Lue keskustelun säännöt.
Miehen masennus ja vauva
10.02.2019 |
Saimme esikoisen, joka täyttää ensi kuussa vuoden. Tämä vauvavuosi on ollut todella rankka, koska vauva on valvottanut paljon ja muuta sellaista kai aika tavallista. Rankinta on kuitenkin se, että mies sairastui masennukseen vauvan synnyttyä. Ja lisäksi hänellä on kova työstressi. Mies ei suostu terapiaan, koska ei kuulemma tykkää puhua asioistaan vieraille, lääkkeitä kyllä syö mutta ei ne ole ainakaan vielä häntä parantaneet, sairaslomallekaan ei suostu. Joudun hoitamaan kodin ja vauvan yksin, koska mies ei masennukseltaan ja työstressiltään pysty. Tekee pitkiä työpäiviä ja lopun aikaa makaa kotona sängyssä. Hän ei kuulemma pysty olemaan vauvan kanssa, koska vauvan kitinä aiheutti hänen masennuksen (tai niin sanoo, en sitä ihan usko). Ja hänellä on hermo pinnassa ja kotona ei ole kovin kiva tunnelma. Olen yrittänyt ymmärtää ja auttaa, mutta olen itsekin aika väsynyt valvomisesta ja kaiken hoitamisesta. Tavarat jää niille sijoilleen hänen jäljiltään, vaatteet kylppärin lattialle jne. Minä niitä sitten keräilen. Olen sanonut asiasta monta kertaa, mutta siitä tulee vain riita, jonka aiheeksi muuttuu että minä en kuulemma tue enkä ymmärrä hänen pahaa oloa.
En enää tiedä mitä tehdä. Olen alkanut ajattelemaan, että pitäisikö muuttaa erilleen, jotta mies saisi olla rauhassa. Oikeaa apua ei saada arkeen mistään, isovanhemmat kyllä käy silloin tällöin "hoitamassa vauvaa", mutta eivät halua jäädä vauvan kanssa kahden, vaan olen silloin kotona ja yritän siivoilla, kun he katsovat lapsen perään, mutta lapsi ei viihdy heidän kanssaan vaan kitisee ja sitten huudetaan minua auttamaan ja hakemaan vauva syliini, kun "vauva haluaa taas äidin luo". Oikeasti auttaisi, jos joku kävisi vaikka ruokakaupassa meille, mutta sellaista ei kukaan halua tehdä. Tai veisi auton huoltoon (minulla ei ole korttia, mies ei saa aikaiseksi). Mutta ei sellaistakaan kukaan halua tehdä auttaakseen, eikä kunnan kotiapu kuulemma hoida ruokakaupassakäyntejä. Onko kellään kokemusta tilanteesta, jossa mies masentuu kun vauva syntyy?
Kommentit (44)
Vierailija kirjoitti:
Tuota "auttamista" isovanhempien puolesta en ole oikein koskaan tajunnut. Usein siitä on tosiaan enemmän vaivaa kuin hyötyä, että tulevat katsomaan lapsen perään.
Paras oli se, kun anoppi kovasti sanoi esikoisen synnyttyä, että kyllähän sitten ihan kaikissa askareissa voi auttaa, kunhan vain pyydämme. Esikoisen kanssa meni pari viikkoa sairaalassa, tiesin, että kotona jääkaapissa oli melkein kaikki pilalla. En kehdannut kuitenkaan kaupassa käyntiä anopille ehdottaa, mutta ehdotin, että hän hakisi meidät sairaalasta, niin voisin matkalla käydä kaupassa (kauppaan oli kuitenkin yli kilsa ja meillä ei ollut autoa) Ei jostain syystä käynyt. Kyllä me taksillakin päästiin, mutta kovin paljoa apua en ole anopilta tuon jälkeen kysynyt.
Puhut me muodossa, miksei mies käynyt kaupas? Masentunut, vai oliko ns.lapsimies joka ei osaa tehdä normaaleja juttuja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Halusiko mies alkujaankaan isäksi vai tuliko asia hänelle yllätyksenä? Tämä on mielestäni aika oleellinen kysymys.
Minua häiritsee eniten tuo, että mies ei voi edes olla vauvan kanssa. Siitäkin olisi jo jotain apua, kun viihdyttäisi lasta, ruokkisi, vaihtaisi vaippaa jne.
