Eikö sinusta koskaan tullut oikein mitään koska et oikein osannut päättää mitä sinusta pitäisi tulla?
Ei ole kyse siitä, ettei sinulla olisi ollut muuten rahkeita tulla melkein miksi vaan. Tulee mieleen kun näin jossain otsikossa kun äskettäin lapsen saanut Sanna Marin (älkää äänestäkö) sanoi jotenkin niin että olisi hieno jos lapsella olisi joku kutsumus tjsp. ja ymmärrän sen hyvin. Vaikka sitten sellainen kuin Juha Sipilällä joka kovasti aina halusi inssiksi ja sellainen hänestä sitten tulikin. Henkkoht tai yhteiskunnallinen tai mieluummin molempia.
Kuinka usein ihmisistä ei oikein tule mitään koska eivät osaa päättää mitä se olisi? Onko yleinenkin ongelma vai keksinkö itse? Tai suuntautuu epäsopivalle alalle tms.
https://www.hs.fi/elama/art-2000005990827.html?utm_campaign=tf-HS&utm_t…
Kommentit (14)
Minulla on ollut päättämättömyyttä, johtuen ehkä siitä, etten sovellu niille aloille, jotka rankkasin nuorena tärkeimmiksi, ja siitä etten sovellu niillekään aloille, jotka vaativat jonkinasteista julkisuutta. En ole julkinen eläin sitten yhtään.
Tässä joitakin huomioita elämästä ja päämääristä:
Ellet saa sitä, mitä haluat, opettele haluamaan sitä, mitä saat.
Asenne on tärkein tekijä elämänuralla, se auttaa osaamisen hankkimisessakin. Synnäisillä "kyvyillä" ei tee mitään sellaisenaan, ellet käytä ja jalosta niitä. Moottoriina siinä on asenne.
Menestyjä ei ole se, joka ei koskaan kaadu ja kompastele, vaan se, joka nousee ylös kaaduttuaan kymmenennenkin kerran.
Vie aloittamasi asiat loppuun, opinnotkin, vaikka huonommillakin arvosanoilla. Keskenjäänyt asia rassaa usein enemmän kuin huonommillakin tuloksilla loppuun saatettu asia. Opit sisukkuutta ja oppimisprosessia ja jotain asiasta.
Muista oppimisen siirtovaikutus.
Täydellistä unelmatyötä ei olemassa kuin mielikuvissa. On tehtävä työtä rakentaakseen nykyisyydestä ihanteiden mukaista. Älä vieritä vastuuta ympäristölle.
Opettele sietämään ns. epäonnistumisia. Sietokyvyn kehittäminen on erinomainen taito.
Joskus mikä tahansa muutos tai korjausliike, vääräkin, on parempi kuin jäädä paikoilleen murehtimaan ja ihmettelemään.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole kyse siitä, ettei sinulla olisi ollut muuten rahkeita tulla melkein miksi vaan. Tulee mieleen kun näin jossain otsikossa kun äskettäin lapsen saanut Sanna Marin (älkää äänestäkö) sanoi jotenkin niin että olisi hieno jos lapsella olisi joku kutsumus tjsp. ja ymmärrän sen hyvin. Vaikka sitten sellainen kuin Juha Sipilällä joka kovasti aina halusi inssiksi ja sellainen hänestä sitten tulikin. Henkkoht tai yhteiskunnallinen tai mieluummin molempia.
Kuinka usein ihmisistä ei oikein tule mitään koska eivät osaa päättää mitä se olisi? Onko yleinenkin ongelma vai keksinkö itse? Tai suuntautuu epäsopivalle alalle tms.
https://www.hs.fi/elama/art-2000005990827.html?utm_campaign=tf-HS&utm_t…
Suosittelen äänestämään Sanna Marinia. Jopa sinä luuseri luit hänen haastattelunsa ja pidit sitä viisaana.
Olin kiinnostunut monista erilaisista asioista, enkä inhonnut uuden oppimista. Minun kohtalokseni koitui paha kiusaaminen, vanhempien alkoholismi ja ero, ja kaikesta tästä seurannut loputtoman huono itsetunto. Olen siis ei-mitään: ei koulutusta, ei työpaikkaa, ei ihmisarvoa.
Vierailija kirjoitti:
Olin kiinnostunut monista erilaisista asioista, enkä inhonnut uuden oppimista. Minun kohtalokseni koitui paha kiusaaminen, vanhempien alkoholismi ja ero, ja kaikesta tästä seurannut loputtoman huono itsetunto. Olen siis ei-mitään: ei koulutusta, ei työpaikkaa, ei ihmisarvoa.
