Miehen ratkaisu parisuhdeongelmaan
Parisuhteessa on ollut vakavia vaikeuksia. Yhtenä ongelmaisena osa-alueena on sek*i. En koe saaneeni kuin painostusta ja kiristystoimenpiteitä osakseni enää pitkään aikaan. Seurauksena ei haluta. Ja haluamattomuuteni seurauksena mies kuulemma haluaa erota. Ihan ok, ymmärrän. Voi olla ainoa ratkaisu.
Mutta.
Hän ei kumminkaan kuulemma ole varma eroasiasta ja tahtoo minun ratkaisevan ongelman. Toivoin ratkaisun lähtevän siitä, että minullakin olisi hyvä olla suhteessa ja myös sängyssä. Mutta miehellä oli muuta mielessä:
"Mun mielestä meidän pitäis panna neljä kertaa viikossa ja sun näytellä, että susta tuntuu hyvältä. Näyttelisit sit niin hyvin, että musta tuntuis siltä, että haluisit oikeesti, ni ei vaan v*tuttas panna sua."
Ja tämän sanoi ihan täysin aikuinen mies. 😑
Kommentit (72)
Onko seksi joskus ollut hyvää?
Kerro miehelle minkälaista seksiä haluat ja mitä hänen täytyy tehdä jotta haluaisit.
Kuulostaa siltä, että kunnioittaminen puuttuu. Joku hyvin tuossa edellisillä sivuilla sanoikin, että mies haluaa pornoa ja nainen rakkautta. Monille naisille kumppani on haluttava, kun hän huomioi arjessa, osallistuu kodin toimintaan, on vastuullinen ja hoitaa hommansa. Jos mies ei osallistu mihinkään ja vain odottaa, että nainen automaattisesti haluaa, ei homma toimi. Toki moni nainen saattaa vähän turhan herkästi asettua pelastettavan prinsessan ja/tai vieteltävän neitosen rooliin. Odotellaan, että kumppani osaa valmiiksi käsitellä, tehdä aloitteita ja tietää mistä toinen pitää, vaikka tietysti jokainen yksilö on erilainen ja omaan kumppaniin tulee aina tutustua uutena ihmisenä. Molemmat tavallaan odottavat toiselta sitä mikä on ilmiselvää itselle: Nainen herkkyyttä ja romantiikkaa, joka virittää tunnelmaa myös makuuhuoneessa. Mies taas spontaania intohimoa, jossa nainen vie tilannetta eteenpäin omaehtoisesti.
Kommunikaatiota taitaa teidän tilanteenne tarvita erityisesti. Parisuhdeterapia voisi erityisesti toimia, mutta juuri se kommunikaatioväylän avaaminen ja kunnioitus, joka tuo mukanaan myös empatian ja toisen kuuntelemisen. Molempien tulee laskea ylpeytensä ja eläytyä kumppanin huoliin.
Vierailija kirjoitti:
Onko seksi joskus ollut hyvää?
Kerro miehelle minkälaista seksiä haluat ja mitä hänen täytyy tehdä jotta haluaisit.
Oli se joskus, kunnes puoliso ikään kuin määritteli seksin uudelleen. Saisin kuulemma sängyssä mitä ikinä keksin toivoa - kunhan toiveeni on joku hänen lempifantasioistaan. Hänellä on myös ns. "täydellisen seksin" käsikirjoitus päässään, ja jos spontaanisti poikkean siitä johonkin suuntaan, oli suoritus kuulemma vääränlainen.
En tunnustaudu estyneeksi, monenlaista on tullut tehtyä, mutta en oikein sopeudu siihen, että tilanteeseen on olemassa kässäri, jossa miehen mielestä on ikään kuin kirjoitettu nekin hetket, kun on minun vuoroni "nauttia". Hän toteuttaa silloin jotakin haluamaansa tekemistä x, johon yhdistää päässään "naiset varmaankin pitävät tästä" ja ellen ymmärrä heti ja näyttävästi riemastua asiasta, koko homma on pilalla.
Neuvojakin hän on joskus pyytänyt ja suuttunut tulisesti, kun niitä sitten nätisti annoin.
