Miehen kaveruus naiseen, joka tiettävästi ainakin ollut (tähän mieheen) ihastunut
Mitä mieltä olette seuraavasta?
Olen tullut tilanteeseen, että nainen joka ollut ihastunut nykyiseen mieheeni, on nostanut mieheni silmissä pisteitään huomattavasti, siis ”kaveri mielessä”. Mieheni kertoman mukaan hän on kypsynyt huomattavasti ja seikka, että on niin kiva miehelleni, ei liity aiempaan ihastumiseensa mitenkään.. Kai nyt jokainen tajuaa, että tuo nainen on yhtä aurinkoa, kun mieheni on paikalla ihan yhdestä syystä??
Kyseinen nainen on itse pettäjä. Oli pitkässä suhteessa avioliittonsa ulkopuolella, tuhosi siinä ohessa sekä liittonsa, että salasuhteensa, että ystävyyksiä ympäriinsä. Jopa henkilöiden välillä jotka eivät liittyneet noihin kumpaakaan suhteeseen mitenkään. Ja tähän henkilöön pitäisi luottaa? Että on kasvanut, ”kypsynyt henkisesti”..
Olen tullut tulokseen, että vakaumustani sukupuolten väliseen ystävyyteen käytetään hyväksi. Meillä kummallakin (miehelläni ja minulla itselläni) on omia ystäviä jotka ovat sekä miehiä ja naisia. Ongelmia on tullut vasta tämän viimeisen ”kaverin” myötä.
Ystävyys suhteen ulkopuolella toimii ainoastaan kun tuohon ystävyyteen ei sisälly romanttisia tunteita. Se että kiistää tämän romanttisen tunteen, ei muuta todellisuutta. Vtuttaa rakentaa tätä elämää yhdessä, kun minusta aletaan muotoilla paranoidia. Kiristämään omilla ystävyyssuhteillani, joista ei koskaan ole aiheutunut häiriöitä. Just nyt vtuttaa niin paljon, että tekee mieli lyödä hanskat tiskiin ja toivottaa suoraan vaan hyvää matkaa tämän uuden ”kaverin” kanssa. Siinähän paistattelee auringossa, kunnes mätä vie kaiken pohjan elämästään. Kuten edelliselle kävi.
Kommentit (14)
Hyväksyn miehelle naispuoliset kaverit, myös ne joiden kanssa ollut suhde mikäli suhteesta on aikaa ja kaveruutta on paljon välissä.
Yhden illan suhteet eivät kuulu tällaisiin. Jos ovat nähneet vain panon merkeissä.
Mies oli exänsä muuttoapuna koko viikonlopun, koska exällä mennyt selkä. Heillä oli suhde 15 vuotta sitten, joten jäljellä vain puhdas kaveruus.
On osattava luopua vääränlaisista toista sukupuolta olevista kavereista. Teidän tilanteessa en hyväksyisi tätä naista joka oli aiemmin ihastunut, jos heillä ei ole ollut pitkää kaveruutta sen ihastuksen loppumisen jälkeen.
Luultavasti ne nai jo, ei kannata olla sinisilmäinen.
Tämä keissi selkisi jo. Olimme eilen pitkästä aikaa karaokeillassa tuossa paikallisessa. Mieheni ystävineen oli paikalla ensin, kun minä aloitin iltaa omieni kanssa vielä kotona. Sain siinä parikin viestiä mieheltä että milloin tulette?! Tulkaa jo!
Kun pääsimme paikanpäälle, tuli mieheni välittömästi ”iholleni” ja oli melkeinpä hätääntyneen oloinen! Sain kuulla kuinka oikeassa olin! Tämä kyseinen leidi oli paikalla myös, mutta katosi meidän muiden naisten tullessa. Oli iskenyt kyntensä mieheeni heti alkuun. Oli kaikenlaista kahdenkeskistä ”asiaa” kuulemma. Mieheni kun kohtelias on, oli hetken kuunnellut mitä sydämellään ja minun miehenihän se siellä, myönsi kuulemma suoraan että on ollut jo pitkään rakastunut, eikä kuulemma kestä tätä sietämätöntä tilannetta, että eiköhän lähdetä jo kaksin täältä! Siihen mieheni oli tokaissut vain, että etsi toinen jonka elämä pilata, tai parempi että korjaat omasi! Ja sanonut suoraan myös että ehdoton EI, ei koskaan minkään tason kiinnostusta tähän naiseen. Hän (se nainen) oli siinä jonkun aikaa koittanut ”hengailla” mieheni kavereiden joukossa, mutta saatuaan aika kylmää kohtelua, oli tajunnut vetäytyä loitommalle. Ja tosiaan meidän tullessa, lähti paikalta pois kokonaan.
Kiitos kommenteista! Meillä tämä päättyi siis nopeasti ja hyvin. Jäin vain miettimään, mikä joillain vetää tohon pettämiseen ja muiden välien rikkomiseen? Se on niin alhaista toimintaa kaikessa itsekkyydessään.. Tarkoitan nyt juuri tätä, että HALUTAAN VARATTU MIES ja jos jossain vaiheessa on omassa parisuhteessa, petetään tätäkin. Jännityskö siinä kiehtoo vai mikä..
Entä niin päin, että mies on ollut naiseen ihastunut, mutta ei saanut tätä useasta lähestymisyrityksestä huolimatta? Kuuluu kaveripiiriin..
Aikamoinen soppa. Mies on mies ja nainen on nainen. Näiden kahden välillä ei voi olla ystävyyttä.
Jos meinaat raidaa mun kanssa niin silloin sulla ei ole mies puoleisia ystäviä.
Vierailija kirjoitti:
Entä niin päin, että mies on ollut naiseen ihastunut, mutta ei saanut tätä useasta lähestymisyrityksestä huolimatta? Kuuluu kaveripiiriin..
Onko mies myöntänyt vai kieltänyt ihastumisen tänä päivänä? Eli onko ihastus ilmoilla edelleen vai menneitä tunteita? Kai itsekullakin on vanhoja ihastumisia, joista ei koskaan tullut mitään, mutta joita ei tänä päivänä haikaile..
Ikävä tilanne kuitenkin, herättää mustasukkaisuuden väkisinkin. En tiedä voisinko elää suhteessa, jossa kumppani ihastunut myös toiseen :( tuskinpa.

