oletko menettänyt halun saada lapsen keskenmenon jälkeen?
Löytyisiköhän täältä kohtalotovereita tai minua viisaampia joka osaisi selittää mistä tämä tunne oikein tulee.
Sain keskenmenon 2kk sitten. Muutaman mutkan jälkeen keskenmeno osoittautuikin kohdun ulkoiseksi raskaudeksi. Säästyin leikkaukselta, mutta seurantaa jatkuu vielä ehkä viikkoja koska raskaushormonia on veressä edelleen.
Olen halunnut lasta jo vuosia. Yhden sain pitkän yrittämisen jälkeen. Olin jo henkisesti lapsettomuudesta kärsivä ja aika tutkimuksiin ja hoitoihin oli varattu. Mutta sitten tärppäsi kuitenkin luomusti. Halusin palavasti toisenkin lapsen. Tulinkin raskaaksi ja tuntui että olin maailman onnellisin nainen. Nyt siis sain kuitenkin keskenmenon joka olikin kohdunulkoinen raskaus.
Luulin että tästä selviää suremalla. Sitten yritettäisiin uutta lasta. Olisin kuitenkin onnellinen että ainakin on yksi lapsi. Mutta....olen kadottanut halun saada enää lasta. Olen halunnut jo vuosia, ja yks kaks viedään sekä mahdollisuus tulla uudelleen äidiksi, että halu ja toivo...
En voi ymmärtää. Onko joku toinen kokenut vastaavaa? KOska saan halun ja toivon takaisin?
Kommentit (14)
Vauvakuume katosi keskenmenon myötä.
Tarinassasi oli paljon tuttuja piirteitä. Meillä esikoinen sai alkunsa hoidoilla. Toinen raskaus lähti käyntiin ilman hoitoja, mutta päätyi keskenmenoon. En enää tiedä haluanko lähteä haaveilemaan ja pettymään pettymyksen perään. Odottavan aika on pitkä. Muistan liian hyvin joka kuukautisen pettymyksen, kun haluttu raskaus ei alkanutkaan. En tiedä jaksanko sitä enää.
Aika parantaa haavat. Ainakin minä toivon niin.
Minulla on myös samanlaiset tuntemukset. Tulin ensimmäisestä yrityskierrosta raskaaksi ja sitten menikin kesken. Nyt ei ole halua alkaa yrittämään uudestaan. Kuulostaa kliseiseltä, mutta on niin tyhjä olo. Raskaus ei minun kohdallani ehtinyt edetä pitkälle, mutta menetys on silti suuri. Toisaalta keskenmenostani ei ole vielä montaa päivää, niin että nämä tuntemukset kai kuuluvat suruun. Toivottavasti haluni saada lapsia tulee vielä takaisin. Nyt pelkään että jos aletaan taas yrittämään, joudun kokemaan keskenmenon uudestaan...
Kysymyksesi oli niin hyvä, että jäin pohtimaan asiaa ja mun on pitänyt vastata tähän jo jonkin aikaa, mutta en ole saanut aikaiseksi... Aihekin on tosiaan niin arka ja kipeä, että sen kaiveleminen ei ole kivaa.
Mulla on ollu useampi keskenmeno ja lapsettomuutta takana 3,5 vuotta (eikä siis yhtään loppun mennyttä raskautta). Nyt viimeisimmän km:n jälkeen joka oli 03/06 halu saada lapsi on tyystiin hävinnyt. Lieneekö jotain suojelumekanismia, eli kun ei onnistu ja aina käy näin kerta toisensa jälkeen niin mun on ollut pakko alkaa haluta jotain muuta kun raskautta ja omaa lasta.
Mun on ollut tosi vaikea nähdä raskaanaolevia ja pieniä lapsia oman surun keskellä, en ole pystynyt ottamaan toisten pieniä lapsia edes syliin kun oma kipu on ollut niin kova.
Nyt tilanne on ehkä hieman muuttumassa, olen alkanut pikkuhiljaa hyväksyä tilanteen - meille ei ehkä koskaan tule omaa lasta - ja olo on alkanut helpottua (siis ehkä millin verran). Ja nyt tuntuu älyttömältä kun olen tässä tilanteessa, jokin aikaa sitten ajattelin, että tätä en voi koskaan hyväksyä.
