IL: Olli Lindholm kuollut!
Kommentit (677)
Olli Jeesus rakastaa sua.
Ota uskon lahja vastaan, vaikkapa näillä sanoilla:
Isä, minä olen tehnyt syntiä Sinua vastaan.
Uskon, että Jeesus kuoli ristillä minunkin puolesta ja sovitti verellään syntini.
Anna anteeksi kaikki pahat tekoni, ajatukseni,
kaikki syntini ja pese minut puhtaaksi Jeesuksen verellä.
Isä, ota minut omaksesi.
Jeesus, tule minun Herrakseni ja Vapahtajakseni.
Tule sydämeeni asumaan. Annan elämäni Sinulle.
Kiitos, että annoit anteeksi kaikki syntini
ja teit minut vapaaksi. Kiitos Sinun suuresta armostasi.
Aamen
Surullisin ja järkyttynein mielin luin uutisesta. Koko ajan tulee mieleen, että tämä ei voi olla totta. Olen aivan sanaton.
Vierailija kirjoitti:
Musiikillisesti, Olli oli nuori kun aloitti, ensin punk-bändi Appendixissa.
Alusta asti Ollin lähtökohdat oli tekemisen riemussa ja rakkaudessa musiikkiin. Kaikesta huolimatta kunnioitettavan pitkä ura, eikä noussut päähän. Välillä Olli teki siivoustyötä ja ajoi taksia. Mahtaako nykyajan poseeraajissa olla enää tolkun ihmisiä, jolta kävisi oikea työnteko.Osanotto lapsille ja muille jota tämä koskettaa.
Punk is dead
Vierailija kirjoitti:
Olli Jeesus rakastaa sua.
Ota uskon lahja vastaan, vaikkapa näillä sanoilla:
Isä, minä olen tehnyt syntiä Sinua vastaan.
Uskon, että Jeesus kuoli ristillä minunkin puolesta ja sovitti verellään syntini.
Anna anteeksi kaikki pahat tekoni, ajatukseni,
kaikki syntini ja pese minut puhtaaksi Jeesuksen verellä.
Isä, ota minut omaksesi.
Jeesus, tule minun Herrakseni ja Vapahtajakseni.
Tule sydämeeni asumaan. Annan elämäni Sinulle.
Kiitos, että annoit anteeksi kaikki syntini
ja teit minut vapaaksi. Kiitos Sinun suuresta armostasi.
Aamen
God is Dead
Vierailija kirjoitti:
Kolmen sarjoissa menevät. Yksi vielä... ketä veikkaatte? Sanoisin muuten Vesku mutta on selvinnyt jo monesti niin en usko.
Eikä se joku radiojuontaja kuollut myös ihan just. Se, Nykänen, Kallio ja Lindholm kaikki kuukauden sisään.
Koko iltspöivän kuunnellut Yön biisejä js surrut.
Yksi parhaista on poissa 😤
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä ei kyllä.arvannut, vaikutti niin hyväkuntoiselta!
En ole samaa mieltä, näytti kasvoista kovin vanhalta, jos ajatellaan, että oli vain 54-vuotias - niin vanhemmalta kyllä näytti.
Se 1980-luvun ryyppääminen vanhensi ja ketjupolttaja taisi olla vieläkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan liian nuorena kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olli kehui kuntoaan viikko sitten mahtavaksi veikkaan että joku on mennyt överiksi ja sydän pettänyt.
Oli eilen vielä avanto-uinnilla ja saunomassa. Terveet eämäntavat .ilman alkoholia. Paitsi se tupakka !
Olisko ollut sydänkohtaus.
Avantouinti ja sauna kuulostaa kyllä just sellaiselta combolta, että siinä touhussa voi hyvinkin sydän pettää. Ja varsinkin jos polttaa vielä tupakkaakin..
Tuohon kun lisätään vielä korkea verenpaine, josta Hesari kirjoitti.
Mulla on omainen jolla korkea verenpaine ( ei muita terveysongelmia ) joten aloin huolestumaan. Onko tietoa Ollista tosiaan noista elintavoista eli oliko ainoa ongelma verenpaine vai polttiko myös vai oliko luopunut siitä ?
Huolehtiminen stressaa myös... Kannattaa elää hetkessä, jos voi. Itse opettelen, ei se aina helppoa ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten TVof? Ei toki tärkeää, mutta työ jäi kesken. Liian aikaisin lähti.
Varmaan jonkinlaisen tribute-jakson järjestävät, lauletaan vain Ollin biisejä. Kyllä nelonen rahan haistaa.
No sehän olisi ihan hieno muistaminen. Miksi pitää heti dissata?
Koska olen suomalainen.....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä ei kyllä.arvannut, vaikutti niin hyväkuntoiselta!
En ole samaa mieltä, näytti kasvoista kovin vanhalta, jos ajatellaan, että oli vain 54-vuotias - niin vanhemmalta kyllä näytti.
Se 1980-luvun ryyppääminen vanhensi ja ketjupolttaja taisi olla vieläkin.
Kun vanhemmalla iällä alkaa laihduttamaan reilusti niin yleensä vanhentuu naamasta kun nahka roikkuu,pieni pyöreys parempi.