Haluaisin kokeiluja, kivojen juttujen etsimistä, hyvää tuulta, kipinäfiilistä ja spontaaniutta. Toisen arvostamista puolin ja toisin. Ei vaan mahda tästä suhteesta enää löytyä. :(
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se niin on että jos seksi ei toimi niin suhde on syytä lopettaa.
Jollain tapaa myös ymmärrän aloituksen miestä - kyllä sitä kaipaa kiihkeää kumppania, voisiko mikään v*tuttaa enemmän kuin joku riivinrauta, joka ei halua edes seksiä.
Totta, mutta joka haluaa seksiä, voisi myös miettiä, miten sitä saisi. Ketjussa mainittu painostaminen ei vie pitkälle.
Eli sen miehen tehtävä on miettiä, miten sitä saisi? Eikö naisen tehtävä olisi miettiä, miten avata haaransa ja haluta?
Fyysisesti riittää, kun riisuu housut ja asemoi isovarpaat mahdollisimman etäälle toisistaan. Haluaminen on hankalampaa, kun on tekemisissä törpön kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko seksi joskus ollut hyvää?
Kerro miehelle minkälaista seksiä haluat ja mitä hänen täytyy tehdä jotta haluaisit.Oli se joskus, kunnes puoliso ikään kuin määritteli seksin uudelleen. Saisin kuulemma sängyssä mitä ikinä keksin toivoa - kunhan toiveeni on joku hänen lempifantasioistaan. Hänellä on myös ns. "täydellisen seksin" käsikirjoitus päässään, ja jos spontaanisti poikkean siitä johonkin suuntaan, oli suoritus kuulemma vääränlainen.
En tunnustaudu estyneeksi, monenlaista on tullut tehtyä, mutta en oikein sopeudu siihen, että tilanteeseen on olemassa kässäri, jossa miehen mielestä on ikään kuin kirjoitettu nekin hetket, kun on minun vuoroni "nauttia". Hän toteuttaa silloin jotakin haluamaansa tekemistä x, johon yhdistää päässään "naiset varmaankin pitävät tästä" ja ellen ymmärrä heti ja näyttävästi riemastua asiasta, koko homma on pilalla.
Neuvojakin hän on joskus pyytänyt ja suuttunut tulisesti, kun niitä sitten nätisti annoin.
Haluaisin kokeiluja, kivojen juttujen etsimistä, hyvää tuulta, kipinäfiilistä ja spontaaniutta. Toisen arvostamista puolin ja toisin. Ei vaan mahda tästä suhteesta enää löytyä. :(
Ap
Joo tossa on jotain tuttua. Koettua. Mies pitää itseään maailmaan parhaana seksikumppanina ja odottaa naiselta siihen täydellistä vahvistusta. Naisen pitää nauttia ja hurmioitua. Ja just tuo, että sano mitä haluat, ja sitten kun sanoo, tulee suuttumus ja loukkaantuminen, koska sehän koetaan arvosteluksi. Tyyliin: mää kun yritän hyvänä pitää ja tehdä saatana tosi makeita juttuja niin tää herkkäperse valittaa että sattuu!
Ja jos yrittää hienovaraisesti ohjata tilannetta, niin se lytätään kylmästi ohi että ei sitten kun ei kelpaa.
Luin muuten juuri hiljattain kolumnin, jossa naistoimittaja arvioi elokuvien seksikohtauksia, jotka tuntui aivan järkeenkäymättömiltä. Esim. että rakastellaan kiihkoissaan seisaaltaan seinää tai ikkunalautaa vasten, vaikka vieressä olisi makuuhuoneen pehmoinen sänky. Tai kovalla lattialla tai jossain ihme asennossa, vaikka kaikkein eniten nautintoa antavat asennot on ne perinteisimmät ja tavallisimmat, joihin ei tarvita akrobatiaa. Tai tullaan sisälle ja ollaan niin kiihkoissaan että rakastellaan heti eteisessä tai omituisen epämukavasti yläkerran portaissa, niin kuin se makkarin sänkyyn asti kestävä muutama sekunti olisi ylivoimainen aika. Myös suihkussa rakasteleminen on aika hankalaa. Seksissä yleensäkin se kaikkein tavanomaisin ja helpoin tapa on myös se nautinnollisin. Ei siinä kaiken maailman temputteluja tarvita. Kuka kertoisi sen näille nuorille miehille, jotka ovat katsoneet nettipornoa, jossa mielikuvitus laukkaa vieläkin hurjempia ratoja kuin tavallisissa elokuvissa?
