Suomen työpaikkakulttuuri on MÄTÄ! Jok'ikisessä työpaikassa täysin samat ongelmat, huono ja ahne johto ja kurainen viestintä
Esimiehillä ei minkäänlaisia johtamiskykyjä, ei välttämättä pienintäkään kokemusta alaistensa työtehtävistä/työnkuvasta eikä ilmeisesti kykyä samaistua. Tämän vuoksi (omistajien) rahankiilto silmissä tavoitellaan voittoa mahdottomilla vaatimuksilla, eikä ymmärretä että esimerkiksi asiakasrajapinnassa tai potilaiden kanssa työskentely (eli se käytännön työ, jota muka johtavat) on aivan eri asia kuin heidän palvelumuotoilunsa tuloksena kyhätyt mallit. Eikä siinä vielä kaikki, vaan ei kuunnella työntekijöiden kokemuksia eikä ehdotuksia. Töitä teetetään aivan liian vähäisellä henkilöstömäärällä, usein työturvallisuudessa ja työntekijöiden oikeuksissa on selkeitä puutteita.
Sitten se viestintä. Etenkin sisäinen viestintä. Informaatio ei kulje suuntaan eikä toiseen: ei tiedoteta eikä kuunnella. Päätöksenteko on aivan uskomattoman hidasta. Ja taas toisessa ääripäässä uudistuksia pukataan käyttöön pilottiversioina varoittamatta työntekijöitä ollenkaan, tyylillä "tästä eteenpäin tehdään näin ja piste".
Lisäksi jokaisella työpaikalla on myös niitä kehityksen jarruja eli ihmisiä, jotka eivät suostu muuttamaan kerrassaan mitään toimintapaa, koska "näin on aina tehty". Työtä ei pyritä missään nimessä helpottamaan, uusien työntekijöiden pitää vain sopeutua, ei tuoda muutosta. Ja uudet työntekijät lähes poikkeuksetta ovat saaneet paljon heikommat edut ja palkan töihin tullessaan, eikä kehitystä ole tulevaisuudessakaan luvassa.
Työhön liittyviä lakeja jopa räikeästi rikotaan - juuri oli Hesarissa juttua, miten Espoon kouluissa on järjestelmällisesti putkitettu määräaikaisia työsopimuksia ilman määräaikaisuuden perustetta. Nämä onneksi oli viety oikeuteen ja työntekijät voittivat.
En tiedä onko muuallakaan paremmin, mutta minulla on kokemusta vain Suomesta eikä ole tarkoitus vertailla.
Kommentit (49)
Kulkaas hupsut. Sipilä on saanu työttömyysasteen sukeltamaan jo 6 % tuntumaan. Siellä on vieläkin avointa paikkaa vaikka kuinka. Mikä estää jättämästä nykyisen alistajatyönantajan ja siirtymästä parempaan paikkaan? Se alkaa olla työnhakijan markkinat käsillä.
Ei ole helppoa olla hyvä esimies. Minulla on ollut useita, mutta hyviä vain muutama. Olen myös itse ollut esimiesasemassa joten tiedän mistä puhun. Hyvä viestintä on kaikista vaikeinta, ellei mahdotonta. Jokaisessa työyhteisössä on erilainen vuorovaikutus.
Näin se tosiaan on. Kaikissa työpaikoissa joista on kokemusta on ollut jonkin sortin johtamisongelma. Joko pomo ei ymmärrä työntekijöidensä työtehtävistä mitään ja on tuloksen tekemisestä aivan totaalisen kujalla, homma toimii jotenkin niin kauan kuin alaiset kannattelee. Tai sitten pomo on työntekijöitään kyttäävä, narsistinen despootti. Yleensä molempia. Ylin johto on poikkeuksetta ihan totaalista riistäjäporukkaa. Työntekijöiden oikeuksista ei tietoakaan. Eräässäkin isossa firmassa jonka työyhteisön ongelmista reviteltiin lehtien palstoilla, tuli työntekijöiltä sisäisissä kyselyissä aina heikoimmat arviot, ja pomoilta lähes täydet pisteet. Ja kas, ongelmia ei ollut. Mikään ei muuttunut. Kun porukka äänesti jaloillaan, johdon mielestä oli vain siistiä että jengi vaihtui. No, tulos oli sitten sen mukaista.