Vierailija kirjoitti:
Taas lapset pihalla näät
ikkunas alla leikkivän leikkejään
Taas siihen paikallesi ikkunaan jäät, siihen ikkunaan jäätLennät vuosien taa
Ne muistot päivittäin sut valtaansa saa
Ne Joutsenlauluun etsii taas laulajaa, etsii taas laulajaaNuo hetket syntymästä kuolemaan kun silmäluomiin heijastuu
Saa toiset uskomaan kai Jumalaan, toiset Saatanaan, tai mihin vaan
Muttei kuitenkaan tähän maailmaanSä kerran löysit myös sen
Tuon puolen vuosisadan rakkauden
Sun oli helppo olla onnellinen, olla onnellinenNyt mitä vaistoillas teet
Kun linnut pesästään on pois lentäneet
On enää valokuvat kellastuneet, ne selaat taas uudelleen, ja taas uudelleenEt ehkä sääliäni kaipaa, ei se saa tuskaa puutumaan
Tuo tuska laulun tämän kirjoittaa Tuo tuska kiinni saa kenet vaan
Tuo tuska kiinni saaSuruhuntusi nään, se viisi vuotta sitten sai hengittää
Sut Joutsenlaulu silloin sai itkemään, sut sai itkemäänTahtoisit olla niin kuin silloinkin, kun peityit huntuun valkoiseen
Se jäänyt on jo ajan jalkoihin niin kuin sinäkin(solo)
Tahtoisin yrittää ja että silloin veden pinnalle jään
Kun joen tulvivan mä uomistaan nään, kun joen tulvivan näänNuo naiset marketeissa kärryineen ja miehet kantabaareissaan
Nuoruuden lähteestä kai haaveilee, ja tuska laimenee, tai miten vaanTaas hetken lähempänä kuolemaa, ei haihdu tuska milloinkaan
Tuo tuska laulun tämän kirjoittaa, tuo tuska kiinni saa
Kenet vaan, tuo tuska kiinni saa kenet vain haluaa
Ei liity Olliin mitenkään toi biisi. Ei ole kirjottanut eikä laulanut. Hakulisen biisi ja sen laulama.
Yöloppu kirjoitti:
Vielä kun Tauski potkaisee lusikan nurkkaan niin on Tero Vaaralla sen paskimman laulajan viitta.
Sit kun se tauski kuolee, niin siitäkin tehdään kansallissankari. Kaljajuoppo joka vetää keikkoja räkälöissä
Vierailija kirjoitti:
Missäs nytten on blogistit ja instaviitalat ja twitteranarkistit, joko näppäimistöt laulaa, olihan Ollillakin oma ei-niin-hyväksyttävä menneisyytensä, eikös ollut tuomioitakin ja oli pahoinpitelyjä, pettämisiä yms. Eikö nyt ole kaikki kuolleet miehet haukuttava, mitä hä?
Ei johdu siitä, että ovat miehiä, vaan siitä, että ovat tehneet kaikenlaista pahaa. Kuolema ei muuta ihmistä pyhimykseksi.
Vierailija kirjoitti:
Olli Jeesus rakastaa sua.
Ota uskon lahja vastaan, vaikkapa näillä sanoilla:
Isä, minä olen tehnyt syntiä Sinua vastaan.
Uskon, että Jeesus kuoli ristillä minunkin puolesta ja sovitti verellään syntini.
Anna anteeksi kaikki pahat tekoni, ajatukseni,
kaikki syntini ja pese minut puhtaaksi Jeesuksen verellä.
Isä, ota minut omaksesi.
Jeesus, tule minun Herrakseni ja Vapahtajakseni.
Tule sydämeeni asumaan. Annan elämäni Sinulle.
Kiitos, että annoit anteeksi kaikki syntini
ja teit minut vapaaksi. Kiitos Sinun suuresta armostasi.
Aamen
Voin tulla laulamaan tämän virren hautajaisiin
Olisiko mahdollista pitää tämä ketju positiivisena, yritetäänkö? Rauha Ollin sielulle, kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Voi helvetti miks kaikki kuolee nyt. Ensin Nykänen ja nyt Olli. Kevyet mullat vaikken musiikistasi pitänytkään. Nyt menee Voice-kausikin ihan pilalle.
Mitkä kaikki? 2 ihmistä muutamasta miljardista.
Sanokaa nyt joku vielä, että "miks parhaat lähtee ekana" niin avot. Ikäänkuin ne jotka ei kuole aikaisin olisi jotenkin muita huonompia.
Vierailija kirjoitti:
Koko iltspöivän kuunnellut Yön biisejä js surrut.
Yksi parhaista on poissa 😤
Kuuntelin uteliaisuuksissani Ollin laulua eka kerran elämässä. Taso = Matti Nykänen.
RIP.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä ei kyllä.arvannut, vaikutti niin hyväkuntoiselta!
En ole samaa mieltä, näytti kasvoista kovin vanhalta, jos ajatellaan, että oli vain 54-vuotias - niin vanhemmalta kyllä näytti.
Se 1980-luvun ryyppääminen vanhensi ja ketjupolttaja taisi olla vieläkin.
Kun vanhemmalla iällä alkaa laihduttamaan reilusti niin yleensä vanhentuu naamasta kun nahka roikkuu,pieni pyöreys parempi.
Ulkonäöllisesti joo, mutta terveydelle taas ei. Parempi olisi vaan pysytellä normipainoisena aina, mutta ennemmin roikkuva naama kuin korkea kolesteroli/verenpaine, diabetes ja/tai sepelvaltimotauti..
Voivat hakeutua lääkäriin, mutta eri asia, saavatko hoitoa siltikään. ohis