En usko sanaakaan.
Ja taas haukutaan miestä. Vaikka on satu.
Vierailija kirjoitti:
Mies, ihmiskunnan itserakkain olio. Kaikki mikä menee pieleen on jonkun toisen syy ja kaikki ihmiset maailmassa on luotu häntä varten.
Uskomatonta roskaa. Ja peukkua tulee.

Luin saman kolumnin ja mietin, että kas kummaa kun minä rakastajani kanssa harrastan juuri tuollaista kiihkeää seinäseksiä, mennään pitkin lattioita ja pöytiä..tekisi mieli repiä toinen kappaleiksi. Sitä se on, kun on seksuaalista kemiaa. Ihan kuin elokuvissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Porno pilaa miehet
Mies mallin puute pilaan miehet. Yksinhuoltaja perheitä on paljon, joissa ainoa huoltaja on nainen, päiväkodin ja koulujen henkilökunta on suurinmalta osaltaa naisia. Pienet pojat viettävät suurinman osan valveilla olo ajastaa naisten kanssa ja se miesten malli haetaan sitten pornosta kun äidit ei puhu poikien kanssa seksistä ja toisen kunnioittamisesta. Ja sitten naiset vaan uhriutuu kuinka ei miehet osaa, mutta itse ei osaa käyttää tärkeintä seksitaitoa, taitoa keskustella.
Eikös itse asiassa luulisi noiden koko elämänsä naisten parissa viettäneiden miesten osaavan ymmärtää naisia paremmin?
Byää mun mies teki tempun. Haukutaan kaikki miestä.
(Miehen näkemystä ei kysytä. Veikkaan ettei miestä edes ole olemassa.)
Kuulostaa eksältäni.. kyseessä ei ollut seksiongelmat vaan toiset naiset. Miehen mielestä minä aiheutin ongelmat suhteeseen koska suutuin ja riitelin siitä että hän petti minua. Jos olisin vain antanut olla, kaikki olisi ollut leppoisaa eikä meillä olisi ikinä riidelty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se niin on että jos seksi ei toimi niin suhde on syytä lopettaa.
Jollain tapaa myös ymmärrän aloituksen miestä - kyllä sitä kaipaa kiihkeää kumppania, voisiko mikään v*tuttaa enemmän kuin joku riivinrauta, joka ei halua edes seksiä.
Totta, mutta joka haluaa seksiä, voisi myös miettiä, miten sitä saisi. Ketjussa mainittu painostaminen ei vie pitkälle.
Eli sen miehen tehtävä on miettiä, miten sitä saisi? Eikö naisen tehtävä olisi miettiä, miten avata haaransa ja haluta?
Taidan olla sisimmässäni mies, kun mua ei tarvitse hyvitellä, hieroa, kotitöitä tekemällä maanitella tai itsetuntoani pönkittämällä houkutella seksuaalisiin tekoihin. T. Nainen
Et sitten ymmärtänyt keskustelua ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Haluamattomuusongelma ei ainakaan näyttelemällä vähene.
Ongelma voi itse asiassa poistua harrastamalla seksiä, monella on. Luin kirjan, jossa nainen päätti että harrastaa joka päivä seksiä miehensä kanssa, ja jo kuukauden kuluttua ongelma oli poissa. En nyt muista kirjoittajan tai kirjan nimeä. Netistä löytyy vastaavia kyllä, mutta ei sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se niin on että jos seksi ei toimi niin suhde on syytä lopettaa.
Jollain tapaa myös ymmärrän aloituksen miestä - kyllä sitä kaipaa kiihkeää kumppania, voisiko mikään v*tuttaa enemmän kuin joku riivinrauta, joka ei halua edes seksiä.
Totta, mutta joka haluaa seksiä, voisi myös miettiä, miten sitä saisi. Ketjussa mainittu painostaminen ei vie pitkälle.
Eli sen miehen tehtävä on miettiä, miten sitä saisi? Eikö naisen tehtävä olisi miettiä, miten avata haaransa ja haluta?
