Teinini on kiinnostunut kuulemma vain japanilaisista

Vierailija kirjoitti:

Mieltymykset vaihtelee kun ikää tulee, mutta sinuna järkkäisin tyttösi opiskelemaan japanin kieltä. Varmasti hyödyllinen kieli osata, ja tytöllä saattaisi olla motivaatiokin kohdillaan kun pitäähän sitä tylevan poikkiksen kanssa pystyä puhumaan.

Älkää viitsikö, lukiossa enkku, Saksa, ruotsi ja kauhea hinku olisi päästä kansalaisopistoon japania lukemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö tyttösi tiedä että ei japanilaiset huoli länsimaista tyttöystävää.

Tämä on muuten totta. Eivät arvosta länsimaita kovinkaan korkealle.

Ja kauneuskäsitys on erilainen. Ihon tulee olla mahdollisimman vaalea ja kasvojen sirot. Moni aasialaistyttö käyttää nenänpienentimiä ja teippaa kasvoja. Puhumattakaan lihavuudesta, joka ei ole sosiaalisesti hyväksyttyä. Täällä normaalipainoinen on Itä-Aasiassa liian lihava, figuurin pitää olla nukkemainen.

Ei paljon isoja periä kuolata.

Ei. Kyllä siinämielessä naisihanne on parempi.

Kerrot, että laihdutuskuuri kutsuu jos haluaa itä-aasialaisen pojan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö tyttösi tiedä että ei japanilaiset huoli länsimaista tyttöystävää.

Tämä on muuten totta. Eivät arvosta länsimaita kovinkaan korkealle.

Suomi ei ole japanilaisille länsimaa, vaan kiehtova eksoottinen pohjoismaa.

Haittaakse? Mulla on ollut vietnamilainen mies. Tapasin hänet kaverin kautta.

Se on semmonen vaihe mikä oli itellänikin. Tai no kaverillnkin ja nyt itseasiassa seurustelee korealaisen kanssa....

Vierailija kirjoitti:

Kerrot, että laihdutuskuuri kutsuu jos haluaa itä-aasialaisen pojan.

Ei kutsu. On tosi hoikka, 51 kiloa, tosin liian pitkä saattaa olla, 168cm.

Monilla japanifaneilla ei ole oikeaa käsitystä siitä, minkälainen japanilainen kulttuuri on. Vaikka Japani on moderni maa, sen kulttuurikäsitykset ovat oikeastaan tosi takapajuiset. Naisten oletetaan edelleen hoitavan kodin, opettavan lapsia kotona ja usein myös huolehtivan pariskunnan vanhemmista, kun aika koittaa. Superrikkailla perheillä on kodinhoitajat ja kotiopettajat, mutta se tarkoittaa sitä että nainen tekeekin sitten uraa eikä nää lapsiaan juurikaan. Toki nainen voi valita myös uran ilman perhettä. Kovin yleisiä ei ole pariskunnat, joissa kumpikaan ei halua lasta. Lapset kuuluu usein kiinteästi perheeseen. Moni japanilainen toki valitsee nykyään elon yksin, koska perinteiset perhenormit eivät vakuuta. Työ- ja koulukulttuuri on suoraan sanottuna sairas. Myös sosiaaliset normit, häpäisyn ja "kasvojen menettämisen" kulttuuri on aika raaka. Virheitä ei vaan saa tehdä.

Isänikin 80-luvun lopussa teki selväksi suomalaiselle äidilleni, että kodin hoitaminen, lapsista ja vanhuksista huolehtiminen sekä lasten opetus on naisen homma. Äiti hyväksyi tämän. En tiedä sitten, että miten nykypäivän länsimainen nuori pystyisi omaksumaan japanilaisen kulttuurin, siis etenkin perhekulttuurin ja sosiaaliset kuviot joissa meno on edelleen jäyhää eikä voi tehdä mitä sattuu. Usein ulkomaalaisille sallitaan enemmän, mutta japanilaisen naineiden pitäisi vaan tietää miten toimia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö tyttösi tiedä että ei japanilaiset huoli länsimaista tyttöystävää.

