Lue keskustelun säännöt.
Auttakaa nyt, etten löisi tuota per*****n kakaraa....!
17.05.2006 |
Nyt ollaan siinä pisteessä, että kohta jompikumpi lähtee hoitoon, minä tai toi penska. Kyseessä siis 2,5v esikoinen, josta on vauvan, 4kk, tulon myötä tullut uhmaikäinen paskiainen.
Ymmärrän, että kiukuttelu ja idioottimaisuus kuuluu ikään ja kuuluu uuden vauvan tulon aiheuttamaan normaaliin käytökseen. Tämä ymmärtämys ei vain minua lohduta, eikä auta tässä tilanteessa, kun jo vihaan lastani.
Poika potkii, hakkaa, puree ja raapii. Minua, vauvaa. Ja AINOASTAAN silloin kun olemme kotona kolmestaan. Vieraisilla ja mummoloissa käyttäytyy kuin enkeli, kuin ennen. Minun kanssani MIKÄÄn ei suju, ei pukeminen, riisuminen, pottaileminen, syöminen, leikkiminen, nukkuminen. Kun yritän laittaa vaippaa (johon palattiin vauvan myötä) hän potkii minua niin kauan, kunnes luovutan. Jos en laita vaippaa, hän pissaa ja kakkaa sänkyymme. Jos vien nukkumaan, hän juoksee sieltä pois niin monta kertaa, että viimein menetän hermoni (laskin kerran 21 kertaa) ja paiskaan hänet sänkyyn. Hän lyö minua kasvoille ellen pitele häntä väkisin puolta tuntia paikoillaan. Jos puhun päivällä puhelimessa, hän huutaa niin kauan että sanon jotakin, tai kuten viimeksi, alkoi heitellä kirjahyllyn kirjoja vauvan päälle. En voi jättää vauvaa hetkeksikään valvonnatta, sillä esikoinen varmaan tappaisi hänet.
Kaikkiin kieltoihini, jäähypenkkiin (" naughty step" ), selittämiseen jne poikani vastaa nauramalla paskaisesti ja jatkamalla typeryyksiään, tai tekemällä jotain muuta ehdottomasti kiellettyä.
Eikä auta huomion antaminen, olen yrittänyt. Aloitamme päivän aina yhteisellä leikkihetkellä, ja vauvan nukkuessa olemme yhdessä. Olen jättänyt kotityöt tekemättä, jotta voin olla pojan kanssa - ilman tulosta. Mies on reissuhommissa, nytkin 3vkoa pois, ja meidän arkemme täällä kotona on niin hirveää, että haluaisin antaa koko esikoisen pois. Vauva on kiltti, ei huuda ja nukkuu kaikki yöt, mutta hermostuu tietysti kotona vallitsevasta kaaoksesta.
Haaveilen lapseni lyömisestä - en tekisi sitä. Mutta välillä olen huomannut, että riuhdon ja kiellän ja retuutan lasta niin kovaa, että sitä voisi kai joku pitää väkivaltana. En tahtoisi tehdä sitäkään vähää, mutta en esim. voi poistua talosta ilman että vaatteet laitetaan päälle, ja ne täytyy laittaa niin, että istun lapsen päällä ja pitelen häntä kaikista raajoista samalla kun yritän epätoivon vimmalla pukea häntä. Toiset sanovat, että älä sitten pue lasta - mutta kun kaupassa/lääkärissäkin on joskus käytävä!
Mieheni ehdotti, että kun hän tulee kotiin, viettäisin pitkän päivän esikoisen kanssa - mutta en todellakaan halua. Olen niin kurkkuani myöten täynnä koko kakaraa. En enää tiedä, miten voisin hänestä tykätä, en näe enää hyviä puolia. Kaiken päivää haaveilen siitä, kun saisi vain kerrankin potkaista niin, että tuntuu... Ei ole tervettä, tiedän.
Pärjäisin vaikka 7 vauvan kanssa, mutta tämä yksi uhmisko minut nyt sitten vie terapiaan...????
LOPPUUUKO TÄÄ KOSKAAN?????
Kommentit (46)
Ja olen samaa mieltä kuin 16. Voisitko harkita esikoisen viemistä hoitoon, ainakin tilapäisesti?
