Suomen työpaikkakulttuuri on MÄTÄ! Jok'ikisessä työpaikassa täysin samat ongelmat, huono ja ahne johto ja kurainen viestintä
Esimiehillä ei minkäänlaisia johtamiskykyjä, ei välttämättä pienintäkään kokemusta alaistensa työtehtävistä/työnkuvasta eikä ilmeisesti kykyä samaistua. Tämän vuoksi (omistajien) rahankiilto silmissä tavoitellaan voittoa mahdottomilla vaatimuksilla, eikä ymmärretä että esimerkiksi asiakasrajapinnassa tai potilaiden kanssa työskentely (eli se käytännön työ, jota muka johtavat) on aivan eri asia kuin heidän palvelumuotoilunsa tuloksena kyhätyt mallit. Eikä siinä vielä kaikki, vaan ei kuunnella työntekijöiden kokemuksia eikä ehdotuksia. Töitä teetetään aivan liian vähäisellä henkilöstömäärällä, usein työturvallisuudessa ja työntekijöiden oikeuksissa on selkeitä puutteita.
Sitten se viestintä. Etenkin sisäinen viestintä. Informaatio ei kulje suuntaan eikä toiseen: ei tiedoteta eikä kuunnella. Päätöksenteko on aivan uskomattoman hidasta. Ja taas toisessa ääripäässä uudistuksia pukataan käyttöön pilottiversioina varoittamatta työntekijöitä ollenkaan, tyylillä "tästä eteenpäin tehdään näin ja piste".
Lisäksi jokaisella työpaikalla on myös niitä kehityksen jarruja eli ihmisiä, jotka eivät suostu muuttamaan kerrassaan mitään toimintapaa, koska "näin on aina tehty". Työtä ei pyritä missään nimessä helpottamaan, uusien työntekijöiden pitää vain sopeutua, ei tuoda muutosta. Ja uudet työntekijät lähes poikkeuksetta ovat saaneet paljon heikommat edut ja palkan töihin tullessaan, eikä kehitystä ole tulevaisuudessakaan luvassa.
Työhön liittyviä lakeja jopa räikeästi rikotaan - juuri oli Hesarissa juttua, miten Espoon kouluissa on järjestelmällisesti putkitettu määräaikaisia työsopimuksia ilman määräaikaisuuden perustetta. Nämä onneksi oli viety oikeuteen ja työntekijät voittivat.
En tiedä onko muuallakaan paremmin, mutta minulla on kokemusta vain Suomesta eikä ole tarkoitus vertailla.
Kommentit (49)
Onpa tuttua! Itse odotan niin, että määräaikaisuuteni päättyy. Vaikka samoja ongelmia on tosiaan kaikkialla, uskallan vannoa, että nykyinen työpaikkani peittoaa kaikki muut tuossa täydellisessä kyvyttömydessään viestiä pienintäkään asiaa tai kuunnella meitä, jotka teemme työtä.
Kyllä olen kuullut kuinka yksi nainen hoitaa neljän ihmisen hoitotyöt puutarha-alalla. Helletaukoja ei luonnollisesti pidetty kuulemma. Ja ei niitä mielellään halunut pitääkään, kun työpäivät venyisi helposti 11 tuntisiksi.
Melko raskasta ja sitten tätä hienovaraisesti painostetaan myös jäämään ylitöihin, kun ei luonnollisesti yksi kykene tekemään niitä neljän henkilön töitä sitten mitenkään.
Voitte uskoa että henkilö on ihan poikki.
Sama hoitoalalta ja samaa sain kuulla rekkakuskilta. Ei noudateta lepoja. Ajetaan kuskeja loppuun.
Kaikissa yhteisenä työtehtävien mahdottomuus. Muutamilta ihmisiltä vaaditaan mahdottomia työtuloksia todella surkealla palkalla. Kun edes saadaan jotain höynäytettäviä tekemään niitä töitä. Yleensä moni keskeyttää tai ei ota työtä vastaan, koska ei noudateta edes TES:in mukaisia palkkoja.
Tilanne näyttäisi olevan ihan joka alalla sama mitä olen kysellyt ystäviltä ja tuttavilta vuosien ajan.
Ei tässä oikein edes tee mieli kouluttaa itseään uuteen ammattiinkaan kun lavasteet eri, mutta meno sama.
Miksi ihmeessä annetaan ihan mahdottomia listoja töistä joita pitää päivän aikana tehdä, kun ei niitä tekisi edes teräsmieskään. Ei selvästi ole kokemusta johtajilla siitä mitä työväki oikeasti kerkeää tehdä.
