Tuntuuko muista pahalta esikoisen puolesta suunnitella toista lasta?
Haluamme toisen lapsen, mutta välillä kurkkuani kuristaa ja ahdistaa lähinnä se, että sitten esikoinen ei olisikaan enää ainoa ja hänen elämä muuttuisi niin paljon. Esikoinen on meillä jo 5-vuotias, joten paljon ollaan hänen kanssaan kolmistaan jo ehditty kokea ja nyt tuntuu, että siitä elämästä pitäisi tavallaan myös luopua. Toisaalta järjellä ymmärrän kyllä, että kaikki voisi järjestyäkin, mutta silti jotenkin surettaa jo etukäteen. Kokemuksia?
Kommentit (5)
Kyllä, minusta tuntui että lähes perin esikoistani kun saimme kuopuksen :/ kyllä se tunne hiljalleen väistyy tosin minulla meni siihen aikaa melkein 3 vuotta. Kuopuksen ollessa pieni hän tarvitsi eniten huomiota ja esikoinen jäi enemmän syrjään.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, minusta tuntui että lähes perin esikoistani kun saimme kuopuksen :/ kyllä se tunne hiljalleen väistyy tosin minulla meni siihen aikaa melkein 3 vuotta. Kuopuksen ollessa pieni hän tarvitsi eniten huomiota ja esikoinen jäi enemmän syrjään.
Nyt kun ovat 3 ja. 5 vuotiaita, ollaan enemmän panostettu heidän keskinäiseen suhteeseen kun kuopus ei enään niin paljoa äitiä tarvitse, nyt ovat hyviä kavereita keskenään.
Miten sä nyt noin ison lapsen kanssa surkuttelet moista? Mua vähän kirpaisi, kun sain toisen lapsen niin pienellä ikäerolla, että esikoinenkin oli vielä niin pikkuinen. Silloin oli jonkinmoisia riittämättömyyden tunteita, mutta nekin kyllä hälvenivät vauvan kasvaessa. Nyt on toinenkin lapsi yli vuoden ikäinen ja nythän nuo sisarukset ovat kuin paita ja peppu. Ei harmita enää yhtään esikoisen puolesta, eikä toisaalta kuopuksenkaan puolesta.
Aloittajalla ei taida olla sisaruksia ja jos on, niin välit ovat huonot.
Minun kokemuksen mukaan sisarus on parasta mitä vanhemmat voi lapselleen antaa. Kun molempia lapsia kohtelee tasapuolisesti ja tukee tervettä sisaruussuhdetta niin lapsella on joku elämässään myös sitten kun vanhemmista aika jättää.