Elätkö jollain tapaa kulissielämää? Kerro tarinasi!

Vierailija kirjoitti:

Kaikilla meillä on luurankoja kaapissa. Kenenkään elämää ei kannata kadehtia.

Totta. Kaikilla meillä on omat haasteet ja elämän esteet. Ei niistä viitsi maailmalle huudella.

Vierailija kirjoitti:

Minullekin on sanottu, että pitäisi olla avoin. Mutta jos on, ei sen jälkeen enää ole mitään muuta, kuin se minkä kertoi. Sen jälkeen kun on tullut "kaapista ulos" mielenterveysdiagnoosi/diagnoosien kanssa, ei enää ole se naapurin Tiina, vaan ne diagnoosit. Olet masentunut, ahdistunut ja estynyt persoona. Et ole enää sitä mieltä, että hallituksen pitäisi tehdä asia X paremmin, vaan olet masentunut ja siksi ajattelet niin synkästi. Et ole enää oikeutettu sanomaan, että itse asiassa minua loukkaa asia X, vaan se on sitä ahdistuneisuutta ja sitä, kun ei ole saanut kunnon kotikasvatusta eikä ole niin sosiaalisesti taitava. 

Voisin kuvitella, että jos kertoo jostain järkyttävästä kokemuksesta, elämän tragediasta, ihmiset alkavat väistää. Tuo on se miehensä ja lapsensa menettänyt nainen, mitä sillekin puhuisi, voiko sen edessä puhua oman äidin muistisairauksesta tai lapsen reumasta?

Usein ihmiset kyllä leimaa ihan itse itseään niistä ongelmista ja häpeävät turhaan. Tuossakin kommentoija itse olettaa muiden leimaavan, vaikka se on luultavasti paljon vähäisempää kuin kuvitellaan. Mä en suostu enää salailemaan masennus-saikkuani ja ahdistusongelmaani. En mä niitä varta vasten tuo esille enkä valittele, mutta jos tulee jotenkin luontevasti esiin niin sitten tulee. Jos joku ei meinaa kestää sitä että mulla on raskas pää, niin se on oma ongelmansa, ei mun ongelma.

Olen lähihoitaja ja köyhäilen. Todellisuudessa omistan ja pyöritän useita sijoitusasuntoja ja kuukausi ansioni on lähipiirini/ympäristöni suurimpia. Tosin, voihan muillakin olla sivuansioita, joista en tiedä.

En ole puhunut tuloistani kenellekkään. Aiheuttaa vain kateutta.

Kaunis koti, hyvä mies ja kaksi kaunista lasta. Hyvät työt ja ok tulot. Todellisuudessa mulla on alkoholiongelma, en rakasta miestäni, olen masentunut, ahdistunut ja vihaan elämääni.

Kiinnostava ketju. Olen kova teeskentelijä. Esitän somessa menestynyttä ja influenssaankin vähän, pukeudun trendikkäästi ja teen histerialan töitä.

Todellisuudessa olen kroonisesti masentunut ja asun kamalissa luukuissa, jotka vaihtuvat tiheään. Ei ole varaa kunnon kivaan asuntoon, mut-ongelmien takia seurustelu niin ja näin. Yritän silti parantaa elämääni, en luovuta. Maailman köyhillä on kuitenkin asiat huonommin, olen etuoikeutettu heihin nähden. Ensimmäisessä maailmassa on vielä mahdollisuus parantaa elämää, kehitysmaissa ei.

Jotenkin alkoi soimaan Juicen biisi päässä, kun luki näitä.

Kadehdin vain niitä, jotka luotuja on kaksoiselämään, joskus tuntuu, etten kunnolla saa eletyksi tätä yhtäkään.

Elin ennen kulissia. Hain työvaatteet kirpparilta, että näyttäisin asiantuntijalta. Ei voinut päästää ketään meille kotiin, kun oltiin neljä vuotta keskeneräisen remontin keskellä ilman kylppäriä. En kertonut kenellekään, että mies on valkokaulus-kaappijuoppo, ja olen yksinäinen ja onneton.

Mutta, erosin miehestä, hankin oman kodin, lakkasin menettämästä rahaa ja voimia. Vaihdoin parempaan, vaativaan työhön.