Sitten epäillään laiskoiksi ja seurataan tai kytätään työntekijöitä. Ilmapiiri vaan tulehtuu.
Kuulin tänään että lumenauraajat ovat parhaimmillaan tehneet 20h työpäivää.
Aika vaarallista ajatuttaa tuollaisia määriä kuskeilla vai mitä? Varokaa ihmeessä kun näette auraajia. Voivat olla melko väsyneitä. Ja tietenkin johtajat lihoo työntekijöiden kustannuksella.
Nyt tarvittaisi voimakkaasti vasemmistolaista otetta työehtoihin ja etenkin ylitöihin.
Ylityöt on toinen jossa ihmisiä painostetaan ja vedotaan heidän kiltteyteen.
Käytetään mahdollisimman vähäistä määrää työväkeä ja ylikuormitetaan heidät loppuun.
Tää viestintä on sellainen minkä oon itsekkin huomannut monissa paikoissa tökkivän. Ei onneksi nykyisessä.
Vierailija kirjoitti:
Onpa tuttua! Itse odotan niin, että määräaikaisuuteni päättyy. Vaikka samoja ongelmia on tosiaan kaikkialla, uskallan vannoa, että nykyinen työpaikkani peittoaa kaikki muut tuossa täydellisessä kyvyttömydessään viestiä pienintäkään asiaa tai kuunnella meitä, jotka teemme työtä.
Olemmekohan kaikki samassa paikassa töissä🙄 Vai onko tilanne niin paha, että kaikki muistuttavat samaa onnelaa.
Jaa. Minusta eri työpaikoissa on suuria eroja. Ja koeta nyt päättää, vastustatko muutosta vai muitoksen jarruja.
Voitte kuvitella että ylitöistä ei edes makseta ylityölisiä. Painostetaan sitten jäämään ylitöihin ja eihän gilttimies osaa sanoa ei. Lapset odottelee isää kotiin, mutta ei isä pääse ja ei isille makseta menetetystä ajasta ylityökorvauksia. Vaimoa alkaa rassaamaan, kun kukaan ei osallistu perhe-arkeen. Isi vaan lähinnä käy kotona nukkumassa ja lähtee taas havalla. No, tärkeintä on että pomot lihoo :(
Töistä ei kerry paskaakaan käteen ja perhe-elämä kärsii. Työpäivät on parhaimmillaan 11h.
Sitä oikein odottaa että pätkätyöt päättyy että pääsee työttömäksi.
kädestä suuhunhan tämä vaan on.
Ihan oikeasti odotan että pääsen työttömäksi ja saan olla rakkaan perheeni kanssa!
t. raksalla
Sain itse potkut koska otin johdon yrityksestä johtajan puolesta ja yritin parhaani mukaa parnataa yrityksen toimintaa. Potkujen syyksi kirjattiin lestissään pysymättömyys, mutta epäilen edelleen expomon pelänneen vain ainoastaan paikkansa puolesta kun olin häntä tämän tehtävissä etevämpi.
Vierailija kirjoitti:
Jaa. Minusta eri työpaikoissa on suuria eroja. Ja koeta nyt päättää, vastustatko muutosta vai muitoksen jarruja.
Oletko esimiesasemassa kun et ymmärrä, että joillekin muutoksille on tarvetta ja joillekin ei? Esimerkiksi tarvetta voisi olla sellaiselle muutokselle, että päivitetään työvälineet sieltä ysäriltä tähän lähemmäs 2020-luvulle. Sitten taas sellaiselle ei välttämättä ole, että potkitaan kolme työntekijää pihalle, jotta voidaan siirtää näiden kolmen työtehtävät yhdelle ihmiselle perehdyttämättä juuri ollenkaan. Ja etenkään nostamatta palkkaa. Ja ilmoittamatta ajoissa, saati sitten että työntekijöiden kanssa neuvoteltaisiin.
-Ap
Kävin työhaastattelussa. Luvattiin tessin mukaiset alan palkat.
Noh, ne oli vuoden 2013 tessin mukaiset.
Sanoin ei kiitos. Ei edes työsopimusta meinattu tehdä.
Onneksi huomasin katsoa että onko tessin mukaiset palkat. Eipä ollut.
Melko kieroa vai mitä?
Millaiset ihmiset, sellainen työyhteisö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa. Minusta eri työpaikoissa on suuria eroja. Ja koeta nyt päättää, vastustatko muutosta vai muitoksen jarruja.