Tämä on muuten totta. Eivät arvosta länsimaita kovinkaan korkealle.

Suomi ei ole japanilaisille länsimaa, vaan kiehtova eksoottinen pohjoismaa.

Jossa voidaan ehkä matkustella ja jonka kulttuuri on jännää, mutta jossa ihmiset ovat myös lihavia ja rumia. :D Individualistinen kulttuurikin vielä.

Vierailija kirjoitti:

Monilla japanifaneilla ei ole oikeaa käsitystä siitä, minkälainen japanilainen kulttuuri on. Vaikka Japani on moderni maa, sen kulttuurikäsitykset ovat oikeastaan tosi takapajuiset. Naisten oletetaan edelleen hoitavan kodin, opettavan lapsia kotona ja usein myös huolehtivan pariskunnan vanhemmista, kun aika koittaa. Superrikkailla perheillä on kodinhoitajat ja kotiopettajat, mutta se tarkoittaa sitä että nainen tekeekin sitten uraa eikä nää lapsiaan juurikaan. Toki nainen voi valita myös uran ilman perhettä. Kovin yleisiä ei ole pariskunnat, joissa kumpikaan ei halua lasta. Lapset kuuluu usein kiinteästi perheeseen. Moni japanilainen toki valitsee nykyään elon yksin, koska perinteiset perhenormit eivät vakuuta. Työ- ja koulukulttuuri on suoraan sanottuna sairas. Myös sosiaaliset normit, häpäisyn ja "kasvojen menettämisen" kulttuuri on aika raaka. Virheitä ei vaan saa tehdä.

Isänikin 80-luvun lopussa teki selväksi suomalaiselle äidilleni, että kodin hoitaminen, lapsista ja vanhuksista huolehtiminen sekä lasten opetus on naisen homma. Äiti hyväksyi tämän. En tiedä sitten, että miten nykypäivän länsimainen nuori pystyisi omaksumaan japanilaisen kulttuurin, siis etenkin perhekulttuurin ja sosiaaliset kuviot joissa meno on edelleen jäyhää eikä voi tehdä mitä sattuu. Usein ulkomaalaisille sallitaan enemmän, mutta japanilaisen naineiden pitäisi vaan tietää miten toimia.

Suomalaiset naisetkin ovat kovaa vaihtia äänestämässä itseään takaisin keittiöön. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö tyttösi tiedä että ei japanilaiset huoli länsimaista tyttöystävää.

Tämä on muuten totta. Eivät arvosta länsimaita kovinkaan korkealle.

Suomi ei ole japanilaisille länsimaa, vaan kiehtova eksoottinen pohjoismaa.

Jossa voidaan ehkä matkustella ja jonka kulttuuri on jännää, mutta jossa ihmiset ovat myös lihavia ja rumia. :D Individualistinen kulttuurikin vielä.

51/168 ei ole lihava, edes Japanissa.

Vierailija kirjoitti:

Monilla japanifaneilla ei ole oikeaa käsitystä siitä, minkälainen japanilainen kulttuuri on. Vaikka Japani on moderni maa, sen kulttuurikäsitykset ovat oikeastaan tosi takapajuiset. Naisten oletetaan edelleen hoitavan kodin, opettavan lapsia kotona ja usein myös huolehtivan pariskunnan vanhemmista, kun aika koittaa. Superrikkailla perheillä on kodinhoitajat ja kotiopettajat, mutta se tarkoittaa sitä että nainen tekeekin sitten uraa eikä nää lapsiaan juurikaan. Toki nainen voi valita myös uran ilman perhettä. Kovin yleisiä ei ole pariskunnat, joissa kumpikaan ei halua lasta. Lapset kuuluu usein kiinteästi perheeseen. Moni japanilainen toki valitsee nykyään elon yksin, koska perinteiset perhenormit eivät vakuuta. Työ- ja koulukulttuuri on suoraan sanottuna sairas. Myös sosiaaliset normit, häpäisyn ja "kasvojen menettämisen" kulttuuri on aika raaka. Virheitä ei vaan saa tehdä.

