Miksi en vain osaa olla ihmisten kanssa? Tai jos osaan, niin väsyn. Minun on hankala saada ystäviä.

Nautin ikävuosina 0-35 ystävistä, sitten en. Nyt tietysti perhe ja lapset sekä työ vievät aikaa mutta luulen etten lasten kasvettua tai eläkkeellä kaipaa ystäviä, otan sitten ehkä koiran tai hevosen tms. Miehen kanssa olen ihan hyvä ystävä mutta suhde on tietysti monella tapaa eri kuin ystävyys.

Aloittaja vaikuttaa todella suvaitsemattomalta ja itsekeskeiseltä persoonalta, joka pitää omia ajatuksiaan ja mielipiteitään ehdottomana totuutena. Aloittajan ahdistusta helpottaisi, jos hän hyväksyisi, että ihmisillä saa olla muitakin mielipiteitä. Aloittajan olisi myös hyvä oppia keskustelemaan asioista paasaamatta omaa näkemystään vaikka olisikin eri mieltä kanssakeskustelijan kanssa. Kaikki mielipiteet, joilla ei suoranaisesti vahingoiteta muita, ovat yhtä arvokkaita. Kuulostaa, että aloittaja on niin epävarma että kaipaisi ympäristöltä vahvistusta itselleen eikä hän seiso lainkaan omilla jaloillaan.

autisminkirjo!

naisautistit on ihan eri laji kuin miehet, googlamalla löydät asiasta lisää tietoa.

-itsekin high funktioning autisti

Vierailija kirjoitti:

Ap, oletko Myers-Briggsin persoonallisuustyyppitestiä? Olisi kiinnostavaa kuulla tuloksesi. https://www.16personalities.com/fi/persoonallisuustesti

- INFP

INTJ-A

Oli ihan mielenkiintoinen tulos.

Kyllä voin samaistua kai suurimmaksi osaksi.

Luen nyt sinun tyyppisi.

Ap

Otsikko kiteytti oman tilanteeni. Vaikeaa saada ystäviä, ja sitten kun joku tahtoisi tutustua, tuntuu että vuorovaikutus ja kaveruuden luominen ja hoitaminen vie kaiken energiani. Helpompaa on olla yksin. Tai ehkä vain olen koettanut kaverustua ihmisiin, joiden kanssa minulla ei ole niin paljon yhteistä, että tuttavuus antaisi enemmän kuin ottaa.

Vierailija kirjoitti:

Otsikko kiteytti oman tilanteeni. Vaikeaa saada ystäviä, ja sitten kun joku tahtoisi tutustua, tuntuu että vuorovaikutus ja kaveruuden luominen ja hoitaminen vie kaiken energiani. Helpompaa on olla yksin. Tai ehkä vain olen koettanut kaverustua ihmisiin, joiden kanssa minulla ei ole niin paljon yhteistä, että tuttavuus antaisi enemmän kuin ottaa.

Viehän se, jos lataa kaiken pöydälle niin kuin ap. Ap:kaan ei osaa sellaista kevyttä jutustelua. Pitää tyhjänpäiväsenä samojen asian toisteluna, vaikka tosia-asiassahan sitä tehdään just sen takia, ettei kaikille haluta jakaa niitä tärkeitä ja syvällisiä juttuja. Ap odottaa kaikilta syvällistä keskustelua tai ei mitään. Mutta se vie energiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, oletko Myers-Briggsin persoonallisuustyyppitestiä? Olisi kiinnostavaa kuulla tuloksesi. https://www.16personalities.com/fi/persoonallisuustesti

- INFP

INTJ-A

Oli ihan mielenkiintoinen tulos.

Kyllä voin samaistua kai suurimmaksi osaksi.

Luen nyt sinun tyyppisi.

Ap

Sama persoonallisuustyyppi kuin puolisollani. Ap, kyllä myös ns. älykkötyyppisistä ihmisistä ollaan myös kiinnostuneita.

- INFP

Ap kuulostaa kypsymättömäktä. Korostaa liikaa itseään ja omaa kasvua ja pitää muita pinnallisina ja huonoina. Kyse on omista heikkouksista. Ottaa itsensä liian vakavasti ja odottaa muiden korjaavan kaiken.

Tällainen ajattelu menee yleensä ohi, kun alkaa kelvata itselleen ja samalla oppii arvostamaan muita.

Minullekin tuli mieleen autismin kirjo. Googleta asperger women.

En tajua keskustelun kommentteja. Ihmiset ovat erilaisia. Ei siinä ole mitään pahaa, jos jotain ei n:ttä kertaa kiinnosta kuulla kahvitauolla tositv:n käänteistä ja paskasta pomosta.