Oletko esimiesasemassa kun et ymmärrä, että joillekin muutoksille on tarvetta ja joillekin ei? Esimerkiksi tarvetta voisi olla sellaiselle muutokselle, että päivitetään työvälineet sieltä ysäriltä tähän lähemmäs 2020-luvulle. Sitten taas sellaiselle ei välttämättä ole, että potkitaan kolme työntekijää pihalle, jotta voidaan siirtää näiden kolmen työtehtävät yhdelle ihmiselle perehdyttämättä juuri ollenkaan. Ja etenkään nostamatta palkkaa. Ja ilmoittamatta ajoissa, saati sitten että työntekijöiden kanssa neuvoteltaisiin.
-Ap
Potkut ei ole normaalissa työpaikassa vain "muutos".
Itse olin tosi optimistinen että ei haittaa, voin aina kouluttautua uudelle alalle.
Enää en ole. Ei huvita työnteko ollenkaan.
En voi toteuttaa työtä oikeaoppisesti. Jään aina jälkeen koska työmäärä on liiallista. Edes supermies ei niitä töitä kerkeisi tehdä.
Ylitöistä ei saa korvausta ja kuvitellaan että kilttinä tekee ne työt ja luopuu elämästään kurjan työn takia. Tässä ei kunnioiteta toisten elämää yhtään vaan orjuutetaan kohteliaita ihmisiä hävyttömällä tavalla.
Minäkin olen kuullut samoista ongelmista kaikkialla Suomessa. Ihan kaikilla aloilla.
Ainoastaan johtajat tuntuisi hymyilevän, jos eivät kyttää vainoharhaisesti työntekijöitään.
Siltä tämä vaikuttaisi.
duunareita sorretaan kunnolla kirjoitti:
Kyllä olen kuullut kuinka yksi nainen hoitaa neljän ihmisen hoitotyöt puutarha-alalla. Helletaukoja ei luonnollisesti pidetty kuulemma. Ja ei niitä mielellään halunut pitääkään, kun työpäivät venyisi helposti 11 tuntisiksi.
Melko raskasta ja sitten tätä hienovaraisesti painostetaan myös jäämään ylitöihin, kun ei luonnollisesti yksi kykene tekemään niitä neljän henkilön töitä sitten mitenkään.
Voitte uskoa että henkilö on ihan poikki.
Sama hoitoalalta ja samaa sain kuulla rekkakuskilta. Ei noudateta lepoja. Ajetaan kuskeja loppuun.
Kaikissa yhteisenä työtehtävien mahdottomuus. Muutamilta ihmisiltä vaaditaan mahdottomia työtuloksia todella surkealla palkalla. Kun edes saadaan jotain höynäytettäviä tekemään niitä töitä. Yleensä moni keskeyttää tai ei ota työtä vastaan, koska ei noudateta edes TES:in mukaisia palkkoja.
Tilanne näyttäisi olevan ihan joka alalla sama mitä olen kysellyt ystäviltä ja tuttavilta vuosien ajan.
Ei tässä oikein edes tee mieli kouluttaa itseään uuteen ammattiinkaan kun lavasteet eri, mutta meno sama.
Miksi ihmeessä annetaan ihan mahdottomia listoja töistä joita pitää päivän aikana tehdä, kun ei niitä tekisi edes teräsmieskään. Ei selvästi ole kokemusta johtajilla siitä mitä työväki oikeasti kerkeää tehdä.
Sitten epäillään laiskoiksi ja seurataan tai kytätään työntekijöitä. Ilmapiiri vaan tulehtuu.
Kuulin tänään että lumenauraajat ovat parhaimmillaan tehneet 20h työpäivää.
Aika vaarallista ajatuttaa tuollaisia määriä kuskeilla vai mitä? Varokaa ihmeessä kun näette auraajia. Voivat olla melko väsyneitä. Ja tietenkin johtajat lihoo työntekijöiden kustannuksella.
Nyt tarvittaisi voimakkaasti vasemmistolaista otetta työehtoihin ja etenkin ylitöihin.
Ylityöt on toinen jossa ihmisiä painostetaan ja vedotaan heidän kiltteyteen.
Käytetään mahdollisimman vähäistä määrää työväkeä ja ylikuormitetaan heidät loppuun.
Siinä olisi jollekin toimittajalle juttu penkoa työmaailmaa. Toisaalta onkohan toimittajillakin asiat jo päin peetä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa. Minusta eri työpaikoissa on suuria eroja. Ja koeta nyt päättää, vastustatko muutosta vai muitoksen jarruja.