Miksette itse ala esimieheksi tai johtajaksi, sillähän se ongelma ratkeaisi? Oikeasti kyllä ihmisten tehokkuudessa on todellakin eroja. Osa on ihan uskomattomia nyypertäjiä, ja jokaisen asian tekemiseen ja varsinkin suunnitteluun menee tolkuttomasti aikaa. Sitten on ne, jotka todellakin osaavat priorisoida ja määrittää, mitkä hommat kannattaa tehdä huolella ja mitkä vasemmalla kädellä.
Mites teidän johtamista ja johtajia haukkuvien omat alaistaidot? Ei siitäkään tule mitään että joka jannu sooloilee ja käyttää omaa ja esimiesten aikaa loputtomien ’parannusehdotusten’ tekemiseen.
Alaistaidoilla ei ratkaista johtamisongelmia. Johtajan tehtävänä on johtaa, ei alaisen. Suomessa johtamiskulttuuri nyt vain on luokattoman huonoa. Ja etenkin asiantuntijatyössä, pätevimmät eivät usein pääse etenemään esimiehiksi, siitä pitävät ylemmät pomot huolen, kun pelkäävät oman kyvyttömyytensä paljastuvan vertailussa ja siis oman asemansa puolesta.
Vierailija kirjoitti:
Mites teidän johtamista ja johtajia haukkuvien omat alaistaidot? Ei siitäkään tule mitään että joka jannu sooloilee ja käyttää omaa ja esimiesten aikaa loputtomien ’parannusehdotusten’ tekemiseen.
Toinen on toisesta työntekijästä valittaminen. Välillä tuntuu, että työpaikak on pahempi kuin lastentarha! Sano itse sille toiselle, ettei joku asia ollut kivasti sanottu, älä tule valittamaan siitä(kin) esimiehelle.
Ahneita ja röyhkeitä ovat. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alan ymmärtää, miksi meitä viisikymppisiä ei haluta töihin. Ainakin omalla työpaikallani näkee miten nuoremmat ovat kaiken kyselemättä nieleviä, kun uskovat sillä ja ilmaisella puurtamisella uran urkenevan.
Kyllä juuri näin kokeneet ammattitaitoiset on työnjohdon kauhu ja ovat aika varpaillaan konkareiden kanssa.
Ja kylläpä ne välillä kehtaa kokeilla vähän vanhempiakin. Kerran tuli työtehtävä ja kysyin palkkaa. Tämä sanoi että pikainen työ ja ei siitä mitään makseta. Sanoin että se on hyväntekeväisyyttä ja minä en tee sellaista. Teen töitä ja siitä saadaan palkkaa.
Tämä kehtasi sanoa että siitä saa kokemusta ja kyllä joskus voi tehdä pienen työn ilmaiseksi!?
Niin törkeää että ei tätä uskoisi ellei itselle olisi käynyt. Mieskin pyöritteli päätään, mutta ei hän minua paskanpuhujaksi usko. Ennenkuulumatonta menoa.
Kääntäjänä näitä tulee noin kerran kuukaudessa.
Tekstiviestillä tai sähköpostitse kehtaavat kysellä ohimennen.
Tuhlaavat vain aikaani tosin. Kallista aikaani.
Jokuhan tuosta kyllä rahat vetää välistä.
Eurooppalaista yhteistyötä ammattiliittojen kanssa pitäisi lisätä tuntuvasti. Meillä on vapaa liikkuvuus ja markkinat. Tarvitaan vasemmistopohjaista yhteistyötä erimaiden välillä.
Tällä hetkellä telakat käyttää halpamaisesti hyväksi puolalaisia ja veronmaksajat maksavat koko lystin.
Lueskelin että 3e tuntipalkka.
Tälle pitää tehdä loppu EU:n laajuisesti.
Just näiden yllä mainittujen syiden vuoksi kuulun ammattiliittoon, vaikka tätä maailmaa katson muutoin oikealta.