Taidan olla sisimmässäni mies, kun mua ei tarvitse hyvitellä, hieroa, kotitöitä tekemällä maanitella tai itsetuntoani pönkittämällä houkutella seksuaalisiin tekoihin. T. Nainen
Olet ilmeisesti ollut aina hyvässä suhteessa jossa on ollut rakkautta ja kunnioitusta molemmin puolin, onnittelut siitä. Itse olin ennen nykyistä miestäni suhteessa mieheen joka halveksui ja väheksyi minua sekä käytti muunkinlaista henkistä väkivaltaa. Se alkoi vaivihkaa enkä alkuun huomannut sitä ollenkaan, pieniä huomautuksia ulkonäöstä, musiikkimausta, ystävistä jne. Meni pikkuhiljaa pahemmaksi ja suhteen loppuaikana halveksunta oli jo ihan avointa. Seksihalut siinä sitten meni niin totaalisesti että luulin muuttuneeni a-seksuaaliksi. Lopulta tajusin ettei minussa ole mitään vikaa vaan suhteessamme, joten erosimme. En ajattele eksästäni sen kummemmin pahaa, vaikka jotkut muistot ovatkin hyvin ikäviä, emme vain yksinkertaisesti sopineet toisillemme ollenkaan. Nykyisen mieheni kanssa suhteessamme on rakkauden lisäksi molemminpuolinen kunnioitus toisiamme kohtaan ja kas kummaa kun seksi toimii ja molemmat haluamme sitä.
Seksin ei pitäisi koskaan olla vaihtokauppaa tyyliin "tiskaa astiat niin saat illalla saunan jälkeen", tällaisessa suhteessa ei kenenkään kannata olla. Halujen häviäminen kertoo aina jonkinlaisista ongelmista parisuhteessa ja siksi molempien osapuolien pitäisi keskustella aiheesta ja selvittää mikä mättää. Ei painostamista, kiukkuamista, syyllistämistä tai lahjontaa, vaan keskustelua. Jos tilanne on jo niin pitkällä ettei keskusteluun pysty tai siitä ei ole apua, niin sitten ero.
Vierailija kirjoitti:
Näiti kun lukee täällä päivästä toiseen, niin vahvistuu vaan ajatus siitä miten tärkeä juttu on seksuaalinen kemia. Siitä pitäisi parinmuodostuksessa lähteä ja sen jälkeen vasta katsoa, sovitaanko muilta osin yhteen.
Kuulostaa karulta mutta totta. Oma seksisuhteeni muuttui vaivihkaa parisuhteeksi, siitä avoliitoksi ja lopulta avioliitoksi. Meillä on myös yksi ihana lapsi ja toista toivotaan. Mieheni on ollut läheinen ystäväni 10 vuotta ja olin kuullut hänen olevan hyvä sängyssä. Tiesin hänen olleen käytännössä aina minuun ihastunut, joten edellisen suhteeni päätyttyä menin tämän ystäväni luokse aikomukseni testata onko hän todella niin hyvä sängyssä kuin väitetään. Oli parempi. Siitä se sitten lähti 😂
Vierailija kirjoitti:
En usko sanaakaan.
Ja taas haukutaan miestä. Vaikka on satu.
Miksi alapeukut? Eikö miesvastaisia provoja saa moittia? Mitä täällä tapahtuu??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko seksi joskus ollut hyvää?
Kerro miehelle minkälaista seksiä haluat ja mitä hänen täytyy tehdä jotta haluaisit.Oli se joskus, kunnes puoliso ikään kuin määritteli seksin uudelleen. Saisin kuulemma sängyssä mitä ikinä keksin toivoa - kunhan toiveeni on joku hänen lempifantasioistaan. Hänellä on myös ns. "täydellisen seksin" käsikirjoitus päässään, ja jos spontaanisti poikkean siitä johonkin suuntaan, oli suoritus kuulemma vääränlainen.
En tunnustaudu estyneeksi, monenlaista on tullut tehtyä, mutta en oikein sopeudu siihen, että tilanteeseen on olemassa kässäri, jossa miehen mielestä on ikään kuin kirjoitettu nekin hetket, kun on minun vuoroni "nauttia". Hän toteuttaa silloin jotakin haluamaansa tekemistä x, johon yhdistää päässään "naiset varmaankin pitävät tästä" ja ellen ymmärrä heti ja näyttävästi riemastua asiasta, koko homma on pilalla.
