Lue keskustelun säännöt.
Teimmekö virheen, kun hankimme lapsen?
25.01.2019 |
Saimme mieheni kanssa esikoisemme viime viikonloppuna. Olemme kauan toivoneet lasta, ja vihdoin hänet meille suotiin. Vauva on kuitenkin todella vaativa ja itkuinen, ja kärsii pahoista mahavaivoista. Edelleenkään ei ole ollut hereillä ja ollut itkemättä, huutamatta tai kiljumatta.
Sydämeni särkyy kun en voi auttaa lastani kivuissaan, ja itken kokoajan. Samalla pelkään, että tämä on tällaista ikuisesti ja en enää koskaan pääse olemaan mieheni kanssa.
Pelottaa, itkettää, harmittaa. Mietin, teimmekö elämämme isoimman virheen nyt kuitenkin hankkimalla lapsen. Olenkohan maailman huonoin äiti?
Onko kellään parisuhde parantunut lapsen jälkeen, ja jos on, voisitteko kertoa siitä tarkemmin?
Huhhuh, tulipahan purettua tunteita.
Kommentit (39)
Alku on aina enemmän tai vähemmän hankalaa, uuden opettelua. Omat tunteet heittelehtivät, nukkuminen on vaikeaa ja kaikki tuntuu äärikokemuksilta. Menee ohi - ja fiilikset tasaantuu!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on parantunut alun jälkeen - menee paremmin kuin koskaan ❤️
T. 2/2
Viime viikonloppuna?? Vauva on siis nyt n. 5 päivää vanha? Keskity vauvan ja itsesi hoitamiseen äläkä mieti nyt sen pitemmälle kuin miten saat levättyä ja helpotettua vauvasi oloa.
Ymmärrän että esikoisen syntymän jälkeen on aika sekaisin, mutta et kai sä mitenkään voi kuvitella että elämä on jatkuvasti sellaista kuin vastasyntyneen kanssa? Se on äärimmäinen poikkeustila, etenkin esikoisen kanssa.
no siis lapsethan kasvaa, ettei ei, elämäsi ei tule olemaan ikuisesti vastasyntyneen hoitamista
koita nyt kestää vaikka vielä toinen viikko
siitä se lähtee
YYHOO
ensin lähtee äijä..sit lähtee mopo käsistä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teitte elämänne suurimman virheen jota ei voi enää korjata. Onnea.
Vierailija kirjoitti:
no siis lapsethan kasvaa, ettei ei, elämäsi ei tule olemaan ikuisesti vastasyntyneen hoitamista
koita nyt kestää vaikka vielä toinen viikko
muhhahhaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko nuorikin? Ihmetellä täytyy, ettei sitkeyttä ole ihmisillä nykyisin ole yhtään. Kaiken pitäisi olla helppoa ja jo pienestäkin järkytytään.
Vierailija kirjoitti:
Alku on aina enemmän tai vähemmän hankalaa, uuden opettelua. Omat tunteet heittelehtivät, nukkuminen on vaikeaa ja kaikki tuntuu äärikokemuksilta. Menee ohi - ja fiilikset tasaantuu!
Melkoista valehtelua. Ihan yhtä raskaita on ne "liikun itse mutta en tajua mistään vielä mitään"- vaihe, taaperouhma, 4v uhma, eskariuhma kuningasvuosineen, teini-iät jne. Saatikka sitten jos tulee jotain korvatulehduskierrettä tai kauhukohtauksia öisin tms.
Mahtuu sinne väliin hyvääkin, mutta kyllä sitä p*skaa riittää noin seuraavaksi kahdeksikymmeneksi vuodeksi.
Onnea ja tsemppiä nyt kuitenkin, et ole yksin. 😁
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
no siis lapsethan kasvaa, ettei ei, elämäsi ei tule olemaan ikuisesti vastasyntyneen hoitamista
koita nyt kestää vaikka vielä toinen viikko
Niin, kun vauva kasvaa niin saat vauvan tilalle huutavan, uhmaikäisen taaperon. Sitten koululaisen, kiukuttelevan teinin ja sitä rataa...
jos totta puhutaan kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alku on aina enemmän tai vähemmän hankalaa, uuden opettelua. Omat tunteet heittelehtivät, nukkuminen on vaikeaa ja kaikki tuntuu äärikokemuksilta. Menee ohi - ja fiilikset tasaantuu!
Melkoista valehtelua. Ihan yhtä raskaita on ne "liikun itse mutta en tajua mistään vielä mitään"- vaihe, taaperouhma, 4v uhma, eskariuhma kuningasvuosineen, teini-iät jne. Saatikka sitten jos tulee jotain korvatulehduskierrettä tai kauhukohtauksia öisin tms.
Mahtuu sinne väliin hyvääkin, mutta kyllä sitä p*skaa riittää noin seuraavaksi kahdeksikymmeneksi vuodeksi.
Onnea ja tsemppiä nyt kuitenkin, et ole yksin. 😁
Jälkeenpäin pidän vauva-aikaa raskaimpana. Nyt pian 4 v lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
jos totta puhutaan kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alku on aina enemmän tai vähemmän hankalaa, uuden opettelua. Omat tunteet heittelehtivät, nukkuminen on vaikeaa ja kaikki tuntuu äärikokemuksilta. Menee ohi - ja fiilikset tasaantuu!