3,5 vuotta meni raskauden toivomiseen, pettymyksiin kerta toisensa jälkeen, raskaana olemiseen, keskenmenoihin, hormonien heittelyihin -hurjaa tunnemyrskyä on kyllä ollut. Nyt musta tuntuu, että jotenkin uusi sivu kääntyy... Nyt juuri en halua raskaaksi, ehkä sitten joskus myöhemmin... Asialla ei ole enää niin kiire.
Lapsen voi saada myös adoption kautta :)
Hieman sekavaa tekstiä, ajatuksetkin asiasta ovat hieman sekavia.
t. Humaus sekavin miettein
humaus78: Lieneekö jotain suojelumekanismia, eli kun ei onnistu ja aina käy näin kerta toisensa jälkeen niin mun on ollut pakko alkaa haluta jotain muuta kun raskautta ja omaa lasta.
Juuri näin itsekin koen. Elämä on mennyt kyllä muiden silmin eteenpäin mutta lasta toivoessa on itsensä sisällä jotenkin aivan jumissa. KUn vaan odottaa ja toivoo ja unelmoi lapsesta. Tunnistan itsessäni tuon saman, kun aikaa ja tuota " jumia" on kulunut tarpeeksi kauan on pakko alkaa haluta myös muuta.
Humaus78: Nyt tilanne on ehkä hieman muuttumassa, olen alkanut pikkuhiljaa hyväksyä tilanteen - meille ei ehkä koskaan tule omaa lasta - ja olo on alkanut helpottua (siis ehkä millin verran). Ja nyt tuntuu älyttömältä kun olen tässä tilanteessa, jokin aikaa sitten ajattelin, että tätä en voi koskaan hyväksyä.
Se millikin voi tuntua aivan tosi suurelta askeleelta. Kirjoitit että tuntuu älyttömältä kun olet edes pikkuisen alkanut hyväksyä tilanteesi. Minulla on ehkä vähän samat fiilikset. Kun vuosien haluamisen jälkeen (joka ei siis kokonaan helpottanut edes esikoisen saamisen myötä vaan lapsettomuuden tunteet nousivat taas pintaan kun aloin odottaa toista joka olikin kohdunulkoinen raskaus) yhtäkkiä menettää halun saada loman lapsen, tunnen jonkinlaista hämmennystä ja syyllisyyttäkin asiasta. Ikäänkuin olisin luovuttanut. Ja toisaalta se, että on jotenkin vapaampi, ei ole enää niin jumissa ajatuksessa omasta lapsesta, tuntuu helpottavalta. Ja tuntuu älyttömältä että vuosia on " tuhrannut" yrityksiin, pettymyksiin....Ei ole osannut tarpeeksi nauttia muista hyvistä asioista. Mutta kun on vaan tuntunut pahalta, ei sille mitään voi.
Humaus78: Nyt musta tuntuu, että jotenkin uusi sivu kääntyy... Nyt juuri en halua raskaaksi, ehkä sitten joskus myöhemmin... Asialla ei ole enää niin kiire.
Lapsen voi saada myös adoption kautta :)
Hieman sekavaa tekstiä, ajatuksetkin asiasta ovat hieman sekavia.
Kirjoituksesi ei mielestäni ole ollenkaan sekava. Ihan kuin olisit pukenut sanoiksi omia ajatuksiani. Ja tosiaan, uudella sivulla voi olla tukku ihania asioita.
Tilhilintu
Neljäs raskauteni oli yllätys. Alkushokin jälkeen erittäin iloinen sellainen. Raskaus päättyi kuitenkin maaliskuussa vkolla 20+5. Menetys oli elämää suurempi, kuten kaikki keskenmenon kokeneet tietävät. Mutta, tällä hetkellä vauvakuume on suurempi kuin koskaan ennen. Esikoista odottelimme pitkään, muut raskaudet ovat alkaneet nopeasti. Joten oikeastaan toista kertaa elämässä haluan vauvaa ihan mielettömästi.Tällä hetkellä odottelemme vielä eräitä verikoetuloksia, mutta jos lupa saadaan, niin uuden vauvan yritys alkanee heti.