Nyt ei tarvitse elää kulissia, elän ihan oman näköistä, mukavaa elämää

Elin mt- ja päihderiippuvaisen miehen kanssa. Esitin että kaikki on hyvin, niin itselleni kuin muille, ja tuon suhteen aikana menetin kosketuksen negatiivisiin tunteisiini. Nyt koen kaikki negatiiviset tunteet uhkaavina ja olenkin melkein jatkuvasti ahdistunut ja saan paniikkikohtauksia.

Että tota älkää tehkö samaa virhettä kun minä vaan olkaa rehellisiä läheisillenne, hakekaa myös apua ja jos siltä tuntuu niin erotkaa älkääkä jääkö vaikka ero tuntuis julmalta.

Vierailija kirjoitti:

Kaikilla meillä on luurankoja kaapissa. Kenenkään elämää ei kannata kadehtia.

Kaikilla? Enpä usko. Luulenpa, että kaikki tai ainakin useimmat tässä kerrotut kulissit ovat AP:n mielikuvitusta!!

Olen esittänyt viimeiset 15 vuotta, että mulla on koulutus, työpaikka ja takana myös parisuhteita.

Mikään näistä ei ole totta, mutta en voi päästää enää valheesta kiinni.

Vain perheeni tietää totuuden ja näin se luultavasti tulee aina olemaankin.

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin alkoi soimaan Juicen biisi päässä, kun luki näitä.

Kadehdin vain niitä, jotka luotuja on kaksoiselämään, joskus tuntuu, etten kunnolla saa eletyksi tätä yhtäkään.

Eiköhän se kuitenkin ole:

Kadehdi en niitä, jotka...

Esitän sukulaisilleni ja ystävilleni vähävaraista eläkeläistä. Muuten olisivat aina lainaamassa tai peräti pyytämässä rahaa. Nuorempana maksoin monen vuokrat, öljylaskun, uuden (käytetyn) auton hankinnan ja monta muuta silkkaa hyväntahtoisuuttani.

Tuli elettyä kulissielämää useita vuosia, olin pahasti päihderiippuvainen sekakäyttäjä. Kulissit sortui eräänä sunnuntaina kun en vain kyennyt lopettamaan juomista.

Siitä parin päivän päästä hoitoon ja nyt raittiutta takana jo kohtuullisen pitkä aika. En suostu enää elämään minkäänlaista valheellista kulissielämää, elämä on huomattavasti helpompaa, kun on rehellinen. Rehellinen ennen kaikkea itselle, se mahdollistaa rehellisyyden myös muille.

Elän jollain tapaa. Elän ulospäin onnelliselta näyttävässä ydinperheessä. Kalliita harrastuksia, matkoja (kun pystyy), uusi auto, asunto sisustettu designkamalla. Mieheni ja minä olemme molemmat menestyneet hyvin työelämässä. Rahasta ei ole pulaa.

Kaiken takana tunnen olevani ansassa tässä parisuhteessa, jossa rakkaus on jo mennyt menojaan. En ole onnellinen ja etsin poispääsyä. Riitelemme rajusti ja usein, välimme ovat jo ns. myrkylliset.

Addiktoituvana ihmisenä olen nyt tullut vaihteeksi riippuvaiseksi seksistä, petän siis maanisesti miestäni ihan random miesten kanssa ja asetan itseäni jopa vaarallisiin tilanteisiin. Tunteita ei ole mukana.

Lisäksi olen pitkään ollut ihastunut erääseen tuttuun (varattuun) mieheen, ja käytökseni häntäkin kohtaan on melko holtitonta.

Lupasin itselleni että 2022 monet asiat muuttuisivat, sitä kohti.

Olen ulospäin kunnollinen, kiltti, työssä käyvä nainen mutta enpä olekaan. Mulla on ollut jo jonkun aikaa salainen seksisuhde varattuun mieheen. Itse olen sinkku.

Esitän olevani luovan alan ammattilainen, joka olenkin, mutta olen pysyvällä sairauseläkkeellä. Sitä ei moni tiedä. Sen sijaan kerron somessa töistäni ja kiireistäni, valittelen että työt kasaantuu "mutta onneksi saa tehdä just näitä juttuja, nää on parhaita". Mä teenkin pieniä duuneja aina silloin tällöin mutta siis olen työelämän ulkopuolella kokonaan ja vaikeasti, pysyvästi masentunut. 

Teeskentelen olevani lapseton sinkku. Oikeasti minulla on opiskeluikäisiä lapsia ja mieheni asuu ja työskentelee toisella paikkakunnalla rikospoliisina.