Kannattaako ihastuksesta kertoa puolisolle

Missä kaikki pettämisen moralisoijat nyt kun olisi mahdollisuus ennaltaehkäisyyn?

Kannattaa. Rupeat valmistelemaan kolmen kivaan.

Ensin sun pitäisi itse selvittää, mitä haluat. Ja toimia sitten sen mukaan. Jos et aio ihastukselle mitään tehdä, ei ole pakko kertoakaan, jos et halua. Näin toivoisin itse toimittavan.

Ei kannata kertoa ennen kuin aiot tehdä ihastuksesi suhteen muutakin kuin ajatustyötä. Ihastuminen toiseen on täysin normaalia ja useimmiten ohimenevää. Jos et voi olla erossa ihastuksestasi, niin sitten siitä pitää kertoa puolisolle ja jättää tämä.

En ole kertomisen kannalla, jos itse tietää missä mennään. Toisaalta ei sitä tarvitse suoraan kertoakaan, eksä sai uuden työkaverin, Merjan.

Ja kotona: Merja keitti kahvia, Merjan kanssa juteltiin kopiokoneella lomista, Merja sitä ja Merja tätä... Pauli ja Pirkko ja Einari, ne entiset työkaverit, ei niistä tarvinnut kotona raportoida niin intensiivisesti.

Jos on tyytyväinen parisuhteeseensa ja ihastuu myös johonkin toiseen , eikä aio ihastuksen suhteen mitään tehdä ,niin ei kannata kertoa. Toki tällöin kannattaa tietoisesti pitää etäisyyttä siihen ihastukseen eikä velloa niissä tuntemuksissa. Jos taas ihastumisen myötä tuntuu, että oma suhde on aivan paska niin sille asialle täytyy ryhtyä tekemään jotain esim hommautua terapiaan, keskustella sen kumppanin kanssa ja yrittää korjata suhde. Enpä usko, että tässä tilanteessakaan kannattaa ihastumisistaan kavereilla sille kumppanille.

Joka tapauksessa entinen suhde ensin selväksi ennenkuin annetaan niiden ihastumisen johtaa yhtään mihinkään. En kyllä näe ihastumisistaan kertomisesta olevan mitään hyötyä. Siitä on, että puhutaan rehellisesti niistä ongelmakohdat.

.

ei kannata

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata kertoa ennen kuin aiot tehdä ihastuksesi suhteen muutakin kuin ajatustyötä. Ihastuminen toiseen on täysin normaalia ja useimmiten ohimenevää. Jos et voi olla erossa ihastuksestasi, niin sitten siitä pitää kertoa puolisolle ja jättää tämä.

En varsinaisesti aio tehdä mitään ja tiedän että ei kannattaisi, luulin olevani onnellinen nykyisessä parisuhteessani. Mutta aikaa on kulunut eikä ihastus tunnu helpottavan, päinvastoin, kiusaus vain kasvaa. En tunnu saavan tilanteeseen mitään selvyyttä ilman että voin kertoa puolisolleni, mutta pelkään sen vain pahentavan asioita.

Minä olisin halunnut että olisi kerrottu tuossa ihastumisvaiheessa, eikä vasta silloin kun on klamydia ja ihastuksen aviopuolisolta tullut soitto.

Mutta voi joku ottaa raskaastikin tiedon...onhan näitä perhesurmia aina välillä.

Ikää 52. Pari "ihastusta" tullut ja mennyt melkeen 30-vuotisen liiton aikana. Koskaan en ole pettänyt enkä pyrkinyt mihinkään vaan pikemminkin hankkiutumaan niistä tunteista eroon.

Nämä "ihastumiset" ovat osa ihmisen normaalia psyykeä, joita aikuisen pitää pystyä käsittelemään jos meinaa pitkässä liitossa pysyä. En käsitä mitä järkeä olisi ollut loukata toista näistä kertomalla koska oma uskollisuus on omalla eikä toisen vastuulla.

Kahdesti petetty kirjoitti:

Minä olisin halunnut että olisi kerrottu tuossa ihastumisvaiheessa, eikä vasta silloin kun on klamydia ja ihastuksen aviopuolisolta tullut soitto.

Mutta voi joku ottaa raskaastikin tiedon...onhan näitä perhesurmia aina välillä.

Voi ei, ihan noin kamalia seurauksia en edes miettinyt... Mietin lähinnä sitä että onko kertomisen jälkeen enää mahdollista päästä sopuun ja jatkaa vanhassa parisuhteessa mikäli ongelmat saadaan korjattua? Olisitko itse menettänyt luottamuksesi jos olisit kuullut jo ihastumisvaiheessa?