Jotenkin luotan siihen, että toista kertaa ei näin julmaa kokemusta voida ihmisella antaa. Vaikka tiedän, että monet ovat joutuneet kohtaamaan menetyksen useasti.
En siis ole menettänyt halua saada lasta, vaan halu saada lapsi on tullut todella suureksi. Ja jos nyt löytyisikin syy keskenmenooni, eli meidän verissämme olisikin jotain " vikaa" , niin en tiedä miten kävisi. Miten kestäisin sen, etten saakaan haaveilla enää vauvasta...
Voimia ja toipumista teille kaikille!
Puitte ajatukset sanoiksi.
Aurinkoista kesää!
Mulla 4 km,viikoilla n.17, 6, 15,ja 15, joka km jälkeen toive lapsesta oli suuri ja vauva kuume valtava ja aina aattelin että ei km voi enää sattua,vaan aina sattu joten meille riitti,ollaan väsyneitä,enkä halua ottaa taas riskiä että joudun synyttämään lisää pieniä.....
Mulla on kasvanut suureksi km prosentti,eikä mitään vikaa ole mistään löytynyt,nyt puhaltaa täysin uudet tuulet joihin ei vauvaa kuulu.
Vauvoja muistetaan viemällä kynttilä tyttö vauvan haudalle,hänet saimme haudata,hautakiveen tulee neljä enkeliä.
Päätös olla tekemättä enää vauvoja ,yrittää tehän oli tosi vaikea.
Rakkaudesta vauvoihin:)
Miten sait voimaa jatkaa eteenpäin? Itselläni halua olisi, mutta voimia ei...
t. Humaus
Minun kokemukset tästä keskenmeno asiasta on siis seuraava.. Tai en voi puhua keskenmenosta ensimmäisen lapsemme kohdalla sillä hän menehtyi kohtuuni viikolla 36 ja kolme päivää tämän jälkeen synnytin pienen tyttäremme. Tämä siis tapahtui n.11 kuukautta sitten. Joulun alla tuli sitten " virallinen" keskenmeno, eli olin viikolla 11. Tyttäremme synnytyksen jälkeen olin täysin valmis uuteen yritykseen mahdollisimman nopeasti, mutta viimeisimmän jälkeen on pelko kasvanut melko kovaksi ja itse haluan pitää vauva asiat jäässä, koska uuden keskenmenon ajattelu on liian..raskasta. Ja etenkin ajatus siitä että uusikin raskaus menisi ongelmitta lähes loppuun ja sitten kävisi jotain kamalaa.. Kokemus viime kesältä oli elämäni raskain ja luulen että se tulee sellaisena aina pysymäänikin. Mutta toisen lapsen synnyttäminen kuolleena tuntuu jo liian.. en tiedä mutta en usko että siitä enää selviäisin.
Mutta toivon että halu saada lapsi tulee jossain vaiheessa itsestään. Kesän nyt ainakin haluan olla ihan rauhassa ja miettiä asioita.
Voimia ja rohkeutta kaikille=)
Minä olen varmaan tullut jollain tapaa katkeraksi? Olen alistunut että minun ruumis ei kertakaikkiaan kykena kasvattamaan enää lasta sisällä,olen vihainen,vika synnytyksestä on n. 6 vko.Mulla ei ole enää vauva kuumetta,enkä juuri tunne mitään kun näen vauvoja,minä olen kolme kertaa perätysten n.puolentoista vuoden aikana nähnyt kuolleita vauvan alkuja jotka olen ite pusertanut maailmaan,eli aina näen silmissä vain sikiön kun vauvaa aattelen.Se ajatus menee varmaan aikanaan ohi.Mulla on ikääkin jo yli 30, ja Jumalalle kiitos meillä on ennestään kauniita jälkeläisiä.
Jaksamisia,ja ihanaa kesän odotusta...
Keväällä 2005 vähän ennen vappua sain keskenmenon viikolla 10. Otin se erittäin raskaasti ja koko kesän olin toivottoman masentunut. Kaikki oli mustaa ja pimeää enkä muista siitä ajasta oikeastaan hirveästi mitään.