Ei työnantajan intresseissä ole työntekijän hyvinvointi tai se, että palkkaa saa tarpeeksi. Liitot ne neuvottelevat yleiskorotukset + auttavat siinä, että TESsiä noudatetaan. Olen akateeminen ja ollut monessa eri firmassa töissä. Joka ikisessä työsuhteessa on tullut asioita vastaan, jotka olen pyytänyt liiton lakimiestä selvittämään. Minua on yritetty vedättää palkoissa, lomissa, vanhempainvapaassa ja monessa muussa. Nämä on hyvä kaikki aina varmistaa liitosta, jos itselle lakiteksti ei aukea.
Vierailija kirjoitti:
Mites teidän johtamista ja johtajia haukkuvien omat alaistaidot? Ei siitäkään tule mitään että joka jannu sooloilee ja käyttää omaa ja esimiesten aikaa loputtomien ’parannusehdotusten’ tekemiseen.
Jos itse kokeilisi niitä perustöitä edes yhden viikon ajan ja tulisi mukaan töihin niin voisi nähdä totuuden.
Ei siitä ylimääräistä maksella, mutta voisi olla jotain muutakin kuin muiden kyttäämistä ja vahtimista. Jos työt ei suju niin se kertoo että tarvitaan lisää väkeä.
Tai kokeneempaa väkeä. Niille pitää sitten maksaa paremmin.
Asiat on kyllä aika helposti ratkaistavissa, jos viitseliäisyyttä löytyy.
Tähän ei oikeastaan ole haluja kun se totuus on että ne rahat otetaan johtajilta lisätyövoimaan.
Tai johtajan pitää myös itse tulla huhkimaan mukaan.
Ei se aina kaikilla aloilla yrittäminen oikeasti kannata. Turha siitä on sitten tehdä syrjäyttävää työtoimintaa ja sen jälkeen panna porukkaa kuntouttavaan työtoimintaan 9e päivä...
Sairasta sanon minä.
Olen saavuttanut zenin enkä välitä sekoiluista. Olisi hyvää vaihtelua silti olla työskennellä jossain missä tavoilteltaisiin yhteistä etua.
Olipas ap kiteyttänyt otsikkoon tarkasti hienot havainnot. Täyttä totta laukoo tämän ketjun otsikko.
Maali sanoisinko.
Huvittavinta on tuo viestinnän puute ja se että työnjohto ei edes ole tilanteen tasalla siitä mitä on tehty ja mitä on tekemättä. Oletetaan että työntekijät jäävät työpäivän päätteeksi hyväntekeväisyyttään tekemään tekemättömät työt, kun ei niitä ihmemieskään kerkeä tekemään yliluonnollisilla voimillaan.
Mutta sillä tavoin sitä voittoa pitäisi kuitenkin tehdä? Johtajat ne vetää liksaa ja ei välttämättä edes hyvää, mutta enemmän kuin työntekijät tietenkin ja olettaa että työntekijät hoitaa kaiken.
Johto maksaa vaan palkat ja tekee kirjanpidon. Fine?
Siis kerrohan samalla, missä työelämä on paljon mukavampaa. Ehkä Ruotsissa? Norjassa, jossa on öljyrahoilla varaa ottaa lungisti? Voin sanoa kv-firmoissa työskennelleenä, että pomojen toiminta useimmissa maissa on täysin luokatonta Suomeen verrattuna. Hyppyytetään alaisia, korostetaan omaa arvoa, ei suostuta keskustelemaan mistään ja suositaan sopivia nuoleskelijoita. Voin sanoa, etten ole niin karseita pomoja koskaan tavannut kuin esim. Välimeren alueella. Eikä ne saksalaispomotkaan ihan kaikkein mukavimpia olleet vaan hyvin tarkkoja arvostaan ja alaisen on parempi olla neuvomatta/kommentoimatta mitään. Mielummin pitää tehdä asiat väärin kuin avata suu ja "viisastella". Ei saksalaiset tässä ollut niin pahoja kuin vaikka italialaiset. Lisäksi irtisanomissuoja on olematon monissa maissa, saikutus tarkoittaa potkuja ja lomat on lyhyitä tai ainakaan lomia ei kunnon työntekijä käytä kokonaan.
Vierailija kirjoitti:
Olipas ap kiteyttänyt otsikkoon tarkasti hienot havainnot. Täyttä totta laukoo tämän ketjun otsikko.
