Pärjäisikö miehesi yksinhuoltajana?

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa ihmiset kyllä yliarvioivat reippaasti omat henkiset resurssinsa uudessa tilanteessa.

- itsemurhan tehneen puoliso

Eihän tässä omia henkisiä resursseja pohdita, vaan puolison. Kuolleet ei taida yli- eikä aliarvioida mitään.

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa ihmiset kyllä yliarvioivat reippaasti omat henkiset resurssinsa uudessa tilanteessa.

- itsemurhan tehneen puoliso

No, ketjussa ei puhuttukaan miten selvitä perhettä kohdanneesta tragediasta (itsemurha, liikenneonnettomuus ja pitkäaikainen sairaus ovat kaikki erilaisia), vaan pelkästään yksinhuoltajana pärjäämisestä.

Itse olen mies ja olen kyllä aina välillä miettinyt sitä, mitä jos olisin ollutkin yksinhuoltaja.

"Helpoin" tilanne olisi varmaan ollut, jos vaimo olisi kuollut esikoisen syntymän jälkeen. Ei se nyt niin lähellä ollut, mutta olin kuitenkin useamman yön kahden viikon vanhan kanssa kotona. Vasta kun vaimo pääsi takaisin osastolle, pystyin viemaan pojan sinne. Helpointa tuossa olisi ollut, että lapsi ei olisi tietoisesti menettänyt äitiään ja olettaisin, että yhden lapsen yh:na on periaatteessa helpompi kuin kahden, ainakin aluksi.

Ihan niin helppoa se ei olisi ollut lasten ollessa päiväkoti-iässä, mutta olisi se nyt käytännön puolesta mennyt.

Käytännössä helpointa olisi tietysti nyt, kun lapset ovat teini-iässä, mutta tällä hetkellä uskon äidin olevan vaikeimmin korvattavissa lasten suhteen. Hätäpäissäni varmaan hemmottelisin ne pilalle, ostamalla uusimmat iPhonet ja muut vehkeet ja viemällä kerran kuussa viikonloppulomalle.

Vierailija kirjoitti:

Luultavasti exäni saisi pidettyä lapset hengissä mutta lasten henkinen hyvinvointi kärsisi. Ei muistaisi huolehtia lasten läksyistä, siististä vaatteista tai säännöllisestä päivärytmistä. Lapset saisivat valvoa viikollakin puoleen yöhön ja aamulla lapset joutuisivat huolehtimaan että isä herää ajoissa töihin. Isä tuskin kyselisi lasten vointia kovin usein tai ottaisi syliin, jos lapsella on paha mieli. Varsinkin herkempi lapsistamme saattaisi jopa masentua, kun isän mielestä herkkyys pitää karaista lapsesta pois.

Tuo "exäni" selittää kyllä kaiken.... :-)

No jos ei ole pärjännyt kymmeneen vuoteen edes etäisänä niin tuskinpa.

Tottakai pärjäisi, koiranikin varmaan PÄRJÄISI lasten kanssa ja lapset pysyisivät hengissä. Eri juttu on sitten se, riittääkö nykyään enää pelkkä pärjääminen vanhemmuudessa. Lasten kasvatus vaatii paljon enemmän kuin vain että pärjää. Pärjääminen kattaa mielestäni vain sen, että lapset pysyvät hengissä. 

Jos ei oteta huomioon, että mies voisi olla surun murtama tms. vaan ihan käytännön juttuja, niin pärjäisi, mutta vaikeaa olisi. Esim. työtä pitäisi ehkä vaihtaa (työmatkat, iltatyö) ja lasten lopettaa osa harrastuksista.

Pärjäisi. Lapset kyllä katsoisivat telkkaria varmasti ihan liikaa, mutta toisaalta söisivät terveellisemmin, kun minä olen meillä se joka haluaa ja hankkii herkkuja ja valmisruokaa.