Nyt sinun ei auta kuin pistää mies seinää vasten valinnoissaan. Jos mies pystyy suoriutumaan työstään, hän pystyy myös toimimaan kotona. On miehen valinta jättää kaikki tekemättä kotona. Jos hän oikeasti olisi niin masentunut, että toimintakyky on kokonaan poissa, ei töissäkäynti onnistuisi.
En tiedä mikä tuossa masennuksessa on takana, mutta jos tilanne on jatkunut samanlaisena kuukausia eikä mies tee muutoksia, sinun on huolehdittava itsestäsi ja vauvasta. Toiset miehet ei vaan kestä sitä, että vaimon huomio, hellyys ja huolenpito kohdistuukin nyt vauvaan. Tai joku lapsuudentrauma aktivoitui vanhemmuuden myötä.
Sano miehelle vaikka, että hänellä on viikko aikaa korjata toimintansa ja jos ei muutosta tapahdu, vaihdatat lukot sillä aikaa kun hän on töissä.
Olen itse elänyt masennukseen taipuvaisen miehen kanssa, joka hyvin huomaamatta luisteli ulos kaikista kotitöistä masennuksen varjolla, jos en jaksanut vaatia osallistumista. Eikä kyse ollut siitä, että ei olisi pystynyt tekemään kotitöitä ja hoitamaan lapsia, oli vaan helpompi antaa minun tehdä kaikki.
Vierailija kirjoitti:
Halusiko mies alkujaankaan isäksi vai tuliko asia hänelle yllätyksenä? Tämä on mielestäni aika oleellinen kysymys.
Halusi. Hän olisi jopa halunnut aloittaa raskauden yrittämisen vuotta aiemmin kuin mihin minä olin valmis. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuota "auttamista" isovanhempien puolesta en ole oikein koskaan tajunnut. Usein siitä on tosiaan enemmän vaivaa kuin hyötyä, että tulevat katsomaan lapsen perään.
Paras oli se, kun anoppi kovasti sanoi esikoisen synnyttyä, että kyllähän sitten ihan kaikissa askareissa voi auttaa, kunhan vain pyydämme. Esikoisen kanssa meni pari viikkoa sairaalassa, tiesin, että kotona jääkaapissa oli melkein kaikki pilalla. En kehdannut kuitenkaan kaupassa käyntiä anopille ehdottaa, mutta ehdotin, että hän hakisi meidät sairaalasta, niin voisin matkalla käydä kaupassa (kauppaan oli kuitenkin yli kilsa ja meillä ei ollut autoa) Ei jostain syystä käynyt. Kyllä me taksillakin päästiin, mutta kovin paljoa apua en ole anopilta tuon jälkeen kysynyt.
Puhut me muodossa, miksei mies käynyt kaupas? Masentunut, vai oliko ns.lapsimies joka ei osaa tehdä normaaleja juttuja?
Niin siis olen isä ja kyllä kävin siellä kaupassa kävellen, se ei ollut pointti, etteikö tuollaisesti tilanteesta ilman apua selviäsi. Se oli pointti, että ainakin tässä tapauksessa kun anoppi tarjosi "apuaan", niin kyse oli ilmeisesti lähinnä siitä, saisiko hän lapsen itselleen joksikin aikaa. Ei siinä sinänsä ole mitään pahaa, mutta voisi kysyä sitä suoraan, eikä noin kiertoteitse (avun tarjoamiseen verhottuna)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Musta tuntuu, että masentuneille tehdään vaan hallaa sillä, että ne saa jäädä makaamaa sänkyyn eikä pienistäkään asioista tarvitse huolehtia vaan kaikki tehdään valmiiksi. Kyllä, toipumiseen tarvitaan riittävästi aikaa ja energiaa, mutta jos itsestä tulee täysin tekemätön ameeba niin miten se edesauttaa paranemista? Pienin askelin tekemään asioita. Mutta tämä tietysti vaatii halua parantua.
Tässä tapauksessahan masentuneella ei taida olla kiinnostusta avun saamiseen ja paranemiseen yleensäkään, ja sellaista ihmistä on vaikea väkisin auttaa.
Vierailija kirjoitti:
Musta tuntuu, että masentuneille tehdään vaan hallaa sillä, että ne saa jäädä makaamaa sänkyyn eikä pienistäkään asioista tarvitse huolehtia vaan kaikki tehdään valmiiksi. Kyllä, toipumiseen tarvitaan riittävästi aikaa ja energiaa, mutta jos itsestä tulee täysin tekemätön ameeba niin miten se edesauttaa paranemista? Pienin askelin tekemään asioita. Mutta tämä tietysti vaatii halua parantua.