Maali sanoisinko.
Huvittavinta on tuo viestinnän puute ja se että työnjohto ei edes ole tilanteen tasalla siitä mitä on tehty ja mitä on tekemättä. Oletetaan että työntekijät jäävät työpäivän päätteeksi hyväntekeväisyyttään tekemään tekemättömät työt, kun ei niitä ihmemieskään kerkeä tekemään yliluonnollisilla voimillaan.
Mutta sillä tavoin sitä voittoa pitäisi kuitenkin tehdä? Johtajat ne vetää liksaa ja ei välttämättä edes hyvää, mutta enemmän kuin työntekijät tietenkin ja olettaa että työntekijät hoitaa kaiken.
Johto maksaa vaan palkat ja tekee kirjanpidon. Fine?
Oletko joskus ollut johtotehtävissä, kun kerran tiedät niin pirun hyvin johtajien työt? Tyypillistä duunaripaskaa selittää, että "ne vaan istuu tuolla laiskottelemassa ja mä teen työt". Sopii itse siirtyä sinne johtoon, jos se on niin helppoa. Tai perusta firma, saat laiskotella ja repiä elintasosi toisten selkänahasta. Voin kertoa, että en tunne kuin ylistressaantuneita johtajia, joilla on kaikki psykosomaattiset oireet.
Täyttä totta koko aloitus.
Ihmettelen myös että missä on Suomesta työpaikat, jossa ei huudeta alaisille?
En pidä huutamisesta. Se vaikuttaa työterveyteen ja etenkin yöuniin.
Missä on työpaikat jossa alaisille ei huudeta?
Naamat punaisena pitkonvääntöä kirjoitti:

Huutaminen on työpaikkakiusaamista eikä sitä pitäisi kenenkään joutua kestämään.

Oma isä on menestynyt yrittäjä.
Ei hänellä ollut oireita stressistä. Lähinnä alkoholismin oireet ja toki ne vaikuttaa negatiivisesti työjohtoon ja työntekoon. Henkilökohtaisen elämän ongelmia ja juontuivat lapsuudesta ja toisen vanhemman itsemurhasta.
On jo eläkkeellä.
Aina maksoi työntekijöille palkat ajoillaan ja muut mitä kuuluu. Työterveyskin oli laatuaan.
Harvassa työpaikassa on edes vakuutetut työntekijät tai työterveyttä.
Se on hävytöntä menoa se. Laitetaan mahdollisesti duunari vaaralliseen työhön ja sitä ei edes ole vakuutettu.
Täysin hävytöntä menoa saa välillä kuulla...
Naamat punaisena pitkonvääntöä kirjoitti:
Täyttä totta koko aloitus.
Ihmettelen myös että missä on Suomesta työpaikat, jossa ei huudeta alaisille?
En pidä huutamisesta. Se vaikuttaa työterveyteen ja etenkin yöuniin.
Missä on työpaikat jossa alaisille ei huudeta?
Oisko ummetuksesta johtuvaa naamapunaa ja vääntöä?
Itse tykkäsin matalapalkka-alan hommista tosi paljon (10e h) jos työ olisi hitusenkaan realistista. Siis sellaista että työtehtävät olisi mahdollista hoitaa normaalina ihmisenä eikä hämähäkkimiehenä.
Ja että työpäivä olisi sovitun mittainen eikä niin että tekemättömät työtehtävät jättää työnjohdon poissaollessa sinuun kysymysmerkin siitä että pitäisikö ottaa vastuu kilttinä ihmisenä ja laittaa perhe-elämä syrjään muutaman euron tähden ilman ylityölisiä...
Ne muutamat euroset ja se vapaa-aika työn jälkeen...
Ei hirveän pitkälle riitä hyväntekeväsyys ainakaan minun kohdalla. Perhe menee aina etusijalle. Se 10e tunti ei tuo perheelle lisää vaan ylityönä se on miinusta rutkasti.
Äitiä tarvitaan kotona eikä tienaamassa muutamaa hassua karkkipussillista lisää.
Nyt pomot oikeesti. Ette voi olla sikoja!
Kaikki 50 v. eivät ole väsähtäneitä ja katkeroituneita...