Tilanne on tosiaan hankala jos miehesi on paljon poissa (meillä myös toisinaan näin). Esikoinen kaipaa kipeästi sitä huomiota ja siitä tuo sirkus johtuu, mutta nyt täytyisi jotenkin saada puhallettua peli poikki.
Aika moni tässäkin ketjussa tuntuu pitävän hoitopaikkoja suorastaan kidutuslaitoksina, mutta meillä kyllä osapäiväinen hoito silloin tällöin on ollut hyvä ratkaisu. Esikoinen menee tosi mielellään hoitoon, ja silloin äiti saa rauhassa keskittyä vauvaan. Pieni ero tekee todella hyvää ja sitten jaksaa taas suunnitella kahdenkeskistä tekemistä esikoisen kanssa.
Jaksamista ja toivottavasti teillekin löytyy ratkaisu!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja varmasti olet ihan poikki, kun tällä hetkellä tunnet viha-rakkautta lastasi kohtaan, mikä on tunteista raskaimpia ja ristiriitaisimpia. Sinulla on nyt lapsi joka on erityisen vaativa ja vaikea uhma päällä. mYös mustasukkainen kuten sanoit. Keskustele ihmeessä vaikka perheneuvolassa tai neuvolassa pura keskustelemalla patoutumat. Ja päikky kuulostaa hyvältä vaihtoehdolta alkuun. Esikoinen oppisi rytmejä. Toisaalta en haluaisi sinun luovuttavan, ettei lapsi saa hylätyksi tulemisen tunnetta. Se saattaisi tehdä hyvää, että olisit kokonaisen vuorokauden esikoisesi kanssa, esikoisesi tähden. Päivän, yön ja aamun. Tiukat rakkauden rajat, yhdessäoloa ym. Se että joudut riuhtomaan voi olla huomion hakua. Hän on kertakaikkiaan niin mustasukkainen ja kokee jääneensä varjoon että ottaa huomion tuolla tavalla. Syitä nyt voi olla monia, mutta tsemppaan jaksamaan. Vietä ainakin vuorokausi esikon kanssa kaksin ja sitten vaikka selität että äiti on nyt yön pois jne. ja olet yksin tai vauvan kanssa yhden yön rauhassa.
Kuulostaa että olet umpikujassa ja ajautumassa oravanpyörään. Mutta uskon vahvasti että tilanteeseen löytyy ratkaisu=)
Sain viesteistänne paljon apua ja vinkkejä, ja tunteen että en ole vielä aivan toivoton tapaus... Omat ajatukset ovat vain välillä niin pelottavia, ja tää tilanne turhauttaa. Saan laitettua esikoista hoitoon mummoille, ja tarha olisi tietty yksi vaihtoehto, mutta kuten monet ovat jo sanoneet - en halua sysätä temppuilevaa lasta kokonaan pois. Mummolastakin tullessaan (jos on ollut esim. yökylässä) poika on entistä uhmakkaampi, kun on mummolla saanut huomiota enemmän kuin tarpeekseen. Ymmärrän tuon huomionhaun, mutta tässä tilanteessa on niin vaikeaa sitä huomiota antaa. Hyviäkin hetkiä toki on, mutta kovin vähän.
Vielä 6kk sitten (ennen vauvaa) olisin minäkin sanonut tällaisille valittajille ja lapsensa-inhoajille että " naru kaulaan vaan" , en olisi voinut ymmärtää, miten ristiriitaisia tunteita voikaan omiaan kohtaan tuntea. Rakastan esikoistani tietenkin kovasti, mutta se rakkaus ei tällä hetkellä ole aina päällimmäinen tunne, ei suinkaan.
Koitamme jatkaa. Neuvolassa pelkään asiasta puhua, siellä ollaan muutenkin ihan hysteerisinä kyselemässä synnytyksenjälkeisen masennuksen perään jne. Vievät vielä lapset, jos olen rehellinen... (no ei kai sentään) Täytyy nyt miehen palattua lomille ottaa tämä asia oikein kunnolla pöydälle, ja yrittää näissä huonoissa olosuhteissa järjestää asioita paremmin päin. Oma aika on todella kortilla, ja täysimetyksellä olevaa vauvaa on vaikea saada hoitoon.