Vierailija kirjoitti:

Olen varmaan jotenkin narsistinen persoona joidenkin mielestä kun kerron rehellisesti ongelmani. Toivoen, että saisin jonkinlaista ratkaisukeskeistä keskustelua aikaan.

Minulla on ollut ystäviä paljon ja todella pitkäaikaisia ystäväsuhteita.

Kasvoin kuitenkin heistä erilleen. Jokaisesta. Itseasiassa sen jälkeen kun aloin ymmärtämään oman arvoni, keskittymään sellaisiin asioihin joista olin aidosti kiinnostunut ja olemaan omien mielipiteiden takana. Toki en ilkeästi vaan lähinnä esimerkiksi puolustelin, jos joku kahvipöydässä keksi ilkikurista juoruttavaa tyhjänpäiväisistä jutuista. Sekä kerroin asioita, joita olin havainnut vuosien aikana.

En enää viihtynyt ystävien seurassa.

Tuntuu, että koska ystävystyin silloin nuorena kun olin ujo ja hyvin kiltti sekä toiset äärimmäisen huomioonottava, niin minua pidettiin tietysti aina itsestäänselvyytenä ja minulle heitettiin huulta koska tiesivät, että olen helppo ja kömpelö pilkankohde. Myöskin kaikki murheet avauduttiin minulle, myöskin revittiin sinne ja tänne miten halusivat.

-Koska tosi ystävyys on kaikki kaikessa ja sen eteen täytyy olla valmis tekemään toisen puolesta vaikka ja mitä.

Minä kasvoin noista ajatuksista pois kyllä.

Muutin kaupungista ja keskityin itseeni.

Vielä sillon olimme ystäviä. Aina heitä tavatessa huomasin kuitenkin, että mikään ei muuttunut.

Aivan samat jorinat ja ongelmat, juoruilua.

Tunsin itseni ulkopuoliseksi seurassa vaikka olin ns. parhain ystävä tai hyvä ystävä vielä silloin.

Lisäksi olin jo niin paljon kehittynyt muutaman vuoden aikana, että kuulin jo palautetta siitä kuinka erilainen ihminen olin. Liian filosofinen yms.

Mielestäni olin vain oppinut tärkeämpiä arvoja elämässä. Joka tapauksessa olin tehnyt töitä elämässäni paljon, myös itseni kanssa ja suosiolla sai kaikki vanha jäädä kokonaan pois kun ymmärsin, että tunnen itseni vain enemmän yksinäiseksi sekä ahdistuneeksi seurassa kuin pelkästään yksin ollessa.

En ole löytänyt kovin paljoa ystäviä sitten sen jälkeen kun olen muuttanut elämää.

Tai jos olen, ne ovat työkavereita tai sitten miehiä joista on tullut tärkeitä elämässäni.

Tosin nekin ovat menneet kun on edenneet sitten ystävyyttä pidemmälle ja lopulta ystäväsuhde mennyt poikki tai vähintäänkin kärsinyt. Olen oppinut tämän kuvion myös nyt, uskoisin.

Kun juttelen ihmisten kanssa niin mietin nykyään kuinka pinnallista paskaa jauhetaan päivästä toiseen. Valitetaan, toistetaan samoja juttuja joka keskustelussa jne. Ei mitään ratkaisua oteta vastaan eikä mietitä pintaa syvemmälle.

Joka työpaikallakin kuulen lähes samat jorinat ja vitsit, aihe-alueet.

En tiedä miksi tämä rasittaa? Kuitenkaan en jaksa sellaista tekopyhää höpötystä liiakseen ainakaan.

Huumori on kyllä hauskaa ja positiivinen elämänasenne. Sellainen pyrin itsekin olemaan toisten kanssa aidolla tavalla mutta myös keskustelen vakavimmista asioista mielelläni. Minuun tykästytään mutta itse varon ihmisiä. Varsinkin bilettäjiä ihan vain oman riippuvuuden vuoksi, olin siis tosiaan joskus hyvin helposti vietävissä ja eksyin vääriin porukoihin. Toki vastuu oli minulla kylläkin ja tein vääriä päätöksiä.

Nyt en enää tee tai jos teen, niin käännyn vauhdilla.

>

Kasvaminen omaksi itsekseen tarkoittaa usein sitä, että on luovuttava monesta sellaisesta asiasta, joka ei enää toimi. Toivottavasti niitä mukavia ihmisiä elämään löytyisi!

Up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otsikko kiteytti oman tilanteeni. Vaikeaa saada ystäviä, ja sitten kun joku tahtoisi tutustua, tuntuu että vuorovaikutus ja kaveruuden luominen ja hoitaminen vie kaiken energiani. Helpompaa on olla yksin. Tai ehkä vain olen koettanut kaverustua ihmisiin, joiden kanssa minulla ei ole niin paljon yhteistä, että tuttavuus antaisi enemmän kuin ottaa.