No kukapa tuollaisen toiselle tunnustaisi, kun tietää mikä itkupotku siitä seuraa.. On kyselty ja miestä alkaa hymyilyttää, mutta sanoo vain että ei ole enää. Silti jokin mietityttänyt..
Mikäli mies ei ole sanojensa mukaan ihastunut ollutkaan tähän kaveriin, kysehän on vain siitä luotatko mieheesi. Tuskin tuo nainen on niin vahva tai ovela, että miehen vasten tahtoaan saisi otettua.

Olet oikeassa. En silti halua ystäväpiiriimme kotkia vahtimaan mahdollista heikkoa hetkeä. Sitäpaitsi en kuulu siihen ryhmään, joka mielellään seurailee lähipiiristään jonkun suhteen ulkopuolisen pitkiä katseita omaan mieheeni. Joku tuntematon voi flirttailla ihan vapaasti, sehän on vain hienoa huomata miten haluttu oma kumppani on, mutta kaveripiirissä liikaa. Silloin siihen sisältyy tavallaan myös valehtelua, jos noita tunteita ei avoimesti myönnetä. Meidän tapauksessa nostan hattua tälle naiselle, että myönsi tunteensa, vaikka kännissä sen tekikin, silti hänen on nyt jäätävä taaemmas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä niin päin, että mies on ollut naiseen ihastunut, mutta ei saanut tätä useasta lähestymisyrityksestä huolimatta? Kuuluu kaveripiiriin..
Onko mies myöntänyt vai kieltänyt ihastumisen tänä päivänä? Eli onko ihastus ilmoilla edelleen vai menneitä tunteita? Kai itsekullakin on vanhoja ihastumisia, joista ei koskaan tullut mitään, mutta joita ei tänä päivänä haikaile..
Ikävä tilanne kuitenkin, herättää mustasukkaisuuden väkisinkin. En tiedä voisinko elää suhteessa, jossa kumppani ihastunut myös toiseen :( tuskinpa.No kukapa tuollaisen toiselle tunnustaisi, kun tietää mikä itkupotku siitä seuraa.. On kyselty ja miestä alkaa hymyilyttää, mutta sanoo vain että ei ole enää. Silti jokin mietityttänyt..
Mietityttäisi minuakin. Jos ovat miehesi mielestä hyviäkin kavereita, tilanne on hankala. Etenkin sinulle tukala. Tunnetko itse hyvinkin tämän naisen? Tarkoitan että oletteko te myös kavereita keskenänne? Jouduin itse vuosia sitten tilanteeseen, josta jouduin erkaantumaan miespuolisen kaverini ihastuksen julki tullessa. Hän eli avoliitossa ja sanoi suoraan että vaihtaisi puolisonsa koska vain minuun. Ei siinä auttanut kuin ottaa välimatkaa kumpaankin, vaikka pidin heistä todella ja olisin heidän ystävänsä edelleen oikein mielelläni. Minusta kumppania on kunnioitettava, oli sitten kyseessä oma tai kenen puoliso tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikäli mies ei ole sanojensa mukaan ihastunut ollutkaan tähän kaveriin, kysehän on vain siitä luotatko mieheesi. Tuskin tuo nainen on niin vahva tai ovela, että miehen vasten tahtoaan saisi otettua.
Olet oikeassa. En silti halua ystäväpiiriimme kotkia vahtimaan mahdollista heikkoa hetkeä. Sitäpaitsi en kuulu siihen ryhmään, joka mielellään seurailee lähipiiristään jonkun suhteen ulkopuolisen pitkiä katseita omaan mieheeni. Joku tuntematon voi flirttailla ihan vapaasti, sehän on vain hienoa huomata miten haluttu oma kumppani on, mutta kaveripiirissä liikaa. Silloin siihen sisältyy tavallaan myös valehtelua, jos noita tunteita ei avoimesti myönnetä. Meidän tapauksessa nostan hattua tälle naiselle, että myönsi tunteensa, vaikka kännissä sen tekikin, silti hänen on nyt jäätävä taaemmas.
Tuskinpa miehesikään haluaa häntä niin kaveripiiriin, jos yrittää lähennellä kiellosta huolimatta.

Eikun totuuden paljastuttua hätääntyi toinen! Ei minun tarvitse hänestä huolehtia, oli vain tovin sinisilmäinen ja luotti toisen ”kasvaneen henkisesti”.

Lisään vielä, että toi hätääntyminen johtui luultavasti riidasta jonka juttu aiemmin aiheutti. Hän kun oli vakaasti sitä mieltä että minä olen väärässä ja paranoidi, kohtuuton. Reaktionsa eilen siellä baarissa osoitti sen, että todella uskoi tähän naiseen ja että muka ihan kaverina tässä halutaan olla. Yllättyi itsekin totuuden julki tullessa.
Up