kanssa vaikka hänellä se rajoittuneisuus on vain henkistä laatua. Seksiä meillä on muutaman viikon välein jolloin hän raottaa koipiaan kai vähän niinkuin velvollisuuden tunteesta, minkäänlaisia haluja hänellä ei ole ollut vuosiin. Meillä on hänen haluama koira mutta se on täysin minun ulkoilutettava, hän ei sitä saa aikaiseksi koskaan, ei edes silloin kun olin flunssassa ja korkeassa kuumeessa niin silti minun oli se koirak lenkitettävä. Pahinta on että hän jättää monesti myös alle kouluikäiset poikamme huomiotta kun hän on eräänlaisessa transsissa puhelimensa kanssa, hän ei näe eikä kuule mitään. Lapsemme onkin ainoa asia mikä auttaa minua jaksamaan koska kun lapset menee nukkumaan ja alkaa se "aikuisten yhteinen aika" niin tunnen oloni todella yksinäiseksi koska meidän yhteinen aikamme on sitä että vaimoni pelaa älypuhelimella toisessa huoneessa. Keskustelu on asiasta ei onnistu koska hän vain suuttuu ja aloittaa mykkäkoulun joten aion kärvistellä tilanteessa kunnes lapset on isoja ja lähteä sitten lätkimään, lasten takia en kulisseja vielä romuta.