Tässä tapauksessahan masentuneella ei taida olla kiinnostusta avun saamiseen ja paranemiseen yleensäkään, ja sellaista ihmistä on vaikea väkisin auttaa.
Ajattelen samoin, että ei se makaaminen masennusta paranna. Enkä tosiaan tee asioita miehelle valmiiksi, vaan hänen asiat on sitten hoitamatta jos ei itse niitä hoida. Hoidan vauvan ja kotia sen verran että se on itseni ja vauvan kannalta siedettävässä kunnossa (esim. ne miehen vaatteet kerään kylppärin lattialta pyykkikoriin, mutta en pese niitä). Mutta en tiedä miten pakottaa toinen tekemään asioita, jos se ei vaan tee. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta tuntuu, että masentuneille tehdään vaan hallaa sillä, että ne saa jäädä makaamaa sänkyyn eikä pienistäkään asioista tarvitse huolehtia vaan kaikki tehdään valmiiksi. Kyllä, toipumiseen tarvitaan riittävästi aikaa ja energiaa, mutta jos itsestä tulee täysin tekemätön ameeba niin miten se edesauttaa paranemista? Pienin askelin tekemään asioita. Mutta tämä tietysti vaatii halua parantua.
Tässä tapauksessahan masentuneella ei taida olla kiinnostusta avun saamiseen ja paranemiseen yleensäkään, ja sellaista ihmistä on vaikea väkisin auttaa.
Ajattelen samoin, että ei se makaaminen masennusta paranna. Enkä tosiaan tee asioita miehelle valmiiksi, vaan hänen asiat on sitten hoitamatta jos ei itse niitä hoida. Hoidan vauvan ja kotia sen verran että se on itseni ja vauvan kannalta siedettävässä kunnossa (esim. ne miehen vaatteet kerään kylppärin lattialta pyykkikoriin, mutta en pese niitä). Mutta en tiedä miten pakottaa toinen tekemään asioita, jos se ei vaan tee. Ap
Joo toi on tosi ikävä tilanne kun pakottaa ei voi :( itsestä se halu tehdä ja parantua pitäis lähteä.
Mua huolestuttaa jo nyt miten mieheni selviää sitten kun vauva syntyy, olen 9 vko raskaana ja mies on kärsinyt masennuskausista koko meidän yhdessäoloajan, ennen kuin tapasimme hän oli jopa yrittänyt itsemurhaa mistä kertoi vasta naimisiinmenomme jälkeen. Nyt pelkään ottaa vaikeita asioita puheeksi ettei hän suistu taas masennukseen. Toivottavasti pelkoni osoittautuvat turhiksi ja vauva tuo hänen elämäänsä merkitystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mua huolestuttaa jo nyt miten mieheni selviää sitten kun vauva syntyy, olen 9 vko raskaana ja mies on kärsinyt masennuskausista koko meidän yhdessäoloajan, ennen kuin tapasimme hän oli jopa yrittänyt itsemurhaa mistä kertoi vasta naimisiinmenomme jälkeen. Nyt pelkään ottaa vaikeita asioita puheeksi ettei hän suistu taas masennukseen. Toivottavasti pelkoni osoittautuvat turhiksi ja vauva tuo hänen elämäänsä merkitystä.
Kurja tilanne :( . Toivottavasti käy hyvin. Mutta minkä verran tunnet masennusta, siis sairautena? Masennuksen yksi oire on, että kyky tuntea merkityksentunnetta katoaa, tai siis asiat mitkä terveenä tuntuisi merkityksellisiltä, niin ei tunnu enää siltä masentuneena.
Ihmettelen, miten mies pystyy tekeen normi työpäivää, jos tilanne on noinkin paha.
Perhetyöntekijä yks apu, että saisit pari tuntia päivässä huilata tai harrastaa. Apua joka tapauksessa teidän perhe tarvitsee ennenkun menee vielä pahemmaksi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen, miten mies pystyy tekeen normi työpäivää, jos tilanne on noinkin paha.
Perhetyöntekijä yks apu, että saisit pari tuntia päivässä huilata tai harrastaa. Apua joka tapauksessa teidän perhe tarvitsee ennenkun menee vielä pahemmaksi!
