Tuntuuko että elämä on ihan turhaa ilman jos ei ole ketään rinnalla?

Vierailija kirjoitti:

Pitkään elin yksin ja turhaltahan se tuntui, tosin olin kai kuitenkin jotenkin tyytyväinen. Muutama hyvä ystävä kuitenkin. Oli tosin outoa seurata ystävien jatkuvaa uuden kumppanin löytämistä, aina löytyi uusi rinnalle ja edellinen sai mennä. Ei minulle vaan löytynyt ketään.

Paitsi että nyt näyttää löytyneen. Juttu on niin alkuvaiheessa, että hyvä kun uskallan hengittää, ja toisaalta tuntuu kivalta. Huomenna treffit.

Älkää luopuko toivosta, yrittäkää olla onnellsia siitä mitä teillä on, niin sitten kun yksikin potentiaalinen tulee eteen, ettette ainakaan murjottamalla karkota häntä, eikä oma aktiivisuus haittaa. Ei kannata tietenkään odottaa, että ihminen jonka kohtaatte on suuri rakkaus, joka voittaa kaikki esteet, vaan uskaltakaa avautua ja ottaa vastaan aluksi toinen ihminen kaverina, mahdollisena tulevana ystävänä. 

Enkä voi väittää, että toi on varma keino, mutta noin mulle kävi, vaikka neljäkymmentä vuotta sähläsin eri ihmisten kanssa aina jääden yksin. 

Ei siihen tarvita kuin yksi hyvä! Ja aiemmat suhteet on oppia ainakin vaikka ne ei kestäneetkään.

Ei. Yksin eläminen on hyvä elämän vaatimus.

Varmaan jos on täysin yksin. Itsellä kuitenkin pitkiä parisuhteita takana ja elämässä lapsia, exiä ja läheisiä ystäviä.

Olishan se kiva vielä tavata joku, mutta toisaalta viihdyn näinkin. Lomilla ja juhlapyhinä ehkä eniten kaipaa kumppania, mutta nautin myös vapaudesta.

Mutta siis, elämä ei tunnu turhalta :)

Setäni oli kai muutaman vuoden yksin avioeron jälkeen, otti sitten uuden naisen ja ovat olleet yhdessä aina siitä saakka. Aikuisena kumppaneita ei ehkä löydy yhtä helposti mutta ei tarvitse käydä niitä turhia läpi kun tietää mitä haluaa.

Ei todellakaan tunnu turhalta.

Keski-ikään asti ei tuntunut. Uran luominen, matkat, harrastukset, itsensä kehittäminen täyttivät ajan ja ajatukset, minusta joku elämän tarkoituksen pohtiminen oli lähinnä merkki masennuksesta ja siitä ettei ole tarpeeksi tekemistä. Mutta nyt keski-iässä, joo, kieltämättä, useinkin tuntuu että miksi minä täällä olen happea ja luonnonvaroja kuluttamassa, kun en ole hyödyksi tai iloksi kellekään. Ei ole puolisoa, lapsia, ystäviä, työssäkin olen lähinnä lievästi kiusattu. Enää ei sellainen ajan täyttävä hääriminen kuin nuorena kiinnosta, matkat ja harrastukset on jo niin nähty, ja nyt joudun sitten kohtaamaan elämäni tyhjyyden silmästä silmään ilman pehmentimiä. Ei se mukavaa ole, enkä ollenkaan ole varma ettenkö päätyisi itsetuhoon jossain vaiheessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on outoa jos ihminen luulee että vain parisuhde tuo onnen.

Ja Jumala näki, ettei ihmisen ollut hyvä yksin. Niin Hän loi hänelle kumppanin ja avun, vaimon.

Tarkoitat miehen. Ja juuri tuon vuoksi nainen on onnellisempi ilman miestä :)