Neuvojakin hän on joskus pyytänyt ja suuttunut tulisesti, kun niitä sitten nätisti annoin.
Haluaisin kokeiluja, kivojen juttujen etsimistä, hyvää tuulta, kipinäfiilistä ja spontaaniutta. Toisen arvostamista puolin ja toisin. Ei vaan mahda tästä suhteesta enää löytyä. :(
Ap
Kuulostaa ihan entiseltä kumppaniltani. Suhde päättyi yllättävän hyvin siihen nähden miten kamalaa loppuaika oli, taisimme molemmat olla vaan helpottuneita siitä että saimme viimein aikaiseksi erota. Itse olen nykyään onnellisesti avioliitossa, entiselläni ei tietääkseni ole parisuhdetta tällä hetkellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko seksi joskus ollut hyvää?
Kerro miehelle minkälaista seksiä haluat ja mitä hänen täytyy tehdä jotta haluaisit.Oli se joskus, kunnes puoliso ikään kuin määritteli seksin uudelleen. Saisin kuulemma sängyssä mitä ikinä keksin toivoa - kunhan toiveeni on joku hänen lempifantasioistaan. Hänellä on myös ns. "täydellisen seksin" käsikirjoitus päässään, ja jos spontaanisti poikkean siitä johonkin suuntaan, oli suoritus kuulemma vääränlainen.
En tunnustaudu estyneeksi, monenlaista on tullut tehtyä, mutta en oikein sopeudu siihen, että tilanteeseen on olemassa kässäri, jossa miehen mielestä on ikään kuin kirjoitettu nekin hetket, kun on minun vuoroni "nauttia". Hän toteuttaa silloin jotakin haluamaansa tekemistä x, johon yhdistää päässään "naiset varmaankin pitävät tästä" ja ellen ymmärrä heti ja näyttävästi riemastua asiasta, koko homma on pilalla.
Neuvojakin hän on joskus pyytänyt ja suuttunut tulisesti, kun niitä sitten nätisti annoin.
Haluaisin kokeiluja, kivojen juttujen etsimistä, hyvää tuulta, kipinäfiilistä ja spontaaniutta. Toisen arvostamista puolin ja toisin. Ei vaan mahda tästä suhteesta enää löytyä. :(
Ap
Joo tossa on jotain tuttua. Koettua. Mies pitää itseään maailmaan parhaana seksikumppanina ja odottaa naiselta siihen täydellistä vahvistusta. Naisen pitää nauttia ja hurmioitua. Ja just tuo, että sano mitä haluat, ja sitten kun sanoo, tulee suuttumus ja loukkaantuminen, koska sehän koetaan arvosteluksi. Tyyliin: mää kun yritän hyvänä pitää ja tehdä saatana tosi makeita juttuja niin tää herkkäperse valittaa että sattuu!
Ja jos yrittää hienovaraisesti ohjata tilannetta, niin se lytätään kylmästi ohi että ei sitten kun ei kelpaa.
Luin muuten juuri hiljattain kolumnin, jossa naistoimittaja arvioi elokuvien seksikohtauksia, jotka tuntui aivan järkeenkäymättömiltä. Esim. että rakastellaan kiihkoissaan seisaaltaan seinää tai ikkunalautaa vasten, vaikka vieressä olisi makuuhuoneen pehmoinen sänky. Tai kovalla lattialla tai jossain ihme asennossa, vaikka kaikkein eniten nautintoa antavat asennot on ne perinteisimmät ja tavallisimmat, joihin ei tarvita akrobatiaa. Tai tullaan sisälle ja ollaan niin kiihkoissaan että rakastellaan heti eteisessä tai omituisen epämukavasti yläkerran portaissa, niin kuin se makkarin sänkyyn asti kestävä muutama sekunti olisi ylivoimainen aika. Myös suihkussa rakasteleminen on aika hankalaa. Seksissä yleensäkin se kaikkein tavanomaisin ja helpoin tapa on myös se nautinnollisin. Ei siinä kaiken maailman temputteluja tarvita. Kuka kertoisi sen näille nuorille miehille, jotka ovat katsoneet nettipornoa, jossa mielikuvitus laukkaa vieläkin hurjempia ratoja kuin tavallisissa elokuvissa?