Eihän sitä tarvitse edes kertoa.

Fiksu puoliso näkee niistä pienistä, uusista eleistä ja puheista toisen ihastuneen.

Ei kannata kertoa. Tulee lisää ongelmia. Kertominen tulee vaikuttamaan puolisoosi ja pahimmassa tapauksessa ihastumisasia tulee suhteeseen väliin. Turhaa kärsimystä niin kauan kun ihastus olisi painettavissa taka-alalle ja unohdettavissa pikkuhiljaa, eikä mitään sen enempää tapahtuisi.

Vierailija kirjoitti:

Palstalla on ollut paljon pettämiskeskusteluja, jotka ovat saaneet minut miettimään asiaa hiukan toisin päin. Jokaisessa keskustelussa sanotaan, että puolison kanssa pitäisi ensin keskustella eikä mennä pettämään selän takana. Totta varmasti, mutta missä tilanteessa tämä oikeasti kannattaa? Jos olet hetkellisesti tuntenut ihastusta ja ohimenevää halua lähteä tämän matkaan? Vasta jos aiot jättää puolisosi? Entä tilanteessa, jossa et tiedä kumman haluaisit, mutta et ole ketään pettänytkään? Mitä kertomisella voi saavuttaa vai voiko se vain ainoastaan vahingoittaa vastapuolta?

Kerro ihmeessä ja esitä että voidaanko harrastaa 3kimppaa,siinä sit selviää kumpi on sa oikea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata kertoa ennen kuin aiot tehdä ihastuksesi suhteen muutakin kuin ajatustyötä. Ihastuminen toiseen on täysin normaalia ja useimmiten ohimenevää. Jos et voi olla erossa ihastuksestasi, niin sitten siitä pitää kertoa puolisolle ja jättää tämä.

En varsinaisesti aio tehdä mitään ja tiedän että ei kannattaisi, luulin olevani onnellinen nykyisessä parisuhteessani. Mutta aikaa on kulunut eikä ihastus tunnu helpottavan, päinvastoin, kiusaus vain kasvaa. En tunnu saavan tilanteeseen mitään selvyyttä ilman että voin kertoa puolisolleni, mutta pelkään sen vain pahentavan asioita.

Mitä tarkoittaa, ettet varsinaisesti aio tehdä mitään? Tunteet voisivat selvitä, jos ottaisit etäisyyttä ihastukseesi. Joko ikävöit enemmän tai ihastus laantuu. Yritä tietoisesti erkaantua. Jos se ei onnistu, sekin voi kertoa jostain, ja sinun on tehtävä johtopäätöksesi. Älä ajaudu, tee.

Hmm. Omasta mielestäni, jos toista rakastaa tarpeeksi niin ei ihastu kehenkään niin kovasti, että se etenisi ajatuksia pidemmälle. Sellaisesta ajatustasonihastumisesta ei mielestäni tarvitse, eikä ehkä kannatakkaan kertoa mikäli et aio sen tunteen pohjalta tehdä mitään eikä se vaikuta normaaliin käytökseesi. Haaveilla saa, ajatukset ovat sinun! mutta jos et ole suhteeseesi tyytyväinen ja huomaat siksi hakevasi jonkunlaista tyydytystä tai huomiota suhteesi ulkopuolelta tai ihastuvasi sen takia muihin, niin suosittelisin miettimään kunnolla itse mikä on tilanne. Sitten kun olet varma asiasta, niin keskustele puolison kanssa tuntemuksista ja että onko tilanteelle tehtävissä mitään. Esim. voi olla ihan ok kertoa puolisolle että on ihastunut toiseen KOSKA meillä suhteessa ei nyt toimi tämä ja tämä asia, mutta haluaisit ratkaista ongelmat ja yrittää vielä korjata tilannetta. Ja otat vastuun siitä, että puoliso saattaa järkyttyä paljastuksesta mutta jos oikeasti haluatte molemmat niin siitä voi alkaa työstää suhdetta paremmaksi. Silloin vaan täytyy olla varma, että on valmis ottamaan ihastukseen etäisyyttä ja oikeasti käymään oman sen hetkisen kumppanin kanssa asioita läpi ja tekemään korjausliikkeitä ja todellakin vakuuttaa puoliso siitä että ihastus oli vain ohimenevä jotta luottamus säilyy. Itse en nyt menisi mistään ohimenevästä ihastuksesta kertomaan puolisolle, enkä haluaisi tietää jos puoliso on kevyesti ihastunut johonkuhun toiseen. Ainakin itselleni se olisi liikaa ja tulisin siitä surulliseksi ja ehkä jopa loukkaantuisin ja saattaisin tulla vain mustasukkaiseksi. Mutta sekin riippuu niin siitä, minkälaisia ihmisiä olette ja minkälainen puoliso on yms. 