Isänikin 80-luvun lopussa teki selväksi suomalaiselle äidilleni, että kodin hoitaminen, lapsista ja vanhuksista huolehtiminen sekä lasten opetus on naisen homma. Äiti hyväksyi tämän. En tiedä sitten, että miten nykypäivän länsimainen nuori pystyisi omaksumaan japanilaisen kulttuurin, siis etenkin perhekulttuurin ja sosiaaliset kuviot joissa meno on edelleen jäyhää eikä voi tehdä mitä sattuu. Usein ulkomaalaisille sallitaan enemmän, mutta japanilaisen naineiden pitäisi vaan tietää miten toimia.

Kyllä ne täällä Suomessa laitetaan ruotuun ne kiihkeät japsit. Maassa maan tavalla tai ulos.

Vierailija kirjoitti:

Monilla japanifaneilla ei ole oikeaa käsitystä siitä, minkälainen japanilainen kulttuuri on. Vaikka Japani on moderni maa, sen kulttuurikäsitykset ovat oikeastaan tosi takapajuiset. Naisten oletetaan edelleen hoitavan kodin, opettavan lapsia kotona ja usein myös huolehtivan pariskunnan vanhemmista, kun aika koittaa. Superrikkailla perheillä on kodinhoitajat ja kotiopettajat, mutta se tarkoittaa sitä että nainen tekeekin sitten uraa eikä nää lapsiaan juurikaan. Toki nainen voi valita myös uran ilman perhettä. Kovin yleisiä ei ole pariskunnat, joissa kumpikaan ei halua lasta. Lapset kuuluu usein kiinteästi perheeseen. Moni japanilainen toki valitsee nykyään elon yksin, koska perinteiset perhenormit eivät vakuuta. Työ- ja koulukulttuuri on suoraan sanottuna sairas. Myös sosiaaliset normit, häpäisyn ja "kasvojen menettämisen" kulttuuri on aika raaka. Virheitä ei vaan saa tehdä.

Isänikin 80-luvun lopussa teki selväksi suomalaiselle äidilleni, että kodin hoitaminen, lapsista ja vanhuksista huolehtiminen sekä lasten opetus on naisen homma. Äiti hyväksyi tämän. En tiedä sitten, että miten nykypäivän länsimainen nuori pystyisi omaksumaan japanilaisen kulttuurin, siis etenkin perhekulttuurin ja sosiaaliset kuviot joissa meno on edelleen jäyhää eikä voi tehdä mitä sattuu. Usein ulkomaalaisille sallitaan enemmän, mutta japanilaisen naineiden pitäisi vaan tietää miten toimia.

Niin ja siis lopputulemahan oli se että jo 90-luvulla isä ja äiti muuttivat takaisin Suomeen, kun isä sai töitä Nokialta. Japanilainen työkulttuuri oli raskas hänellekin, ja Suomessa elämä oli vapaampaa. Mutta perhekäsitys pysyi, ja isän vanhemmat roudattiin Suomeen kun he olivat tarpeeksi vanhoja. Äiti teki Suomessa töitäkin vähän.

Jos japanilainen kyllästyy oman kulttuurinsa vaatimuksiin, millaista se on rajattomaan vapauteen tottuneelle suomalaiselle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monilla japanifaneilla ei ole oikeaa käsitystä siitä, minkälainen japanilainen kulttuuri on. Vaikka Japani on moderni maa, sen kulttuurikäsitykset ovat oikeastaan tosi takapajuiset. Naisten oletetaan edelleen hoitavan kodin, opettavan lapsia kotona ja usein myös huolehtivan pariskunnan vanhemmista, kun aika koittaa. Superrikkailla perheillä on kodinhoitajat ja kotiopettajat, mutta se tarkoittaa sitä että nainen tekeekin sitten uraa eikä nää lapsiaan juurikaan. Toki nainen voi valita myös uran ilman perhettä. Kovin yleisiä ei ole pariskunnat, joissa kumpikaan ei halua lasta. Lapset kuuluu usein kiinteästi perheeseen. Moni japanilainen toki valitsee nykyään elon yksin, koska perinteiset perhenormit eivät vakuuta. Työ- ja koulukulttuuri on suoraan sanottuna sairas. Myös sosiaaliset normit, häpäisyn ja "kasvojen menettämisen" kulttuuri on aika raaka. Virheitä ei vaan saa tehdä.