Suuri Kiitos kommenteista ja tiedosta, että toisillakin on ollut ja on samanlaisia tunteita. Lisääkin saa laittaa, muunkinlaista kommenttia.
Ap
Esikoinen on siis poika, hän kaipaisi enemmän isän läsnäoloa; siksi mikään ei suju äidin kanssa.
JA ap: SINÄ olet pakottanut esikoisesi isoveljeksi, hän ei todellakaan ollut siihen vielä tarpeeksi iso.
Itselläni on kolme lasta, ja nuorin on 2,5-vuotias. Kyllähän se totta on, että uhmaikäiset tekevät aivan varmasti kaikenlaista pientä jäynää, mutta ota huomioon että kyse on tosiaankin vasta kaksi vuotta eläneestä ihmisen taimesta. Asetupa hänen asemaansa, hän on ollut ainokainen, kunnes syntyi tämä toinen joka ns. valtasi hänen paikkansa. Pahin ikä saada nuorempi sisarus on juuri tässä parin vuoden tienoilla!
Hän ei osaa muulla tavalla kertoa, että jokin on hullusti. Hän varmasti kokee nyt olevansa vailla huomiota, kun on tullut sisarus perheeseen. Aikansa tuo vaihe ottaa, mutta se MENEE OHI.
Kyllä aikuinen aina pärjää 2-vuotiaalle, se on varma. Sinun on nyt mietittävä keinoja millä pärjätä. Onko mahdollista esim. laittaa lasta ns. arestiin? Meillä tuon ikäisellä on vielä pinnasänky käytössä, ja hänet laitetaan sinne jos käyttäytyy huonosti. Osaa kyllä tarvittaessa tulla sieltä poiskin, mutta viemme takaisin kunnes huono käytös (meillä tarkoittaa yleensä juuri sitä toisten läpsimistä ja puremista jne) loppuu.
Voit sinänsä olla huoleti, tuo on ihan oikeasti normaalia. Lapsesi ei ole ainut noin käyttäytyvä, ja hänen jälkeensä tulee vielä monia. =)
Mikäli tilanne itselläsi on sietämätön (jos oikeasti pinna palaa niin että tekee mieli tehdä lapselle pahaa), niin velvollisuutesi on hakea apua. Sinä sekä lapsesi tarvitsette tuolloin apua. Ehkä voisit viedä lasta pari kertaa viikossa pariksi tunniksi jonnekin kerhoon tai hoitoon tms? On myös olemassa kunnan perhetyöntekijöitä, joista voisi olla apua. Hyvä ajatus on myös viettää pojan kanssa aikaa ihan kahdestaan, kummankin vanhemman. Kyse on kuitenkin loppujen lopuksi huomion hakemisesta.
Muista aina olla kuitenkin johdonmukainen kaikessa mitä teet!
Yritä jaksaa ap, et ole ainut tällaisten kanssa painiva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minä olens e aiemminv astannut neuvolaterkkari.. Ei tosiaan ekneltäkään viedä lasta pois sen takia, että olisi masentunut tai väsynyt/uupunut!!!
Siksi varmaan kysellään siitä masennusasiasta, koska se on niin tavallista ja äideillä on vaikeaa ottaa sitä puheeksi. Kilpirauhasen toimintakin on hidasta muutamia kuukausia synnytyksen jälkeen, sekin vaikuttaa mielialaan.
Minusta et kyllä edes kuulosta (no ei kyllä näin oikeastaan voisi sanoa netin perusteella) masentuneelta, vaan väsyneeltä, ja nimenomaan tähän tilanteeseen, joka sinulla on vanhemman lapsen kanssa.
Neuvolapsykologin kanssa voit jutella myös ilman neuvolaterkkarin lähetettä, varaat vain ajan, joten ei sun tarvitse edes kertoa koko käynnistä mitään terkkarille, jos et halua!! Perheneuvolatyyppisistä paikoista saa keskustelukumppanin ja toivottavasti hiukan apua ja toivoa tilanteeseen juuri tämänlaisissa tilanteissa!!