yksinkertaisesti, jos ihastut toiseen punnitse mielessäsi minkätasoinen ihastus on ja mistä se johtuu. Kun olet selvittänyt sen itsellesi, toimi sen mukaan. Mieti minkälaiset rajat teillä on suhteessa, äläkä lähde niitä ylittämään. Jos rajoista ei ole puhuttu, nii tuossa tilanteessa olis viimestään hyvä keskustella siitä puolison kanssa ennen kuin mitään alkaa tekemään. Ja niin, kyllähän sitä itekin tietää mikä ylittää rajan oikeasti. Jos alkaa tuntua et asioita pitää salailla ja piilotella niin sitten ollaan jo menty yli. Myöskään ei ole kivaa, jos kokoajan selität puolisollesi esim. toisesta naisesta ihaillen! Se loukkaa ja kolhii itsetuntoa toiselta helposti. Ihastuneena saattaa tehdä tuota huomaamattaan... jos toinen huomauttaa niin kiinnitä huomiota asiaan! en osaa muuta sanoa. 

Lääkkeet kannattaa syödä niin ihastuminen jää vain ihastumiseksi eikä muutu kumppanin pettämiseksi.

Ihastuksia tulee ja menee, mielestäni on outoa jos niitä ei ole pitkässä parisuhteessa. Ei tartte kertoa, mutta ei se vahva liitto siihen hajoakaan. Oma mies lähinnä hymähtää kun kerron. Ohihan ne menee joka tapauksessa =) Itse en välitä kuulla hänen ihastuksistaan, mutta muuten haaveilkoon kenestä vain, kunhan on uskoton vain ajatuksissaan <3

Avioliittoa takana 24v

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata kertoa. Tulee lisää ongelmia. Kertominen tulee vaikuttamaan puolisoosi ja pahimmassa tapauksessa ihastumisasia tulee suhteeseen väliin. Turhaa kärsimystä niin kauan kun ihastus olisi painettavissa taka-alalle ja unohdettavissa pikkuhiljaa, eikä mitään sen enempää tapahtuisi.

Siksi juuri haluaisinkin kertoa, kun en tiedä miten pitkään enää pystyn painamaan tunteen taka-alalle. Olen yrittänyt unohtamista jo yli vuoden ja luulin siinä osittain onnistuneeni, mutta olosuhteiden vuoksi jouduimme jälleen lähempiin tekemisiin. Tunne palautui saman tien, kenties jopa vahvempana kuin aiemmin.

Toisaalta haluaisin tietää, jos ihastus puolisollani on niin kova että hän ei ole enään varma mitä tekee. Koska sitten saisin ainakin ns. potkun perselle että minunkin pitää yrittää enemmän! Voi olla, että molemmissa on vikaa ja suhde on siksi ns. lamavaiheessa.  Siksi kertominen voi olla hyvä juttu, niin molemmat voivat ryhdistäytyä ja miettiä tilannetta vakavammin. Tottakai se satuttaa ja harmittaa. En usko että löytyy niin kovanaamaista kaveria (ellei ole monisuhteisuuteen taipuvainen jo alunperin), ketä tuollainen tieto, että puoliso on ihastunut toiseen, ei ollenkaan hetkauttaisi. Kyllähän se hiukan itkettäisi ja harmittaisi - mutta arvostaisin enemmän puolison rehellisyyttä ja rohkeutta, sekä luottoa minuun siinä että uskaltaa tuollaisen asian kertoa itse ja tuossa vaiheessa! JA jos puoliso olis valmis yrittämään kanssani ja valmis jättämään tuon ihastuksen etäälle ja lähtemään vaikka pariterapiaan käsittelemään suhdettamme tai jotain niin silloin voisin tietenkin yrittää vielä. Ja jos rakastaisin yhä puolisoa, niin tottakai taistelisin ja tekisin kaikkeni että hän voisi jälleen huomata mihin minussa aikanaan rakastui ja ihastus jäisi taakse. Mutta tietenkään aina se ei toimi ja siinä on riski, että kaikki hajoaa. Se nyt vaan on otettava, jos ihastuksesta ei pääse omin avuin eroon. Pettäminen ei ole ratkaisu ja se päättyy jokatapauskessa ennemmin tai myöhemmin suruun.