Oletko esimiesasemassa kun et ymmärrä, että joillekin muutoksille on tarvetta ja joillekin ei? Esimerkiksi tarvetta voisi olla sellaiselle muutokselle, että päivitetään työvälineet sieltä ysäriltä tähän lähemmäs 2020-luvulle. Sitten taas sellaiselle ei välttämättä ole, että potkitaan kolme työntekijää pihalle, jotta voidaan siirtää näiden kolmen työtehtävät yhdelle ihmiselle perehdyttämättä juuri ollenkaan. Ja etenkään nostamatta palkkaa. Ja ilmoittamatta ajoissa, saati sitten että työntekijöiden kanssa neuvoteltaisiin.
-Ap
Potkut ei ole normaalissa työpaikassa vain "muutos".
Kylläpäs on, sehän on vain resurssien uudelleenjärjestelyä, tehostamista ja mitä lie! Potkuiksi niitä ei tietenkään nimitetä. Mutta pointti nyt kuitenkin oli se, että jotkin muutokset ovat tarpeellisia oikean työtehon ja työolosuhteiden parantamiseksi ja toisilla muutoksilla pyritään lähinnä tuottamaan lisää voittoa kurjistamalla olosuhteita. Jos joku kurjistamisen vuoksi päättää irtisanoutua, niin tilalle ei ainakaan uutta vakituista palkata.
-Ap
Itseä ihan pelottaa työelämä. Olen vasta nuori ja jo monenlaista kokenut. Joskus joku sairaanhoitajakin sanoi työkkärin kurssilla jossain "terveystarkastuksessa" että ne entiset kiusatut ovat niitä työelämän kynnysmattoja. Tämä sen jälkeen kun menin asiasta puhumaan, kun sitä oli muutenkin yhdessä ensin käsitelty. Sen jääkylmän äänen muistan vieläkin ja ajattelen, että minä olenkin sitten se valmis kynnysmatto muille kun en varmaankaan pysty pitämään puoliani. No toisaalta hän ehkä oli oikeassa, mutta mistään empaattisuudesta ei kyllä ollut tietoakaan.
Vierailija kirjoitti:
duunareita sorretaan kunnolla kirjoitti:
Kyllä olen kuullut kuinka yksi nainen hoitaa neljän ihmisen hoitotyöt puutarha-alalla. Helletaukoja ei luonnollisesti pidetty kuulemma. Ja ei niitä mielellään halunut pitääkään, kun työpäivät venyisi helposti 11 tuntisiksi.
Melko raskasta ja sitten tätä hienovaraisesti painostetaan myös jäämään ylitöihin, kun ei luonnollisesti yksi kykene tekemään niitä neljän henkilön töitä sitten mitenkään.
Voitte uskoa että henkilö on ihan poikki.
Sama hoitoalalta ja samaa sain kuulla rekkakuskilta. Ei noudateta lepoja. Ajetaan kuskeja loppuun.
Kaikissa yhteisenä työtehtävien mahdottomuus. Muutamilta ihmisiltä vaaditaan mahdottomia työtuloksia todella surkealla palkalla. Kun edes saadaan jotain höynäytettäviä tekemään niitä töitä. Yleensä moni keskeyttää tai ei ota työtä vastaan, koska ei noudateta edes TES:in mukaisia palkkoja.
Tilanne näyttäisi olevan ihan joka alalla sama mitä olen kysellyt ystäviltä ja tuttavilta vuosien ajan.
Ei tässä oikein edes tee mieli kouluttaa itseään uuteen ammattiinkaan kun lavasteet eri, mutta meno sama.
Miksi ihmeessä annetaan ihan mahdottomia listoja töistä joita pitää päivän aikana tehdä, kun ei niitä tekisi edes teräsmieskään. Ei selvästi ole kokemusta johtajilla siitä mitä työväki oikeasti kerkeää tehdä.
Sitten epäillään laiskoiksi ja seurataan tai kytätään työntekijöitä. Ilmapiiri vaan tulehtuu.
Kuulin tänään että lumenauraajat ovat parhaimmillaan tehneet 20h työpäivää.
Aika vaarallista ajatuttaa tuollaisia määriä kuskeilla vai mitä? Varokaa ihmeessä kun näette auraajia. Voivat olla melko väsyneitä. Ja tietenkin johtajat lihoo työntekijöiden kustannuksella.