Teitä on paljon, joilla sama tilanne (tai pitäisikö sanoa meitä, koska itselläni oli hyvin samantyyppistä, kun lapset oli hiukka pienempiä kuin nyt ja olin kotosalla)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanha aloitus mutta jos aloittaja on vielä foorumilla kävijä niin miten teillä lapsen kanssa kävi? Missä nykyään mennään?
Tästä sitten omaan tilanteeseeni että olen ihan helvetin pulassa lapseni kanssa ja tänään ajattelin että annan koko perkuleen kakaran pois kun ei voi ketä tahansa hoitajaakaan tähän ottaa ;( Mikä tahansa vaihtoehto olisi parempi kuin tämä helvetti mitä kotona päivittäin. Koko perhe on ihan loppu.
Vauvan tulon jälkeen esikoinen oli vähän aikaa päiväkodissa, sitten jäi puolipäiväiseksi ja lopulta kotiin kun ajattelin, että kyllä tässä kotona selvitään. Paskat. Mitä isommaksi vauva on kasvanut niin tuo 5v. on muuttunut vaikeammaksi. Ei tottele mitään, ei kuuntele, huutaa, riehuu, pelleilee, mikään ei suju yhtään mitenkään ja valehtelee sekä testaa aivan koko ajan. On kokeiltu aivan kaikki, psykologilta vain juttuapua ja neuvolasta naureskelua kun on uhmaa joo aivan. Joo, tämä uhma alkaa olla sellaista että mietin päiviä hyppäänkö itse parvekkeelta vai laitanko ton pojan vaan ulos ovesta että painu helvetti sitten parempaan kotiin kun ei meillä ole hyvä olla ikinä. Huutaa joka päivä siten että takuulla naapurit kuulee. Poika käy päiväkotia osapäivinä ja sen jälkeen illat on vielä hirveämpiä.
Joka päivä alkaa heräämisen jälkeen kiukulla, lapsi haukkuu ja huutaa aivan koko ajan. Mikään ei riitä, ei huomiohetket ja vauvan kanssakin pitäisi pystyä olemaan mutta ei. Alkaa aina jossain vaiheessa kiusata pienempäänsä ja sitten vauva itkee tai sattuu jotain. Ennenkuin joku ehdottaa ulkona puuhailua niin kyllä käydään pihalla joka ikinen päivä ja vkoloppusin mikä ei auta yhtään vaan siellä saa kyytiä niin pulkat ja tolpatkin.
Ulkonakin kaikki on vaikeaa, lapsi järjestää hirveitä kohtauksia että mennään tuolla sitten huutoraivon kera kun poika kirkuu silmiä päästään (osaa itkeä niin että yllyttää itseään ihan hulluuden partaalle eikä rauhoitu siitä enää kuolan valuessa suupielistä), ihanaa kun ihmiset katsoo meitä että mikä sairas perhe ja paska äiti se siinä kun talutan/retuutan tuota kakaraa kädestä ettei jää auton alle. Mitkään halailut ei auta enkä ala halailemaan jos sitä ennen lyö tai potkii. Tekee myös vaarallisia juttuja, voi kiukuspäissään yrittää kaataa vauvan vaunuja, hakkaa mua selkään tai mahaan, repii laukusta ja aika monta kertaa olen meinannut lentää selälleni mikä tästä puuttuisi. Ja kyllä, pidän itseäni huonona äitinä sillä nykyään vaan huudan ja karjun tolle koska ei mene normaalipuhe eikä todellakaan mikään lässytys jakeluun. Lyönyt en ole mutta olen sortunut nippaisemaan poskelle tai ottamaan hiuksista kun kaatanut vauvan tai kun hajottanut jotain.
En jaksa enää ja pakko on. Olen sanonut sen pojallekin ja hän jaksaa olla 5 minuuttia "hyvin" jonka jälkeen sama paska alkaa alusta. Ei ole hengähdystaukoja eikä mummoloita jotka voisi auttaa. Tuon lapsen kanssa harvat pärjää ja olen yrittänyt saada apua jotta pääsisi ylivilkkautensa takia tutkimuksiin koska tässä menee koko elämä ihan pilalle, niin lapsen kuin perheenkin. Lasken päivisin tunteja siihen että koska päästään nukkumaan vaikka aina lapselle kerron että rakastan häntä ja pyydän anteeksi mutta eipä se mitään auta tai muuta.