Luin saman kolumnin ja mietin, että kas kummaa kun minä rakastajani kanssa harrastan juuri tuollaista kiihkeää seinäseksiä, mennään pitkin lattioita ja pöytiä..tekisi mieli repiä toinen kappaleiksi. Sitä se on, kun on seksuaalista kemiaa. Ihan kuin elokuvissa.
Sama täällä.
T: viestin 57 kirjoittaja
Miehesi haluaa sinua. Ole siitä onnellinen. Itse naisena haluaisin joka, päivä ja kerjäten saan 2-3 kertaa kuukaudessa.
Sinulla onkin sinulle sopiva mies. Mies ei käytöksellään loukkaa sinua sen paremmin sängyssä kuin sen ulkopuolellakaan. Siksi et oikeastaan ole pätevä antamaan täällä minkäänlaisia ohjeita eikä esityksiä.
Minulla oli kerran mies, josta kehkeytyi alkoholisti. Merkit oli näkyvissä jo ennen avioitumista, mutta sinisilmäisyyttäni ja nuoruuden tyhmyyttäni en niitä nähnyt.
Tämän takia oli lopulta pakko erota. Hän ei tajunnut koko aikana, missä oli vika, miksi en halunnut jatkaa liittoa. Vaikka sata kertaa olisin hänelle sanonut, että olet liikaa kännissä liian usein ja käyttäydyt ääliömäisesti, nolaat koko perheesi itsesi lisäksi, teet typeriä temppuja ja syydät alkoholiin kaikki rahat, hän ei käsittänyt. Minun ratkaisuni avioliiton jatkamiseksi oli hänen raitistumisensa. Sen eteen hänen olisi kannattanut panostaa. Olisin varmasti tukenut häntä.
Mutta hänen ratkaisuesityksensä oli toinen: Minun olisi pitänyt opetella sietämään hänen juomistaan. Minun olisi pitänyt vaikka näytellä iloista, kun hän kekkuloi täydessä kännissä ihmisten ilmoilla ja piti koko porukkaa valveilla yökaudet humalamelskeillään. Mieluiten minun olisi pitänyt liittyä hänen seuraansa, alkaa juopotella hänen kanssaan, olla aamusta iltaan pienemmässä ja isommassa päihtymystilassa. Lapset? No kyllähän ne siinä hoituu samalla, miksi ne mistään kärsisivät?
Ja aivan kuten ap:n mies, minunkin olisi pitänyt vaan onnellisena ja iloisena piehtaroida hänen kanssaan sängyssä, vaikkei hänestä humalatilan johdosta edes ollut seksiin. Yrittää olisi kuitenkin pitänyt koko ajan. Voi maailman taivas, ei kukaan kykene sieluaan särkemättä teeskentelemään onnellista ja iloista. Ei edes toisen pyynnöstä. Koko vaatimuskin on loukkaava. Se ei ole kaukana raiskauksesta.
Näin erilaisia ne miehet ja naiset äärimmillään ovat. Nainen EI kykene näyttelemään halukasta. Edes pornotähdet eivät näytä halukkailta ja he tekevät työtään suurelta osin huumeiden saannin takia.
Jos minä olisin tehnyt ex-mieheni mielen mukaan, olisin ennen pitkää vaipunut syvään masennukseen. Se ei ollut kaukana ja "väkisin yrittäminen" olisi laukaissut sen takuuvarmasti.
En koskaan suosittele kenellekään eroamista, mutta sen vakavaa harkitsemista suosittelen kyllä tässä tapauksessa. En usko, että miehestä on ajattelemaan asiaa vaimonsa kannalta. Painostuksen alla naisen halut katoavat vuorenvarmasti. Ja on se sama asia miehellekin, jos hän kokee, että nainen vaatii häneltä sen asian saralta asioita, joihin miehestä ei ole.
Ja niille, jotka sanovat, että näistä asioista pitää keskustella jo ennen naimisiinmenoa, sanoisin, että siinä tapauksessa sellaiset keskustelut käydään silloin, kun ollaan hullaantuneita toisiinsa, kaikki on uutta ja ollaan mielettömän innostuneita niin seksistä kuin romantiikasta ja rakkaudestakin. Silloin on helppo luvata toiselle mitä tahansa, mutta elämä ole pelkkää rakastumisen alkuhuumaa.