Matti Nykäsen kuolema koskettaa vahvasti, koska ihmisillä on huono omatunto.

Ei.

En lue juorulehtiä, mutta näin turhan usein häntä ivaavia otsikoita ja pidin niitä halpamaisina.

Mielestäni oli katalaa herjata ihmisiä, jolla oli ongelmia alkoholin kanssa. Valtaosalla suomalasista on alkoholiongelmia, joten absolutistina kummastelin ikäviä tekstejä.

Urheilu ei kiinnosta, mutta tiesin hänen olleen taitava mäkihyppääjä.

Olen pahoillani ja surullinen siitä, että lasten isä menehtyi. 

Ei kosketa yhdenkään vaimonhakkaajan kuolema eikä ole huono omatunto mistään. Naurattaa tällaiset ”meidän oma Matti” vuodatukset, ihan kuin se olisi yön yli muuttunut joksikin pyhimykseksi ja ”koko kansan veljeksi”. Tuskin kovin moni ajatteli tuollaisia hänen eläessään, nyt teillä on vaan pakottava tarve kilpailla siitä kuka suree eniten ja kuka kirjoittaa hänestä kauniimmin. Aika läpinäkyvää.

Ehkä nauroin, ehkä en. Omatunto ei kolkuttele yhtään, en ole yhtään juoruläpyskää ostanut Nykäs-juttujen vuoksi, saatikka että olisin jossain pubinnurkassa ollut keikkayleisössä.

Samalla tavalla sitä on hymähdellyt Nykäselle kuin muillekin julkisuudessa pyöriville persoonallisuuksille, vrt. esim. Väyrynen. Niin paljon nämä tyypit eivät kiinnosta, että olisi tarvetta pilkata tai muutenkaan heistä jauhaa enempää kuin lyhyen small talkin verran.

Säälittävä ihmisraunio. Kuolema ei hetkauttanut suuntaan tai toiseen. Joka sekunti joku kuolee, enkä sure heitäkään.

Mm. Rantaselle ja Litmaselle on patsaat, Karppiselle iso muistomerkki. Nykänen ansatsee saavutuksistaan arvostuksen siinä kuin muutkin. Hänen virheilleen nauraminen on henkisesti ala-arvoista. Normaali ihminen huolestuu ja toivoo mielessään toiselle vaikeuksissa parempaa.