En tiedä saako hän siellä töissä mitään aikaiseksi, vaikka pitkää päivää tekeekin. Ap
Asun pienellä paikkakunnalla, paikallinen lähikauppa kuljettaa ruokaa kotiin, soittamalla tai sähköpostilla vain lista heille mitä tarvitaan. Viisi euroa maksaa kotiinkuljetus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap: mitä mies itse sanoo tilanteesta? Mikä on hänen odotuksensa tekijästä, jolla tilanne kohentuisi?
Entä sinä: mitä asia mielestäsi parantaisi tilannetta? Voitko toteuttaa sen itse? Miestäsi et voi muuttaa etkä parantaa; vain omaa elämääsi voit muuttaa. Onko mahdolllista lähteä vaikka lapsuudenkotiin hetkeksi? Tai turvakotiin? Tai edes pyytää neuvolasta apua; jo keskusteluapu voi kohentaa sinun mahdollisuuksiasi pärjätä. Jossain vaiheessa sun pitää päättää voitko jatkaa yhteiselämää sairaan puolisosi kanssa vai onko elämä erillään parempi vaihtoehto. Harva jää alkoholistin tai narkkarin rinnalle elleivät he ole kuivilla eikä kukaan kyseenalaista sitä, että diabeetikolla on suuri vastuu omasta hoidostaan. Masennus on vähän samanlainen; potilas itse pystyy osittain vaikuttamaan sairauteen mutta taipumus ei tule koskaan katoamaan vaikka oireet pysyisi kurissa.
Mutta joka tapauksessa: hae apua itsellesi!
Pyydä kunnalta apua perhetyöntekijöiltä. Kannattaa selvittää ja käyttää yhteiskunnan tarjoamat avut. En kyl ihan heti lähtisi perhettä hajoittamaan.
Ap, oletko jutellut miehesi kanssa näiden vinkkien pohjalta? Mitä hän on kommentoinut?
Pyydä apua neuvolasta tai perheneuvolasta, voit saada kotiapua ja ehkä itsekin tarvitset keskusteluapua noin kuormittavassa tilanteessa. Lisäksi ehkä kannattaa miettiä että kannattaisiko sun ja vauvan mahdollisesti muuttaa jonnekin muualle hetkeksi, jos se on mahdollista. Tai mennä edes isovanhempien hoteisiin joksikin aikaa?
Ja ei tuollaisessa tilanteessa mitään tapaamissopimusta tarvitse tehdä, mies voi sinulle ilmoittaa milloin haluaa lasta nähdä, jos haluaa. Ne tehdään vasta oikean avo- tai avioeron yhteydessä. Ja ei sitä mikään PAKKO ole tehdä edes "oikeassa" erossa, helpottaa toki asioiden hoitamista jos sellainen on. Itse asiassa tapaamissopimus on ikään kuin etävanhemman oikeuksia "suojaava" sopimus. Etävanhemman ei ole mikään pakko nähdä lasta jos ei jaksa eikä halua. Toisaalta lähin ei ole pakko antaa lasta etälle ilman sopimusta. Mutta tuo tapaamissopimus on nyt ehkä viimeinen huoli listallasi...
Vierailija kirjoitti:
Mua huolestuttaa jo nyt miten mieheni selviää sitten kun vauva syntyy, olen 9 vko raskaana ja mies on kärsinyt masennuskausista koko meidän yhdessäoloajan, ennen kuin tapasimme hän oli jopa yrittänyt itsemurhaa mistä kertoi vasta naimisiinmenomme jälkeen. Nyt pelkään ottaa vaikeita asioita puheeksi ettei hän suistu taas masennukseen. Toivottavasti pelkoni osoittautuvat turhiksi ja vauva tuo hänen elämäänsä merkitystä.
Mun mies masentui raskausaikana ja erohan siitä seurasi (raskausaikana). Jotenkin... kätevää tuollainen masentuminen jolle ei edes tarvitse tehdä mitään, itselläni ei sitä vaihtoehtoa ole.
Ota yhteyttä miehen työnantajaan, sairaslomalle on pakko lähteä, ennen kuin kunto ja perhe sen myötä kokonaan romahtaa.
Sinä olet vastuussa ensisijaisesti omasta ja lapsesi hyvinvoinnista. Voitteko te kaksi hyvin nykyisessä tilanteessa? Jos mies on haluton/kyvytön edes pieniin yrityksiin parempaa arkea kohtaan (vaikka että yhtenä päivänä jaksaa laittaa likapyykit oikeaan paikkaan tai on lapsen kanssa 15min) niin pelasta edes itsesi. Sinulla ja lapsella on vain yksi elämä!