Minulla on ollut kolme lähes oireetonta raskautta joista yksi vahinko, kierukkaraskaus ja nykyään pelkään hysteerisesti olevani taas raskaana
Olen 42 v enkä jaksaisi uutta vauvaa. En luota kierukkaan, strelisaatio olisi tietysti hyvä vaihtoehto mutta minua pelottaa kaverini huonojen kokemusten vuoksi (joutui sairaalaan ).
Esikoiseni kohdalla raskaus huomattiin vasta noin viikolla 16 kun tutkittiin selkäkipujani, otettiin pissanäyte ja rutiinina tehtiin pissasta r-testi. Selkä kipuili synnytykseen asti, muita oireita ei ollut.
Keskimmäisen kohdalla olin hyvin väsynyt mutta pistin työn leipomossa piikkiin ja epäilin myös raudanpuutetta, napostelin rautatabletteja ja join paljon kahvia ettö kumma jos ei ala piristyä. Tajusin asian vasta kun rintani kasvoivat ja vauvan potkut alkoivat tuntua, tässä vaiheessa oltiin viikolla 22.
Ja kolmas raskaus pääsi lähes loppuun, hyvä ettei selvinnyt vasta synnytyssalissa! kun laihduin hurjasti vaikka painon päinvastoin odottaessa luulisi nousevan eikä tällä kertaa ollut myöskään selkäkipua tai väsymystä, päinvastoin olin hyvin energinen. Ja oli se kierukkakin (2 aikaisempaa raskautta olivat olleet suunniteltuja).
Mies motkottaa rahanmenosta, kun teen jatkuvasti turhia testejä ja seksielämäkin kärsii, kun haluan miehen käyttävän kondomia tai vetävän pois ennenkuin tulee. Mies valittaa tuntevansa itsensä teiniksi, eikä hyvällä tavalla.
Kommentit (2)
Rahanmenoa jos tekee yhden rfsu testin (8kpl 6e) kuukaudessa tai vaikka kalliimman apteekin 6e testin kuussa?
No eikö tossa vois jo ajatella että se lisääntyminen on sun juttu.