Eritellä mielessään ja selitellä itselleen, miksi kuviot on pielessä.
Sehän aina mielessä.
Sínggis
Kyllä, juuri niin minulle on käynyt. Lopputuloksena olen kokeillut montaa eri alaa mutta missään en kovin kauan viihdy. En vieläkään tiedä mikä olisi se mihin olisi pitänyt panostaa. Taidan mennä näin koko työelämäni eläkkeelle saakka. Se on harmi koska olisi ollut mukavaa kun olisi saanut kokea tyydytystä tekemästään työstä ja nautintoa urastaan.
Vierailija kirjoitti:
Olin kiinnostunut monista erilaisista asioista, enkä inhonnut uuden oppimista. Minun kohtalokseni koitui paha kiusaaminen, vanhempien alkoholismi ja ero, ja kaikesta tästä seurannut loputtoman huono itsetunto. Olen siis ei-mitään: ei koulutusta, ei työpaikkaa, ei ihmisarvoa.
Sun suurin ongelma on se, että se keksit itse itsellesi syitä miksi sulla menee huonosti.
Kohtalo? Haisteleppa vaikka Vttua. Se ei ole mikään kohtalo.
Sä voit muuttaa kohtaloas vaikka huomenna.
(Vaikka tää vanha ketju onkin)
Sínggis
Mä olin tuollainen mutta ei siinä mitään ihmeempää ongelmaa ollut, sen jälkeen kun tajusin että ei tarvita mitään kutsumusta tai erityiskiinnostusta, ja että ihan leipätyössä joka ei ihmeemmin kiinnosta, voi olla ihan tyytyväinen. Tämän oivalluksen jälkeen valitsin alan sen mukaan, missä on töitä ja mistä saa hyvää palkkaa. Suuntauduin it-alalle. Nyt 17 vuotta koodattuani voin sanoa että valinta on ollut oikein jees, ei ole nimittäin vieläkään mitään "kutsumusta" löytynyt, joten tuskin olisin sen tyytyväisempi missäään muussakaan duunissa.
Mulla taisi käydä näin. Viimeisen viiden vuoden sisällä mulle on valjennut montakin "haaveammattia" ja tiedän, että olisin niissä hyvä ja nauttisin. Mutta se on myöhäistä nyt, olen 52v. On mulla kolme tutkintoa ja ihan ok työpaikka, mutta oishan ollut ihan eri asia tehdä sitä työtä, mistä tykkäisi oikeasti. Mutta nuorempana mulla ei ollut hajuakaan mistään kiinnostuksenkohteista. Kyllähän se harmittaa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, juuri niin minulle on käynyt. Lopputuloksena olen kokeillut montaa eri alaa mutta missään en kovin kauan viihdy. En vieläkään tiedä mikä olisi se mihin olisi pitänyt panostaa. Taidan mennä näin koko työelämäni eläkkeelle saakka. Se on harmi koska olisi ollut mukavaa kun olisi saanut kokea tyydytystä tekemästään työstä ja nautintoa urastaan.
Ketään ei kiinnosta itsesäälissä pyörivät nahjukset.
Joko sä menet tekemään mitä sä haluat, tai sitten sä lopetat valituksen.
Sínggis
Minäkin olen tuollainen. Korkeakoulut jäivät kesken aikoinaan, tuntui vaikealta opiskella kun ei tiennyt mikä haluaisi edes olla loppujen lopuksi. Nyt vanhempana kun tunnen itseäni paremmin ja on elämänkokemusta, olen sitä mieltä että olisin parhaimmillani jonkinlaisen luovan työn tekijänä, taiteilijana. Mutta sellainen taas joutuu monesti julkisuuteen ja sitä kammoan todella pahasti. En siis voi voittaa :) Teen duunia johon olen ajautunut, sillä pärjäilee kyllä mutta se ei erityisemmin tyydytä henkisesti.
Mua kiinnostaisi lukea toi juttu, mutta ei onnistu kun en ole tilaaja. Mutta kyllä mä vähän tunnistan itseni tosta. Olen ollut kiinnostunut monista asioista ja tuntuu että mua ei ole oikein ymmärretty. Siis että miten mä nyt lähdin opiskelemaan luonnontieteitä, kun eikö kielet ollutkin se mun juttu koulussa. Olen itsekin ehkä vähän ajatellut että mussa olisi jotain vikaa, kun ei ole sellaista yhtä tiettyä intohimoa.