Nyt tarvittaisi voimakkaasti vasemmistolaista otetta työehtoihin ja etenkin ylitöihin.
Ylityöt on toinen jossa ihmisiä painostetaan ja vedotaan heidän kiltteyteen.
Käytetään mahdollisimman vähäistä määrää työväkeä ja ylikuormitetaan heidät loppuun.
Siinä olisi jollekin toimittajalle juttu penkoa työmaailmaa. Toisaalta onkohan toimittajillakin asiat jo päin peetä?
Millä toimittajilla?
Oletko huomannut, kuinka paljon lehdissä on tätä nykyä täyteuutisia, joita voi klikata itsekin netistä?
Myös ulkomaisten uutistoimistojen määrä on kutistunut huomattavasti.
Alan ymmärtää, miksi meitä viisikymppisiä ei haluta töihin. Ainakin omalla työpaikallani näkee miten nuoremmat ovat kaiken kyselemättä nieleviä, kun uskovat sillä ja ilmaisella puurtamisella uran urkenevan.

Kyllä juuri näin kokeneet ammattitaitoiset on työnjohdon kauhu ja ovat aika varpaillaan konkareiden kanssa.
Ja kylläpä ne välillä kehtaa kokeilla vähän vanhempiakin. Kerran tuli työtehtävä ja kysyin palkkaa. Tämä sanoi että pikainen työ ja ei siitä mitään makseta. Sanoin että se on hyväntekeväisyyttä ja minä en tee sellaista. Teen töitä ja siitä saadaan palkkaa.
Tämä kehtasi sanoa että siitä saa kokemusta ja kyllä joskus voi tehdä pienen työn ilmaiseksi!?
Niin törkeää että ei tätä uskoisi ellei itselle olisi käynyt. Mieskin pyöritteli päätään, mutta ei hän minua paskanpuhujaksi usko. Ennenkuulumatonta menoa.
Johtuuko se johtajien koulutuksesta tai kouluttamattomuudesta?
Millaisissa johtajakoulutuksissa koulutuksissa käyvät ja minkä puolueen takana nämä koulutukset ovat?
Idea on lyhykäisyydessään se että matalat palkat, työvoima on minimissä, kilttejä ihmisiä hyväksikäytetään jäämään ylitöihin (nuoria, koska konkarit laittaa vastaan ja lähtee kun työpäivä tulee täyteen ja vaativat ylityölisät).
Sitten tiukkaa videovalvontaa tai kyttäämistä, niin että työväki kuvittelee itsekin olevansa laiska, vaikka tosiasiassa työnmäärälle pitäisi olla henkilökuntaa kaksinkertainen määrä.
Tämän takia niitä nuoria halutaan, koska niitä on helpompi kyykyttää.
Tuntuisi usein sille että johtajalla ei ole mitään hajua alan työnlaadusta ja siitä miten joku yksinkertainenkin työvaihe suoritetaan keskinkertaisella teholla, nopealla teholla ja hitaalla teholla, kun on kipeä esimerkiksi tai väsynyt liiallisesta ylityöstä...
AMEN.
Nykyisessä työpaikassani on mm.
- savustettu porukkaa ulos, jos tietää arvonsa
- viestintä ei toimi mihinkään suuntaan
- projekteja on siirretty ihmisiltä toisille kaikessa hiljaisuudessa ilman informaatiota tai palautetta
- ainoastaan ihquu nami nami palautetta saa antaa
- jos et osaa just speficisti sitä mitä firma haluaa, vaikkapa mykeneläinen pitsinnypläys, mutta sulla on tekstiilialalta laajasti työkokemusta viimeisen 40 vuoden ajan, et saa mitään töitä tai projekteja, koska sulla ei kuulemma ole ammattitaitoa ja osaamista
- ylennyksiä ja työtehtäviä jaellaan summamutikassa esimerkiksi viestintää johtaa henkilö jolla ei ole tuntiakaan viestinnän kokemusta ja samaan aikaan firmassa on ammattilaisia viestinnän alalla vaikka naapurifirmalle jakaa
- jos et osaa, et saa opetalla uutta, paitsi jos sun naama miellyttää pomoa niin sitten saat vaikka mitä tehtäväksesi, kuten yllä olevassa esimerkissa
- mihinkään palautteeseen ja alaisten toiveisiin ei reagoida
- vaihtuvuus firmassa on tosi suurta tän kaiken takia, firma ite tietysti hehkuttaa olevansa se Suomen paras paikka