Isompi lapsi joko päivähoitoon tai yksityisen hoidon tuella hänelle hoitaja kotiin. Yksityisen hoidon tuen saa kaupunkilisineen myös äitiysloman aikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanha aloitus mutta jos aloittaja on vielä foorumilla kävijä niin miten teillä lapsen kanssa kävi? Missä nykyään mennään?
Tästä sitten omaan tilanteeseeni että olen ihan helvetin pulassa lapseni kanssa ja tänään ajattelin että annan koko perkuleen kakaran pois kun ei voi ketä tahansa hoitajaakaan tähän ottaa ;( Mikä tahansa vaihtoehto olisi parempi kuin tämä helvetti mitä kotona päivittäin. Koko perhe on ihan loppu.
Vauvan tulon jälkeen esikoinen oli vähän aikaa päiväkodissa, sitten jäi puolipäiväiseksi ja lopulta kotiin kun ajattelin, että kyllä tässä kotona selvitään. Paskat. Mitä isommaksi vauva on kasvanut niin tuo 5v. on muuttunut vaikeammaksi. Ei tottele mitään, ei kuuntele, huutaa, riehuu, pelleilee, mikään ei suju yhtään mitenkään ja valehtelee sekä testaa aivan koko ajan. On kokeiltu aivan kaikki, psykologilta vain juttuapua ja neuvolasta naureskelua kun on uhmaa joo aivan. Joo, tämä uhma alkaa olla sellaista että mietin päiviä hyppäänkö itse parvekkeelta vai laitanko ton pojan vaan ulos ovesta että painu helvetti sitten parempaan kotiin kun ei meillä ole hyvä olla ikinä. Huutaa joka päivä siten että takuulla naapurit kuulee. Poika käy päiväkotia osapäivinä ja sen jälkeen illat on vielä hirveämpiä.
Joka päivä alkaa heräämisen jälkeen kiukulla, lapsi haukkuu ja huutaa aivan koko ajan. Mikään ei riitä, ei huomiohetket ja vauvan kanssakin pitäisi pystyä olemaan mutta ei. Alkaa aina jossain vaiheessa kiusata pienempäänsä ja sitten vauva itkee tai sattuu jotain. Ennenkuin joku ehdottaa ulkona puuhailua niin kyllä käydään pihalla joka ikinen päivä ja vkoloppusin mikä ei auta yhtään vaan siellä saa kyytiä niin pulkat ja tolpatkin.
Ulkonakin kaikki on vaikeaa, lapsi järjestää hirveitä kohtauksia että mennään tuolla sitten huutoraivon kera kun poika kirkuu silmiä päästään (osaa itkeä niin että yllyttää itseään ihan hulluuden partaalle eikä rauhoitu siitä enää kuolan valuessa suupielistä), ihanaa kun ihmiset katsoo meitä että mikä sairas perhe ja paska äiti se siinä kun talutan/retuutan tuota kakaraa kädestä ettei jää auton alle. Mitkään halailut ei auta enkä ala halailemaan jos sitä ennen lyö tai potkii. Tekee myös vaarallisia juttuja, voi kiukuspäissään yrittää kaataa vauvan vaunuja, hakkaa mua selkään tai mahaan, repii laukusta ja aika monta kertaa olen meinannut lentää selälleni mikä tästä puuttuisi. Ja kyllä, pidän itseäni huonona äitinä sillä nykyään vaan huudan ja karjun tolle koska ei mene normaalipuhe eikä todellakaan mikään lässytys jakeluun. Lyönyt en ole mutta olen sortunut nippaisemaan poskelle tai ottamaan hiuksista kun kaatanut vauvan tai kun hajottanut jotain.
En jaksa enää ja pakko on. Olen sanonut sen pojallekin ja hän jaksaa olla 5 minuuttia "hyvin" jonka jälkeen sama paska alkaa alusta. Ei ole hengähdystaukoja eikä mummoloita jotka voisi auttaa. Tuon lapsen kanssa harvat pärjää ja olen yrittänyt saada apua jotta pääsisi ylivilkkautensa takia tutkimuksiin koska tässä menee koko elämä ihan pilalle, niin lapsen kuin perheenkin. Lasken päivisin tunteja siihen että koska päästään nukkumaan vaikka aina lapselle kerron että rakastan häntä ja pyydän anteeksi mutta eipä se mitään auta tai muuta.