Isänikin 80-luvun lopussa teki selväksi suomalaiselle äidilleni, että kodin hoitaminen, lapsista ja vanhuksista huolehtiminen sekä lasten opetus on naisen homma. Äiti hyväksyi tämän. En tiedä sitten, että miten nykypäivän länsimainen nuori pystyisi omaksumaan japanilaisen kulttuurin, siis etenkin perhekulttuurin ja sosiaaliset kuviot joissa meno on edelleen jäyhää eikä voi tehdä mitä sattuu. Usein ulkomaalaisille sallitaan enemmän, mutta japanilaisen naineiden pitäisi vaan tietää miten toimia.

Niin ja siis lopputulemahan oli se että jo 90-luvulla isä ja äiti muuttivat takaisin Suomeen, kun isä sai töitä Nokialta. Japanilainen työkulttuuri oli raskas hänellekin, ja Suomessa elämä oli vapaampaa. Mutta perhekäsitys pysyi, ja isän vanhemmat roudattiin Suomeen kun he olivat tarpeeksi vanhoja. Äiti teki Suomessa töitäkin vähän.

Jos japanilainen kyllästyy oman kulttuurinsa vaatimuksiin, millaista se on rajattomaan vapauteen tottuneelle suomalaiselle?

Ehkä 60+ japsi ei ole sama kuin 15+ japsi

itsellä ainakin muuttui miesmaku ihan ns. normaaliksi kasvettuani teiniästä ja japanivaiheesta pois. 12-20v olin kova japaninörtti mutta siinä 23-24v kohdin tapahtui jotain ja nykyisin japanilaiset ja korealaiset ovat liian naisellisia omaan makuuni. nykyisin tykkään pitkistä, rotevista ja parrrakkaista suomalaisista miehistä ja sellainen löytyy vierestäkin. Japani ja koreanörtti olen muutoin silti yhä. Ko. miehet ei vaan kiinnosta enää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monilla japanifaneilla ei ole oikeaa käsitystä siitä, minkälainen japanilainen kulttuuri on. Vaikka Japani on moderni maa, sen kulttuurikäsitykset ovat oikeastaan tosi takapajuiset. Naisten oletetaan edelleen hoitavan kodin, opettavan lapsia kotona ja usein myös huolehtivan pariskunnan vanhemmista, kun aika koittaa. Superrikkailla perheillä on kodinhoitajat ja kotiopettajat, mutta se tarkoittaa sitä että nainen tekeekin sitten uraa eikä nää lapsiaan juurikaan. Toki nainen voi valita myös uran ilman perhettä. Kovin yleisiä ei ole pariskunnat, joissa kumpikaan ei halua lasta. Lapset kuuluu usein kiinteästi perheeseen. Moni japanilainen toki valitsee nykyään elon yksin, koska perinteiset perhenormit eivät vakuuta. Työ- ja koulukulttuuri on suoraan sanottuna sairas. Myös sosiaaliset normit, häpäisyn ja "kasvojen menettämisen" kulttuuri on aika raaka. Virheitä ei vaan saa tehdä.

Isänikin 80-luvun lopussa teki selväksi suomalaiselle äidilleni, että kodin hoitaminen, lapsista ja vanhuksista huolehtiminen sekä lasten opetus on naisen homma. Äiti hyväksyi tämän. En tiedä sitten, että miten nykypäivän länsimainen nuori pystyisi omaksumaan japanilaisen kulttuurin, siis etenkin perhekulttuurin ja sosiaaliset kuviot joissa meno on edelleen jäyhää eikä voi tehdä mitä sattuu. Usein ulkomaalaisille sallitaan enemmän, mutta japanilaisen naineiden pitäisi vaan tietää miten toimia.