Viehän se, jos lataa kaiken pöydälle niin kuin ap. Ap:kaan ei osaa sellaista kevyttä jutustelua. Pitää tyhjänpäiväsenä samojen asian toisteluna, vaikka tosia-asiassahan sitä tehdään just sen takia, ettei kaikille haluta jakaa niitä tärkeitä ja syvällisiä juttuja. Ap odottaa kaikilta syvällistä keskustelua tai ei mitään. Mutta se vie energiaa.

Osaan kyllä kevyenkin jutustelun ja teen sitä työssäni päivät pitkät. Mutta ystävyydeltä - siis siltä, että käytän vapaa-aikaani toisen näkemiseen ja saan siitä itsekin jotain - kaipaan jotakin muutakin kuin vain toisen ihmisen seuraa.

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja vaikuttaa todella suvaitsemattomalta ja itsekeskeiseltä persoonalta, joka pitää omia ajatuksiaan ja mielipiteitään ehdottomana totuutena. Aloittajan ahdistusta helpottaisi, jos hän hyväksyisi, että ihmisillä saa olla muitakin mielipiteitä. Aloittajan olisi myös hyvä oppia keskustelemaan asioista paasaamatta omaa näkemystään vaikka olisikin eri mieltä kanssakeskustelijan kanssa. Kaikki mielipiteet, joilla ei suoranaisesti vahingoiteta muita, ovat yhtä arvokkaita. Kuulostaa, että aloittaja on niin epävarma että kaipaisi ympäristöltä vahvistusta itselleen eikä hän seiso lainkaan omilla jaloillaan.

Ap kuvailee itseään myös muiden kautta koska se on tekstin kannalta tarkoituksenmukaista. Hän ei suoraan arvostele ketään, toisin kuten sinä teet. Eli oletkohan sinä hieman suvaitsevaton.

Siitä olen samaa mieltä että jonkut piirteet on hänellä ylikorostuneita, mutta jos ei olisi, ei hän myöskään kokisi niiden olevan ongelma. Oletan niiden olevan sellaisia jotka hänellä pyörii paljon mielessä ja se taas kuuluu kasvuun. Asiat oikenevat kyllä.

Ap samaistun kirjoitukseesi!

T. Toinen INFP

Ap, todennäköisesti sinäkään et kauaa jaksaisi kyntää syvällä muiden asioissa. Jokaisella on omat ongelmansa, ärsytyksensä, ilon aiheensa. Niistä on kiva kuulla jollain tasolla, mutta ei jäädä rypemään niissä liian pitkään. Koita olla herkkä kuulemaan, milloin toinen jo haluaa vaihtaa puheenaihetta. Ja ole silloin kuulolla, mitä hän haluaa puhua.

On ihmisiä, jotka haluavat kaataa kottikärryllisen omia asioitaan muiden niskaan aina kun tavataan, eivätkä koskaan kysy toiselta, mitä tälle kuuluu. Näitä taitojakannattaa treenata, jos ylipäänsä haluaa olla ystävien kanssa.

Usein kyse on siitä, että joku on liian täynnä omia asioitaan eikä jaksa olla kiinnostunut muista. Tai on niin ujo, ettei uskalla kysyä toiselta tämän kuulumisia. Sitäkin voi vaan treenata. Khsyä, miten sun päivä meni, mitä aiot tehdä viikonloppuna/lomalla jne. Jokainen tykkää, kun toinen on kiinnostunut ja kysyy kuulumisia.

Ja jos susta tuntuu että et jaksa ihmisiä, niin miksi silloin pyrit kauheaan syvällisyyteen?

Jotenkin ei ihan saa otetta, mikä sun ongelma on.

Se vie energiaa, jos joutuu vetämään jotain roolia. Jos olet oma itsesi, niin et väsy.

Omien rajojen asettaminen on aina vaikeaa ja epämiellyttävää kilteille ihmisille joiden rajoja on aina ennen tallottu.

Jokaisella on oikeus henkilökohtaisiin rajoihin, juuri sellaisiin kuin he parhaaksi näkevät. Se ei ole asia josta pitäisi tuntea syyllisyyttä - kuten ap:kin aloitti miettien onko Hänessä jotain vikaa.

Vierailija kirjoitti:

Se vie energiaa, jos joutuu vetämään jotain roolia. Jos olet oma itsesi, niin et väsy.

Ei pidä paikkaansa. Käy psyykkisesti ihan helvetin raskaaksi, jos huomaat ettet omana itsenäsi kelpaa muiden seuraan.

^

Up