Melkoista valehtelua. Ihan yhtä raskaita on ne "liikun itse mutta en tajua mistään vielä mitään"- vaihe, taaperouhma, 4v uhma, eskariuhma kuningasvuosineen, teini-iät jne. Saatikka sitten jos tulee jotain korvatulehduskierrettä tai kauhukohtauksia öisin tms.
Mahtuu sinne väliin hyvääkin, mutta kyllä sitä p*skaa riittää noin seuraavaksi kahdeksikymmeneksi vuodeksi.
Onnea ja tsemppiä nyt kuitenkin, et ole yksin. 😁
Jälkeenpäin pidän vauva-aikaa raskaimpana. Nyt pian 4 v lapsi.
Minusta eskariaika oli raskain. Vaikka oli sentään koliikkivauva.
Tosin lapsi vasta 7v, eli en todellakaan huokaise vielä helpotuksesta...
On sulla ap halvat huvit. Tuolla menolla et tervehdy koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teillä on elämä kokenut juuri todella ison mullistuksen. Ensimmäisen kuukauden olin itse ainakin puolittaisessa paniikissa. Kyllä se siitä tasaantuu, aivan varmasti. Jotkut vauvat ovat itkuisia, hänellekin on takana rankka kokemus. Se, ettet saa vauvaa pidettyä jatkuvasti tyytyväisenä ei tarkoita että olet huono äiti. Olet hyvä äiti kun mietit onko vauvallasi kaikki hyvin. Tosin nyt ei ole se hetki, että voisitte panostaa parisuhteeseen. Nyt teidän kuuluu yhtenä tiiminä huolehtia perheenne uudesta jäsenestä.
Eikö kuplatonia enään myydä? Meillä myös jumpattiin vauvaa selällään ja jalkoja koukkuun että ilma tuli ulos.
Vierailija kirjoitti:
jos totta puhutaan kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alku on aina enemmän tai vähemmän hankalaa, uuden opettelua. Omat tunteet heittelehtivät, nukkuminen on vaikeaa ja kaikki tuntuu äärikokemuksilta. Menee ohi - ja fiilikset tasaantuu!
Melkoista valehtelua. Ihan yhtä raskaita on ne "liikun itse mutta en tajua mistään vielä mitään"- vaihe, taaperouhma, 4v uhma, eskariuhma kuningasvuosineen, teini-iät jne. Saatikka sitten jos tulee jotain korvatulehduskierrettä tai kauhukohtauksia öisin tms.
Mahtuu sinne väliin hyvääkin, mutta kyllä sitä p*skaa riittää noin seuraavaksi kahdeksikymmeneksi vuodeksi.
Onnea ja tsemppiä nyt kuitenkin, et ole yksin. 😁
Jälkeenpäin pidän vauva-aikaa raskaimpana. Nyt pian 4 v lapsi.
Joo, ekat 3 kk on vaikeimmat. Nyt lapset pian 28, 27 ja 25.
Vierailija kirjoitti:
jos totta puhutaan kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alku on aina enemmän tai vähemmän hankalaa, uuden opettelua. Omat tunteet heittelehtivät, nukkuminen on vaikeaa ja kaikki tuntuu äärikokemuksilta. Menee ohi - ja fiilikset tasaantuu!
Melkoista valehtelua. Ihan yhtä raskaita on ne "liikun itse mutta en tajua mistään vielä mitään"- vaihe, taaperouhma, 4v uhma, eskariuhma kuningasvuosineen, teini-iät jne. Saatikka sitten jos tulee jotain korvatulehduskierrettä tai kauhukohtauksia öisin tms.
Mahtuu sinne väliin hyvääkin, mutta kyllä sitä p*skaa riittää noin seuraavaksi kahdeksikymmeneksi vuodeksi.
Onnea ja tsemppiä nyt kuitenkin, et ole yksin. 😁
Jälkeenpäin pidän vauva-aikaa raskaimpana. Nyt pian 4 v lapsi.
Joo, ekat 3 kk on vaikeimmat. Nyt lapset pian 28, 27 ja 25 v
Vierailija kirjoitti:
Teillä on elämä kokenut juuri todella ison mullistuksen. Ensimmäisen kuukauden olin itse ainakin puolittaisessa paniikissa. Kyllä se siitä tasaantuu, aivan varmasti. Jotkut vauvat ovat itkuisia, hänellekin on takana rankka kokemus. Se, ettet saa vauvaa pidettyä jatkuvasti tyytyväisenä ei tarkoita että olet huono äiti. Olet hyvä äiti kun mietit onko vauvallasi kaikki hyvin. Tosin nyt ei ole se hetki, että voisitte panostaa parisuhteeseen. Nyt teidän kuuluu yhtenä tiiminä huolehtia perheenne uudesta jäsenestä.
Parisuhdetta voi aina hoitaa, mutta kaikille se ei ole tuossa vaiheessa ykkönen, kuten sinulle oli. Miten tarinasi jatkuu?
Mulla lapset jo 25+ ja joka helvetin päivä mietin tehtyjä virheitä;D
Teitte.