Niin ja siis lopputulemahan oli se että jo 90-luvulla isä ja äiti muuttivat takaisin Suomeen, kun isä sai töitä Nokialta. Japanilainen työkulttuuri oli raskas hänellekin, ja Suomessa elämä oli vapaampaa. Mutta perhekäsitys pysyi, ja isän vanhemmat roudattiin Suomeen kun he olivat tarpeeksi vanhoja. Äiti teki Suomessa töitäkin vähän.

Jos japanilainen kyllästyy oman kulttuurinsa vaatimuksiin, millaista se on rajattomaan vapauteen tottuneelle suomalaiselle?

Ehkä 60+ japsi ei ole sama kuin 15+ japsi

Valitettavasti perinteet mm. kunnioituksesta ja hierarkiasta istuvat edelleen tiukasti japanilaisessa kulttuurissa. Pomoa tulee kunnioittaa, vastaan ei saa sanoa. Töitä tehdään kellon ympäri, ettei häpäistä omaa yhteisöä tai omia kasvoja. Lapset opiskelevat heti kun osaavat lukea (mieluiten nelivuotiaana), jotteivät he "epäonnistu" elämässään. Jos sattuisi vaikka saamaan vääränlaisen ammatin tai kiinnostumaan jostain mikä on vanhempien mielestä huuhaata, edelleen menettää kasvonsa. Puhumattakaan siitä, jos tekee virheen työelämässä.

Opiskelin isäni kotimaassa kaksi vuotta nuorempana. Olin kuullut juttuja japanilaisesta kulttuurista ja isäni kehotti etsimään muuta tekemistä, mutta kaikki piti kokea kantapään kautta. Ajattelutavat eivät muutu.

Kuten joku jo totesikin, teinillä on nyt tuollainen vaihe. Jo parin vuoden kuluttua hän luultavasti nolostuu kovasti, jos häntä muistuttaa tuosta julistuksesta.

Kun teinille tulee vähän elämänkokemusta, hän varmasti ymmärtää, että kansallisuus tai etninen tausta eivät merkitse parisuhteessa mitään. Tärkeintä on yhteinen arvomaailma (toki tästä syystä useimmat löytävätkin kumppanin kotimaastaan tai jostain samankaltaisesta maasta). Mutta tottakai japanilaisissa ja korealaisissakin miehissä voi varmasti olla arvoiltaan hänelle sopivia. Uskon, että hän kuitenkin kasvaa tuosta vaiheesta ohi, että japanilaisuus tai korealaisuus olisi parisuhteessa ratkaiseva tekijä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monilla japanifaneilla ei ole oikeaa käsitystä siitä, minkälainen japanilainen kulttuuri on. Vaikka Japani on moderni maa, sen kulttuurikäsitykset ovat oikeastaan tosi takapajuiset. Naisten oletetaan edelleen hoitavan kodin, opettavan lapsia kotona ja usein myös huolehtivan pariskunnan vanhemmista, kun aika koittaa. Superrikkailla perheillä on kodinhoitajat ja kotiopettajat, mutta se tarkoittaa sitä että nainen tekeekin sitten uraa eikä nää lapsiaan juurikaan. Toki nainen voi valita myös uran ilman perhettä. Kovin yleisiä ei ole pariskunnat, joissa kumpikaan ei halua lasta. Lapset kuuluu usein kiinteästi perheeseen. Moni japanilainen toki valitsee nykyään elon yksin, koska perinteiset perhenormit eivät vakuuta. Työ- ja koulukulttuuri on suoraan sanottuna sairas. Myös sosiaaliset normit, häpäisyn ja "kasvojen menettämisen" kulttuuri on aika raaka. Virheitä ei vaan saa tehdä.

