Voiko rakastaa itseään, jos kukaan muu ei ole rakastanut?

Kyllähän se hankalaa on, mutta mahdollista. On totta, että lapsena saatu rakkaus on se peili, mitä katsomalla on oppinut rakastamisen itseään ja muita kohtaan. On se aikuisena hankalampaa, mutta ei mahdotonta.

Niin, minäkin olen se joka sen pelin löysi Jeesuksesta. Tämän palstalle kirjoittaen saan monta alapeukkua, mutta se nyt vaan on minun kokemus. Täydellisen, pyyteettömän rakkauden edessä löysin itsekin rakkauden itseä kohtaan, anteeksi antamisen. Sitä kristinusko on, vaikka moni ihminen on siitä tehnyt ihan karseeta huttua ja huuhaata. Se on minusta surullista, mutta minkä minä sille voin.

Faith kirjoitti:

Tarvitaanko siihen, että tuntee, että on rakastettu vai riittääkö pelkä tieto tai usko, että on rakastettu?

Onhan sellaisiakin ihmisiä, joita rakastetaan, mutta he eivät tiedä sitä tai eivät usko sitä.

Uskoisin, että se pitää kyetä tuntemaan. Tieto ei riitä, jos kokemusta / tunnetta ei ole.

t.kristallikissa

Minunkin äitini tekopyhänä kuvittelee, että oli hyvä äiti. Ei todellakaan ollut, hänen oma p*ska käytöksensä vesitti joka ikisen hyvän teon, jonka hän minua kohtaan on ikinä tehnyt . Eikä ole halunnut keskustella kokemuksistani tai tuntemuksistani tässä asiassa ikinä. Ei kai, kun on niin narsisti, että on täysin sokea omille vioilleen.

Ei lapsi ainakaan saanut häntä niistä paranemaan, niitä edes näkemään. Hän piti oikeudestaan olla p*ska tiukasti kiinni, ja syytti MINUA siitä, miten reagoin, kun se, millainen hän oli, satutti minua.

t.kristallikissa

Ai tää olikin näitä kivikissan sairaita aloituksia. Tai aloitukset itsessään kivikissa kirjoittaa neutraaliksi, muttta jatko on tuota pimeää roskaa.

Ja olen todella pahoillani siitä, että äitini vesitti käytöksellään hyvätkin tekonsa. Mutta ei ole minun asiani vain kärsiä siitä, niin kuin äiti-ihmiset lapsilleen usein tekevät, se, ettei äiti näe vikojaan otetaan lapsen selkänahasta, sen sijaan, että AIKUINEN katsoisi peiliin ja korjaisi vikansa tai edes MYÖNTÄISI, että on vikaa itsessä!!!!

t.kristallikissa

Vierailija kirjoitti:

Ai tää olikin näitä kivikissan sairaita aloituksia. Tai aloitukset itsessään kivikissa kirjoittaa neutraaliksi, muttta jatko on tuota pimeää roskaa.

Ei ole minun aloitukseni.

t.kristallikissa

Ja en anna äidilleni sitä anteeksi, että hän vesitti hyvyyden minua kohtaan, koska hän itse tuomitsi ja arvosteli minua kaikista vioistani, mikä tavallaan on tietenkin sillälailla hyvä asia, että en minä haluakaan olla tietämätön niistä. Mutta mitään inhimillisyyttä hän ei niissä nähnyt, eikä ikinä hyväksynyt minua viallisena, siksi minäkin nyt hylkään hänet, kun lopultakin pystyn. Ja sain apua ja tukea siihen. Ettei minun enää tarvitse olla sellaisen ihmisen läheisyydessä, joka ei osaa edes rakastaa. Ja hänelle on koitettu antaa se mahdollisuus nähdä, että jotain on vialla. Ja alkaa muuttua tai etsiä apua, minun takiani. Mutta ei.

t.kristallikissa

Minun äitini mielestä minä en ilmeisesti ollut tarpeeksi arvokas arvioimaan hänen vikojaan tai puutteitaan, hänen mielestään mun ois pitänyt kunnioittaa hänen p*skuuttaan koska olen nuorempi ja tietämättömämpi. Eli hän edustaa tyypillistä hyväksikäyttäjän asennetta. Ymmärrän, että on varmaan traumoja taustalla, miksi käytöksensä oli niin p*skaa, että vesitti kaiken hyvän, mutta ois kannattanut ihan itsensä takia pinnistellä tajuamaan, että tuhoaa sillä suhteensa lapseensa ja myös lapsensa psyykettä. Vaikka se oma psyyke varmaan olikin jo tuhottu, niin miten ois ollut varjella oman lapsensa psyykkinen kunto omalta ilkeydeltä? En mä häntä siitä, että hän oli rikki ois syyttänyt, vaan siitä, ettei korjannut asiaa tai yrittänyt edes eikä suojellut lastaan.

t.kristallikissa

Mun iska opetti et ensin taytyy rakastaa itteensa,sit voi vasta rakastaa muita.

Vierailija kirjoitti:

Mun iska opetti et ensin taytyy rakastaa itteensa,sit voi vasta rakastaa muita.

Tää nyt ei milläänlailla liity aiheeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi opetella rakastamaan itseään. Se on mahtavaa, tosin aluksi vaikeaa. Heti voi aloittaa sanomalla vaikka annan itselleni anteeksi.

Ei voi. Tuossa on kyse asenteesta, ei rakkaudesta sinänsä.

t.kristallikissa

Olet väärässä ja kyllä voi. Tosin sinun tilanne on sillä lailla erilainen että narsistisista piirteistä kärsivä etsii ennen kaikkea muista ihmisistä syyllistä ja siihen kuvioon ei sovi vastuun ottaminen itse itsestään ja omasta onnellisuudestsan. Eli tulet vastustamaan kiivaasti ajatusta mutta olet väärässä.

Eli esimerkiksi kaltoin kohdelluksi joutuminen onkin uhrin vika? Aha.. Kivasti tuot esille juuri sitä narsistista ja uhria syyllistävää mentaliteettia, joka on vallalla tässä yhteiskunnassa. On asioita elämässä, joihin ei voi yhtään millään tavalla vaikuttaa.

Vastaus aloittajan kysymykseen on että se on lähestulkoon mahdotonta, sillä me peilaamme itseämme muiden ihmisten kautta. Kokemukset muokkaavat meitä ihmisinä. Jos ne ovat hyvin negatiivisia jo elämän alkutaipaleelta lähtien, siinä käy niin että henkilö kasvaa henkisesti niiden kokemuksiensa mukaiseksi ja ne kokemukset määrittävät sitä ihmistä todella paljon. Niiden negatiivisten kokemusten yhä jatkuessa aikuisuuteen tullessa, kierre on valmis. Ei sitä rikota millään tekopositiivisella lässynläällä tai pakoteta joksikin muuksi. Tarve tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi on meillä ihmisillä sisäsyntyinen juttu. Kuten myös halu sopeutua joukkoon, olipa se ryhmä mikä tahansa tai kooltaan millainen hyvänsä.

Up