Miehen toiveesta aloitettiin yrittämään uudestaan, kun muutamat kuukautiset olivat tulleet. Yrittämistä kesti n. 3 kk, enkä tullut raskaaksi. Siinä vaiheessa paras ystäväni sai esikoisensa ja se jotenkin sai minut lopettamaan vauvan yrittämisen kokonaan. Ajattelin, että tämä homma ei ole minua varten ja rupesin tekemään kaikkea muuta. Kävin paljon ulkona, solmin paljon uusia ystävyyssuhteita ja suorastaan hyljeksin miestäni. Ajattelin jopa, että meitä ei ole tarkoitettu yhteen, koska emme voi saada lapsia ja aloin väläytellä avioeroa.
Tuota toipumiskautta kesti jouluun asti, jonka jälkeen alkoi taas päivä hiukan pilkahdella. Välillä kävi mielessä, että jos vaikka voisi yrittää uudestaan. Pikkuhiljaa totuin ajatukseen ja sitten maaliskuussa aloitettiin uudestaan yrittäminen. Tällä kertaa suureksi hämmästykseksi tärppäsi ensimmäisellä kerralla.
Tämän raskauden kohdalla en ole ollut kovin innoissani ja olen koko ajan vain odottanut milloin se menee kesken. Vielä se voi mennäkin, mutta tässä vaiheessa olen taas kiintynyt pikkuiseen etenkin, kun olen nähnyt ultrakuvat, etten oikein tiedä miten tästä eteenpäin, jos tämäkin kuolee. Ainakin olen sillä tavoin viisaampi kuin viimeksi, että tunnistan itsessäni masennuksen merkit ja osaan hakeutua tällä kertaa vaikka sitten hoitoon.
rv. 13+0
Kirjoitit:
... Ajattelin, että tämä homma ei ole minua varten ja rupesin tekemään kaikkea muuta. Kävin paljon ulkona, solmin paljon uusia ystävyyssuhteita ja suorastaan hyljeksin miestäni. Ajattelin jopa, että meitä ei ole tarkoitettu yhteen, koska emme voi saada lapsia ja aloin väläytellä avioeroa...
Tekstisi on mulle tosi tuttua... Itse olen käynyt läpi tismalleen saman vaiheen... Meidän kohdallamme tarina ei lopu niin kuin teillä... 3,5 vuoden lapsettomuuden ja 4 km.n jälkeen olemme lopettaneet vauvatouhut ja en halua olla missään tekemisissä lasten kanssa. Haen myös uutta työpaikkaa koska työskentelen lasten kanssa. Olemme aloittaneet ehkäisyn uudestaan ja nyt tuntuu, että elän veitsen terällä... Pienikin järkytys ja romahdan uudestaan.
Keväällä oli keskenmeno ja kaikki jauhoivat " no sitten uudestaan vaan" . Musta tuntui hetken siltä, että en kyllä uudestaan halua tuohon hommaan, kun pelkäisin uutta keskenmenoa liikaa. Kuukauden olin alakuloinen, mutta sitten alkoi uusi yritys, joka tärppäsi heti. Mulla on onnellisesti kaksi pikkutyttöä, joiden odotuksessa ei ollut mitään ongelmia. Nyt mennään rv 8, ja toiveikkaana odotan josko tästä syntyisi nyt se viimeinen lapseni. Keskenmenon jälkeen on kuitenkin jatkuvasti läsnä se iso pelko, että jos tämäkin menee kesken. Ehkä 3. odottaessa on helpompi sietää jännitystä, kun on nuo kaksi ihanaa jo saatu, mutta silti jokainen lapsi ja jokaisen lapsen odotus on aivan oma juttunsa ja oma surunsa jos yhdenkin menettää.
toipuminen keskenmenosta vie oman aikansa ja sinulla tuntuisi vielä toipuminen olevan kesken, anna sille oma aikansa ja iloitse siitä mitkä asiat sinulla on nyt hyvin ja ennenkaikkea lapsestasi. Luulen, että tulee vielä aika jolloin haluatkin vielä raskaaksi. Ja vaikkei tulisikaan, olisiko se maailman loppu? Koitahan parannella itsesi ja ajattele iloisia asioita.
vauva2006