Isänikin 80-luvun lopussa teki selväksi suomalaiselle äidilleni, että kodin hoitaminen, lapsista ja vanhuksista huolehtiminen sekä lasten opetus on naisen homma. Äiti hyväksyi tämän. En tiedä sitten, että miten nykypäivän länsimainen nuori pystyisi omaksumaan japanilaisen kulttuurin, siis etenkin perhekulttuurin ja sosiaaliset kuviot joissa meno on edelleen jäyhää eikä voi tehdä mitä sattuu. Usein ulkomaalaisille sallitaan enemmän, mutta japanilaisen naineiden pitäisi vaan tietää miten toimia.

Niin ja siis lopputulemahan oli se että jo 90-luvulla isä ja äiti muuttivat takaisin Suomeen, kun isä sai töitä Nokialta. Japanilainen työkulttuuri oli raskas hänellekin, ja Suomessa elämä oli vapaampaa. Mutta perhekäsitys pysyi, ja isän vanhemmat roudattiin Suomeen kun he olivat tarpeeksi vanhoja. Äiti teki Suomessa töitäkin vähän.

Jos japanilainen kyllästyy oman kulttuurinsa vaatimuksiin, millaista se on rajattomaan vapauteen tottuneelle suomalaiselle?

Ehkä 60+ japsi ei ole sama kuin 15+ japsi

Valitettavasti perinteet mm. kunnioituksesta ja hierarkiasta istuvat edelleen tiukasti japanilaisessa kulttuurissa. Pomoa tulee kunnioittaa, vastaan ei saa sanoa. Töitä tehdään kellon ympäri, ettei häpäistä omaa yhteisöä tai omia kasvoja. Lapset opiskelevat heti kun osaavat lukea (mieluiten nelivuotiaana), jotteivät he "epäonnistu" elämässään. Jos sattuisi vaikka saamaan vääränlaisen ammatin tai kiinnostumaan jostain mikä on vanhempien mielestä huuhaata, edelleen menettää kasvonsa. Puhumattakaan siitä, jos tekee virheen työelämässä.

Opiskelin isäni kotimaassa kaksi vuotta nuorempana. Olin kuullut juttuja japanilaisesta kulttuurista ja isäni kehotti etsimään muuta tekemistä, mutta kaikki piti kokea kantapään kautta. Ajattelutavat eivät muutu.

Eli turhaa yritämme kotouttaa. Tätä vähän uumoilinkin.

Vierailija kirjoitti:

Kuten joku jo totesikin, teinillä on nyt tuollainen vaihe. Jo parin vuoden kuluttua hän luultavasti nolostuu kovasti, jos häntä muistuttaa tuosta julistuksesta.

Kun teinille tulee vähän elämänkokemusta, hän varmasti ymmärtää, että kansallisuus tai etninen tausta eivät merkitse parisuhteessa mitään. Tärkeintä on yhteinen arvomaailma (toki tästä syystä useimmat löytävätkin kumppanin kotimaastaan tai jostain samankaltaisesta maasta). Mutta tottakai japanilaisissa ja korealaisissakin miehissä voi varmasti olla arvoiltaan hänelle sopivia. Uskon, että hän kuitenkin kasvaa tuosta vaiheesta ohi, että japanilaisuus tai korealaisuus olisi parisuhteessa ratkaiseva tekijä.

Tuollainen ihastuminen johonkin mielikuvaan tai tiettyyn saavuttamattomaan henkilöön on tavallista teineillä. He eivät ole valmiita vielä parisuhteeseen joten tottakai hakevat sitten ihastumisen jostain saavuttamattomasta kohteesta, että pelkoa oikeasta suhteesta ei ole, mutta saavat kokea ihastumisen ihanuuden. Ihan normaali vaihe. Itse olin ihastunut axl roseen.

Te jotka sanotte että kyllä se ohi menee, niin on niitä useampiakin teinityttöjä muuttanut milloin mihinkin maahan! Pettymykset on olleet karuja.