'Olet väkivaltainen lastasi kohtaan? Toivottavasti lapsesi viedään sinulta lopullisesti pois, parempaan kotiin.
Missä päin asut ap, jos meistä mummeleista joku lähellä asuva voisi auttaa sinua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi huoh. Täällä esikoinen 3-wee ei ole mitenkään vauvaa kohtaan aggressiivinen eikä oikein muakaan, mutta se rääkyy aamusta iltaan millon mistäkin. Tulin nyt av:lle kun tällä hetkellä se rääkyy sitä että sai tahtonsa läpi. Hohhoijaa. Sanoin sille että tulee hakee mut kun on rauhoittunut, kai mä oikeasti meen ite takas ku ite oon...
Sitä vaan tulin sanomaan että mä laitan youtubesta tai areenasta videon pyörimään kun teen huoltotoimenpiteitä tai just pukemista. Varsinkin illalla väsyneenä hammaspesu on sellanen juttu et suosiolla vaan joku pipsapossu päälle ja hampaat puhtaiksi.
Sitä mä oon miettinyt että jos lapsi kerran haluaa vierelleen rauhallisen aikuisen, miksi sen täytyy olla niin raivostuttava vatipää.
Mä jostain oon lukenut, että äidit usein kokee negatiivisia tunteita esikoista kohtaan ku vauva syntyy. Äiti sillain rikkoo symbioosinrippeetkin mitkä esikoiseen on, että se voi luoda tiiviin symbioosin vauvan kanssa. Sitä en tiiä että onko se niin, mutta kun saa vauvan nukkumaan 06 aamulla sen huudettua mahakivuissa koko yön, ja sitten esikoinen alottaa 07 aamunsa kusemalla uhmapäissään sänkyyn ("MINÄ HALUAN PISSATA SÄNKYYN!!!!1") niin siinä saa vähän aikaa miettiä tyyntä sinistä merta.
Lastensuojeluilmoitus susta pitäis tehdä! Kuulostaa niin sairaalta touhulta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistatko AP tämän aloituksen? Helpottiko?
Se, että isompi lapsi näyttää kielteisiä tunteita vain sinua kohtaan tietyissä tilanteissa on suuri luottamuksen osoitus äitiä kohtaan. Lapsi kokee olonsa kanssasi tarpeeksi turvalliseksi. "Enkelivaihde" laitetaan päälle vieraiden ihmisten kanssa. Vieraamman ihmisen on myös helpompi rajoittaa lasta, koska suhteessa on rajoja jo lähtökohtaisesti. Usein lapsi ja äiti suhde on pitkään hyvin rajaton sen vuoksi, että äiti on se ensimmäinen ja viimeinen turva lapselle.
Avoin varhaiskasvatuskerho yli 2 vuotiailla, niitä on maksimissaan kolme kertaa viikossa, ilmainen, Kysy kaupungilta tai katso netistä. Kestää kerrallaan noin kolmisen tuntia.
Anna myös aikaa uhma ikäiselle. Rakasta.
Vierailija kirjoitti:
Anna myös aikaa uhma ikäiselle. Rakasta.
Varmaan vähän myöhäistä aplle, kun ekasta viestistä on 10v. Toisaalta positiivista, koska nyt tuo uhmiksensa on yli 12v :) ja kuopuskin 10, jossei sillosen jälkeem ole tullut lisää lapsia.
Olisi ihan hauska kuulla, jos tämän ketjum ap tuliskin kertoon kuulumiset ja asiat oliskin luultavimmin jo aika hyvin :)
Tosta on todella menty eteenpäin, nykyisin lapsi olisi varhaiskasvatuksessa. Oma lapseni myös viihtyi siellä. En ymmärrä, miten kukaan on voinut hoitaa vauvaa uhmaikäisen kanssa, sillä uhmaiköinen on ilmankin kilapilevaa vauvaa pahimmillaan ihan kuin joku piru.
Voi luoja tuota suurperheenäitiä, sillä kun ei koskaan pala pinna... Lässytä muualla.