En pidä ihmisistä, joilla on samanlainen "habitus" kuin itselläni

Lopeta itsesi liiallinen pohtiminen.

Olen pohtinut nuo asiat ja hyväksynyt ne, mutta nyt ihmetyttää kun näitä ihmisiä on alallani ja työpaikallani paljon.. Olisi kiva tulla juttuun noiden kanssa, mutta hekin tuntuvat vähän kuin olisi jotain kaunoja :D Sellainen vähän kiristävä tunnelma, jos jään keskenään vaikka kahvipöytään..

Tulee mieleen se kun Marge Simpson pohtii, että mitä Homer ajattelee ja kehittelee monimutkaisia teorioita. No mitä Homer ajattelee, vastaus: donitsia. Joskus kannattaa ottaa mallia Homerista, niin ei mene pää niin pahasti sekaisin.

Tuttua. Kun näen jossain toisessa ihmisessä jotain samaa kuin itsessäni, niin mulle iskee häpeä ja myötähäpeä. Siinä hetkessä kun näen oman "nolouteni" toisessa, hahmotan paremmin mitä vikaa itsessäni on, ja tiedostan että miten mun pitäisi muuttua.

Mussa on sellainen ristiriita, että olen toisaalta lyhytpinnainen ja epävakaa sisältä, ja toisaalta ujo ja estynyt sosiaalisesti. Olen siis koko elämäni peitellyt ja tukahduttanut itseäni enkä ole voinut olla täysin oma itseni. Itsetuntemukseni kehittyy huonosti mutta vähän lisää koko ajan, tosiaan joskus juuri sitä kautta, että huomaan muissa piirteitä joita itsessäni on. Ehkä näen muiden teeskentelyn läpi, koska olen itsekin teeskennellyt, ja epäaitous tuntuu kiusalliselta.

Sitähän sanotaan, että jos toinen käy hermoille, johtuu se siitä, että toisessa ärsyttää jokin sellainen seikka, jonka kanssa itse ei ole sinut omassa sisimmässään.

Mua esimerkiksi raivostuttaa teennäiset ihmiset. Luultavasti siksi, että itse vedän vähän roolia ihmisten keskuudessa. Olen oikeasti herkkä ja arka erakko, mutta olen lapsesta saakka omaksunut itselleni sellaisen roolin, jolla koen pärjääväni ihmisten keskuudessa. Eli että olen hyväksytty ja ettei mua aleta kohtelemaan huonosti (ns. kiusaamaan ja sortamaan). Vaikutan siis paljon vahvemmalta, sosiaalisemmalta ja rennommalta mitä oikeasti olen. Kotona sitten lepään ja toipuilen minkä kerkeän. Kyökkitsykologiaa.

En oo koskaan tajunnu totq,et toises arsyttqa oma ittensa:Dvahan kaukaa haettua.mul on usein niin et toises arsyttaa just vastakohtaset piirteet,ettei vaan paase samalle aaltopituudelle

Vierailija kirjoitti:

Tuttua. Kun näen jossain toisessa ihmisessä jotain samaa kuin itsessäni, niin mulle iskee häpeä ja myötähäpeä. Siinä hetkessä kun näen oman "nolouteni" toisessa, hahmotan paremmin mitä vikaa itsessäni on, ja tiedostan että miten mun pitäisi muuttua.,

Mussa on sellainen ristiriita, että olen toisaalta lyhytpinnainen ja epävakaa sisältä, ja toisaalta ujo ja estynyt sosiaalisesti. Olen siis koko elämäni peitellyt ja tukahduttanut itseäni enkä ole voinut olla täysin oma itseni. Itsetuntemukseni kehittyy huonosti mutta vähän lisää koko ajan, tosiaan joskus juuri sitä kautta, että huomaan muissa piirteitä joita itsessäni on. Ehkä näen muiden teeskentelyn läpi, koska olen itsekin teeskennellyt, ja epäaitous tuntuu kiusalliselta.

Sama. Mutta tässähän on loppujen lopuksi vain huonosta itsetunnosta. Ei se toinen välttämättä edes ole mitenkään nolo, sinä vain ajattelet niin koska inhoat itseäsi.

Älkää ylianalysoiko niin perkeleesti. Menkää vaikka töihin.

Kuulostat ihan minulta! En ole varma, miten suhtautuisin itseni kaltaiseen ihmiseen jos sellaisen tapaisin. Mutta ärsyttää kyllä paljon se, että jotkut ihmiset tuntuvat ärsyyntyvän minusta vaikka vaikutan ensin ujolta ja huomiotaherättämättömältä. Ulkonäköni hämää myös ilmeisesti paljon. Kerran eräs ihminen sanoi myös, että vaikutan siltä että minulla olisi jotain salattavaa. Vaikkei todellakaan ollut. Olen hyvin avoin ja rehellinen niille, joille kerron asioita.

:D Muakin on sanottu "mystiseksi" ja vaikutan ilmeisesti vähän koppavalta ja totta puhuen olen nyt vanhempana myöntänyt itselleni, että ehkä mä sitten olen sellainen. Koska en kaipaa liikaa ihmisiä elämääni ja ihmiset haluavat elämääni. Seon inhottavaa itsellenikin, että pakko olla valikoiva tai muuten ihmissuhteet ja niiden ylläpitäminen vievät voimani. Olen extraintrovertti ja tarvitsen omaa aikaa todella paljon, minulle riittäisi nähdä ihmisiä pari kertaa kuukaudessa. Harva tätä ymmärtää sitten todellisuudessa, että jos näen yhtä ystävää niin se aika on toiselta pois. En JAKSA lähteä kahville ihmisten ilmoille, jos olen käynyt toissapäivänä.

ylös

Toisaalta ihminen joka on samanlainen,vie sun paikan tai roolin. Ei ole kyse välttämättä siitä, että oma itse on jäänyt hyväksymättä.

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta ihminen joka on samanlainen,vie sun paikan tai roolin. Ei ole kyse välttämättä siitä, että oma itse on jäänyt hyväksymättä.

Tämä! Tulee juurikin olo että tämä minun kaltainen henkilö vie "paikkani" jossain, samalla kun itse jään vähän sivuun. Tulee sellainen valtataistelufiilis, että ihmiset hyväksyvät tämän mutta ei jostain syystä minua vaikka oltaisiin tosi samankaltaisia. En tiedä miten selittäisin tämän.

ylös

Sana "habitus" ei sovi tähän yhteyteen, koska puhut ainoastaan luonteen ristiriitaisuudesta ja muista ominaisuuksista, jotka eivät ole ulkoisia.

Vaikka habitus-sanan voi laajentaa koskemaan olemuksen lisäksi ikään kuin olemisen tapaa, sana tarkoittaa kuitenkin ennen kaikkea ihmisen fyysistä olemusta ja tapaa olla suhteessa normeihin. Jos sanot, ettet pidä ihmisistä, joilla on samanlainen habitus kuin sinulla, se voisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, ettet pidä ihmisistä, jotka ovat luisevia, kävelevät kyyryssä ja käyttävät isoja hattuja kuten sinä itsekin.

Tässä tapauksessa vaikuttaa siltä, ettet pidä ihmisistä, jotka ovat luonteeltaan tai temperamentiltaan samanlaisia kuin sinä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Habitus